He tekivät Jehovan tahdon

Jeesus lähettää 70 opetuslasta

OLI vuoden 32 syksy. Jeesuksen kuolemaan oli enää puoli vuotta. Niinpä vauhdittaakseen saarnaamistyötä ja antaakseen lisävalmennusta joillekin seuraajistaan hän määräsi 70 opetuslasta ja ”lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä” (Luukas 10:1).a

Jeesus lähetti opetuslapsensa ”edellään”, jotta ihmiset pystyisivät ratkaisemaan nopeammin kantansa Messiaan puolesta tai häntä vastaan, kun Jeesus itse tulisi perässä. Mutta miksi hän lähetti heidät ”kaksittain”? Ilmeisestikin he voisivat tällöin rohkaista toinen toistaan kohdatessaan vastustusta.

Jeesus tähdensi saarnaamistyön kiireellisyyttä sanoen seuraajilleen: ”Eloa on tosiaan paljon, mutta työntekijöitä on vähän. Anokaa sen tähden elonkorjuun Herralta, että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa.” (Luukas 10:2.) Vertaaminen elonkorjuuseen oli sopivaa, koska pienikin viivyttely korjuuaikana voisi johtaa siihen, että arvokasta satoa menisi hukkaan. Samalla tavalla jos opetuslapset laiminlöisivät saarnaamistehtäväänsä, voitaisiin menettää kallisarvoisia ihmishenkiä (Hesekiel 33:6).

Tehtäväänsä keskittyneitä sananpalvelijoita

Jeesus neuvoi opetuslapsiaan edelleen: ”Älkää kantako mukananne kukkaroa, älkää eväslaukkua, älkää sandaaleja älkääkä syleilkö ketään tervehdykseksi tiellä.” (Luukas 10:4.) Matkamiehillä oli tapana kantaa mukanaan paitsi laukkua ja ruokaa myös varasandaaleja, sillä pohjat saattoivat kulua puhki ja nauhat katketa. Jeesuksen opetuslasten ei kuitenkaan pitänyt olla tällaisesta huolissaan. Heidän tuli ennemminkin luottaa siihen, että Jehova huolehtisi heistä toisten israelilaisten välityksellä, joiden parissa vieraanvaraisuus kuului tapoihin.

Entä miksi Jeesus kielsi opetuslapsiaan syleilemästä ketään tervehdykseksi? Oliko heidän oltava viileitä, jopa epäkohteliaita? Ei suinkaan! Kreikkalainen sana a·spaʹzo·mai eli syleillä tervehdykseksi voi merkitä enemmän kuin kohteliasta tervehdyksen lausumista tai hyvän päivän toivotusta. Siihen voivat kuulua myös tavanmukaiset suudelmat, syleily ja pitkä keskustelu, joka sukeutuisi kahden tutun tavatessa. Eräs kommentoija sanoo: ”Tervehdykset eivät olleet itämaalaisten keskuudessa, toisin kuin meillä, kevyitä kumarruksia tai käden ojentamista, vaan toista tervehdittiin syleilemällä ja kumartamalla syvään yhä uudelleen ja jopa lankeamalla toisen jalkojen juureen monta kertaa. Tämä kaikki vei paljon aikaa.” (Vrt. 2. Kuninkaiden kirja 4:29.) Jeesus siis auttoi seuraajiaan välttämään tarpeettomia, joskin tavanmukaisia, huomiota hajottavia seikkoja.

Lopuksi Jeesus kertoi opetuslapsilleen, mitä näiden pitäisi tehdä mentyään taloon ja saatuaan tervetuliaistoivotuksen: ”Majailkaa siis siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä he tarjoavat.” Mutta jos he menisivät johonkin kaupunkiin eikä heitä otettaisi hyvin vastaan, heidän pitäisi mennä sen valtakaduille ja sanoa: ”Tomunkin, joka on tarttunut jalkoihimme teidän kaupungistanne, me pyyhimme pois teitä vastaan.” (Luukas 10:7, 10, 11.) Tomun pyyhkiminen tai pudistaminen jaloista tarkoittaisi, että opetuslapset jättivät kielteisesti suhtautuvan talon tai kaupungin rauhaisasti kohtaamaan ne seuraamukset, jotka lopulta tulisivat Jumalalta. Ne taas, jotka ottivat Jeesuksen opetuslapset ystävällisesti vastaan, asettuivat ehdolle saada siunauksia. Jeesus sanoi apostoleilleen toisessa yhteydessä: ”Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan myös minut, ja joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan myös hänet, joka on minut lähettänyt. Ja joka antaa yhdelle näistä pienistä kupillisenkin kylmää vettä juotavaksi, koska hän on opetuslapsi – totisesti minä sanon teille: se ei suinkaan menetä palkkaansa.” (Matteus 10:40, 42.)

Opetuksia meille

Käskyä saarnata Jumalan valtakunnan hyvää uutista ja tehdä opetuslapsia noudattaa nykyään pitkälti yli viisi miljoonaa Jehovan todistajaa kautta maailman (Matteus 24:14; 28:19, 20). He ymmärtävät sanomansa kiireellisyyden. Siksi he käyttävät aikansa mahdollisimman hyvin ja karttavat häiritseviä asioita, jotka estäisivät heitä keskittymästä täysipainoisesti tärkeään tehtäväänsä.

Jehovan todistajat pyrkivät olemaan sydämellisiä kaikille tapaamilleen ihmisille. He eivät kuitenkaan jää vain juttelemaan niitä näitä eivätkä lähde mukaan yhteiskunnallisiin väittelyihin tai tämän maailman epäonnistuviin yrityksiin oikaista vääryydet (Johannes 17:16). Sen sijaan he ohjaavat keskustelun ihmisten ongelmien ainoaan kestävään ratkaisuun: Jumalan valtakuntaan.

Useimmiten Jehovan todistajien nähdään työskentelevän pareittain. Eikö saataisi enemmän aikaan, jos jokainen todistaisi yksinään? Ehkäpä. Nykyajan kristityt kuitenkin ymmärtävät, mitä hyötyä on työskentelemisestä rinta rinnan toisen uskovan kanssa. Se tarjoaa turvaa vaarallisilla alueilla. Palvelustoverin seurassa uudet hyötyvät kokeneempien hyvän uutisen julistajien taidoista. Oikeastaan molemmat voivat omalta osaltaan rohkaista toista. (Sananlaskut 27:17.)

Saarnaaminen on epäilemättä kiireellisintä työtä, mitä näinä ”viimeisinä päivinä” tehdään (2. Timoteukselle 3:1). Jehovan todistajat ovat onnellisia sen maailmanlaajuisen veljesseuran tuesta, jonka keskuudessa he työskentelevät ”rinta rinnan hyvän uutisen uskon puolesta” (Filippiläisille 1:27).

[Alaviite]