JOAB

(’Jehova on isä’).

1. Serajan poika, Juudan heimoon kuuluneen Kenasin jälkeläinen. Joab oli ”Ge-Harasimin isä”. Nimi Ge-Harasim merkitsee ’käsityöläisten laaksoa’, ja Raamatun kertomus jatkuukin: ”Heistä näet tuli käsityöläisiä.” Ilmeisesti Joab oli laaksossa asuvien käsityöläisten yhteisön ”isä” eli perustaja. (1Ai 4:1, 13, 14; ks. GE-HARASIM.)

2. Toinen Daavidin sisaren tai sisarpuolen Serujan kolmesta pojasta (Seruja oli mahdollisesti Daavidin äidin tytär tämän aikaisemmasta avioliitosta Nahasin kanssa; 2Sa 17:25). Joab oli sen vuoksi Daavidin sisarenpoika. Hänen veljensä olivat Abisai ja Asael (2Sa 8:16; 1Ai 2:13–16). Selvitettäessä näiden kolmen miehen henkilöllisyyttä mainitaan isän nimen sijasta äidin nimi, koska hän oli Daavidin sisar; näin tehdään selväksi Daavidin suhde näihin kolmeen mieheen.

Luonteenpiirteitä. Joab oli taitava sotapäällikkö, organisointikykyinen, neuvokas ja päättäväinen mies. Toisaalta hän oli kunnianhimoinen opportunisti, kostonhimoinen, viekas ja toisinaan häikäilemätön.

Joab johti Daavidin miehiä Saulin pojan Is-Bosetin hallitessa koko Israelia lukuun ottamatta Juudan heimoa, joka pysyi uskollisena Daavidille (2Sa 2:10). Is-Bosetin ja Daavidin palvelijat järjestäytyivät toisiaan vastaan Gibeoninlammikolla. Is-Bosetin joukkoja komensi Saulin setä Abner, joka oli vastuussa Is-Bosetin asettamisesta valtaistuimelle. Miesten istuessa vastatusten Abner ehdotti, että 12 miestä kummaltakin puolelta taistelisi keskenään. Kun he tarttuivat toinen toistaan päästä, kukin lävisti vastustajansa miekalla, ja he kaikki kaatuivat yhdessä kuolleina maahan. (2Sa 2:12–16.) Koska tämä kamppailu ei ratkaissut kiistaa, seurasi täysimittainen taistelu. Jälkeenpäin tehdyssä laskennassa paljastui, että Is-Bosetin joukoista kaatui 360 miestä ja Daavidin joukoista vain 20. (2Sa 2:30, 31.)

Kun Abner taistelun aikana pakeni, Joabin nopsajalkainen veli Asael lähti ajamaan häntä takaa. Abnerin vastalauseista ja varoituksista huolimatta Asael jatkoi takaa-ajoa, kunnes lopulta Abner iski taaksepäin keihäänsä tyvipäällä ja lävisti hänet kuoliaaksi. (2Sa 2:18–23.) Saavuttuaan Amman kukkulalle Abner ja hänen miehensä kokoontuivat sen laelle, mistä käsin Abner esitti vetoomuksen taistelun lopettamiseksi, jotta olisi vältytty katkeruudelta ja loputtomalta teurastukselta. Joab ilmaisi tässä tilanteessa käytännöllistä viisautta noudattamalla vetoomusta ja palaamalla Daavidin luo Hebroniin. (2Sa 2:24–28, 32.)

Surmaa kostoksi Abnerin. Joabissa kyti kuitenkin kostonhalu, ja hän odotti sopivaa tilaisuutta sen tyydyttämiseksi. Sillä välin hän osallistui pitkään jatkuneeseen sotaan Saulin huonetta vastaan, joka heikkeni heikkenemistään Daavidin puolestaan voimistuessa. Lopulta Abner, joka oli loukkaantunut Is-Bosetiin erään henkilökohtaisen asian vuoksi, teki liiton Daavidin kanssa ja lupasi käännyttää koko Israelin Daavidin puolelle. (2Sa 3:6–21.) Joab vastusti voimakkaasti tätä sopimusta ja syytti Abneria vakoojaksi. Teeskentelemällä olevansa Abnerin ystävä Joab sai kuitenkin Abnerin menettämään valppautensa ja tappoi hänet kostoksi veljensä Asaelin puolesta. Lisäksi hän on ehkä ajatellut saman tien eliminoivansa Daavidin armeijan komentajan asemaa havittelevan mahdollisen kilpailijan. (2Sa 3:22–27.)

Kun Daavid kuuli murhasta, hän kielsi koko Israelin edessä oman huoneensa syyllisyyden ja sanoi: ”Kääntyköön se takaisin Joabin pään päälle ja koko hänen isänsä huoneen päälle, älköönkä Joabin huoneesta karsittako pois miestä, jolla on vuoto, tai spitaalista [sairasta] tai miestä, joka tarttuu pyörivään värttinään [ehkä raajarikkoa] tai kaatuu miekkaan tai jolta puuttuu leipää!” Daavid ei tällä kertaa toiminut Joabia eikä Abisaita vastaan, joka oli salaa avustanut Joabia murhassa. Hän sanoi: ”Minä olen tänään heikko, vaikkakin kuninkaaksi voideltu, ja nämä miehet, Serujan pojat, ovat minulle liian kovia. Maksakoon Jehova pahan tekijälle hänen oman pahuutensa mukaan.” (2Sa 3:28–30, 35–39.)

Israelin armeijan komentaja. Sen jälkeen kun Daavid oli voideltu koko Israelin kuninkaaksi, hän nousi Jerusalemia (Jebusia) vastaan. Jebusilaiset pilkkasivat Daavidia, koska he pitivät omaa asemaansa valloittamattomana. Daavid havaitsi kuitenkin, että vesitunneli teki kaupungista haavoittuvan. Hän tarjosikin siksi ”päämiehen ja ruhtinaan” asemaa kenelle tahansa, joka kiipeäisi tunnelia pitkin ylös ja löisi ensimmäisenä jebusilaiset. Joab meni ylös, kaupunki kukistui Daavidin edessä, ja Joab sai palkinnoksi korkean aseman Israelin armeijan komentajana. (2Sa 5:6–8; 8:16; 20:23; 1Ai 11:4–8.) Komentajan asemassa Joabilla oli kymmenen henkilökohtaista palvelijaa, jotka kantoivat hänen aseitaan ja joiden joukossa oli väkevä mies, beerotilainen Nahrai (2Sa 18:15; 1Ai 11:39).

Daavidin valloitettua Edomin Joab jäi sinne kuudeksi kuukaudeksi tavoitteenaan surmata kaikki sikäläiset miespuoliset (2Sa 8:13, 14; 1Ku 11:14–17). Taistelussa ammonilaisia ja syyrialaisia vastaan Joab näytti myöhemmin sodanjohtotaitonsa ja antoi veljensä Abisain vastuulle yhden osaston, jotta vihollisjoukkojen pihtiliike voitiin estää (2Sa 10:8–14; 1Ai 19:6–16). Hänellä oli epäilemättä merkittävä osa muissakin sodissa, joita Daavid kävi filistealaisia, moabilaisia ja muita vastaan.

Tukee Daavidin kuninkuutta. Ammonin Rabban piirityksen yhteydessä Joab ilmaisi olevansa uskollinen Daavidille, Jehovan voidellulle kuninkaalle. Hän valloitti ”vesikaupungin”, joka tarkoitti mahdollisesti kaupungin sitä osaa, jossa oli vesivarasto, tai linnaketta, joka suojeli kaupungin vesivaroja. Kun tämä elintärkeä kaupungin osa oli vallattu, pääkaupunki ei enää pystynyt pitämään puoliaan kovin pitkään, vaan sen oli väistämättä antauduttava. Sen sijaan että Joab olisi itse vienyt kaupungin piirityksen menestykselliseen päätökseen, hän näytti ilmaisevan asianmukaista kunnioitusta maallista hallitsijaansa kohtaan (joko todella arvostuksesta kuningasta kohtaan, Israelin edun vuoksi tai oman etunsa vuoksi). Hän sanoi haluavansa mieluummin Jehovan voidellun kuninkaan saattavan loppuun vihollisen kuninkaallisen kaupungin valloituksen ja saavuttavan mainetta tämän sankariteon johdosta, vaikka hän, Joab, olikin tehnyt tärkeän valmistelutyön. (2Sa 12:26–31; 1Ai 20:1–3.)

Osasyyllinen Uurian kuolemaan. Rabban piirityksen aikana Daavid lähetti Uurian mukana kirjeen, jossa hän käski Joabin panna Uurian ankarimpaan taistelun tiimellykseen, jotta tämä saisi surmansa. Joab toimi täysin näiden ohjeiden mukaisesti, mutta raportoidessaan kuninkaalle taistelun lopputuloksesta hän käytti tätä seikkaa taitavasti estääkseen Daavidia nuhtelemasta häntä sen vuoksi, että hän oli menettänyt taistelussa urhoollisia miehiä lähetettyään heidät liian lähelle kaupungin muuria. Joab totesi raportissaan: ”Kuninkaan palvelijoita kuoli, ja myös palvelijasi heettiläinen Uuria kuoli.” Kuten Joab oli arvioinutkin, Daavidin vastauksesta ei kuultanut tyytymättömyys, vaan siinä rohkaistiin Joabia. (2Sa 11:14–25; ks. DAAVID.)

Auttaa Absalomia, mutta myöhemmin vastustaa häntä. Absalomin oltua kolme vuotta maanpaossa velipuolensa Amnonin surmaamisen takia juuri Joab lähetti Tekoasta erään naisen Daavidin luo ja pani sanat naisen suuhun, jotta hän esittäisi vetoomuksen Absalomin paluun puolesta. Pyyntöön suostuttiin, ja Joab vei Absalomin takaisin Jerusalemiin, vaikkei Daavid halunnutkaan nähdä Absalomia. Kahden vuoden kuluttua Absalom pyysi kerran toisensa jälkeen Joabia tulemaan ja lähestymään kuningasta hänen puolestaan, mutta Joab kieltäytyi. Lopulta Absalom turvautui juoneen ja sytytti Joabin ohrapellon tuleen, mikä sai vihastuneen Joabin nopeasti liikkeelle. Absalom saattoi sitten selittää syyn tekoonsa, ja hän suostutteli Joabin menemään kuningas Daavidin luo ja puhumaan Absalomin palauttamisesta hänen suosioonsa. (2Sa 13:38; 14:1–33.)

Vaikka Joab oli ajanut Absalomin asiaa järjestämällä hänen paluunsa, niin Absalomin kapinoidessa Joab tuki Daavidia. Daavid asetti Joabin valvontaan kolmanneksen miehistään ja antoi tarkat määräykset, että Absalomia oli kohdeltava hellävaraisesti. Taistelun tuoksinassa Joab ei kuitenkaan totellut Daavidin määräystä vaan tappoi Absalomin. (2Sa 18:1–17.) Tässä kuten eräissä muissakin tapauksissa hän asetti oman arvostelukykynsä Jumalan voidellun kuninkaan antamien teokraattisten määräysten edelle. Hän uskalsi kuitenkin jälkeenpäin puhua Daavidille selvästi ja suoraan, kun Daavidin suru Absalomin tähden vaaransi valtakunnan ykseyden. (2Sa 19:1–8.)

Poistetaan armeijan päällikön asemasta, sitten asetetaan siihen uudelleen. Ilmeisesti siksi, että Joab oli ollut tottelematon surmatessaan Absalomin, Daavid asetti Joabin tilalle armeijan päälliköksi Amasan (2Sa 19:13). Amasa ei kuitenkaan osoittautunut Joabin veroiseksi sotapäälliköksi. Kun Daavid käski koota Juudan miehet taistelemaan Bikrin kapinallista poikaa Sebaa vastaan, Amasa kutsui Juudan koolle, mutta hän viipyi ohi Daavidin määräämän ajan. Koska asialla oli kiire, Daavid lähetti Abisain ajamaan takaa Sebaa, ”jottei hän vain löytäisi itselleen linnoitettuja kaupunkeja ja pääsisi pakoon silmiemme edessä”. Tämän jälkeen syttyneessä taistelussa Joab otti nähtävästi johdon, kuten hän oli tehnyt ollessaan armeijan päällikkö. Sitä seuranneessa Abel-Bet-Maakan piirityksessä kaupungin asukkaat heittivät Joabin käskystä Seban pään muurin yli, ja Joab säästi kaupungin, perääntyi ja palasi Jerusalemiin. (2Sa 20:1–7, 14–22.)

Murhaa Amasan. Seban takaa-ajon aikana Joab syyllistyi vakavaan rikokseen. Kun Amasa (joka oli hänen serkkunsa; 2Sa 17:25; 1Ai 2:16, 17) tuli Joabia vastaan Gibeonissa olevan suuren kiven lähistöllä, Joab antoi miekkansa pudota tupesta. Nostettuaan sen maasta hän piti sitä sopivasti vasemmassa kädessään samalla kun hän tarttui oikealla kädellään Amasan partaan ikään kuin suudellakseen häntä. Koska Amasa ei ollut varuillaan, Joab pystyi surmaamaan hänet yhdellä miekaniskulla. Joab on tosin voinut tuntea epäluuloa Amasaa kohtaan, koska tämä oli johtanut Absalomin kapina-armeijaa, mutta oli kuinka oli, Joab opportunistina käytti hyväkseen hätätilaa ja kiistaa ja pyrki edistämään omaa uraansa murhaamalla kilpailijansa. Daavid ei heti ryhtynyt toimiin Joabia vastaan ehkä siksi, että Amasa oli hiljattain ollut yhteydessä Absalomiin ja Joab oli vain vähän aikaa sitten taistellut Amasan johtamia Absalomin kapinallisia joukkoja vastaan. Joabin kunnianhimoisten toiveiden mukaisesti hänestä tehtiin jälleen armeijan päällikkö. (2Sa 20:8–13, 23.)

Miksei Daavid teloittanut Joabia tämän murhattua Abnerin, ja miksi hän nimitti Joabin uudelleen sotapäälliköksi sen jälkeen kun tämä oli murhannut myös Amasan, josta oli tehty sotapäällikkö hänen tilalleen? Raamattu ei vastaa näihin kysymyksiin. Jos syynä oli se, ettei Jumalan lakia noudatettu kunnolla, se on voinut johtua Joabin ja hänen sukunsa voimasta ja vaikutusvallasta armeijan piirissä. Tai on voinut olla joitakin muita asianhaaroja, joista Raamattu ei kerro. On joka tapauksessa muistettava, että vaikka Daavid ei jostain syystä, hyvästä tai huonosta, teloittanut Joabia, hän ei kuitenkaan antanut hänelle anteeksi vaan velvoitti poikansa ja seuraajansa Salomon huolehtimaan siitä, että Joab joutuisi maksamaan pahuudestaan.

Suorittaa vaillinaisen väestönlaskennan. Erään kerran Saatana yllytti Daavidin ryhtymään laittomaan väestönlaskentaan. Joab esitti Daavidille eriävän mielipiteensä, mutta turhaan. Joab ei kuitenkaan vienyt työtä päätökseen vaan jätti Leevin ja Benjaminin heimot laskematta, ”koska kuninkaan sana oli ollut Joabista inhottava”. (1Ai 21:1–6; 2Sa 24:1–9; ks. LUETTELOINTI.)

Tukee Adonian vallankaappausyritystä. Vaikka Joab oli aiemmin ollut Daavidin palveluksessa, niin Daavidin tultua vanhaksi ja sairaaksi, hän hylkäsi Daavidin ja meni mukaan Daavidin pojan Adonian salaliittoon (1Ku 1:18, 19). Hän toimi näin ehkä siksi, että hän ajatteli pääsevänsä Adonian hallituskaudella valtaistuimen taustavoimaksi tai kenties hän tunsi oman asemansa turvatummaksi Adonian kuin Salomon alaisuudessa. Kun hän kuuli, että Daavid oli tehnyt Salomosta kuninkaan, hän hylkäsi Adonian (1Ku 1:49). Kun Adonia myöhemmin surmattiin, Joab juoksi Jehovan teltalle ja tarttui alttarin sarviin (1Ku 2:28). Se ei ollut kuitenkaan mikään turvapaikka hänelle, koska hän oli tahallinen murhaaja, ja siksi Salomo lähettikin sinne Benajan teloittamaan hänet. Näin Salomo noudatti Daavidin kuolinvuoteellaan antamaa neuvoa eikä sallinut Joabin harmaiden hiusten mennä rauhassa Šeoliin sen verivelan vuoksi, jonka alainen Joab oli surmattuaan Abnerin ja Amasan, ”kaksi häntä vanhurskaampaa ja parempaa miestä”. Joab haudattiin talonsa luo erämaahan. Sen jälkeen Benajasta tehtiin armeijan päällikkö. (1Ku 2:5, 6, 29–35; 11:21.)

Daavidin psalmin, 60. psalmin, loppujakeet (8–12) on omistettu voitolle, jonka Joab sai edomilaisista (ks. tämän psalmin päällekirjoitusta).

3. ”Pahat-Moabin poikien” suvun päämies; jotkut heistä palasivat Babylonin pakkosiirtolaisuudesta Serubbabelin kanssa 537 eaa. (Esr 2:1, 2, 6; Ne 7:6, 7, 11).

4. Esran 8:1, 9:ssä ”Joabin pojat” mainitaan niiden joukossa, jotka palasivat Esran kanssa 468 eaa. Suvun päämiehenä oli tuolloin Obadja, Jehielin poika. Tässä raamatunkohdassa heitä ei yhdistetä Pahat-Moabin huoneeseen, mutta mahdollisesti he ovat samaa sukua tai nro 3:n sukulaisia.