YKSINOMAINEN ANTAUMUS
Tämä ilmaus viittaa siihen, että Jehova ei suvaitse kilpailua, ei muiden jumalien palvontaa. Heprealaista sanaa qan·naʼʹ käytetään vain Jumalasta, ja se merkitsee ’yksinomaista antaumusta vaativaa, mustasukkaista’. (2Mo 20:5, Rbi8, alav.; ks. MUSTASUKKAINEN, MUSTASUKKAISUUS.)
Jumala ei luovuta hänelle itselleen kuuluvaa kunniaa kenellekään toiselle (Jes 42:8). Se että lakkaa osoittamasta yksinomaista antaumusta häntä kohtaan, sytyttää hänen kiivaan suuttumuksensa hehkun (5Mo 4:24; 5:9; 6:15). Israelin katsottiin olevan aviosuhteessa Jehovan kanssa. Aviomiehenä Jehova vaati Israelilta yksinomaista antaumusta, lojaaliutta, uskollisuutta. Hän puolustaisi sitä palavan innokkaasti, täynnä kiivautta (Hes 36:5). Sitä vastoin tottelemattomuus, muiden jumalien perässä kulkeminen, olisi aviorikos, joka herättäisi ansaitusti Jehovan vanhurskaan suuttumuksen ja mustasukkaisuuden hänen oman nimensä puolesta (5Mo 32:16, 21; Hes 16:38, 42).
Mitä on se yksinomainen antaumus, jota Jehova vaatii palvelijoiltaan?
”Yksinomainen” tulee sanasta ”yksinomaan”, joka tarkoittaa ’ainoastaan, pelkästään, vain, yksistään, yksin’. ”Yksinomainen” voi tarkoittaa myös ’pois sulkevaa’. ”Antaumus” puolestaan merkitsee voimakasta kiintymystä ja harrasta rakkautta. Yksinomainen antaumus merkitsee siis antaumusta, joka sulkee kaiken muun pois siitä asemasta, joka Jumalalla on sydämessämme ja toiminnassamme. Jokainen ja kaikki muu jää sen kunniakkaan aseman ulkopuolelle, jossa yksin hän voi olla.
Jehova Jumala ei suvaitse kilpailua. Jehova esittää yksinomaisen antaumuksen vaatimuksensa toisessa niistä ”Kymmenestä sanasta” eli kymmenestä käskystä, jotka kirjoitettiin Jumalan sormella: ”Minä olen Jehova, sinun Jumalasi – –. Sinulla ei saa koskaan olla muita jumalia minua uhmaamassa – – sillä minä, Jehova, sinun Jumalasi, olen yksinomaista antaumusta vaativa Jumala.” (5Mo 5:6–9.) Ranskalainen Drioux’n käännös (1884) sanoo 2. Mooseksen kirjan 34:14:ssä: ”Jumala haluaa, että häntä rakastetaan ainutlaatuisella tavalla” eli ainoana lajissaan. Jeesus osoitti kannattavansa tätä näkemystä, kun hän vastasi eräälle juutalaiselle, joka yritti koetella häntä (Mt 22:37). Jehova oli Israelin Jumala ja Kuningas, sekä uskonnon että valtion Pää. Jos joku israelilainen rikkoi ensimmäistä ja toista käskyä palvelemalla muita jumalia, se merkitsi näin ollen sitä, että hän syyllistyi vakavimpaan rikokseen, majesteettirikokseen eli valtiorikokseen, josta seurasi kaikkein ankarin rangaistus. Erään kerran israelilaiset ryhtyivät palvomaan väärää jumalaa ja harjoittivat moraalittomuutta, ja koska Jehova vaatii ehdottomasti yksinomaista antaumusta, oli lähellä, ettei heistä tehty loppua. Mutta Pinehas, Aaronin pojanpoika, ’ei suvainnut mitään kilpailua’ Jehovaa vastaan vaan ryhtyi nopeasti toimintaan, ja näin Israel pelastettiin. (4Mo 25:11.)
Kun Jehova ennallisti kansansa Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen, hän teki sen nimensä tähden (Hes 39:25–28). Fentonin käännöksen mukaan 2. Mooseksen kirjan 34:14:ssä sanotaan: ”IKUISESTI ELÄVÄ on mustasukkainen NIMESTÄÄN.” Koska hän on mustasukkainen nimestään eli vaatii, että sitä kohtaan osoitetaan yksinomaista antaumusta, hän ei suvainnut kilpailua minkään muun jumalan nimen puolesta kansansa keskuudessa.
Isännän ja orjan välinen suhde. Yksinomainen antaumus tuo mieleen myös isännän ja orjan välisen suhteen. Luojana Jehova on Omistaja ja Isäntä. Hän on Jumala sen aseman perusteella, joka hänellä on Luojana; hänellä on oikeus saada luomiensa alamaisten yksinomainen antaumus, ja heidän täytyy tehdä hänen tahtonsa. Kun oikeamielinen ihminen oppii tuntemaan Jehovan ja arvostamaan suhdettaan Jumalaan, hän ilmaisee vapaaehtoisesti sydämestä lähtevää yksinomaista antaumusta, ja juuri sitä Jehova haluaakin. Hän vihaa pelkkää muodollista antaumusta tai palvontaa (Mt 15:8, 9). Mooseksen laki valaisi tätä suhdetta ja sitä vapaaehtoista antaumusta, jota Jehova haluaa. Heprealaiselle orjalle suotiin mahdollisuus päästä vapaaksi seitsemäntenä palvelusvuotenaan. ”Mutta jos orja sanookin itsepintaisesti: ’Minä todella rakastan isäntääni, vaimoani ja poikiani; en tahdo lähteä vapautettuna’, niin hänen isäntänsä on tuotava hänet lähelle tosi Jumalaa ja vietävä hänet ovea tai ovenpieltä vasten, ja hänen isäntänsä on lävistettävä hänen korvansa naskalilla, ja hänen on oltava hänen orjansa ajan hämärään asti.” (2Mo 21:2, 5, 6.) Paavali puhui Tessalonikan seurakuntaan kuuluville ei-juutalaisille siitä, miten he olivat kristityiksi tultuaan vaihtaneet vapaaehtoisesti antaumuksensa kohdetta. He lakkasivat olemasta epäjumalien orjia ja alkoivat ’palvella elävän ja tosi Jumalan orjina’. (1Te 1:9.)
Jeesuksen yksinomainen antaumus Jumalaa kohtaan. Kuten Filippiläiskirjeen 2:5–8:ssa osoitetaan, Jeesus ymmärsi sekä taivaassa että maan päällä ollessaan Isänsä ainutlaatuisen aseman ja osoitti hänelle yksinomaista antaumusta. Jeesus kiinnitti huomiota siihen, että Lain tärkein käsky vaati ilmaisemaan kokosydämistä rakkautta Jumalaa kohtaan (Mt 22:37). Lisäksi Jeesus ilmaisi yksinomaista antaumusta Jehovan nimeä kohtaan ja korosti sitä, että hänen opetuslapsillaan tulisi olla samanlainen asenne. Hän opetti opetuslapsilleen rukouksen, jonka hän aloitti sanomalla: ”Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” (Mt 6:9.) Jeesuksen antaumukseen liittyi palava into, mikä kävi ilmi, kun hän puhdisti temppelin ja täytti näin profetian: ”Palava into sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut.” (Joh 2:17; Ps 69:9.) Paras esimerkki Jeesuksen yksinomaisesta antaumuksesta Isäänsä kohtaan on 1. Korinttilaiskirjeen 15:24–28:ssa, missä kerrotaan, että tehtyään lopun kaikesta muusta vallasta ja kaikista vihollisista hän luovuttaa taivaallisen Valtakunnan Isälleen ja alistuu itsekin Hänen alaisuuteensa, jotta ”Jumala olisi kaikki jokaiselle”.