Miksi ilmoittaa siitä mikä on pahaa?

”JOKA asian paljastaa, tulee ihmisten viholliseksi”, sanovat jotkut Länsi-Afrikassa. Juuri näin tapahtui Olulle, nuorelle miehelle, joka syytti isoveljeään siitä, että tämä oli syyllistynyt insestiin sisarensa kanssa. ”Valehtelija!” huusi veli. Sitten hän pieksi Olua ankarasti, ajoi hänet perheen talosta ja poltti kaikki hänen vaatteensa. Kyläläiset tukivat veljeä. Olu ei ollut enää toivottu kylässä, ja hänen oli lähdettävä. Vasta sen jälkeen, kun tytön huomattiin olevan raskaana, ihmiset tajusivat, että Olu oli puhunut totta. Veli tunnusti, ja Olu sai takaisin toisten hyväksynnän. Asiat olisivat voineet mennä aivan eri lailla. Olu olisi voitu tappaa.

On selvää, että ne jotka eivät rakasta Jehovaa, eivät todennäköisesti tajua, mitä hyötyä on heidän virheensä tuomisesta päivänvaloon. Ihmisellä on syntisyytensä vuoksi taipumus vastustaa ojennusta ja loukkaantua kenelle hyvänsä, joka sitä antaa (vrt. Johannes 7:7). Ei mikään ihme, että monet pysyvät vaiti kuin muuri, kun on kyse toisten väärintekojen paljastamisesta niille, joilla on valta oikaista heitä.

Ojennuksen arvon ymmärtäminen

Jehovan kansan keskuudessa ojennukseen suhtaudutaan kuitenkin eri tavalla. Jumaliset miehet ja naiset arvostavat syvästi Jehovan järjestelyä kristillisen seurakunnan sisäpuolella olevien hairahtuneiden auttamiseksi. He tajuavat, että tällainen kuri on osoitus hänen rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan (Heprealaisille 12:6–11).

Tätä voitaisiin valaista kuningas Daavidin elämässä sattuneella tapauksella. Vaikka hän oli ollut vanhurskas nuoruudestaan lähtien, erään kerran hän lankesi kuitenkin vakavaan väärintekoon. Ensiksi hän syyllistyi aviorikokseen. Sitten yrittäessään peittää väärintekonsa hän järjesti niin, että naisen aviomies sai surmansa. Jehova paljasti kuitenkin Daavidin synnin profeetta Natanille, joka lähestyi rohkeasti Daavidia asian johdosta. Natan käytti voimakasta kuvausta ja kysyi Daavidilta, mitä pitäisi tehdä rikkaalle miehelle, jolla oli paljon lampaita mutta joka otti köyhän miehen ainoan karitsan, rakkaan lemmikin, ja teurasti sen kestitäkseen ystäväänsä. Daavid, joka oli entinen paimen, närkästyi ja suuttui. Hän sanoi: ”Mies, joka näin tekee, on kuoleman oma!” Silloin Natan sovelsi kuvauksen Daavidiin sanoen: ”Sinä olet se mies!” (2. Samuelin kirja 12:1–7.)

Daavid ei suuttunut Nataniin. Hän ei myöskään yrittänyt puolustautua eikä turvautunut vastasyytöksiin. Sen sijaan Natanin nuhde kosketti syvästi hänen omaatuntoaan. Sanat viilsivät Daavidin sydäntä, ja hän tunnusti: ”Olen tehnyt syntiä Jehovaa vastaan.” (2. Samuelin kirja 12:13.)

Se että Natan paljasti Daavidin synnin ja antoi sen jälkeen jumalista ojennusta, tuotti hyviä tuloksia. Vaikka Daavidia ei suojattu hänen väärintekonsa seurauksilta, hän katui ja tuli sovitetuksi Jehovan kanssa. Miten Daavid suhtautui tällaiseen ojennukseen? Hän kirjoitti: ”Jos vanhurskas löisi minua, se olisi rakkaudellista huomaavaisuutta, ja jos hän ojentaisi minua, se olisi pään päälle öljyä, josta pääni ei tahtoisi kieltäytyä.” (Psalmit 141:5.)

Meidänkin aikanamme Jehovan palvelijat voivat syyllistyä vakaviin väärintekoihin – jopa ne, jotka ovat olleet uskollisia monet vuodet. Useimmat pyytävät itse apua vanhimmilta, koska he tajuavat heidän voivan auttaa (Jaakobin kirje 5:13–16). Mutta joskus väärintekijä saattaa yrittää peittää syntinsä, kuten kuningas Daavid teki. Miten meidän pitäisi toimia, jos saamme tietää jostakin seurakunnassa tapahtuneesta vakavasta väärinteosta?

Kenen vastuu?

Kun vanhimmat saavat tietää vakavasta väärinteosta, he lähestyvät siihen syyllistynyttä yksilöä antaakseen tarvittavaa apua ja oikaisua. Vanhinten vastuu on tutkia tällaisiin kristillisen seurakunnan sisäpuolella oleviin ihmisiin liittyvät väärinteot ja ratkaista, mitä asiassa tehdään. He pitävät tarkkaa huolta seurakunnan hengellisestä tilasta, minkä vuoksi he auttavat ja neuvovat vakavasti kaikkia, jotka ottavat epäviisaan tai väärän askeleen. (1. Korinttilaisille 5:12, 13; 2. Timoteukselle 4:2; 1. Pietarin kirje 5:1, 2.)

Mutta entä jos et ole vanhin ja saat tietää vakavasta väärinteosta, johon kristitty toverisi on syyllistynyt? Suuntaviivat saadaan Jehovan Israelin kansalle antamasta Laista. Laissa sanottiin, että jos ihminen oli luopiotoiminnan, kapinan lietsonnan, murhan tai joidenkin muiden vakavien rikosten todistaja, hänellä oli vastuu ilmoittaa ja todistaa siitä, mitä hän tiesi. Kolmannen Mooseksen kirjan 5:1:ssä todetaan: ”Jos nyt joku sielu tekee syntiä siten, että hän on kuullut julkisen kirouksen ja on todistaja tai on nähnyt sen tai saanut tietää siitä eikä ilmoita sitä, niin hänen on vastattava erheestään.” (Vrt. 5. Mooseksen kirja 13:6–8; Ester 6:2; Sananlaskut 29:24.)

Vaikka nykyajan kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisia, sen takana olevat periaatteet voivat ohjata heitä (Psalmit 19:7, 8). Jos siis saat tietää kristityn toverisi vakavasta väärinteosta, mitä sinun pitäisi tehdä?

Asian hoitaminen

Ennen kaikkea on tärkeää, että on olemassa päteviä perusteita uskoa vakavan väärinteon todellakin tapahtuneen. ”Älä ryhdy perusteetta todistajaksi lähimmäistäsi vastaan”, totesi viisas mies. ”Silloin sinun täytyisi olla tyhmä huuliltasi.” (Sananlaskut 24:28.)

Saatat päättää puhua asiasta suoraan vanhimmille. Ei ole väärin toimia siten. Tavallisesti rakkaudellisinta on kuitenkin lähestyä ihmistä, jota asia koskee. Ehkei tilanne ole sellainen, miltä se näyttää. Tai ehkä asia on jo vanhinten hoidossa. Keskustele tilanteesta rauhallisesti tuon ihmisen kanssa. Jos on edelleen syytä uskoa, että vakava väärinteko on tapahtunut, kannusta häntä pyytämään apua vanhimmilta ja selitä, miksi se on viisasta. Älä puhu asiasta muille, sillä se olisi juoruamista.

Jos henkilö ei ilmoita asiasta vanhimmille kohtuullisen ajan kuluessa, niin sinun tulee tehdä se. Yksi tai kaksi vanhinta keskustelee siitä hänen kanssaan. Vanhinten on ”etsittävä ja tutkittava ja kyseltävä perusteellisesti” nähdäkseen, onko väärintekoa tapahtunut. Jos on, he hoitavat asian Raamatussa esitettyjen suuntaviivojen mukaan. (5. Mooseksen kirja 13:12–14.)

Tarvitaan vähintään kaksi todistajaa, jotta syytös voitaisiin vahvistaa (Johannes 8:17; Heprealaisille 10:28). Jos henkilö kiistää syytöksen ja sinun todistuksesi on ainoa, asia jätetään Jehovan käsiin (1. Timoteukselle 5:19, 24, 25). Näin tehdään tietoisina siitä, että kaikki on ”täysin paljastettua” Jehovalle ja että, jos tuo ihminen on syyllinen, hänen syntinsä ’tavoittavat’ hänet lopulta (Heprealaisille 4:13; 4. Mooseksen kirja 32:23).

Mutta oletetaanpa, että ihminen kiistää syytöksen ja sinä olet ainoa todistaja häntä vastaan. Voitaisiinko sinua nyt syyttää panettelusta? Ei, ellet ole juorunnut asiasta ihmisille, joita se ei koske. Kyse ei ole panettelusta, jos ilmoittaa seurakuntaan vaikuttavasta tilanteesta niille, joilla on valta ja vastuu valvoa asioita ja oikaista ne. Toimimme siten, koska haluamme tehdä aina sitä, mikä on oikein ja uskollista (vrt. Luukas 1:74, 75).

Pyhyyden vaaliminen seurakunnassa

Yksi syy ilmoittaa väärinteosta on se, että näin suojellaan seurakunnan puhtautta. Jehova on puhdas Jumala, pyhä Jumala. Hän vaatii kaikilta häntä palvovilta hengellistä ja moraalista puhtautta. Hänen henkeytetty Sanansa neuvoo: ”Tottelevaisina lapsina älkää enää muovautuko niiden halujen mukaan, joita teillä ennen oli tietämättömyydessänne, vaan sen Pyhän mukaan, joka teidät kutsui, tulkaa tekin kaikessa käytöksessänne pyhiksi, koska on kirjoitettu: ’Teidän on oltava pyhiä, koska minä olen pyhä.’” (1. Pietarin kirje 1:14–16.) Yksilöt, jotka harjoittavat epäpuhtautta tai väärin tekemistä, voivat tuoda saastutusta ja Jehovan epäsuosion koko seurakunnan ylle, ellei heidän oikaisemisekseen tai poistamisekseen ryhdytä toimiin (vrt. Joosuan 7. luku).

Apostoli Paavalin kirjeet Korintin kristilliselle seurakunnalle osoittavat, miten väärinteoista ilmoittaminen edisti sikäläisten Jumalan palvelijoiden puhdistamista. Ensimmäisessä kirjeessään Paavali kirjoitti: ”Teistä jopa kuullaan, että keskuudessanne on haureutta, ja sellaista haureutta, jota ei ole kansakuntienkaan keskuudessa, että eräällä miehellä on isänsä vaimo.” (1. Korinttilaisille 5:1.)

Raamatussa ei kerrota, keneltä apostoli sai tiedon. Ehkä Paavali kuuli tilanteesta Stefanakselta, Fortunatukselta ja Akaikokselta, jotka olivat tulleet Korintista Efesokseen, missä Paavali oli. Paavali oli myös saanut Korintin kristilliseltä seurakunnalta kirjeen, jossa hänelle esitettiin kysymyksiä. Olivatpa tiedot peräisin mistä tahansa, Paavalilla oli mahdollisuus antaa asiassa ohjausta, kun luotettavat todistajat olivat ilmoittaneet siitä hänelle. ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne”, hän kirjoitti. Mies erotettiin seurakunnasta. (1. Korinttilaisille 5:13; 16:17, 18.)

Tuottivatko Paavalin ohjeet hyviä tuloksia? Kyllä tosiaankin! Ilmeisesti väärintekijä tuli järkiinsä. Toisessa kirjeessään korinttilaisille Paavali kehotti seurakuntaa ’huomaavaisesti antamaan anteeksi ja lohduttamaan’ tuota katuvaa miestä (2. Korinttilaisille 2:6–8). Väärinteosta ilmoittaminen johti siis toimintaan, jonka ansiosta seurakunta puhdistui ja ihminen, joka oli turmellut suhteensa Jumalaan, pääsi takaisin hänen suosioonsa.

Paavalin ensimmäisessä kirjeessä Korintin kristilliselle seurakunnalle on toinenkin esimerkki. Tällä kertaa apostoli mainitsee nimeltä todistajat, jotka ilmoittivat asiasta. Hän kirjoitti: ”Ne, jotka ovat Kloen huonekuntaa, toivat minulle ilmi teistä, veljeni, että keskuudessanne on erimielisyyksiä.” (1. Korinttilaisille 1:11.) Paavali tiesi, että tämä erimielisyys sen ohella, että ihmisille annettiin kohtuutonta kunniaa, oli synnyttänyt lahkolaishenkeä, joka uhkasi tuhota seurakunnan ykseyden. Siksi Paavali, joka oli syvästi huolissaan näiden uskontovereittensa hengellisestä hyvinvoinnista, tarttui nopeasti toimeen ja kirjoitti seurakunnalle oikaisevia neuvoja.

Nykyään suuri enemmistö seurakuntien veljistä ja sisarista kautta maailman näkee kovasti vaivaa suojellakseen seurakunnan hengellistä puhtautta pyrkimällä itse säilyttämään hyväksytyn aseman Jumalan edessä. Jotkut joutuvat kärsimään toimiessaan näin; toiset ovat jopa mieluummin kuolleet kuin luopuneet nuhteettomuudestaan. Väärintekojen suvaitseminen tai peittäminen osoittaisi varmasti arvostuksen puutetta näitä ponnisteluja kohtaan.

Hairahtuneiden auttaminen

Miksi jotkut törkeään syntiin langenneet pidättyvät lähestymästä seurakunnan vanhimpia? Usein se johtuu siitä, etteivät he ole selvillä siitä, mitä hyötyä vanhinten luo menemisestä on. Jotkut luulevat virheellisesti, että jos he tunnustavat, heidän syntinsä paljastetaan koko seurakunnalle. Toiset pettävät itseään toimintansa vakavuuden suhteen. Edelleen jotkut ajattelevat voivansa palauttaa itsensä kohdalleen ilman vanhinten apua.

Tällaiset väärintekijät tarvitsevat kuitenkin seurakunnan vanhinten rakkaudellista apua. Jaakob kirjoitti: ”Onko joku keskuudessanne sairas? Hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään sivellen häneen öljyä Jehovan nimessä. Ja uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös. Ja jos hän on tehnyt syntejä, niin hänelle annetaan anteeksi.” (Jaakobin kirje 5:14, 15.)

Todella rakkaudellinen järjestely hairahtuneiden auttamiseksi saamaan hengellisyytensä takaisin! Kun vanhimmat soveltavat Jumalan sanan rauhoittavia neuvoja ja rukoilevat hengellisesti sairaiden puolesta, he voivat auttaa näitä palaamaan harhapoluiltaan. Niinpä sen sijaan, että katuvat tuntisivat itsensä tuomituiksi, he ovat monesti virkistyneet ja huojentuneet tavatessaan rakkaudelliset vanhimmat. Muuan nuori länsiafrikkalainen mies oli syyllistynyt haureuteen ja salannut syntiään joitakin kuukausia. Kun hänen syntinsä tuli ilmi, hän sanoi vanhimmille: ”Toivoin hartaasti, että joku olisi kysynyt suhteestani tuohon tyttöön. On valtavan huojentavaa kertoa tästä asiasta.” (Vrt. Psalmit 32:3–5.)

Periaatteeseen perustuvan rakkauden teko

Jumalan kastetut palvelijat ovat ’siirtyneet kuolemasta elämään’ (1. Johanneksen kirje 3:14). Mutta jos he syyllistyvät vakavaan syntiin, he ovat palanneet takaisin kuoleman tielle. Jos heitä ei auteta, he saattavat paatua eivätkä halua katua ja kääntyä takaisin palvomaan tosi Jumalaa (Heprealaisille 10:26–29).

Väärinteosta ilmoittaminen on osoitus aidosta huolesta väärintekijää kohtaan. Jaakob kirjoitti: ”Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen käännyttää hänet takaisin, niin tietäkää, että joka käännyttää syntisen takaisin hänen tiensä erheestä, pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää paljon syntejä.” (Jaakobin kirje 5:19, 20.)

Miksi siis ilmoittaa siitä, mikä on pahaa? Koska se saa aikaan hyviä tuloksia. Todellisuudessa väärinteosta kertominen on periaatteeseen perustuvan kristillisen rakkauden osoitus Jumalaa kohtaan, seurakuntaa kohtaan ja väärintekijää kohtaan. Kun jokainen seurakunnan jäsen pitää uskollisesti kiinni Jumalan vanhurskaasta mittapuusta, Jehova siunaa runsaasti koko seurakuntaa. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Hän [Jehova] tekee myös teidät lujiksi loppuun asti, ettette olisi minkään syytöksen alaisia Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.” (1. Korinttilaisille 1:8.)

[Kuva s. 26]

On rakkaudellista kannustaa hairahtunutta todistajatoveria puhumaan vanhimmille

[Kuva s. 28]

Vanhimmat auttavat hairahtuneita pääsemään takaisin Jumalan suosioon