Nuoret kysyvät:

Miten voin oikaista elämäni?

”EN yksinkertaisesti kyennyt menemään sisään”, sanoi John. Hän seisoi Jehovan todistajien erään valtakunnansalin ulkopuolella. Hän oli teini-ikäisenä jättänyt kristillisen elämäntavan ja astunut rikollisuuden, huumeiden ja sukupuolisen moraalittomuuden tielle. Elettyään siten vuosia hän ei voinut vieläkään unohtaa Raamattua, ja siksi hän meni valtakunnansalille – mutta pelkäsi mennä sisään. ”Sinä et ymmärrä”, hän sanoi jollekulle, joka kannusti häntä käymään sisään. ”Olen tehnyt aivan liian paljon. En usko, että Jehova voi koskaan antaa minulle anteeksi kaikkea sitä, mitä olen tehnyt.”

Lukemattomat nuoret kapinoivat vanhempiensa sääntöjä, uskontoa ja moraalia vastaan. Se on erityisen järkyttävää silloin, kun jumalaapelkäävien vanhempien kasvattamat nuoret tekevät näin. Vaikka melko monet ovat lähteneet tuolle tielle, niin lopulta joitakuita alkaa kalvaa tyhjyyden tunne, jota ei edes kevytmielinen elämäntapa pysty peittämään (Sananlaskut 14:13). Koettuaan kovia tässä pahassa maailmassa jotkut nuoret haluavat oikaista elämänsä ja palata niiden Raamatun totuuksien pariin, joita he oppivat lapsena. Voivatko he kuitenkaan tehdä niin?

Muuan kapinallinen poika lähtee kotoa

Tuhlaajapoikaa koskeva Jeesuksen vertaus, joka on Luukkaan 15:11–32:ssa, auttaa ymmärtämään tätä asiaa paremmin. Kertomus kuuluu: ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa omaisuudesta, joka tulee minun osuudekseni.’ Silloin hän jakoi heille elatusvaransa. Eikä kulunut monta päivää, kun nuorempi poika kokosi kaiken ja matkusti pois kaukaiseen maahan.”

Tämä nuorimies ei kapinoinut varmaankaan sen vuoksi, että hänen isänsä olisi ollut ankara, liian tiukka tai kohdellut häntä huonosti. Mooseksen lain mukaan pojalla oli oikeus saada huomattava osa isänsä omaisuudesta, mutta tavallisesti vasta isän kuoltua (5. Mooseksen kirja 21:15–17). Kuinka tunteetonta olikaan, että poika pyysi osaansa jo etukäteen! Isä kuitenkin rakkaudellisesti suostui tähän. (Vrt. 1. Mooseksen kirja 25:5, 6.) Selvästikin tuon nuorenmiehen – ei isän – asenne oli väärä. Oppinut Alfred Edersheim sanoikin, että mahdollisesti hän ei pitänyt ”kodissaan vallinneesta järjestyksestä ja kurista” ja hänellä oli itsekäs ”vapauden ja nautinnon kaipuu”.

Kuten tämän palstan aiemmassa kirjoituksessa todettiin, kaikki vanhemmat eivät ole ystävällisiä ja huomaavaisia.a Kun isä tai äiti on ankara tai kohtuuton, kapinoimisesta tuskin on hyötyä; lopulta se vahingoittaa nuorta itseään. Tarkastelehan jälleen Jeesuksen vertausta. Matkustettuaan kauas kotoa nuorimies ”tuhlasi siellä omaisuutensa viettämällä irstailevaa elämää. Kun hän oli kuluttanut kaiken, tuli ankara nälänhätä kaikkialle siihen maahan, ja hän alkoi olla puutteessa.” Tämäkään ei saanut häntä tulemaan järkiinsä. Yhä itsevarmana ”hän jopa meni ja liittyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen paimentamaan sikoja. Ja hän halusi tulla kylläiseksi palkohedelmistä, joita siat söivät, eikä kukaan antanut hänelle niitäkään.”

Raamatunoppinut Herbert Lockyer sanoo: ”Jeesusta kuunnelleita juutalaisia on täytynyt puistattaa kuullessaan sanat ’ruokkimaan sikoja’, koska juutalaiselle se merkitsi pahinta mahdollista alennustilaa.” Samoin nykyään ne, jotka hylkäävät Raamatun totuudet, havaitsevat usein olevansa vaikeassa tai jopa nöyryyttävässä tilanteessa. Muuan kristitty tyttö, joka karkasi kotoa, tunnustaa: ”Kaikki rahani kuluivat huumeisiin, eikä minulla ollut yhtään rahaa mihinkään muuhun. Niinpä aloin näpistellä liikkeistä kaikkea mahdollista ylläpitääkseni tottumuksiani.”

”Hän tuli järkiinsä”

Miten tuhlaajapoika sitten itse suhtautui äärimmäisen kurjiin oloihinsa? Jeesus sanoi, että lopulta ”hän tuli järkiinsä”. Alkuperäiset kreikankieliset sanat merkitsevät ’hän tuli itseensä’. Toisin sanoen hän oli ollut ”poissa tolaltaan” järjettömässä mielikuvitusmaailmassa sokaistuneena sen suhteen, kuinka toivoton hänen tilanteensa todella oli (vrt. 2. Timoteukselle 2:24–26).

Jotkut kapinalliset nuoret ovat samoin nykyään heränneet järkyttyneinä todellisuuteen. Huikentelevan elämän murheellisten seurausten – vankeustuomion, vakavan loukkaantumisen tai sukupuolitaudin – kohtaaminen voi tosiaan saada ihmisen vakavoitumaan. Hän tajuaa lopulta Sananlaskujen 1:32:n sanojen pitävän paikkansa: ”Yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa.”

Ajattelehan nuorta Elizabethia, joka jätti vanhempansa ja alkoi käyttää huumeita. ”Unohdin Jehovan kokonaan”, hän sanoo. New Yorkissa käydessään hän kulki kuitenkin Jehovan todistajien maailmankeskuksen ohi. Miten se vaikutti häneen? ”Tuska täytti mieleni ja sydämeni”, hän muistelee. ”Mitä olinkaan tehnyt? Miten olinkaan voinut antaa elämäni syöksyä noin surkeaan tilaan?”

Kun tuhlaajapoika lopulta katsoi totuutta suoraan silmiin, hän teki rohkean päätöksen: hän menisi kotiin ja oikaisisi elämänsä! Mutta miten hänen isänsä reagoisi sen jälkeen, kun hänen poikansa oli loukannut ja pettänyt häntä? Kertomus jatkaa: ”Kun hän oli vielä pitkän matkan päässä, hänen isänsä näki hänet ja liikuttui säälistä, ja hän juoksi ja lankesi pojan kaulaan ja suuteli häntä hellästi.” Ennen kuin nuorimies oli siis edes ehtinyt esittää huolellisesti harjoittelemaansa tunnustusta, hänen isänsä otti aloitteen rakkauden ja anteeksiannon ilmaisemisessa!

Asioiden oikaiseminen Jumalan kanssa

Tuhlaajapoika sanoi kuitenkin isälleen: ”Olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan.” Mitä tästä opimme? Nuoret, jotka ovat poikenneet pois Jumalan teiltä, eivät voi oikaista elämäänsä ennen kuin he ovat ’oikaisseet asiat’ itse Jumalan kanssa! (Jesaja 1:18, UM.) Voimme olla kiitollisia siitä, että Jumala antaa mahdollisuuden asioiden sopimiseen tällä tavoin. Jeesuksen vertauksen isä kuvaa tosiaankin Jehova Jumalaa. Jumala ilmaiseekin samanlaista anteeksiantavaa asennetta sanomalla katuville synnintekijöille: ”Palatkaa minun luokseni, niin minä haluan palata teidän luoksenne.” (Malakia 3:7, UM; vrt. Psalmit 103:13, 14.) Mutta Raamatun aikojen hairahtuneiden juutalaisten tavoin heidän täytyy tehdä seuraava päätös: ”Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.” (Valitusvirret 3:40.)

Tämä merkitsee oman syntisen menettelytavan huolellista tarkastelua. Näin tehdessään hairahtuneen nuoren tulisi haluta tunnustaa syntinsä Jehova Jumalalle. Psalmista sanoi: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. – – Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; – – ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.” (Psalmit 32:3–5.)

Entä jos nuori on sotkeutunut joihinkin hyvin vakaviin väärintekoihin – tehnyt ehkä abortin, harrastanut irrallisia sukupuolisuhteita, käyttänyt huumeita tai sekaantunut rikolliseen toimintaan? On ymmärrettävää, että hän voi pitää itseään arvottomana saamaan anteeksi. Alussa mainitusta Johnista tuntui tältä. Siksi hän oli jäänyt seisomaan liikkumatta valtakunnansalin ulkopuolelle, kunnes eräs ystävällinen seurakunnan vanhin muistutti häntä siitä, että muinaisen Israelin kuningas Manassekin oli syyllistynyt vakaviin synteihin – muun muassa murhaan! Siitä huolimatta Jehova antoi hänelle anteeksi. (2. Aikakirja 33:1–13.) ”Tuo vanhin pelasti henkeni”, sanoo John. Kun hän kuuli, että anteeksianto oli mahdollista, hän sai rohkeutta astua valtakunnansaliin ja pyytää apua.b

Useimmat tällaisessa tilanteessa olevat nuoret tarvitsevat samoin apua asioiden oikaisemisessa Jumalan kanssa, ja paikallisen seurakunnan vanhimmat voivat tehdä paljon hyvää tässä suhteessa. He voivat empatiaa ja ymmärtämystä osoittaen kuunnella, kun nuori ’tunnustaa avoimesti syntinsä’. He voivat lisäksi antaa kuria ja käytännöllistä apua. He saattavat esimerkiksi järjestää jonkun opettamaan nuorelle ’alusta lähtien Jumalan sanan alkeisasioita’ Raamatun kotitutkistelun avulla. Ja jos hairahtuneen on vaikea rukoilla, vanhin voi rukoilla hänen puolestaan. ”Uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi”, vakuutetaan Raamatussa. (Jaakob 5:14–16; Heprealaisille 5:12.)

Tee suoria polkuja jaloillesi

Asioiden oikaiseminen Jumalan kanssa on tietenkin vasta alku. Samoin kuin tuhlaajapoika pyysi anteeksi isältään, hairahtuneiden nuortenkin tulisi yrittää sopia asiat vanhempiensa kanssa. Vilpitön anteeksipyyntö voi auttaa lievittämään jonkin verran sitä tuskaa, jota vanhempasi ovat tunteneet, ja varmistamaan heidän tukensa. Muuan nuori karkulainen, joka palasi kotiin aviottoman lapsen kanssa, muistelee: ”Äiti ja isä osoittivat minua kohtaan suunnattoman paljon rakkautta.”

Nuoren, joka haluaa miellyttää Jumalaa, täytyy ’tehdä jatkuvasti suoria polkuja jaloilleen’ (Heprealaisille 12:13). Tämä voi merkitä sitä, että hänen on muutettava elämäntapaansa ja tottumuksiaan ja vaihdettava seuraansa (Psalmit 25:9; Sananlaskut 9:6). On myös tärkeää tehdä henkilökohtaisesta tutkimisesta säännöllinen tapa. Eräs aiemmin kapinallinen tyttö sanoo: ”Luen Raamattua joka päivä, ja luen kaiken Jehovan todistajien julkaiseman raamatullisen kirjallisuuden. Kiitän Jumalaa siitä, että hän on antanut minulle toisen tilaisuuden.”

John tekee hyvän tiivistelmän sanomalla: ”Ajattelen aikaa, joka on mennyt hukkaan. Mietin, kuinka toisin kaikki olisi voinut olla, mutten saa tehtyä tekemättömäksi.” Onneksi palvomme armollista Jumalaa, joka kutsuu lämpimästi hänet kerran jättäneitä palaamaan. Mikset vastaisi tuohon kutsuun?

[Alaviitteet]

[Kuva s. 20]

Kypsät kristityt voivat auttaa sinua oikaisemaan elämäsi