Joonalle opetetaan Jehovan armoa

JEHOVALLA on tehtävä profeetalleen Joonalle. Eletään 800-lukua eaa., ja Jerobeam II hallitsee Israelissa. Joona on kotoisin sebulonilaisesta Gat-Heferin kaupungista (Joosua 19:10, 13; 2. Kuninkaiden kirja 14:25). Jumala lähettää Joonan Assyrian pääkaupunkiin Niniveen, joka sijaitsee yli 800 kilometriä koilliseen hänen kotikaupungistaan. Hänen tulee varoittaa niniveläisiä siitä, että Jumala tuhoaa heidät.

Joona on saattanut ajatella: ”Pitäisikö minun muka mennä siihen kaupunkiin ja sellaisen kansan luo? Eiväthän he edes kuulu Jumalalle vihittyyn kansakuntaan. Verenhimoiset assyrialaiset eivät ole koskaan solmineet liittoa Jehovan kanssa niin kuin israelilaiset ovat. Tuon pahan kansakunnan ihmisethän saattavat pitää varoitustani uhkauksena ja valloittaa Israelin! Ei käy! Minä en mene. Pakenen Joppeen ja purjehdin sieltä vastakkaiseen suuntaan – Tarsisiin saakka, aina Suurenmeren toiseen päähän asti. Niin minä teen!” (Joona 1:1–3.)

Merihädässä!

Joona saapuu pian Välimeren rannikolle Joppeen. Hän maksaa matkansa ja nousee Tarsisiin menevään laivaan. Yleensä arvellaan, että Tarsis on sijainnut Espanjassa, yli 3 500 kilometriä länteen Ninivestä. Laivan lähdettyä liikkeelle uupunut profeetta menee laivan kannen alle ja nukahtaa. Ennen pitkää Jehova syöksee merelle suuren tuulen, ja pelästyneet merenkulkijat alkavat huutaa itse kukin jumalaansa avukseen. Laiva keikkuu ja heittelehtii niin rajusti, että aluksen keventämiseksi lastia heitetään yli laidan. Haaksirikko näyttää silti väistämättömältä, ja Joona kuulee kiihtyneen kapteenin huutavan: ”Miten on laitasi, nukkuja? Nouse, huuda jumalaasi! Ehkä tosi Jumala osoittaa välittävänsä meistä, emmekä me tuhoudu.” Joona nousee ja menee ylös kannelle. (Joona 1:4–6.)

”Tulkaa, heitetään arpaa”, sanovat merenkulkijat, ”jotta tietäisimme, kenen takia tämä onnettomuus on kohdannut meitä.” Arpa lankeaa Joonalle. Kuvittelehan, miten peloissaan hän on, kun merimiehet sanovat: ”Kerrohan toki meille, kenen takia tämä onnettomuus on kohdannut meitä. Mikä on työsi, ja mistä tulet? Mikä on maasi, ja mihin kansaan kuulut?” Joona sanoo, että hän on heprealainen, joka palvoo ”Jehovaa, taivaiden Jumalaa”, ja että hän tuntee kunnioittavaa pelkoa ”häntä [kohtaan] joka on tehnyt meren ja kuivan maan”. Myrsky on kohdannut heitä, koska hän pakenee Jehovan edestä sen sijaan että lähtisi tottelevaisesti viemään Jumalan sanomaa Niniveen. (Joona 1:7–10.)

Merimiehet kysyvät: ”Mitä meidän pitäisi tehdä sinulle, jotta meri tyyntyisi meille?” Meren myrskytessä aina vain kovemmin Joona sanoo: ”Nostakaa minut ja heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy teille, sillä tiedän, että tämä suuri myrsky on kohdannut teitä minun takiani.” Miehet eivät kuitenkaan halua heittää Jehovan palvelijaa mereen varmaan kuolemaan, vaan yrittävät päästä kuivan maan tuntumaan. Se ei onnistu, ja merimiehet huutavat: ”Ah, oi Jehova, ethän salli meidän tuhoutua tämän miehen sielun takia! Äläkä pane päällemme viatonta verta, sillä sinä, oi Jehova, olet tehnyt sen mukaan mihin olet mieltynyt!” (Joona 1:11–14.)

Mereen!

Sitten merimiehet heittävät Joonan yli laidan. Hänen upotessaan kuohuvaan mereen sen raivo alkaa laantua. Nähdessään sen ’miehet alkavat pelätä Jehovaa suuresti, ja niin he uhraavat hänelle teurasuhrin ja tekevät juhlallisia lupauksia’. (Joona 1:15, 16.)

Kun meri sulkee Joonan syliinsä, tämä varmaankin rukoilee. Sitten hän tuntee liukuvansa pehmeää kanavaa pitkin suurempaan onkaloon. Hämmästyttävää kyllä hän voi yhä hengittää! Irrottaessaan merilevää päänsä ympäriltä Joona huomaa joutuneensa todella ainutlaatuiseen paikkaan. Niin on käynyt, koska ”Jehova toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan, niin että Joona oli kalan sisuksissa lopulta kolme päivää ja kolme yötä” (Joona 1:17).

Joonan harras rukous

Joonalla on aikaa rukoilla tuon jättiläiskalan vatsassa. Jotkin hänen sanansa muistuttavat joitakin psalmeja. Joona kirjoitti myöhemmin muistiin rukouksensa, jotka ilmaisevat sekä epätoivoa että katumusta. Hänestä näytti esimerkiksi siltä, että kalan vatsasta tulisi hänen Šeolinsa eli hautansa. Hän rukoilikin siksi: ”Ahdingostani minä huusin Jehovan puoleen, ja hän alkoi vastata minulle. Šeolin vatsasta minä huusin apua. Sinä kuulit ääneni.” (Joona 2:1, 2.) Kaksi Nousujen laulua – joita israelilaiset todennäköisesti lauloivat mennessään Jerusalemiin vuotuisiin juhliin – välittää samanlaisia ajatuksia (Psalmit 120:1; 130:1, 2).

Joona ajattelee vajoamistaan mereen rukoillessaan: ”Kun sinä [Jehova] heitit minut syvyyksiin, avomeren sydämeen [keskelle avomerta], niin minut ympäröi virta. Kaikki tyrskysi ja aaltosi – ylitseni ne vyöryivät.” (Joona 2:3; vrt. Psalmit 42:7; 69:2.)

Joona pelkää, että hänen tottelemattomuutensa maksaa hänelle Jumalan suosion ja ettei hän enää koskaan näe Jumalan temppeliä. Hän rukoilee: ”Ja minä puolestani sanoin: ’Minut on ajettu pois silmiesi edestä! Miten saan jälleen katsoa pyhää temppeliäsi?’” (Joona 2:4; vrt. Psalmit 31:22.) Joonan tilanne näyttää niin huonolta, että hän sanoo: ”Vedet saartoivat minut aina sieluun asti [vaaransivat hänen elämänsä]; minua ympäröi vesisyvyys. Meriruohot kietoutuivat pääni ympärille.” (Joona 2:5; vrt. Psalmit 69:1.) Ajattelehan, millaisessa ahdingossa Joona oli, sillä hän lisää: ”Vuorten pohjiin asti minä vajosin [kalan sisässä]. Maa – sen salvat [kuin kuoleman salvat] olivat päälläni ajan hämärään asti. Mutta hautakuopasta sinä ryhdyit tuomaan ylös elämääni [kolmantena päivänä], oi Jehova, minun Jumalani.” (Joona 2:6; vrt. Psalmit 30:3.)

Vaikka Joona onkin kalan vatsassa, hän ei ajattele: ”Olen niin masentunut, etten voi rukoilla.” Sen sijaan hän rukoilee: ”Kun sieluni nääntyi minussa [kuoleman partaalla], niin Jehovaa minä muistin [uskoen, Häntä joka on vertaansa vailla voimassa ja armossa]. Silloin rukoukseni tuli luoksesi, pyhään temppeliisi.” (Joona 2:7.) Taivaallisesta temppelistään Jumala kuuli Joonaa ja pelasti hänet.

Lopuksi Joona rukoilee: ”Ne, jotka kunnioittavat valheen epäjumalia [luottamalla elottomiin väärien jumalien kuviin], ne luopuvat omasta rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan [hylkäämällä Hänet, joka tuota ominaisuutta osoittaa]. Mutta minä puolestani tahdon uhrata sinulle [Jehova Jumala] kiitoksen äänin. Mitä olen juhlallisesti luvannut [tämän kokemuksen aikana tai muissa tilanteissa], sen tahdon täyttää. Pelastus kuuluu Jehovalle.” (Joona 2:8, 9; vrt. Psalmit 31:6; 50:14.) Katuva profeetta tietää, että ainoastaan Jumala voi vapauttaa hänet kuolemasta, ja (niin kuin kuninkaat Daavid ja Salomo ennen häntä) hän lukee pelastuksen Jehovan ansioksi (Psalmit 3:8; Sananlaskut 21:31).

Joona tottelee

Ajateltuaan asioita paljon ja rukoiltuaan hartaasti Joona tuntee, että hän työntyy väkisin ulos kanavasta, jota pitkin hän joutui sisään. Lopulta hän paiskautuu kuivalle maalle. (Joona 2:10.) Kiitollisena vapautuksesta Joona tottelee Jumalan sanaa: ”Nouse, mene Niniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja julista sille se julistus, jonka minä sinulle puhun.” (Joona 3:1, 2.) Joona lähtee Assyrian pääkaupunkiin. Kun hän saa tietää, mikä päivä on, hän tajuaa olleensa kalan vatsassa kolme päivää. Profeetta ylittää Eufratin sen leveän läntisen mutkan kohdalta, kulkee itään Mesopotamian pohjoisosien halki, saapuu Tigrisille ja pääsee lopulta tuon valtavan kaupungin luo. (Joona 3:3.)

Joona menee suureen Niniven kaupunkiin. Hän kävelee kaupungin halki yhden päivän ja julistaa sitten: ”Enää neljäkymmentä päivää, ja Ninive hävitetään.” Onko Joona oppinut ihmeen kautta assyrian kieltä? Sitä ei kerrota. Mutta vaikka hän puhuisi hepreaa ja joku toimisi tulkkina, hänen julistuksensa tuottaa tulosta. Niniven miehet alkavat uskoa Jumalaan. He julistavat paaston ja pukeutuvat säkkikankaaseen suurimmasta vähäisimpään asti. Kun sana tavoittaa Niniven kuninkaan, hän nousee valtaistuimeltaan, ottaa yltään virkavaatteensa, verhoutuu säkkikankaaseen ja istuutuu tuhkaan. (Joona 3:4–6.)

Kuinka Joona yllättyykään! Assyrian kuningas lähettää sanansaattajia ilmoittamaan: ”Yhdenkään ihmisen ja kotieläimen, minkään karjalauman ja katraan, ei tule maistaa yhtään mitään. Yhdenkään ei tule nauttia ravintoa. Vettäkään ei pidä juoda. Ja verhoutukoot säkkikankaaseen, ihmiset ja kotieläimet, ja huutakoot voimakkaasti Jumalan puoleen ja kääntykööt itse kukin pois pahalta tieltään ja väkivallasta, joka oli heidän käsissään. Kukapa tietää, kääntyykö tosi Jumala kenties takaisin ja todella tuntee mielipahaa ja kääntyy pois suuttumuksensa hehkusta, niin ettemme tuhoudu?” (Joona 3:7–9.)

Niniveläiset noudattavat kuninkaansa säädöstä. Kun Jumala näkee, että he ovat kääntyneet pois pahalta tieltään, hän tuntee mielipahaa sen onnettomuuden vuoksi, jonka hän on sanonut aiheuttavansa heille, eikä hän aiheuta sitä. (Joona 3:10.) Heidän katumuksensa, nöyryytensä ja uskonsa vuoksi Jehova päättää, ettei hän aiheuta heille aikomaansa tuomiota.

Murjottava profeetta

Kuluu neljäkymmentä päivää eikä Ninivelle tapahdu mitään (Joona 3:4). Tajutessaan, ettei niniveläisiä hävitetä, Joona tulee hyvin tyytymättömäksi, suuttuu ja rukoilee: ”Ah, oi Jehova, enkö näin sanonutkin ollessani omassa maassani? Siksi minä ehätin pakenemaan Tarsisiin, sillä tiesin, että sinä olet Jumala, joka on suosiollinen ja armollinen, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja joka tuntee mielipahaa onnettomuuden vuoksi. Ja nyt, oi Jehova, otathan minulta pois sieluni, sillä minun on parempi kuolla kuin elää.” Jumala vastaa kysymällä: ”Oletko suuttunut aiheellisesti?” (Joona 4:1–4.)

Tällöin Joona astelee päättäväisesti ulos kaupungista. Hän menee sen itäpuolelle ja pystyttää lehtimajan istuakseen sen varjossa, kunnes näkisi, miten kaupungin käy. Jehova puolestaan tuntee sääliä ja ’toimittaa pullokurpitsakasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle varjostamaan hänen päätään ja päästämään hänet hänen onnettomasta tilastaan’. Joona todella iloitsee tuosta pullokurpitsakasvista! Mutta Jumala panee madon iskemään kasviin aamun sarastaessa, ja se alkaa kuihtua. Pian se on kuivunut kokonaan. Jumala lähettää myös korventavan itätuulen. Aurinko paahtaa nyt Joonan päätä, niin että häntä pyörryttää. Hän pyytää pyytämistään, että hän kuolisi. Hän tosiaankin hokee: ”Minun on parempi kuolla kuin elää.” (Joona 4:5–8.)

Nyt Jehova puhuu. Hän kysyy Joonalta: ”Oletko suuttunut aiheellisesti pullokurpitsakasvin takia?” Joona vastaa: ”Olen suuttunut aiheellisesti, kuolemaan asti.” Varsinaisesti Jehova sanoo nyt profeetalle: ’Säälit pullokurpitsakasvia, vaikka et uurastanut sen hyväksi etkä kasvattanut sitä suureksi. Se kasvoi ja tuhoutui vain yhden yön tuotteena.’ Jumala perustelee edelleen: ’Eikö minun tulisi puolestani sääliä suurta Niniven kaupunkia, jossa asuu 120 000 ihmistä, jotka eivät tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä, sekä paljon kotieläimiä?’ (Joona 4:9–11.) Oikea vastaus on ilmiselvä.

Joona katuu ja saa kirjoittaa nimeään kantavan Raamatun kirjan. Miten hän sai tietää, että merimiehet pelkäsivät Jehovaa, uhrasivat Hänelle teurasuhrin ja tekivät juhlallisia lupauksia? Jumalan henkeytyksestä tai kenties temppelissä joltakulta merimieheltä tai matkustajalta. (Joona 1:16; 2:4.)

”Joonan tunnusmerkki”

Kun kirjanoppineet ja fariseukset pyysivät Jeesukselta Kristukselta tunnusmerkkiä, hän sanoi: ”Sukupolvi, joka on paha ja avionrikkoja, etsiskelee tunnusmerkkiä, mutta muuta tunnusmerkkiä ei sille anneta kuin profeetta Joonan tunnusmerkki.” Jeesus lisäsi: ”Sillä niin kuin Joona oli suunnattoman kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin tulee Ihmisen Poika olemaan maan sydämessä kolme päivää ja kolme yötä.” (Matteus 12:38–40.) Juutalaiset päivät alkoivat auringon laskiessa. Kristus kuoli perjantai-iltapäivänä 14. nisankuuta vuonna 33. Hänen ruumiinsa pantiin hautaan ennen kuin aurinko laski tuona päivänä. Nisankuun 15. päivä alkoi tuona iltana ja kesti lauantain, viikon seitsemännen ja viimeisen päivän, auringonlaskuun. Tuolloin alkoi 16. nisankuuta, ja se jatkui sen päivän auringonlaskuun, jota me sanomme sunnuntaiksi. Jeesus oli siis kuolleena ja haudassa ainakin jonkin aikaa 14. nisankuuta, koko nisankuun 15. päivän sekä yön tunnit nisankuun 16. päivänä. Kun haudalle tuli naisia sunnuntaiaamuna, hän oli jo saanut ylösnousemuksen. (Matteus 27:57–61; 28:1–7.)

Jeesus oli haudassa osia kolmesta päivästä. Hänen vihollisensa saivat näin ”Joonan tunnusmerkin”, mutta Kristus sanoi: ”Niniven miehet nousevat tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion, koska he katuivat sen johdosta mitä Joona saarnasi, mutta katso, tässä on enemmän kuin Joona.” (Matteus 12:41.) Juuri niin! Juutalaisilla oli keskuudessaan Jeesus Kristus – Joonaa paljon suurempi profeetta. Joona oli riittävä tunnusmerkki niniveläisille, mutta Jeesus saarnasi paljon arvovaltaisemmin kuin tuo profeetta ja hänellä oli enemmän todisteita tukenaan kuin Joonalla. Juutalaiset yleensä eivät kuitenkaan uskoneet (Johannes 4:48).

Kansakuntana juutalaiset eivät ottaneet nöyrästi vastaan Joonaa suurempaa Profeettaa eivätkä uskoneet Häneen. Mutta millaisia olivat olleet heidän esi-isänsä? Näiltäkin oli puuttunut uskoa ja nöyryyttä. Jehova ilmeisesti lähettikin Joonan Niniveen näyttääkseen, millainen vastakohta vallitsi katuvien niniveläisten ja niiden jäykkäniskaisten israelilaisten välillä, joilta oli puuttunut kovasti uskoa ja nöyryyttä. (Vrt. 5. Mooseksen kirja 9:6, 13.)

Entä miten oli Joonan itsensä laita? Hän oppi, kuinka suurta Jumalan armo on. Lisäksi sen, miten Jehova suhtautui Joonan nurinaan, kun katuvia niniveläisiä kohtaan ilmaistiin armoa, tulisi estää meitä valittamasta, kun taivaallinen Isämme osoittaa armoa ihmisiä kohtaan nykyään. Iloitkaamme tosiaankin siitä, että joka vuosi tuhannet ihmiset kääntyvät Jehovan puoleen uskossa ja nöyrin sydämin.