Sarpatin leski palkittiin uskonsa vuoksi

KÖYHÄ leski halaa ainokaista poikaansa. Hän ei ole uskoa silmiään. Vain hetkeä aikaisemmin hän oli sulkenut syliinsä pojan elottoman ruumiin, mutta nyt hän katsoo ihastuksissaan kuolleista herätettyä lastaan, joka hymyilee hänelle. ”Katso, poikasi on elossa”, sanoo hänen vieraansa.

Tämä 1. Kuninkaiden kirjan lukuun 17 muistiinmerkitty vaikuttava ylösnousemus tapahtui lähes 3 000 vuotta sitten. Sarpatin kaupungissa asuvan nimeltä mainitsemattoman lesken luona oli vieraana Jumalan profeetta Elia. Lesken pojan herättäminen kuolleista oli uskoa vahvistavimpia tapahtumia tuon naisen elämässä. Mitä tärkeää kertomus hänestä opettaa meille?

Jehova oli päättänyt, että Israelin pahan kuninkaan Ahabin valtakuntaa koettelisi ankara kuivuus. Elian ilmoitettua siitä Jumala kätki hänet Ahabilta ja pani ihmeen välityksellä korpit tuomaan hänelle leipää ja lihaa. Myöhemmin Jehova sanoi Elialle: ”Nouse, mene Sarpatiin, joka kuuluu Sidoniin, ja sinun on asuttava siellä. Katso! Minä käsken erään naisen, lesken, toimittaa siellä sinulle ruokaa.” (1. Kun. 17:1–9.)

Saavuttuaan Sarpatiin Elia näki köyhän lesken keräämässä puita. Voisiko tässä olla se nainen, joka antaisi hänelle ruokaa? Miten se olisi mahdollista, kun nainen itsekin oli hyvin köyhä? Mahdollisista epäilyksistään huolimatta Elia alkoi puhua hänen kanssaan ja sanoi: ”Toisitko minulle siemauksen vettä astiassa juodakseni.” Naisen lähdettyä hakemaan vettä Elia jatkoi: ”Toisitko minulle palan leipää.” (1. Kun. 17:10, 11.) Veden antaminen vieraalle ei tuottanut leskelle vaikeuksia, mutta toisin oli leivän laita.

”Niin totta kuin Jehova, sinun Jumalasi, elää”, leski vastasi, ”minulla ei ole yhtään pyöreää leipää, vain kourallinen jauhoja suuressa ruukussa ja vähän öljyä pienessä ruukussa, ja katso, kerään parhaillaan hieman puita, ja minun on mentävä valmistamaan jotakin itselleni ja pojalleni, ja meidän on syötävä se ja kuoltava.” (1. Kun. 17:12.) Mitä nämä sanat paljastavat?

Leski tajusi, että Elia oli Jumalaa pelkäävä israelilainen. Tämä käy ilmi hänen sanoistaan ”niin totta kuin Jehova, sinun Jumalasi, elää”. Vaikka hän nähtävästi tiesi Israelin Jumalasta jotain, hän ei Jehovasta puhuessaan sanonut ”minun Jumalani”. Hänen kotikaupunkinsa Sarpat kuului foinikialaiseen Sidonin kaupunkiin eli oli ilmeisesti riippuvainen siitä. Sarpatissa asui hyvin todennäköisesti Baalin palvojia, mutta Jehova oli nähnyt tässä leskessä jotain poikkeuksellista.

Vaikka köyhä sarpatilainen leski asui epäjumalanpalvelijoiden keskuudessa, hän ilmaisi uskoa. Jehova lähetti profeetta Elian lesken luo, koska siitä olisi hyötyä sekä tuolle naiselle että profeetalle. Voimme oppia tästä jotakin tärkeää.

Eivät kaikki Baalia palvovan Sarpatin asukkaat olleet täysin turmeltuneita. Lähettämällä Elian tämän leskinaisen luo Jehova osoitti, että hän näkee ne vilpittömät ihmiset, jotka eivät vielä palvele häntä. Tosiaankin ”jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen” (Apt. 10:35).

Kuinka monet alueellasi asuvista ovat kuin Sarpatin leski? Vaikka he ehkä elävätkin väärän uskonnon harjoittajien keskuudessa, he saattavat kaivata jotain parempaa. Koska heillä on kenties vain vähän tai ei lainkaan tietoa Jehovasta, he tarvitsevat apua omaksuakseen puhtaan palvonnan. Etsitkö ja autatko sinä tällaisia ihmisiä?

Mietitäänpä, mitä Elia oikein pyysi leskeä tekemään. Nainen oli juuri sanonut, että kun hän olisi valmistanut itselleen ja pojalleen vielä yhden aterian, he söisivät sen ja sitten kuolisivat. Mitä Elia kuitenkin sanoi? ”Älä pelkää. Mene sisään, tee sanasi mukaan. Tee kuitenkin siitä, mitä siellä on, ensin minulle pieni pyöreä leipä, ja sinun on tuotava se minulle, ja itseäsi ja poikaasi varten voit valmistaa jotakin jälkeenpäin. Sillä näin on Jehova, Israelin Jumala, sanonut: ’Suuri jauhoruukku ei tyhjene eikä pieni öljyruukku ehdy siihen päivään mennessä, jona Jehova antaa rankkasateen maan pinnalle.’ ” (1. Kun. 17:11–14.)

Mitä ihmettä! Antaa nyt pois viimeinen ateriansa! Joku olisi saattanut ajatella näin, mutta ei tämä leski. Vaikka hän ei tuntenut Jehovaa kovin hyvin, hän uskoi Eliaa ja myöntyi hänen pyyntöönsä. Naisen uskoa totisesti koeteltiin, mutta hän teki viisaan ratkaisun.

Jumala ei hylännyt köyhää leskeä. Elian lupauksen mukaisesti Jehova moninkertaisti hänen niukat ruokavaransa niin, että ne riittivät paitsi profeetalle myös hänelle ja hänen pojalleen kuivuuden loppuun asti. ”Suuri jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä pieni öljyruukku ehtynyt Jehovan sanan mukaan, jonka hän oli puhunut Elian välityksellä.” (1. Kun. 17:16; 18:1.) Jos nainen olisi toiminut toisin, leivästä, jonka hän vähistä jauhoistaan ja öljystään leipoi, olisi hyvinkin voinut tulla hänen viimeinen ateriansa. Hän kuitenkin osoitti uskonsa teoillaan, luotti Jehovaan ja antoi ensin ruokaa Elialle.

Tästä voimme oppia, että Jumala siunaa niitä, jotka ilmaisevat uskoa. Kun nuhteettomuuden koetuksessa osoitat uskoa, Jehova tulee avuksesi. Huolenpitäjänä, Suojelijana ja Ystävänä hän auttaa sinua selviytymään koettelemuksesta (2. Moos. 3:13–15).

Vuonna 1898 ”Siionin Vartiotornissa” sanottiin Sarpatin leskestä seuraavaa: ”Jos tuolla naisella olisi riittävästi uskoa, niin että hän tottelisi, hänet katsottaisiin arvolliseksi saamaan apua Herralta profeetan välityksellä. Jos hän ei osoittaisi uskoa, löytyisi kenties joku toinen leski, joka osoittaisi. Samoin on meidän laitamme: elämäntaipaleemme eri vaiheissa Herra koettelee uskoamme. Jos osoitamme uskoa, saamme siunauksen; jos emme, menetämme sen.”

Kohdatessamme koetuksia meidän on etsittävä Jumalan ohjausta Raamatusta ja siihen perustuvista julkaisuistamme. Sitten meidän tulee toimia tuon ohjauksen mukaisesti, olipa sen hyväksyminen kuinka vaikeaa tahansa. Meitä siunataan aivan varmasti, jos noudatamme viisaan sananlaskun neuvoa: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” (Sananl. 3:5, 6.)

Lesken uskoa koeteltiin toistamiseen. Raamattu kertoo: ”Näiden tapahtumien jälkeen kävi niin, että naisen, talon emännän, poika sairastui, ja hänen sairautensa tuli niin ankaraksi, ettei hänessä ollut enää hengitystä.” Etsiessään syytä tähän tragediaan sureva äiti sanoi Elialle: ”Mitä tekemistä minulla on sinun kanssasi, oi tosi Jumalan mies? Sinä olet tullut luokseni muistuttamaan erheestäni ja surmaamaan poikani.” (1. Kun. 17:17, 18.) Mitä nämä katkerat sanat tarkoittivat?

Oliko naisen mieleen palautunut jokin synti, joka vaivasi hänen omaatuntoaan? Ajatteliko hän, että pojan kuolema oli rangaistus Jumalalta ja että Elia oli tämän lähettämä kuoleman sanansaattaja? Raamattu ei kerro sitä, mutta selvää on, ettei leski syyttänyt Jumalaa epävanhurskaudesta.

Elia oli epäilemättä järkyttynyt pojan kuolemasta ja siitä, että tämän äiti ajatteli sydäntäsärkevän menetyksensä johtuvan hänen läsnäolostaan. Kannettuaan pojan velton ruumiin kattohuoneeseen Elia huudahti: ”Oi Jehova, Jumalani, onko sinun aiheutettava vahinkoa myös tälle leskelle, jonka luona asun muukalaisena, surmaamalla hänen poikansa?” Profeetta ei sietänyt ajatusta, että jos Jumala sallisi tämän huomaavaisen ja vieraanvaraisen naisen kärsiä vielä lisää, siitä koituisi häpeää hänen nimelleen. Siksi Elia anoi: ”Oi Jehova, Jumalani, annathan tämän lapsen sielun palata häneen.” (1. Kun. 17:20, 21.)

Jehova kuunteli. Leski oli huolehtinut hänen profeetastaan ja ilmaissut uskoa. Nähtävästi Jumala salli pojan sairauden edetä tietäen, että hänet herätettäisiin kuolleista ja että tämä ensimmäinen Raamatussa kuvailtu ylösnousemusihme antaisi toivoa tuleville sukupolville. Elian pyynnöstä Jehova herätti lapsen eloon. Millaista iloa lesken onkaan täytynyt tuntea, kun Elia ilmoitti: ”Katso, poikasi on elossa.” Tällöin nainen sanoi Elialle: ”Nyt minä tosiaan tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että suussasi oleva Jehovan sana on tosi.” (1. Kun. 17:22–24.)

Sarpatin leskestä ei puhuta enempää 1. Kuninkaiden kirjan 17. luvussa, mutta sen myönteisen maininnan perusteella, jonka Jeesus hänestä esitti, hän saattoi elää loppuelämänsä Jehovan uskollisena palvelijana (Luuk. 4:25, 26). Tämä kertomus opettaa meille, että Jumala siunaa niitä, jotka tekevät hyvää hänen palvelijoilleen (Matt. 25:34–40). Se osoittaa, että Jumala huolehtii uskollisista vaikeissakin olosuhteissa (Matt. 6:25–34). Se myös todistaa, että Jehova haluaa herättää kuolleet ja kykenee tekemään sen (Apt. 24:15). Nämä ovat varmasti erinomaisia syitä muistaa Sarpatin leskeä.