”Aika pysyä hiljaa ja aika puhua”

KUINKA monta kertaa olet syvästi pahoitellut sitä, mitä olet sanonut? Toisaalta saatat muistaa, että jollakin toisella kertaa jätit ilmaisematta mielipiteesi. Jälkeenpäin olet saattanut toivoa, että olisit sanonut jotakin.

Raamatussa sanotaan, että on ”aika pysyä hiljaa ja aika puhua” (Saarnaaja 3:7). Ongelmana onkin sen ratkaiseminen, milloin puhua ja milloin pysyä hiljaa. Epätäydellinen ihmisluontomme saa meidät toistuvasti tekemään ja sanomaan asioita väärään aikaan (Roomalaisille 7:19). Miten voimme hillitä niskoittelevan kielemme? (Jaakobin kirje 3:2.)

Keinoja kielen kesyttämiseksi

Emme tarvitse pitkää, kaikki mahdolliset tilanteet kattavaa luetteloa saadaksemme apua sen ratkaisemiseen, milloin puhua ja milloin pysyä vaiti. Sen sijaan on tarpeellista, että meitä opastavat ominaisuudet, jotka ovat olennainen osa kristillistä persoonallisuutta. Mitä nämä ominaisuudet ovat?

Jeesus Kristus selitti, että rakkaus on huomattavin ominaisuus, joka saa hänen opetuslapsensa toimimaan. ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne”, hän sanoi (Johannes 13:35). Mitä enemmän osoitamme tuollaista veljellistä rakkautta, sitä paremmin hallitsemme kielemme.

Kaksi siihen läheisesti liittyvää ominaisuutta auttaa myös valtavasti. Toinen niistä on nöyryys. Se saa meidät ’katsomaan, että toiset ovat meitä parempia’ (Filippiläisille 2:3). Toinen ominaisuus on lempeys, joka saa meidät ’hillitsemään itsemme kärsiessämme pahaa’ (2. Timoteukselle 2:24, 25). Jeesus Kristus on meille täydellinen esimerkki siitä, miten näitä ominaisuuksia tulee ilmaista.

Koska kielen hillitseminen on vaikeampaa silloin, kun olemme paineen alaisena, ajatellaanpa sitä yötä, jona Jeesus kuoli – aikaa jolloin hän oli ”tuskaisan levoton” (Matteus 26:37, 38). Ei ole ihme, että Jeesus tunsi niin, sillä koko ihmiskunnan ikuinen tulevaisuus riippui siitä, että hän pysyisi uskollisena Jumalalle (Roomalaisille 5:19–21).

Jeesuksen oli silloin varmasti aika puhua taivaalliselle Isälleen. Hän meni sen vuoksi rukoilemaan ja pyysi kolmea opetuslastaan pysymään valveilla. Jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: ”Ettekö voineet edes yhtä tuntia valvoa minun kanssani?” Tätä rakkaudellista ojennusta seuranneet sanat osoittivat ymmärrystä heidän heikkouttaan kohtaan. Hän sanoi: ”Henki on tietysti altis, mutta liha on heikko.” Myöhemmin Jeesus tuli taas ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän puhui heille ystävällisesti ja ”meni – – pois ja rukoili kolmannen kerran”. (Matteus 26:36–44.)

Kun Jeesus tapasi opetuslapset nukkumasta kolmannen kerran, hän ei ollut tyly, vaan sanoi: ”Tällaisena aikana te nukutte ja lepäätte! Katso! Se hetki on tullut lähelle, jona Ihmisen Poika kavalletaan syntisten käsiin.” (Matteus 26:45.) Vain ihminen, jonka sydän oli tulvillaan rakkautta ja joka oli mieleltään todella lempeä ja nöyrä, saattoi käyttää kieltä tällä tavoin näin vaikeana hetkenä (Matteus 11:29; Johannes 13:1).

Pian tämän jälkeen Jeesus pidätettiin ja hän joutui oikeuden eteen. Opimme tästä kertomuksesta, että toisinaan on parasta pysyä hiljaa jopa silloin, kun olemme kristillisessä palveluksessamme. Ylipappien tarkoituksena oli saada Jeesus näyttämään syylliseltä, eikä heitä siksi kiinnostanut lainkaan totuuden kuuleminen. Niinpä Jeesus pysyi vaiti tässä tulenarassa ilmapiirissä (vrt. Matteus 7:6).

Jeesus ei kuitenkaan pysynyt vaiti, kun ylipappi tivasi: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta sanomaan meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika!” (Matteus 26:63.) Koska Jeesusta vannotettiin, hänen oli aika puhua. Siksi hän vastasi: ”Sinä itse sanoit sen. Mutta minä sanon teille: tästä lähin tulette näkemään Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” (Matteus 26:64.)

Tuona ikimuistettavana päivänä Jeesus hillitsi kielensä täysin. Hänen tapauksessaan rakkaus, lempeys ja nöyryys olivat olennainen osa hänen persoonallisuuttaan. Miten me voimme noiden ominaisuuksien avulla hillitä kielemme paineen alaisina?

Kielen hillitseminen vihaisena

Menetämme usein kielemme hallinnan suuttuessamme. Esimerkiksi Paavali ja Barnabas olivat kerran eri mieltä keskenään. ”Barnabas oli puolestaan päättänyt ottaa mukaan myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi. Mutta Paavali ei katsonut oikeaksi ottaa tätä mukaan, koskapa hän oli poistunut heidän luotaan Pamfyliasta eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. Tällöin sattui kiivas suuttumuksen purkaus, niin että he erosivat toisistaan.” (Apostolien teot 15:37–39.)

Michael,a joka on työskennellyt joitakin vuosia rakennustyömailla, kertoo: ”Rakennuspaikalla oli muuan mies, jonka tunsin hyvin ja jota kunnioitin. Mutta hän tuntui alituisesti löytävän vikoja työstäni. Olin loukkaantunut ja ärsyyntynyt, mutta peitin tunteeni. Eräänä päivänä tilanne kärjistyi, kun hän arvosteli työtä, jonka olin juuri saanut valmiiksi.

Päästin kaikki tukahdutetut tunteeni valloilleen. Tunteiden ollessa kuumina unohdin, millaisen huonon kuvan se antoikaan kaikille ympärillämme oleville. Koko loppupäivänä en halunnut puhua hänelle enkä edes nähdä häntä. Tajuan nyt, etten hoitanut ongelmaa oikein. Olisi ollut paljon parempi pysyä hiljaa ja puhua sitten, kun olin rauhoittunut.”

Kristillinen rakkaus sai nämä kaksi miestä onneksi sopimaan erimielisyytensä. Michael selittää: ”Rehellisen ajatustenvaihdon jälkeen ymmärsimme toisiamme paremmin, ja nyt välillämme vallitsee luja ystävyys.”

Kuten Michael oppi, toisinaan on viisasta pysyä hiljaa, jos olemme vihaisia. ”Tarkkanäköinen mies on hengeltään viileän rauhallinen”, sanotaan Sananlaskujen 17:27:ssä. Tarkkanäköisyys ja veljellinen rakkaus auttavat meitä hillitsemään haluamme päästää suustamme vahingollista puhetta. Kun meitä on loukattu, puhukaamme tuolle toiselle ihmiselle kahden kesken lempeästi ja nöyrästi tavoitteena rauhan palauttaminen. Entä jos suuttumus on jo purkautunut? Siinä tapauksessa rakkaus saa meidät nielemään ylpeytemme ja yrittämään nöyrästi hyvittää tapahtunut. Silloin on aika puhua, kertoa tuntemastamme mielipahasta ja tyynnyttää loukattuja tunteita rehellisen ajatustenvaihdon avulla. (Matteus 5:23, 24.)

Kun vaikeneminen ei ole ratkaisu

Viha tai suuttumus voisi saada meidät lakkaamaan puhumasta ihmiselle, joka ärsyttää meitä. Se voi olla erittäin vahingollista. ”Ensimmäisenä avioliittovuotenamme en toisinaan puhunut miehelleni päiväkausiin”, tunnustaa María.b ”Siihen eivät yleensä olleet syynä suuret ongelmat, vaan pikemminkin koko joukko pikku erimielisyyksiä. Haudoin mielessäni kaikkia noita ärtymyksen aiheita, kunnes niistä tuli vuorenkaltainen este. Silloin koitti hetki, jolloin en enää kestänyt, ja lakkasin vain puhumasta miehelleni, kunnes suuttumukseni meni ohi.”

María lisää: ”Yksi nimenomainen raamatunkohta – ’älköön aurinko laskeko ollessanne ärsyyntyneessä tilassa’ – auttoi minua oikaisemaan ajatteluani. Mieheni ja minä ponnistelimme kovasti parantaaksemme ajatustenvaihtoa, niin etteivät ongelmat kasaantuneet. Se ei ole ollut helppoa, mutta kymmenen avioliittovuoden jälkeen voin ilokseni sanoa, että noita jäätävän hiljaisuuden kausia sattuu enää hyvin harvoin. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että työskentelen yhä hillitäkseni tuon taipumuksen.” (Efesolaisille 4:26.)

Kuten María havaitsi, ajatustenvaihdon lopettaminen ei ratkaise mitään silloin, kun kahden ihmisen suhde on kiristynyt. Sellaisessa tilanteessa kaunantunteet todennäköisesti kasvavat, ja suhde voi vahingoittua. Jeesus sanoi, että meidän tulee olla valmiita ”sopimaan nopeasti asioista” (Matteus 5:25). ”Oikeaan aikaan puhuttu sana” voi auttaa meitä ’pyrkimään rauhaan’ (Sananlaskut 25:11; 1. Pietarin kirje 3:11).

Meidän täytyy myös ilmaista mielipiteemme, kun tarvitsemme apua. Jos meillä on jokin hengellinen ongelma, emme ehkä halua kuormittaa toisia. Mutta jos pysymme hiljaa, ongelma saattaa hyvinkin pahentua. Nimitetyt kristityt vanhimmat välittävät meistä ja epäilemättä auttavat meitä auliisti, jos annamme heille tilaisuuden siihen. Tuolloin meidän on aika puhua. (Jaakobin kirje 5:13–16.)

Ennen kaikkea meidän tulee puhua Jehovalle säännöllisesti hartaassa rukouksessa, kuten Jeesus teki. Tosiaankin ’vuodattakaamme sydämemme’ taivaalliselle Isällemme. (Psalmit 62:8; vrt. Heprealaisille 5:7.)

”Aika puhua” Jumalan valtakunnasta

Kristillinen sananpalvelus on Jumalalta saatu tehtävä, joka on täytettävä ennen kuin loppu tulee. Sen vuoksi Jehovan palvelijoiden on nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin julistaa Valtakunnan hyvää uutista (Markus 13:10). Tosi kristityt eivät yksinkertaisesti ’voi lakata puhumasta siitä, mitä he ovat nähneet ja kuulleet’, niin kuin apostolitkaan eivät voineet (Apostolien teot 4:20).

Kaikki eivät tietenkään halua kuulla hyvää uutista. Lähettäessään opetuslapsensa saarnaamaan Jeesus neuvoikin heitä ’etsimään, ketkä olivat arvollisia’. Koska Jehova ei koskaan pakota ketään palvomaan itseään, me emme itsepintaisesti jatkaisi puhumista jollekulle, joka torjuu jyrkästi Valtakunnan sanoman. (Matteus 10:11–14.) Puhumme kuitenkin mielellämme Jehovan kuninkuudesta niille, jotka ovat ”asetetut ehdolle ikuiseen elämään” (Apostolien teot 13:48; Psalmit 145:10–13).

Rakkaus, lempeys ja nöyryys voivat auttaa meitä hillitsemään epätäydellistä taipumustamme puhua harkitsemattomasti tai vetäytyä kiusalliseen hiljaisuuteen. Kun kehitämme näitä ominaisuuksia, kykenemme paremmin erottamaan, milloin on oikein ja milloin väärin puhua.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 23]

Ongelmat voidaan ratkaista hyvän ajatustenvaihdon avulla