Voivatko kaikki ihmiset koskaan rakastaa toisiaan?
LAINOPPINUT mies oli juuri sanonut, että voidaksemme saada ”ikuisen elämän” meidän täytyy rakastaa Jumalaa koko sydämestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Jeesus kiitti tätä lainoppinutta ja sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; ’tee näin jatkuvasti, niin saat elämän’.” (Luukas 10:25–28; 3. Mooseksen kirja 19:18; 5. Mooseksen kirja 6:5.) Tämä mies tahtoi kuitenkin todistaa itsensä vanhurskaaksi, joten hän kysyi: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?”
Lainoppinut epäilemättä odotti Jeesuksen vastaavan: ”Toiset juutalaiset.” Mutta Jeesus esitti kertomuksen lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta, mikä osoitti sen, että muitakin kansallisuuksia olevat ihmiset ovat meidän lähimmäisiämme (Luukas 10:29–37; Johannes 4:7–9). Palveluksensa aikana Jeesus tähdensi sitä, että Jumalan rakastaminen ja lähimmäisemme rakastaminen ovat kaksi tärkeintä Luojamme meille antamaa käskyä (Matteus 22:34–40).
Onko mikään ihmisryhmä tähän mennessä osoittanut aitoa lähimmäisenrakkautta? Onko kaikkien ihmisten tosiaankin mahdollista rakastaa toisiaan?
Yksi ensimmäisen vuosisadan ihmeistä
Jeesus kertoi seuraajilleen, että heidät voitaisiin tunnistaa rakkaudesta, joka ylittää rotu- ja kansallisuusrajat sekä kaikki muutkin raja-aidat. Hän sanoi: ”Minä annan teille uuden käskyn, että rakastatte toisianne; että niin kuin minä olen rakastanut teitä, tekin rakastatte toisianne.” Sen jälkeen hän jatkoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:34, 35; 15:12, 13.)
Jeesuksen opetukset rakkaudesta, joille hän antoi lisäpontta omalla esimerkillään, tuottivat yhden ensimmäisen vuosisadan ihmeistä. Ottamalla mallia Herrastaan hänen seuraajansa oppivat osoittamaan toisiaan kohtaan sellaista rakkautta, että se herätti laajalti huomiota ja ihailua. 100–200-luvulla elänyt Tertullianus lainaa ei-kristittyjen kiittäviä lausuntoja Jeesuksen seuraajista kirjoittamalla: ”Katso – – kuinka he rakastavat toisiaan – – ja kuinka he ovat valmiita kuolemaan toistensa puolesta.”
Apostoli Johannes kirjoitti: ”Meillä on velvollisuus antaa sielumme veljiemme puolesta.” (1. Johanneksen kirje 3:16.) Jeesus opetti seuraajansa rakastamaan jopa vihollisiaan (Matteus 5:43–45). Mikä on seurauksena siitä, että ihmiset rakastavat aidosti toisiaan Jeesuksen opettamalla tavalla?
Eräs valtiotieteen professori oli nähtävästi pohtinut tätä kysymystä, sillä hän kysyi The Christian Century -aikakauslehdessä: ”Voiko kukaan vakavissaan kuvitella Jeesusta heittämässä vihollisiaan kohti käsikranaatteja, toimimassa konekivääriampujana, käyttämässä liekinheitintä, pudottamassa atomipommeja tai lähettämässä matkaan mannertenvälistä ohjusta, joka tappaisi tai tekisi raajarikoiksi tuhansia äitejä ja lapsia?”
Professori vastasi itse näin: ”Kysymys on niin absurdi, että se ei ansaitse vastausta.” Sen jälkeen hän kysyi: ”Jos Jeesus ei voisi tehdä näin ja samanaikaisesti olla uskollinen olemukselleen, niin miten me sitten voimme toimia näin ja osoittautua häntä kohtaan uskollisiksi?” Meidän ei siksi pitäisi yllättyä Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten omaksumasta puolueettomuuskannasta, sillä siitä on paljon todisteita monissa historiankirjoissa. Otamme vain kaksi esimerkkiä.
N. Platt ja M. J. Drummond kirjoittavat: ”Kristittyjen käytös poikkesi suuresti roomalaisten käytöksestä. – – Koska Kristus oli saarnannut rauhaa, he kieltäytyivät ryhtymästä sotilaiksi.” (Our World Through the Ages.) Edward Gibbon kirjoittaa: ”[Varhaiskristityt] kieltäytyivät osallistumasta aktiivisesti imperiumin siviilihallintoon tai sen sotilaalliseen puolustamiseen. – – Oli mahdotonta, että kristityt olisivat voineet omaksua sotilaiden – – osan – – luopumatta pyhemmästä velvollisuudesta.” (The Decline and Fall of the Roman Empire.)
Millainen on tilanne nykyään?
Osoittavatko ketkään nykyään Kristuksen rakkauden kaltaista rakkautta? Tietosanakirja Encyclopedia Canadiana toteaa: ”Jehovan todistajien työ merkitsee sen alkukristillisyyden elvyttämistä ja uudelleen perustamista, jota Jeesus ja hänen opetuslapsensa harjoittivat – –. Kaikki ovat veljiä.”
Mitä se merkitsee? Sitä, että Jehovan todistajat eivät anna minkään – rodun, kansallisuuden tai kulttuuritaustan – saada heitä vihaamaan lähimmäisiään. He eivät liioin halua tappaa ketään, sillä he ovat kuvaannollisesti puhuen takoneet miekkansa auranvantaiksi ja keihäänsä vesureiksi, kuten Raamattu ennusti Jumalan tosi palvelijoitten tekevän (Jesaja 2:4).
Ei ihme, että Kaliforniassa ilmestyvä Sacramento Union totesi pääkirjoituksessaan: ”Riittää, kun sanomme, että jos koko maailma eläisi Jehovan todistajien uskon mukaan, niin verenvuodatus ja viha loppuisivat ja rakkaus hallitsisi kuninkaana.”
Unkarissa eräs toimittaja kirjoitti samantapaisesti Ring-aikakauslehdessä: ”Olen tullut siihen tulokseen, että jos maapallolla ei olisi muita kuin Jehovan todistajia, sodat lakkaisivat tyystin eikä poliisien tarvitsisi muuta kuin ohjata liikennettä ja myöntää passeja.”
Italialaisessa kirkon lehdessä Andare alle genti roomalaiskatolinen nunna kirjoitti myös ihailevaan sävyyn todistajista: ”He kieltäytyvät kaikenlaisesta väkivallasta ja kestävät kapinoimatta monia koettelemuksia, joita heille aiheutetaan heidän vakaumuksensa vuoksi. – – Kuinka erilainen maailma olisikaan, jos me kaikki jonakin aamuna nousisimme ylös lujasti päättäneinä, että, kuten Jehovan todistajat, emme tartu enää aseisiin mistään hinnasta emmekä mistään syystä!”
Todistajat ovat tunnettuja siitä, että he ottavat aloitteen auttaakseen lähimmäisiään (Galatalaisille 6:10). Eräs latvialainen nainen kertoo kirjassaan, miten hän tuli hyvin sairaaksi ollessaan työssä Potman rangaistusleirillä 1960-luvun puolivälissä. ”[Todistajat] hoitivat minua ahkerasti koko sen ajan, jonka olin sairaana. En olisi voinut kuvitellakaan saavani parempaa hoitoa, varsinkaan leirioloissa.” Hän jatkoi: ”Jehovan todistajat pitävät velvollisuutenaan auttaa kaikkia uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta.” (Women in Soviet Prisons.)
Lehdistö kiinnitti Tšekin tasavallassa jokin aika sitten huomiota siihen, millaista Jehovan todistajien käytös oli ollut keskitysleireillä. Sanomalehti Severočeský deník totesi Brnossa tuotetusta dokumenttiohjelmasta ”Menetetty koti” näin: ”On merkille pantavaa, että nämäkin luotettavat aikalaiset [hengissä selvinneet Tšekin ja Slovakian juutalaiset] ovat antaneet Jehovan todistajiin kuuluneista vangeista suotuisan lausunnon, jossa on selvä ihaileva sävy. ’He olivat erittäin rohkeita ihmisiä, ja he olivat aina auttamassa muita siinä missä suinkin pystyivät, teloitetuksi tulemisen uhallakin’, monet selittivät. ’He rukoilivat puolestamme, ikään kuin olisimme olleet heidän perhettään, ja kannustivat meitä olemaan luovuttamatta.’”
Miten on niiden laita, jotka vihaavat sinua? Onko mahdollista rakastaa heitäkin?
Rakkaus saa voiton vihasta
Se, mitä Jeesus opetti vihollisten rakastamisesta, on sopusoinnussa seuraavan Raamatun sananlaskun kanssa: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syötäväksi, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juotavaksi.” (Sananlaskut 25:21; Matteus 5:44.) Musta nainen, josta vastikään oli tullut Jehovan todistaja, sai osakseen rakkautta ja huomiota niiltä, joita hän aiemmin oli pitänyt vihollisinaan. Hän kirjoitti, millainen vaikutus sillä oli ollut häneen: ”Silloin tällöin sydämeni on lämmennyt niin, etten ole voinut pidättää kyyneleitäni, kun olen kokenut valkoisten todistajien osoittamaa aitoa rakkautta, ihmisten, jotka vähän aikaisemmin olisin epäröimättä surmannut edistääkseni vallankumouksen asiaa.”
Eräs ranskalainen Jehovan todistaja kertoi, miten muuan naapuri teki hänen äidistään ilmoituksen Gestapolle toisen maailmansodan aikana. ”Äitini vietti sen vuoksi kaksi vuotta saksalaisissa keskitysleireissä, missä hän oli vähällä kuolla”, tytär selitti. ”Sodan jälkeen Ranskan poliisi halusi äidin allekirjoittavan paperin, jossa tuota naapurin naista syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Äitini ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan.” Myöhemmin tämä naapuri sairastui parantumattomaan syöpään. Tytär sanoi äidistään: ”Hän käytti tuntikausia siihen, että tuon naisen viimeiset elinkuukaudet olisivat olleet mahdollisimman miellyttävät. En voi koskaan unohtaa tuota rakkauden riemuvoittoa vihasta.”
Ei ole epäilystäkään siitä, että ihmiset voivat oppia rakastamaan toisiaan. Raamatun totuus on yhdistänyt ihmisiä, jotka aiemmin olivat toistensa vihollisia: tutseja ja hutuja, juutalaisia ja arabeja, armenialaisia ja turkkilaisia, japanilaisia ja amerikkalaisia, saksalaisia ja venäläisiä, protestantteja ja katolilaisia.
Jos kerran miljoonat ihmiset, jotka aiemmin hautoivat vihaa, rakastavat nykyään toisiaan, niin varmasti kokonainen ihmismaailma pystyisi samaan. Tietenkin on niin, että ennen kuin kaikki ihmiset voivat rakastaa toisiaan, koko maailmassa täytyy tapahtua valtava muutos. Miten se tapahtuu?
[Kuvat s. 7]
Valkoisia ja mustia Etelä-Afrikassa
Juutalaisia ja arabeja
Hutuja ja tutseja
Jehovan todistajat ovat kuvaannollisesti puhuen takoneet miekkansa auranvantaiksi