PALSAMOINTI

Kuolleen (ihmisen tai eläimen) ruumiin käsitteleminen mätänemiseltä suojaavilla aineilla, esim. aromaattisilla öljyillä. Jos egyptiläiset eivät keksineet tätä taitoa, he ainakin harjoittivat sitä hamasta muinaisuudesta saakka. Ihmisen tai eläimen ruumista, joka on säilynyt muinaisten egyptiläisten tai joidenkin muiden palsamointimenetelmien ansiosta, sanotaan muumioksi. Ihmisruumiiden palsamointia harrastivat egyptiläisten lisäksi muutkin muinaiset kansat, esim. assyrialaiset, persialaiset ja skyyttalaiset.

Jaakobin ja Joosefin palsamointi. Raamatussa puhutaan nimenomaan palsamoinnista vain kahdessa tapauksessa, jotka molemmat sattuivat Egyptissä. Jaakobin kuoltua Egyptissä Joosefin kerrotaan ilmaisseen surua isänsä poismenon johdosta, ja sitten henkeytetyssä kertomuksessa sanotaan: ”Sen jälkeen Joosef käski palvelijoitaan, lääkäreitä, palsamoimaan hänen isänsä. Niin lääkärit palsamoivat Israelin, ja he käyttivät täydet neljäkymmentä päivää häntä varten, sillä näin monta päivää he tavallisesti käyttävät palsamointiin, ja egyptiläiset itkivät häntä seitsemänkymmentä päivää.” (1Mo 50:2, 3.) Joosef kuoli 110 vuoden ikäisenä, ”ja hänet palsamoitiin ja pantiin arkkuun Egyptissä” (1Mo 50:26). Jaakobin tapauksessa palsamoinnin päätarkoitus oli ilmeisesti säilyttää ruumis siihen saakka, kun hänet haudattiin Luvattuun maahan. Joosefin tapauksessa syynä on voinut olla hänen huomattava asemansa. (1Mo 49:29–32; 50:13, 24, 25; 2Mo 13:18, 19; Jos 24:32.)

Herodotoksen mukaan egyptiläisten palsamointimenetelmiin kuului, että ruumis pantiin natronsuolaan eli soodaan seitsemänkymmenen päivän ajaksi. Kuitenkin paljon aikaisemmin, kun egyptiläiset lääkärit palsamoivat Jaakobin, Raamatussa kerrotaan, että ”he käyttivät täydet neljäkymmentä päivää häntä varten, sillä näin monta päivää he tavallisesti käyttävät palsamointiin, ja egyptiläiset itkivät häntä seitsemänkymmentä päivää” (1Mo 50:3). Tutkijat ovat yrittäneet monin eri tavoin sovittaa yhteen 1. Mooseksen kirjan 50:3:a ja Herodotoksen sanoja. Ensinnäkin 40 päivää eivät ehkä sisältäneet sitä aikaa, joka ruumista pidettiin soodassa. Herodotos on silti aivan hyvin saattanut erehtyä todetessaan, että ruumis pantiin soodaan 70 päiväksi. Myöhemmin (ensimmäisellä vuosisadalla eaa.) elänyt kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen sanoi, että egyptiläinen palsamointiprosessi kesti yli 30 päivää (Diodorus of Sicily, I, 91, 5, 6). Egyptiläisillä on tietysti saattanut olla sellaisiakin palsamointimenetelmiä, joita kumpikaan näistä historioitsijoista ei käsittele, ja on mahdollista, että eri aikoina historian kuluessa käytettiin eripituisia palsamointimenetelmiä.

Heprealaisten ja kristittyjen hautaaminen. Palestiinalaisista haudoista löydettyjen ihmisten jäännösten kehno tila osoittaa, ettei kuolleiden palsamointi (ei ainakaan pitkäaikaista säilytystä varten kuten egyptiläisillä) ollut yleinen heprealainen tapa ja etteivät Kristuksen ensimmäiset sikäläiset seuraajat palsamoineet vainajiaan voidakseen säilyttää heidän ruumiinsa loputtomiin. Uskolliset heprealaiset ja tosi kristityt ymmärsivät, että sielu – niin ihmisen kuin eläimenkin – kuolee ja että ruumis palaa tomuun (Sr 3:18–20; Hes 18:4). Lisäksi se, että Raamatussa puhutaan kovin vähän palsamoinnista, tuntuu osoittavan, että se ei ollut yleistä heprealaisten ja varhaiskristittyjen keskuudessa.

Raamatussa kerrotaan kuningas Asan hautaamisesta seuraavasti: ”Hänet laskettiin vuoteelle, joka oli täytetty palsamiöljyllä ja erilaisilla voiteilla, joita oli sekoitettu erikoisvalmisteiseen voiteeseen. Lisäksi hänelle pidettiin tavattoman suuret hautajaispolttajaiset.” Tässä ei tarkoitettu kuninkaan polttohautausta vaan tuoksuyrttien polttamista. (2Ai 16:13, 14.) Mikäli tällaista voiteen käyttöä voidaan yleensäkään pitää jonkinlaisena palsamointina, se ei ollut ainakaan egyptiläisten palsamointitapojen mukaista.

Kun Jeesus Kristus kuoli, Nikodemos toi ”käärön mirhaa ja aaloeta, yli kolmekymmentä kiloa”, ja sitten kerrotaan: ”Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja sitoivat sen tuoksuyrttien kanssa käärinliinoihin, niin kuin juutalaisilla on tapana hautaaminen valmistella.” (Joh 19:39, 40.) Tätä ei kuitenkaan sanota nimenomaan palsamoinniksi, eikä se ollut egyptiläisten käyttämien palsamointimenetelmien kaltainen. Ruumis oli tapana valmistella näin hautaamista varten, ja epäilemättä Lasaruskin oli valmisteltu samaan tapaan hautausta varten. Hänen tapauksensa osoittaa, että juutalaisilla ei ollut tapana käsitellä ruumista mutkikkain palsamointimenetelmin, joiden tarkoitus olisi ollut säilyttää ruumis pitkään, sillä kun Jeesus käski: ”Ottakaa kivi pois”, Martta sanoi: ”Herra, hänen täytyy jo haista, sillä on neljäs päivä.” Martta ei olisi odottanut ruumiin olevan sellaisessa tilassa, jos Lasarus olisi todella palsamoitu. Lasaruksen jalat ja kädet oli sidottu kääreisiin, ja ”hänen kasvojensa ympärille oli sidottu liina”, mutta niiden tarkoitus ei ollut ilmeisestikään suojella hänen ruumistaan mätänemiseltä. (Joh 11:39, 44.) (Ks. HAUTAAMINEN, HAUTAPAIKAT.)