HUNAJA, HUNAJAKENNO

Mehiläishunaja on mehiläisten valmistamaa makeaa, tahmeaa, juoksevaa ainetta. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ”hunajan” vastineina käytetään sanoja noʹfet (juokseva hunaja eli kennohunaja) ja devašʹ. Jälkimmäinen sana voi tarkoittaa mehiläishunajan lisäksi myös hedelmäsiirappia (3Mo 2:11, Rbi8, alav.). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa käytetään villimehiläisten hunajasta sanaa meʹli adjektiivin aʹgri·os ’villi’ kanssa.

Hunajakenno. Hunajakenno on insinööritaidon ihme; se osoittaa Luojan olevan verrattoman viisas ja kyvykäs, koska hän on antanut tällaisen ”insinööritaidon” ja rakennusvaiston mehiläiselle. Kuusisärmäinen kennomuoto on ihanteellinen mahdollisimman suuren hunajamäärän säilytykseen kennoissa, joiden seinämien rakentamiseen on käytetty mahdollisimman vähän mehiläisvahaa. Kennoa rakennettaessa mehiläisvahaa muodostuu mehiläisen ruumiin erityisissä rauhasissa. Sitä erittyy ihokilpien välistä pieninä valkoisina, suomumaisina levyinä. Jalkojensa avulla mehiläinen siirtää levyt leukoihinsa. Sitten se pureskelee vahaa ja panee sitä kennokakun rakenteilla olevaan osaan. Kennon seinät ovat vain 0,33 mm:n paksuiset, mutta ne voivat kannattaa 30 kertaa oman painonsa.

Mehiläiset rakentavat pesiään monenlaisiin paikkoihin, mm. puihin ja kallioille. Erään kerran mehiläispesä oli jopa eläimen raadossa, joka ei ollut ilmeisesti enää mätänemistilassa vaan oli kuivunut auringossa. Tämä oli se leijonan raato, josta Simson söi hunajaa. (Tu 14:8, 9.)

Hunaja. Mehiläishunaja valmistetaan medestä, jota saadaan kukista ja hedelmistä. Kun mettä kootaan ja sitä säilytetään hunajakennossa, mehiläisen ruumiista erittyy siihen tiettyjä aineita. Osa meden sisältämästä vedestä haihtuu, ja kemiallisten aineiden vaikutuksesta mesi muuttuu hunajaksi. Hunajan väri ja maku vaihtelevat mesilähteen mukaan. Hunaja on helposti sulavaa, ja keho pystyy muuttamaan sen nopeasti energiaksi.

Raamatussa mainittu mehiläisten valmistama hunaja tarkoittaa useimmiten luonnonhunajaa, jota esim. Johannes Kastaja söi erämaassa (Mt 3:1, 4). Hunajan piristävää vaikutusta valaisee kuningas Saulin pojan Jonatanin tapaus. Tultuaan nääntyneenä taistelusta hän maistoi vähän hunajaa, ja heti hänen silmänsä ”kirkastuivat”. (1Sa 14:25–30.) Tämä energiapitoinen ravinto kuului niihin elintarvikkeisiin, joita Jumala antoi kansalleen erämaassa. Siellä, missä oli vain vähän puita, kansa saattoi saada hunajaa syötäväksi ”kalliovuoresta”, ts. hunajakennoista, joita mehiläiset olivat rakentaneet kallioisiin paikkoihin. (5Mo 32:13.)

Käyttö kielikuvana. Hunajan parantavia ominaisuuksia verrataan miellyttäviin sanoihin ja viisauteen paitsi sen makeuden ja erinomaisen maun vuoksi myös sen tervehdyttävien ominaisuuksien takia. Miellyttävät sanat ovat hengellisesti terveellisiä, samoin kuin hunaja on hyväksi kirjaimelliselle ruumiille. Sananlaskujen kirjoittaja sanoo: ”Miellyttävät sanat ovat hunajakenno: makeat sielulle ja lääkitys luille.” (San 16:24; 24:13, 14.)

Hunajan makeutta ja sen syömisen nautinnollisuutta käytetään kielikuvana kautta Raamatun, esim. Hesekielin 3:2, 3:ssa ja Ilmestyksen 10:9:ssä. Kennohunaja mainitaan usein, koska sitä pidetään maukkaampana, makeampana ja täyteläisempänä kuin sellaista hunajaa, joka on ollut jonkin aikaa kosketuksissa ilman kanssa. Sulamilaistyttöä rakastava paimen korostaa tytön lausumien sanojen hyvyyttä ja miellyttävyyttä nimittämällä niitä ”kennohunajaksi”, jota tämän huulet pisaroivat (Lal 4:11). Jehovan oikeudelliset päätökset ovat niin erinomaiset, terveelliset ja hyödylliset, että ne ovat jopa ”makeammat hunajaa ja kennojen mettä” (Ps 19:9, 10). Hänen sanansa ovat ’siloisemmat kitalaelle kuin hunaja suulle’ (Ps 119:103).

Hunaja on hyvää, mutta sen liika syöminen voi aiheuttaa pahoinvointia (San 25:16), ja tätä liiallista hunajan syöntiä verrataan oman kunniansa etsimiseen (San 25:27).

Sananlaskujen 5. luvussa valaistaan kennohunajan makeuden avulla kiusausta sukupuoliseen moraalittomuuteen, johon ”vieras nainen” voi viehättävyydellään ja lipevillä sanoillaan saada miehen lankeamaan. Tässä on oivallinen varoitus nykyajan kristityille. ”Vieraan naisen huulet pisaroivat kuin hunajakenno, ja hänen suulakensa on öljyä liukkaampi. Mutta jälkivaikutelma hänestä on yhtä karvas kuin koiruoho, yhtä terävä kuin kaksiteräinen miekka. Hänen jalkansa kulkevat alas kuolemaan”, sanoo viisas mies. Hänen lipevät, hunajaiset sanansa ja tekonsa johtavat miehen suoraan moraalittomaan tekoon, niin että hän äkkiä ”lähtee hänen peräänsä, niin kuin teuraaksi menevä sonni”. (San 5:3–5; 7:21, 22.)

Hedelmien ”hunaja”. Heprealainen sana devašʹ voi tarkoittaa myös hedelmämehua eli -siirappia, jota saadaan mm. viikunoista ja taateleista. Usein tekstiyhteys auttaa lukijaa ratkaisemaan, tarkoitetaanko mehiläishunajaa vai ei. 3. Mooseksen kirjan 2:11:ssä kiellettiin uhraamasta alttarilla ilmeisesti juuri hedelmäsiirappia, koska se rupeaa helposti käymään. Seuraava jae osoittaa, että tässä ei tarkoiteta mehiläishunajaa: kielletty ”hunaja” sisältyi Jehovalle uhrattaviin ensi hedelmiin. Koska suurin osa israelilaisten käyttämästä hunajasta oli villimehiläisten hunajaa eikä mehiläistarhoissa tuotettua hunajaa, se ”hunaja”, jota kansa uhrasi ensi hedelmänä, kun Hiskia kannusti sitä tukemaan papistoa, oli epäilemättä hedelmämehua tai -siirappia (2Ai 31:5).

Maidon ja hunajan maa. Raamatussa Palestiinaa kuvataan usein osuvasti ”maaksi, joka vuotaa maitoa ja hunajaa”, koska siellä oli runsaasti paitsi mehiläishunajaa myös hedelmäsiirappia (2Mo 3:8; 3Mo 20:24; 5Mo 11:9; Jos 5:6). Ilmeisesti viimeksi mainittu kuului kauppatavaroihin, joilla käytiin vaihtokauppaa Tyroksen kanssa (Hes 27:2, 17). (Ks. MEHILÄINEN.)