’Tee ystäviä epävanhurskaalla rikkaudella’

”Tehkää itsellenne ystäviä epävanhurskaalla rikkaudella – –. Vähimmässä uskollinen on paljossakin uskollinen.” (LUUKAS 16:9, 10)

 1. Miten Mooses ja israelilaiset ylistivät Jehovaa Egyptistä pääsynsä jälkeen?

PELASTUS ihmeen välityksellä – todella uskoa vahvistava kokemus! Israelin Egyptistä lähtöä ei voitu lukea kenenkään muun kuin Jehovan, Kaikkivaltiaan, ansioksi. Ei ihme, että Mooses ja israelilaiset lauloivat: ”Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tuli minulle pelastus. Hän on minun Jumalani, ja minä ylistän häntä, hän on minun isäni Jumala, ja minä kunnioitan häntä.” (2. Mooseksen kirja 15:1, 2; 5. Mooseksen kirja 29:2.)

 2. Mitä Jehovan kansa otti mukaansa lähtiessään Egyptistä?

² Israelilaisten vastasaama vapaus oli sen täydellinen vastakohta, millainen heidän asemansa oli ollut Egyptissä! Nyt he saattoivat palvoa Jehovaa esteettä. He eivät myöskään lähteneet Egyptistä tyhjin käsin. Mooses kertoo: ”Israelilaiset – – olivat pyytäneet egyptiläisiltä hopea- ja kultakaluja sekä vaatteita. Ja Herra oli antanut kansan päästä egyptiläisten suosioon, niin että nämä suostuivat heidän pyyntöönsä; ja niin he veivät saalista egyptiläisiltä.” (2. Mooseksen kirja 12:35, 36.) Mutta miten he käyttivät näitä Egyptin rikkauksia? Koituiko se Jehovan kunniaksi? Mitä opimme heidän esimerkistään? (Vrt. 1. Korinttolaisille 10:11.)

”Anti Herralle”

 3. Miten Jehova reagoi siihen, että Israel käytti kultaa väärään palvontaan?

³ Kun Mooses oli 40 päivää Siinainvuorella saamassa Jumalalta ohjeita Israelille, alhaalla odottava kansa kävi kärsimättömäksi. Ihmiset irrottivat kultaiset korvarenkaansa ja käskivät Aaronin tehdä heille kuvapatsaan palvottavaksi. Lisäksi Aaron rakensi heille alttarin, ja varhain seuraavana päivänä he uhrasivat sillä uhreja. Lämmittikö tällainen kullan käyttö heidän Vapauttajansa mieltä? Tuskinpa vain! Jehova sanoi Moosekselle: ”Anna minun olla, että vihani leimahtaisi heitä vastaan, hukuttaakseni heidät.” Ainoastaan Mooseksen anomuksen ansiosta Jehova säästi kansan, mutta kapinan johtajat saivat surmansa Jumalalta tulleessa vitsauksessa. (2. Mooseksen kirja 32:1–6, 10–14, 30–35.)

 4. Mikä oli ”Herran anti”, ja ketkä tarjosivat sen?

⁴ Israelilaisilla oli myöhemmin tilaisuus käyttää omistamiaan rikkauksia tavalla, joka miellytti Jehovaa. He toivat ”annin Herralle”.a Tabernaakkelin rakentamista ja esineitä varten lahjoitettiin muun muassa kultaa, hopeaa, vaskea, punasinisiä ja muita värjättyjä lankoja, oinaannahkoja, sireenin- eli hylkeennahkoja ja akasiapuuta. Kertomus kohdistaa huomiomme lahjoittajien asenteeseen. ”Jokainen, jonka sydän on siihen altis, tuokoon [sen] anniksi Herralle.” (2. Mooseksen kirja 35:5–9.) Israel ilmaisi ylenpalttisesti vastakaikua. Tabernaakkeli olikin siksi erään tutkijan sanoja lainataksemme ”kaunis ja suurenmoisen ylevä” rakennus.

Lahjoituksia temppeliä varten

 5, 6. Miten Daavid käytti rikkauksiaan temppelin yhteydessä, ja miten toiset reagoivat?

⁵ Vaikka Israelin kuningas Salomo johti pysyvän huoneen rakentamista Jehovan palvontaa varten, hänen isänsä Daavid oli tehnyt sitä silmällä pitäen laajakantoisia valmisteluja. Daavid keräsi suuret määrät kultaa, hopeaa, vaskea, rautaa, puuta ja kalliita kiviä. Daavid sanoi kansalleen: ”Koska minun Jumalani temppeli on minulle rakas, minä vielä luovutan omistamani kullan ja hopean Jumalani temppeliä varten, kaiken lisäksi, minkä olen pyhäkköä varten hankkinut: kolmetuhatta talenttia kultaa – – ja seitsemäntuhatta talenttia puhdistettua hopeata huoneitten seinien silaamiseksi.” Daavid kannusti muitakin anteliaisuuteen. Vastakaiku oli ylenpalttinen: saatiin lisää kultaa, hopeaa, vaskea, rautaa ja kalliita kiviä. ”Ehyellä sydämellä” kansa antoi ”vapaaehtoiset lahjansa Herralle”. (1. Aikakirja 22:5; 29:1–9.)

⁶ Israelilaiset ilmaisivat näillä vapaaehtoisilla lahjoituksilla syvää arvostusta Jehovan palvontaa kohtaan. Daavid sanoi rukouksessaan nöyrästi: ”Mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja?” Miksi? ”Kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet. – – Vilpittömällä sydämellä minä olen antanut kaikki nämä vapaaehtoiset lahjat.” (1. Aikakirja 29:14, 17.)

 7. Minkä varoittavan opetuksen saamme Aamoksen päiviltä?

⁷ Israelin sukukunnat eivät kuitenkaan pitäneet Jehovan palvontaa tärkeimmällä sijalla mielessään ja sydämessään. Jakautunut Israel oli syyllistynyt 800-luvulle eaa. tultaessa hengelliseen laiminlyöntiin. Jehova julisti Aamoksen välityksellä pohjoisesta Israelin kymmenen sukukunnan valtakunnasta: ”Voi suruttomia Siionissa, huolettomia Samarian vuorella!” Hän kuvaili heitä sellaisiksi, ’jotka makaavat norsunluusohvilla ja venyvät leposijoillaan, syövät karitsoita laumasta ja vasikoita navetasta; jotka juovat viiniä maljoista’. Heidän rikkautensa ei kuitenkaan suojannut heitä. Jumala varoitti: ”Heidän nyt täytyy mennä pakkosiirtolaisuuteen pakkosiirtolaisten etunenässä. Silloin lakkaavat venyjäin ilohuudot.” Israel joutui vuonna 740 eaa. kärsimään Assyrian käsissä. (Aamos 6:1, 4, 6, 7.) Aikanaan myös eteläinen Juudan valtakunta lankesi materialismin uhriksi (Jeremia 5:26–29).

Varojen oikea käyttö kristillisinä aikoina

 8. Minkä hyvän esimerkin varojen käytöstä Joosef ja Maria antavat?

⁸ Myöhempinä aikoina Jumalan palvelijat olivat sitä vastoin suhteellisen köyhiä, mutta se ei estänyt heitä olemasta innokkaita tosi palvonnan puolesta. Ajatellaanpa Mariaa ja Joosefia. He matkustivat keisari Augustuksen käskystä sukunsa kotikaupunkiin Betlehemiin. (Luukas 2:4, 5.) Siellä syntyi Jeesus. Neljänkymmenen päivän kuluttua Joosef ja Maria menivät lähellä sijaitsevan Jerusalemin temppeliin esittämään säädetyn puhdistusuhrin. Heidän vaatimattomasta taloudellisesta asemastaan kertoi se, että Maria uhrasi kaksi pientä lintua. He eivät kumpikaan kieltäytyneet tekemästä sitä köyhyyteensä vedoten. Sen sijaan he käyttivät tottelevaisesti vähäisiä varojaan. (3. Mooseksen kirja 12:8; Luukas 2:22–24.)

 9–11. a) Mitä Jeesus neuvoi Matteuksen 22:21:ssä rahojemme käytöstä? b) Miksi lesken pieni lahjoitus ei mennyt hukkaan?

⁹ Fariseukset ja Herodeksen puoluelaiset yrittivät myöhemmin saada Jeesuksen ansaan ja sanoivat: ”Sano siis meille, mitä arvelet: onko luvallista maksaa keisarille henkilöveroa vai ei?” Jeesuksen vastaus paljasti hänen tarkkanäköisyytensä. Viitaten heidän hänelle antamaansa kolikkoon Jeesus kysyi: ”Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?” He vastasivat: ”Keisarin.” Viisaasti hän esitti päätelmän: ”Maksakaa siis takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Matteus 22:17–21.) Jeesus tiesi, että tuon kolikon liikkeelle laskenut vallanpitäjä odotti, että verot maksettaisiin. Samalla hän kuitenkin auttoi seuraajiaan ja myös vihollisiaan ymmärtämään, että tosi kristitty pyrkii myös maksamaan takaisin ”Jumalalle, mikä on Jumalan”. Tähän sisältyy aineellisten varojen oikea käyttö.

¹⁰ Tätä valaisee tapaus, jonka Jeesus näki temppelissä. Hän oli juuri tuominnut ahneet kirjanoppineet, jotka ”ahmivat leskien talot”. ”Kun hän nyt kohotti katseensa, hän näki rikkaiden pudottavan lahjojaan rahalippaisiin”, kertoo Luukas. ”Sitten hän [Jeesus] näki erään varattoman lesken pudottavan sinne kaksi pientä hyvin vähäarvoista kolikkoa, ja hän sanoi: ’Minä sanon teille totuudenmukaisesti: tämä leski, vaikkakin köyhä, pudotti enemmän kuin he kaikki. Sillä kaikki nämä pudottivat lahjoja liiastaan, mutta tämä puutteestaan pudotti kaikki elatusvaransa, mitä hänellä oli.’” (Luukas 20:46, 47; 21:1–4.) Jotkut mainitsivat, että temppeli oli koristettu kallisarvoisilla kivillä. Jeesus vastasi: ”Päivät tulevat, jolloin näistä, mitä te parhaillaan katselette, ei jätetä tähän kiveä kiven päälle maahan hajottamatta.” (Luukas 21:5, 6.) Oliko tuon lesken pieni lahjoitus mennyt hukkaan? Varmasti ei. Hän tuki järjestelyä, joka Jehovalla oli sillä hetkellä voimassa.

¹¹ Jeesus sanoi tosi seuraajilleen: ”Kukaan palvelija ei voi olla kahden isännän orja, sillä hän tulee joko vihaamaan toista ja rakastamaan toista tai liittymään toiseen ja halveksimaan toista. Ette voi olla Jumalan ja rikkauden orjia.” (Luukas 16:13.) Miten siis voimme ilmaista oikeaa tasapainoa rahavarojemme käytössä?

Uskollisia taloudenhoitajia

12–14. a) Minkä resurssien taloudenhoitajia kristityt ovat? b) Millä huomattavilla tavoilla Jehovan kansan jäsenet toimivat nykyään uskollisesti taloudenhoitajina? c) Mistä tulee raha Jumalan työn tukemiseen nykyään?

¹² Kun vihimme elämämme Jehovalle, sanomme itse asiassa, että hänelle kuuluu kaikki, mitä meillä on, kaikki resurssimme. Miten meidän sitten pitäisi käyttää sitä, mitä meillä on? Käsitellessään kristityn palvelusta seurakunnassa veli C. T. Russell, Vartiotorni-seuran ensimmäinen presidentti, kirjoitti: ”Jokaisen on katsottava olevansa Herran määräämä oman aikansa, vaikutusvaltansa ja rahojensa y.m. taloudenhoitaja, ja jokaisen on koetettava käyttää näitä lahjoja parhaan ymmärryksensä mukaan Mestarin kirkastamiseksi.” (Uusi luomus s. 412.)

¹³ ”Taloudenhoitajilta odotetaan, että kukin todetaan uskolliseksi”, sanotaan 1. Korinttolaiskirjeen 4:2:ssa. Jehovan todistajat pyrkivät kansainvälisenä järjestönä elämään tuon kuvauksen mukaisesti, käyttämään mahdollisimman paljon aikaansa kristilliseen palvelukseen ja kehittämään huolellisesti opetuskykyjään. Lisäksi alueellisten rakennuskomiteoiden johdon alaisuudessa toimivat vapaaehtoisten ryhmät antavat auliisti aikaansa, voimiaan ja taitotietoaan, jotta voitaisiin valmistaa hyviä kokoussaleja palvontaa varten. Kaikki tämä miellyttää suuresti Jehovaa.

¹⁴ Mistä tulee se raha, jolla tätä valtavaa opetusrynnistystä ja rakennustyötä tuetaan? Niiltä, joilla on altis sydän, kuten niinä päivinä, joina rakennettiin tabernaakkelia. Osallistummeko siihen yksilöinä? Osoittaako tapa, jolla käytämme rahavarojamme, että Jehovan palvelus on meille ensiarvoisen tärkeää? Olkaamme raha-asioissa uskollisia taloudenhoitajia.

Anteliaisuuden malli

15, 16. a) Miten Paavalin ajan kristityt osoittivat anteliaisuutta? b) Miten meidän pitäisi suhtautua tähän kirjoitukseen?

¹⁵ Apostoli Paavali kirjoitti Makedonian ja Akhaian kristittyjen anteliaasta hengestä (Roomalaisille 15:26). Vaikka he olivat itsekin andingossa, he antoivat auliisti lahjoituksia auttaakseen veljiään. Paavali kannusti samoin Korinton kristittyjä antamaan auliisti, lahjoittamaan ylijäämänsä korvaamaan toisten puutteen. Kukaan ei voinut aiheellisesti syyttää Paavalia kiristyksestä. Hän kirjoitti: ”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Korinttolaisille 8:1–3, 14; 9:5–7, 13.)

¹⁶ Ne anteliaat lahjoitukset, joita veljemme ja kiinnostuneet ihmiset tekevät maailmanlaajuisen Valtakunnan työn hyväksi nykyään, todistavat, miten suuressa arvossa he pitävät tätä etua. Silti, kuten Paavali muistutti korinttolaisia, meidän on hyvä pitää tätä kirjoitusta itsellemme muistutuksena.

17. Mihin antamistapaan Paavali kannusti, ja voidaanko tätä soveltaa nykyään?

¹⁷ Paavali kehotti veljiä noudattamaan antamisessaan tiettyä tapaa. Hän sanoi: ”Aina viikon ensimmäisenä päivänä pankoon kukin teistä kotonaan jotakin säästöön sen mukaan kuin hän menestyneekin.” (1. Korinttolaisille 16:1, 2.) Se voi olla mallina sille, miten me itse ja lapsemme annamme lahjoituksia, annammepa niitä seurakunnan kautta tai suoraan lähimpään Vartiotorni-seuran haaratoimistoon. Muuan lähetystyöntekijäpariskunta, joka oli määrätty saarnaamaan eräässä itäafrikkalaisessa kaupungissa, kutsui kiinnostuneita mukaansa raamatuntutkisteluun. Tämän ensimmäisen kokouksen lopussa lähetystyöntekijät – tekemättä asiasta suurta numeroa – panivat joitakin kolikoita laatikkoon, jossa oli teksti ”Lahjoituksia Valtakunnan työhön”. Muut läsnäolijat tekivät samoin. Kun nämä uudet oli myöhemmin järjestetty kristilliseksi seurakunnaksi, kierrosvalvoja vieraili heidän luonaan ja pani merkille, miten säännöllisesti he antoivat lahjoituksensa. (Psalmit 50:10, 14, 23.)

18. Miten voimme auttaa ahdingossa olevia veljiämme?

¹⁸ Me saamme käyttää varojamme myös luonnononnettomuuksien uhrien ja sodan repimillä alueilla asuvien auttamiseen. Miten innostavaa olikaan lukea, että Itä-Eurooppaan lähetettiin avustustarvikkeita, kun taloudelliset ja poliittiset mullistukset pyyhkäisivät maailman tuon osan yli! Lahjoitukset, joihin sisältyi sekä tavaroita että rahaa, osoittivat sen, että veljemme olivat anteliaita ja tunsivat yhteenkuuluvuutta puutteenalaisien kristittyjen kanssa.b (2. Korinttolaisille 8:13, 14.)

19. Mitä käytännöllistä voimme tehdä auttaaksemme kokoaikaisessa palveluksessa olevia?

¹⁹ Emmekö arvostakin suuresti niiden veljiemme työtä, jotka osallistuvat kokoaikaiseen palvelukseen tienraivaajina, matkavalvojina, lähetystyöntekijöinä ja Beetelin vapaaehtoisina työntekijöinä? Sikäli kuin olosuhteemme sallivat, voimme kyetä tarjoamaan heille jotakin aineellista apua suoraan. Esimerkiksi kun kierrosvalvoja vierailee seurakunnassanne, voit ehkä tarjota hänelle majoituksen, aterioita tai apua hänen matkakuluihinsa. Tällainen anteliaisuus ei jää huomaamatta taivaalliselta Isältämme, joka haluaa, että hänen palvelijoistaan pidetään huolta (Psalmit 37:25). Joitakin vuosia sitten eräs veli, joka pystyi tarjoamaan vain pienen välipalan, kutsui matkavalvojan ja hänen vaimonsa kotiinsa. Kun tuo pariskunta lähti kenttäpalvelukseen illaksi, veli ojensi vierailleen kirjekuoren. Sisällä oli (noin 5 markan arvoinen) seteli ja käsinkirjoitettu viesti: ”Kupilliseen teetä tai neljään litraan bensiiniä.” Miten erinomaista arvostusta hän ilmaisikaan tällä vaatimattomalla tavalla!

20. Mitä etua ja vastuuta emme halua laiminlyödä?

²⁰ Jehovan kansaa siunataan hengellisesti! Nautimme hengellisistä pidoista konventeissamme, joissa saamme uusia julkaisuja, oivallista opetusta ja käytännöllisiä neuvoja. Kun sydämemme on täynnä arvostusta hengellisiä siunauksiamme kohtaan, emme unohda etuamme ja vastuutamme lahjoittaa varoja Jumalan valtakunnan etujen edistämiseen kautta maailman.

’Tee ystäviä epävanhurskaalla rikkaudella’

21, 22. Mitä tapahtuu pian ”epävanhurskaalle rikkaudelle”, ja mitä se vaatii meitä tekemään nyt?

²¹ On tosiaan yllin kyllin tapoja, joilla voimme osoittaa Jehovan palvonnan olevan ensimmäisenä elämässämme. Vähäisimmästä päästä ei ole se, että noudatamme Jeesuksen neuvoa: ”Tehkää itsellenne ystäviä epävanhurskaalla rikkaudella, niin että kun se loppuu, he ottaisivat teidät ikuisiin asuinpaikkoihin.” (Luukas 16:9.)

²² Pane merkille, että Jeesus puhui epävanhurskaan rikkauden loppumisesta. Jonain päivänä tämän järjestelmän raha tosiaan muuttuu arvottomaksi. ”Hopeansa he viskaavat kaduille, ja heidän kultansa tulee heille saastaksi”, ennusti Hesekiel. ”Heidän kultansa ja hopeansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä.” (Hesekiel 7:19.) Siihen aikaan mennessä meidän täytyy harjoittaa viisautta ja arvostelukykyä siinä, miten käytämme aineellisia varojamme. Silloin emme ajattele mennyttä katuen sitä, ettemme noudattaneet Jeesuksen varoitusta: ”Jos ette ole osoittautuneet uskollisiksi epävanhurskaassa rikkaudessa, kuka uskoo teille todellista? – – Ette voi olla Jumalan ja rikkauden orjia.” (Luukas 16:11–13.)

23. Mitä meidän tulee käyttää viisaasti, ja mikä on oleva palkkamme?

²³ Noudattakaamme siis kaikki uskollisesti näitä muistutuksia siitä, että asettaisimme Jehovan palvonnan ensi sijalle elämässämme ja käyttäisimme viisaasti kaikki varamme. Siten voimme säilyttää ystävyytemme Jehovan ja Jeesuksen kanssa, jotka lupaavat, että kun raha loppuu, he ottavat meidät ”ikuisiin asuinpaikkoihin”, odotteenamme elää iankaikkisesti joko taivaallisessa Valtakunnassa tai paratiisimaan päällä (Luukas 16:9).

[Alaviitteet]

Muistatko?

◻ Miten Israel suhtautui Jehovan kehotukseen antaa lahjoituksia tabernaakkelin rakentamista varten?

◻ Miksi lesken lahjoitus ei mennyt hukkaan?

◻ Minkä vastuun kristityt kantavat sen suhteen, miten he käyttävät resurssejaan?

◻ Miten voimme välttää sen, että toivoisimme käyttäneemme rahojamme toisin?

[Kuva s. 15]

Vaikka lesken lahjoitus oli pieni, se ei mennyt hukkaan

[Kuvat s. 16, 17]

Lahjoituksemme tukevat maailmanlaajuista Valtakunnan työtä