Kuka on laatinut maailmankaikkeutta hallitsevat lait?

”TUNNETKO taivaan lait?” (Job 38:33, Kirkkoraamattu 1938.) Esittämällä Jobille tämän kysymyksen Jumala auttoi vaikeuksissa olevaa palvelijaansa ymmärtämään, miten vähän ihmiset todellisuudessa tietävät verrattuna rajattoman viisaaseen Luojaan. Mitä sinä ajattelet ihmisten tietomäärästä?

Ihmiset ovat oppineet paljon fyysisiä taivaita hallitsevista laeista, mutta silti useimmat tiedemiehet myöntävät auliisti, että opittavaa riittää vielä yllin kyllin. Kerta toisensa jälkeen uudet havainnot ovat saaneet tutkijat miettimään uudelleen teorioitaan maailmankaikkeudesta. Ovatko ne tehneet Jumalan Jobille esittämän kysymyksen turhaksi, vai tarjoaako lisääntynyt tieto pikemminkin todisteita sen puolesta, että taivaan lait on laatinut Jehova?

Raamatussa on erittäin mielenkiintoisia jakeita, jotka tarjoavat vastaukset näihin kysymyksiin. Se ei tietenkään väitä olevansa mikään tieteellinen kirja, mutta se, mitä se sanoo tähtitaivaista, on hämmästyttävän paikkansapitävää, ja kirjoitushetkellä se oli usein aikaansa edellä.

Historiallinen viitekehys

Saamme Raamatulle vertailukohteen 300-luvulta eaa., jolloin Vanha testamentti, Raamatun heprealaiset kirjoitukset, oli ollut valmiina noin sata vuotta. Tuohon aikaan kreikkalainen filosofi Aristoteles opetti johtaville aikalaisoppineille käsityksiään fyysisistä taivaista. Häntä pidetään vielä nykyäänkin yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista tiedemiehistä (ks. tekstiruutu s. 25). Encyclopædia Britannican mukaan hän oli ”historian ensimmäinen todellinen tiedemies”, jolle ”jokainen tiedemies on kiitollisuudenvelassa”.

Aristoteles hahmotteli huolellisesti mallin maailmankaikkeuden rakenteesta. Hänen käsityksensä mukaan maa oli kaikkeuden keskus ja kaikkeus koostui yli 50 sisäkkäisestä kristallisesta pallonkuoresta. Uloimpaan kuoreen olivat kiinnittyneet tähdet, ja planeetat puolestaan olivat lähempänä maata olevissa kuorissa. Kaikki muu paitsi maa oli ikuista, muuttumatonta. Nämä ajatukset voivat nykyään kuulostaa melko mielikuvituksellisilta, mutta ne vaikuttivat tieteilijöihin noin kahdentuhannen vuoden ajan.

Miltä Aristoteleen opetukset näyttävät Raamatun opetusten rinnalla? Kummat ovat kestäneet ajan kokeen? Tarkastelemme nyt kolmea kysymystä, jotka liittyvät maailmankaikkeutta hallitseviin lakeihin. Vastaukset auttavat meitä vahvistamaan uskoa Raamatun Tekijään, ”taivaan lakien” Laatijaan.

1. Onko maailmankaikkeus muuttumaton?

Aristoteles uskoi, että taivaan pallonkuoret olivat muuttumattomia. Ne eivät voineet vähetä eivätkä kasvaa.

Heijastuuko Raamatusta sama otaksuma? Ei. Se ei sano asiasta mitään ehdotonta. Viitatessaan siihen se esittää kiinnostavan kielikuvan: ”On Hän, joka asuu maan piirina yllä – sen asukkaat ovat kuin heinäsirkkoja – Hän, joka jännittää taivaat kuin hienon harson, joka levittää ne kuin teltan asuttavaksi.” (Jesaja 40:22.)

Kumpi vaikuttaa nykyään todenmukaisemmalta, Aristoteleen malli vai Raamatun kielikuva? Millainen käsitys nykykosmologeilla on maailmankaikkeudesta? 1900-luvulla tähtitieteilijät havaitsivat hämmästyksekseen, että maailmankaikkeus on kaikkea muuta kuin muuttumaton, sillä galaksit näyttävät etääntyvän toisistaan nopeaa vauhtia. Harvalle tiedemiehelle oli tullut edes mieleen tällaisen laajenemisen mahdollisuus. Nykyään useimmat kosmologit ajattelevat, että kaikkeudella on ollut äärimmäisen tiheä alku ja se on siitä lähtien laajentunut. Aristoteleen malli on siis vanhentunut.

Entä Raamatun sanat? Ei ole vaikea kuvitella esimerkiksi profeetta Jesajaa katselemassa päänsä yläpuolella kaartuvaa tähtitaivasta ja keksimässä, että siihen sopisi mainiosti kuvaus auki levitetystä teltasta.b Hän on jopa saattanut panna merkille, että Linnunrata näytti ”hienolta harsolta”.

Jesajan sanat synnyttävät helposti mielikuvia. Voimme nähdä mielessämme Raamatun aikojen teltan: suhteellisen pieni nyytti paksua kangasta avataan, levitetään maahan ja jännitetään riukujen varaan, jolloin siinä voi asua. Samoin saatamme nähdä, miten kauppias ottaa käteensä pienen pakan hienoa harsoa ja levittää sen asiakkaan tarkasteltavaksi. Kummassakin tapauksessa jotain suhteellisen tiivistä levitetään auki, jolloin siitä tulee silmien edessä jotain suurempaa.

Tarkoitus ei tietenkään ole sanoa, että Raamatun runollinen kielikuva teltasta ja hienosta harsosta kuvaisi nimenomaan fyysisen kaikkeuden laajenemista. Eikö kuitenkin ole mielenkiintoista, että Raamatun kuvaus taivaista on täysin sopusoinnussa nykytieteen käsityksen kanssa? Jesaja eli yli kolmesataa vuotta ennen Aristotelesta ja muutama tuhat vuotta ennen kuin tiede esitti asiasta painavia todisteita. Silti tuon vaatimattoman heprealaisprofeetan kirjoittamaa kuvausta ei ole tarvinnut korjata toisin kuin Aristoteleen kekseliästä mallia.

2. Miten taivaankappaleet pysyvät asemissaan?

Aristoteleen käsityksen mukaan maailma oli täynnä ainetta. Hän uskoi maan ja ilmakehän muodostuvan neljästä peruselementistä eli alkuaineesta: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Niiden ulkopuolinen maailma oli täynnä kristallisia pallonkuoria, jotka muodostuivat eetteristä, ikuisesta aineesta, ja taivaankappaleet olivat kiinni noissa näkymättömissä kuorissa. Aristoteleen maailmankuva tuntui useimmista tieteilijöistä pitkään uskottavalta, sillä se näytti sopivan siihen perusolettamukseen, että kappaleen täytyy levätä jonkin päällä tai olla jossain kiinni, muuten se putoaa.

Mitä Raamattu opetti? Siinä uskollinen Job sanoo Jehovasta: ”Hän – – ripustaa maan tyhjyyden päälle.” (Job 26:7.) Tämä ajatus olisi luultavasti kuulostanut Aristoteleesta täysin järjettömältä.

1600-luvulla, noin kolmetuhatta vuotta Jobin jälkeen, oppineiden keskuudessa oli vallalla näkemys, jonka mukaan kaikkeus oli täynnä, jos nyt ei kristallikuoria, niin ainakin jonkinlaista nestettä. Vuosisadan lopulla fyysikko Sir Isaac Newton esitti kuitenkin täysin erilaisen näkemyksen: taivaankappaleiden välillä vaikuttaa vetovoima. Hän oli askeleen lähempänä sen ymmärtämistä, miten maa ja muut taivaankappaleet ovat avaruudessa ihmisen näkökulmasta tosiaankin ikään kuin tyhjyyden päällä.

Newtonin vetovoimateoria kohtasi paljon vastustusta. Monien tieteellisesti ajattelevien oli edelleen vaikea kuvitella, että tähdet ja muut taivaankappaleet eivät kiinnittyneet mihinkään aineelliseen. Miten ihmeessä massiivinen maa tai muut planeetat saattoivat vain leijua avaruudessa? Se vaikutti joistakuista suorastaan yliluonnolliselta. Useimmat tieteilijät olivat aina Aristoteleen päivistä lähtien uskoneet, että avaruuden täytyi olla täynnä jotain.

Job ei luonnollisestikaan tiennyt mitään niistä näkymättömistä voimista, joiden avulla maa kiertää aurinkoa vakaasti radallaan. Mikä sitten sai hänet sanomaan, että planeettamme on ”tyhjyyden päällä”? Tähän liittyy myös toinen kysymys: mikä pitää taivaankappaleet kulkureiteillään?

Jumala sanoi Jobille hyvin kiinnostavasti: ”Voitko solmia Kima-tähdistön siteet tai avata Kesil-tähdistön köydet?” (Job 38:31.) Pitkän elämänsä aikana Job näki yö yöltä noiden tuttujen tähtikuvioiden kulkevan taivaan poikki.c Miksi ne näyttivät samalta vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mitkä siteet pitivät niitä ja kaikkia muita taivaankappaleita suhteellisissa asemissaan? Tämän miettiminen herätti Jobissa varmastikin syvää kunnioitusta.

Jos tähdet olisivat vain kiinni joissakin taivaan pallonkuorissa, mitään siteitä ei tarvittaisi. Tiedemiehet saivat vasta muutama tuhat vuotta myöhemmin tietää enemmän niistä näkymättömistä ”siteistä” ja ”köysistä”, jotka pitävät taivaankappaleet keskinäisissä asemissaan niiden pitkässä, hitaassa tanssissa läpi mustan avaruuden. Isaac Newton ja sittemmin Albert Einstein niittivät mainetta tällä alalla tekemiensä havaintojen johdosta. Job ei tiennyt voimista, joilla Jumala sitoo taivaankappaleet yhteen, mutta silti nuo Jobin kirjassa olevat Jumalan henkeyttämät sanat ovat kestäneet ajan kokeen kirkkaasti paremmin kuin oppineen Aristoteleen käsitykset. Kenellä muulla kuin itse Lainlaatijalla olisi voinut olla tällaista tietämystä?

3. Ikuinen vai häviävä?

Aristoteles uskoi, että taivaiden ja maan välillä oli valtava ero. Hänen mukaansa maa muuttui, kului ja saattoi hävitä, kun taas tähtitaivaiden rakennusaine eetteri oli täysin muuttumatonta, ikuista. Kristallikuoret taivaankappaleineen eivät voineet muuttua, kulua eivätkä hävitä.

Näinkö myös Raamattu opettaa? Psalmissa 102:25–27 sanotaan: ”Kauan sitten sinä laskit maan perustukset, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoa. Ne tuhoutuvat, mutta sinä tulet pysymään, ja ne kuluvat kaikki niin kuin vaate. Sinä vaihdat ne niin kuin puvun, ja niiden vuoro päättyy. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.”

Psalmista, joka kirjoitti kenties kaksisataa vuotta ennen Aristotelesta, ei aseta maata ja tähtitaivaita vastakkain, ikään kuin maa voisi hävitä mutta tähdet olisivat ikuisia. Sen sijaan hän asettaa sekä taivaan että maan vastakkain Jumalan kanssa, tuon mahtavan Hengen, joka ohjasi niiden luomista.d Psalmi viittaa siihen, että tähdet voivat hävitä siinä missä kaikki maanpäällinenkin. Mitä nykytiede on havainnut?

Geologia tukee sekä Raamattua että Aristotelesta osoittaessaan, että maa voi hävitä. Maankamara kuluu jatkuvasti eroosiossa mutta täydentyy vulkaanisen ja muun geologisen toiminnan välityksellä.

Entä sitten tähdet? Ovatko ne luontaisesti häviäviä, kuten Raamattu osoittaa, vai ovatko ne luonteeltaan ikuisia, kuten Aristoteles opetti? Eurooppalaiset tähtitieteilijät alkoivat epäillä Aristoteleen käsitystä tähtien ikuisuudesta 1500-luvulla, kun he ensimmäisen kerran havaitsivat supernovan, tähden näyttävän räjähdyksen. Sittemmin tutkijat ovat havainneet, että tähdet voivat kuolla tällaisissa rajuissa räjähdyksissä, palaa loppuun hitaasti tai jopa luhistua kasaan. Mutta lisäksi on havaittu, että uusia tähtiä syntyy ”tähtien kehdoissa”, kaasupilvissä, joiden aine on peräisin vanhojen tähtien räjähdyksistä. Raamatunkirjoittajan kielikuva vaatteesta, joka kuluu ja vaihdetaan uuteen, on siis erittäin sattuva.e Tuo muinoin elänyt psalmista pystyi kirjoittamaan sanoja, jotka ovat täysin sopusoinnussa nykytieteen havaintojen kanssa!

Opettaako Raamattu sitten, että maapallo ja tähtitaivaat tulevat jonain päivänä loppuunsa tai ne täytyy vaihtaa? Ei, sillä Raamattu lupaa, että ne pysyvät ikuisesti (Psalmit 104:5; 119:90). Se ei kuitenkaan johdu siitä, että ne olisivat itsessään ikuisia, vaan siitä, että niiden Luoja lupaa pitää niitä yllä (Psalmit 148:4–6). Hän ei kerro miten, mutta eikö ole järkevää ajatella, että Hänellä, joka on luonut maailmankaikkeuden, on voimaa myös ylläpitää sitä? Vastaavalla tavalla mestarirakentaja voi pitää huolta talosta, jonka hän on rakentanut itselleen ja perheelleen.

Kenelle kuuluu kunnia?

Jo muutamien taivaita hallitsevien lakien tarkasteleminen kertoo selvästi, kenelle kunnia kuuluu. Kun mietimme, kuka on levittänyt lukemattomat tähdet taivaan laajuuteen, kuka pitää ne asemissaan vetovoiman välityksellä ja kuka ylläpitää tähtitaivasta jatkuvien kiertokulkujen avulla, niin emmekö tunne syvää kunnioitusta?

Syy tällaisen tunteen heräämiseen ilmaistaan ehkä parhaiten Jesajan 40:26:ssa: ”Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa. Kuka on nämä luonut? Hän, joka luvun mukaan tuo esiin niiden armeijan, vieläpä nimeltä kutsuu niitä kaikkia.” Tähtiä verrataan tässä osuvasti armeijaan, jossa voi olla valtavasti sotilaita. Ilman komentajan määräyksiä tuo armeija olisi pelkkä kaoottinen joukko miehiä. Ilman Jehovan lakeja planeetat, tähdet ja galaksit eivät liikkuisi järjestyksellisesti, vaan kaikki olisi yhtä kaaosta. Mutta nyt tuolla miljardien taivaankappaleiden armeijalla on Komentaja, joka paitsi määrää joukkojensa liikkeet myös osaa ulkoa jokaisen sotilaansa nimen, sijainnin ja tilan!

Taivaan lait tarjoavat meille välähdyksen tuon Komentajan rajattomasta älystä. Kuka muu olisi voinut suunnitella tällaisia lakeja ja henkeyttää ihmisiä kirjoittamaan niistä todenmukaisesti satoja, jopa tuhansia vuosia ennen kuin tiedemiehet oppivat tuntemaan niitä? Meillä on kiistatta kaikki syyt antaa Jehovalle ”kirkkaus ja kunnia” (Ilmestys 4:11).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 24, 25]

Syvällinen vaikutus

”Aristoteles oli muinaisen ajan suurin filosofi ja tiedemies”, sanotaan kirjassa Ihmiskunnan 100 suurinta: Historian vaikutusvaltaisimmat henkilöt tärkeysjärjestyksessä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi tuosta poikkeuksellisesta miehestä sanotaan näin. Aristoteles (384–322 eaa.) oli kuuluisan filosofin Platonin oppilas, ja myöhemmin hän opetti prinssiä, josta tuli Aleksanteri Suuri. Muinaisten luettelojen mukaan hän kirjoitti peräti noin 170 kirjaa, joista 47 on säilynyt. Hän käsitteli laajalti tähtitiedettä, biologiaa, kemiaa, eläintiedettä, fysiikkaa, geologiaa ja psykologiaa. Joitakin hänen eliöistä kirjoittamiaan pieniä yksityiskohtia ei havaittu uudestaan eikä tutkittu lisää ennen kuin satoja vuosia myöhemmin. ”Aristoteleen vaikutus länsimaiseen ajatteluun on ollut valtaisa”, edellä mainitussa kirjassa sanotaan. Siinä kuitenkin jatketaan: ”Aristoteleen ihailu voimistui myöhäisellä keskiajalla niin että se lähenteli jumalointia.”

[Lähdemerkinnät]

Royal Astronomical Society / Photo Researchers, Inc.

Kirjasta A General History for Colleges and High Schools (1900)

[Kuva s. 26, 27]

Taivaankappaleita pitää asemissaan vetovoima.

[Lähdemerkintä]

NASA and The Hubble Heritage Team (AURA/STScl)

[Kuva s. 26, 27]

Plejadien tähtijoukko

[Kuva s. 28]

Jotkin tähdet kuolevat supernovaräjähdyksessä.

[Lähdemerkintä]

ESA/Hubble

[Kuva s. 28]

Uusia tähtiä syntyy ”tähtien kehdoissa”.

[Lähdemerkintä]

J. Hester and P. Scowen (AZ State Univ.), NASA

[Kuvan lähdemerkintä s. 24]

© Peter Arnold, Inc./Alamy