KIHLAUS

Keskinäinen lupaus tulevasta avioliitosta. Heprealaisten keskuudessa kihlaukseen liittyvistä neuvotteluista huolehtivat tavallisesti parin vanhemmat, varsinkin isät (1Mo 24:1–4; 38:6; 21:21). Usein otettiin huomioon nuoren miehen toiveet (Tu 14:2). Tytöt, jotka perivät esi-isiensä omaisuuden, koska heidän isänsä oli kuollut pojattomana, saattoivat mennä vaimoksi kenelle halusivat, kunhan he solmivat avioliiton oman heimonsa piirissä (4Mo 36:6). Iisakin morsiamen valitsi oikeastaan Jehova (1Mo 24:50, 51). Sen jälkeen kun morsian oli valittu ja kosinta esitetty (siitä huolehtivat tavallisesti sulhasen vanhemmat tai isä), seurasi kihlaus. Se oli muodollinen tapahtuma, johon osallistuivat morsiamen puolelta hänen vanhempansa ja sulhasen puolelta usein hänen ystävänsä tai laillinen edustajansa. (1Mo 24:1–4; Joh 3:29.)

Huomattava kihlaukseen liittynyt piirre oli moʹhar, morsiamenhinta. Sana moʹhar esiintyy Raamatussa kolme kertaa (1Mo 34:12; 2Mo 22:16, 17; 1Sa 18:25). Morsiamenhinta maksettiin tavallisesti vanhemmille. Abrahamin palvelija antoi ”valiotavaroita” Rebekan äidille ja hänen veljelleen Labanille, joka otti johdon järjestelyissä (1Mo 24:53). Moʹhar saattoi olla myös palvelus (1Mo 29:15–30; Jos 15:16). 2. Mooseksen kirjan 22:16, 17:stä ilmenee, että moʹhar maksettiin vietellyn tytön isälle loukkauksen korvaukseksi, vaikka isä olisikin kieltäytynyt antamasta tytärtään avioon. Toisinaan morsiamen isä antoi hänelle ”jäähyväislahjan”, ja joskus morsiamelle annettiin kihlajaislahjoja, kuten Rebekan tapauksessa (1Ku 9:16; Jos 15:17–19; 1Mo 24:53).

Heprealaiset pitivät kihlaparia toisiinsa sitoutuneina ja ikään kuin jo naimisissa olevina, vaikka heidän yhdyselämänsä alkoikin vasta häämuodollisuuksien jälkeen (1Mo 19:8, 14; Tu 14:15, 16, 20).

Kihlausta pidettiin juutalaisten keskuudessa niin sitovana, että jos avioliittoa ei solmittukaan sulhasen mielenmuutoksen tai jonkin perusteltavissa olevan syyn vuoksi, nuori nainen ei voinut mennä naimisiin toisen miehen kanssa, ennen kuin hänet vapautettiin asianmukaisen laillisen menettelyn välityksellä, ts. hänelle annettiin erokirja (Mt 1:19). Jos sulhasensa kanssa kihloissa oleva tyttö syyllistyi haureuteen jonkun toisen miehen kanssa, häntä pidettiin avionrikkojana ja hänet tuomittiin kuolemaan (5Mo 22:23, 24). Silloinkin, kun mies oli suhteissa orjattareen, joka oli määrätty toiselle miehelle mutta jota ei ollut vielä lunastettu eli vapautettu, molemmat olivat syyllisiä, ja heitä rangaistiin. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut surmata, koska tyttöä ei ollut vapautettu. (3Mo 19:20–22.)

Kihloissa oleva mies vapautettiin sotapalveluksesta (5Mo 20:7).

Raamatussa ei esitetä mitään rajoituksia sille, minkä ikäisenä voitiin mennä kihloihin. Nykyään avioliitto solmitaan Lähi-idän maissa usein sen jälkeen, kun morsian on täyttänyt 16 vuotta, mutta toisinaan morsian on nuorempi. Talmudistit kielsivät poikaa, joka oli iältään alle 13 vuotta ja yhden päivän, ja tyttöä, joka oli alle 12 vuotta ja yhden päivän, menemästä naimisiin.

Kihlauksen ja avioliiton välinen aika ei tavallisesti kestänyt kauan, vuosikausia, vaikka joskus tarvittiinkin ehkä aikaa, jotta sulhanen saattoi maksaa määrätyn hinnan tai suorittaa halutun palveluksen. Jaakob oli kihloissa seitsemän vuotta, ja hän palveli tuon ajan saadakseen Raakelin, mutta hänelle annettiinkin Lea. Sitten hän odotti vielä viikon, ennen kuin hän sai Raakelin, jonka tähden hän palveli Labania vielä toiset seitsemän vuotta. (1Mo 29:20–28.)

Kristityn tulee pitää lupaustaan sitovana, ja kihlaukseen hänen tulee suhtautua Jeesuksen ja Jaakobin esittämän periaatteen mukaisesti: ”Merkitköön vain teidän sananne kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’, sillä se, mikä ylittää nämä, on paholaisesta.” (Mt 5:37.) ”Merkitköön teillä sitä vastoin kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’, jottette joudu tuomion alaisiksi.” (Ja 5:12.)

Kristuksen morsian. Jeesus Kristus on kihloissa morsiamensa, kristillisen seurakunnan, kanssa, ja se on hänen ruumiinsa (Ef 1:22, 23). Helluntaina vuonna 33 tuon ”morsiamen” ensimmäiset jäsenet saivat pyhän hengen ja siihen liittyvän kielillä puhumisen ihmelahjan. Tämä oli samanlainen kuin kihlajaislahjat, sillä se antoi Kristuksen hengelliselle morsiamelle heidän ’perintönsä ennakkovakuuden Jumalan omaisuuden vapauttamiseksi lunnaiden perusteella, hänen loistoisaksi ylistyksekseen’ (Ef 1:13, 14). Apostoli Paavali puhui niistä, joille hän oli alun perin kertonut totuuden Kristuksesta ja joista oli tullut kristittyinä ikään kuin kihlattuja, ja hän kehotti heitä pysymään siveellisesti puhtaana neitsyenä Kristukselle (2Ko 11:2, 3). Kristukselle kihlattuja pidetään heidän maan päällä ollessaan kihloissa olevina, ja heidät on kutsuttu Karitsan hääillalliselle (Il 19:9).