Tosiasioita joulusta, pääsiäisestä ja halloween-juhlasta
RAAMATUN mukaan Jeesus oli 33,5-vuotias, kun hänet ripustettiin paaluun vuoden 33 alkukeväällä, juutalaisten pääsiäisen aikaan. Kun aikaa lasketaan taaksepäin hänen synnyinvuoteensa asti, niin hänen on täytynyt syntyä alkusyksystä.
Pakanalliset roomalaiset viettivät saturnaliaa, voittamattoman auringon syntymäpäivää, kolmisen kuukautta myöhemmin. Miten Jeesuksen syntymäjuhla saatiin siirretyksi 25. päivään joulukuuta ja ”sovitetuksi” pakanallisen auringon syntymäpäiväjuhlan ajankohtaan?
Päivien jatkuva lyheneminen joulukuussa herätti auringonpalvojissa taikauskoista pakokauhua, sillä he pelkäsivät jumalansa tekevän kuolemaa. He polttivat kynttilöitä ja kokkoja auttaakseen sairasta jumaluutta elpymään. Se näytti tehoavan. Joulukuun 21. päivänä olleen talvipäivänseisauksen jälkeen päivät alkoivat pidentyä, ja auringonjumala näytti saavan samalla voimansa takaisin.
”Joulukuu oli pakanoille tärkein juhlakuukausi, ja 25. joulukuuta oli talviajan remuisten juhlien huippukohta”, selittää lehti Church Christmas Tab. ”Jotkut uskovat, että Rooman piispa valitsi joulukuun 25. päivän Kristuksen syntymäpäiväksi voidakseen ’pyhittää’ nämä pakanalliset juhlat. Lopputuloksena oli merkillinen pakanallisten ja kristillisten juhlien sekoitus, jota maailma nykyään kutsuu jouluksi.” Kirjoituksessa myönnetään: ”Sanaa ’joulu’ ei esiinny Raamatussa, eikä Raamattu velvoita viettämään Jeesuksen syntymäjuhlaa.”
Ei ihme, että teologi Tertullianus valitteli: ”Me, jotka olemme muukalaisia sapateille ja uusille kuille ja juhlille, jotka olivat kerran otollisia Jumalalle, käymme nyt ahkerasti saturnaalioissa [ja muissa pakanallisissa juhlissa], kannamme lahjoja sinne tänne – – ja toimeenpanemme meluisia leikkejä ja pitoja.”
Paavi Gregorius I antoi turmiolliselle kehitykselle lisävauhtia. Natural History -aikakauslehden mukaan ”paavi ei neuvonut yrittämään ihmisten tapojen ja uskomusten pois juurimista, vaan käyttämään niitä. Jos joukko ihmisiä palvoo puuta, on kaatamisen sijasta parempi pyhittää se Kristukselle ja antaa heidän jatkaa palvontaansa.”
Totuutta ei voi yhdistää valheeseen
Hyväksyikö Jumala tällaisen periaatteista tinkimisen? Tulee huomata, millaisen varoituksen Jumala antoi kansalleen sen ollessa valmiina astumaan pakanallisten kanaanilaisten alueelle: ”Varo – – ettet etsi heidän jumaliansa ja kysy: ’Miten oli näiden kansojen tapana palvella jumaliansa, että minäkin tekisin niin?’ Älä tee niin Herraa, sinun Jumalaasi, kohtaan, sillä kaikkea, mikä on Herralle kauhistus ja mitä hän vihaa, he ovat tehneet palvellessaan jumaliansa.” (5. Mooseksen kirja 12:30, 31.) Sama varoitus toistetaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen epäuskoisten kanssa. Sillä mitä tekemistä vanhurskaudella on laittomuuden kanssa? Tai mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial [Saatana]? Tai mitä osuutta uskollisella on epäuskoisen kanssa?” (2. Korinttolaisille 6:14, 15.)
Mikä näissä väärissä jumalissa ja niiden palvonnassa on sitten Jumalalle niin vastenmielistä? Saturnus oli roomalaisten auringonjumala, jonka kunniaksi vietettiin saturnalia-juhlaa. Oliko hän saamansa kunnioituksen arvoinen? Harvardin yliopiston historian professori Simon Schama sanoo hänen olleen ”hurjien syöminkien ja juominkien ja muunlaisten sopimattomuuksien ystävä”. Aikakauslehti Lear’s sanoo tästä juhlapäivästä, että kyseessä oli ”kuuluisimmat viiniorgiat vanhan ajan maailmassa”.
Auringonjumala Mitraa palvottiin aikoinaan Aasiassa. Antropologi Gabriel Seabrookin mukaan hän oli ”soturijumala, joka sinkosi tappavia nuolia ja parantumattomia sairauksia vihollisiaan vastaan taistelukentällä”.
Atsteekkien harjoittama auringonpalvonta oli hyvin veristä. Aikakauslehti Natural History selittää, että ”jollei auringonjumalille uhrattu uhreja, kaikki elollinen – jumalatkin – olisi kuollut”.
Tarkasteltuamme tämän juhlan alkuperää (ks. alhaalla olevaa tekstiruutua) meille ei ehkä ole mikään yllätys se, että noidille ja saatananpalvojille 25. joulukuuta on edelleen tärkeä päivä. Sanomalehti San Francisco Chronicle (21.12.1991) lainaa erään noidaksi ja pakanaksi tunnustautuvan suositun kirjoittajan sanoja: ”Se on rasittavimpia juhlapäiviämme. Me valvomme koko yön.” Eräs Jumalattaren liitto -nimisen ryhmän jäsen selitti: ”Me esitämme erään rituaalin. – – Papistomme jäsenet esittävät mysteerinäytelmän, jossa kerrotaan auringon lapsen syntymästä.”
Hyväksyykö Jumala ja hänen Poikansa tällaisen heille osoitetun kunnioituksen, joka pohjimmiltaan on väärien jumalten palvontaa?
Kristikunnan pääsiäinen – Astarten juhla?
Perheen juhlapyhän vietto alkaa jo aamuvarhaisella sen noustessa tervehtimään auringonnousua pelonsekaista kunnioitusta tuntien. Lapset on puettu parhaimpiinsa, uusiin vaatteisiin, ja heillä on myös uudet myssyt päässään. Tämän juhlan tunnuksia ovat esimerkiksi jänikset ja kopat, jotka ovat täynnä kauniisti maalattuja kananmunia ja ristisämpylöitä. Kyseessä täytyy olla pääsiäinen, vai kuinka?
Kevät oli foinikialaisille sukupuolipalvojille pyhää aikaa. Heidän hedelmällisyyden jumalattarensa Astarten eli Ištarin (kreikkalaisten Afroditen) vertauskuvia olivat muna ja jänis. Hän tunsi kyltymätöntä verenjanoa ja luvattoman seksin nälkää. Häntä esittävissä kuvapatsaissa, joita on ollut monenlaisia, hänen sukupuolielimensä on kuvattu karkean liioiteltuina tai hänellä on kananmuna kädessään tai jänis vierellään. Pyhä prostituutio kuului hänen palvontaansa. Kanaanissa tätä seksin jumalatarta sanottiin Baalin vaimoksi. Palvojat heittäytyivät hänen kunniakseen juopotteluun ja hillittömän irstaileviin sukupuolihurjasteluihin uskoen, että heidän sukupuoliyhteytensä auttoi Baalia heräämään kunnolla ja yhtymään vaimoonsa. Kirjan Die Bibel im Licht der Altertumsforschung mukaan ”mistään muusta maasta ei ole löydetty suhteellisesti niin paljon pienikokoisia alastoman hedelmällisyyden jumalattaren veistoksia, joista jotkut ovat huomattavan rivoja”.
Karthagosta on löydetty hänelle omistettujen muistomerkkien alta prameasti koristeltuja uurnia, jotka sisältävät pikkulasten hiiltyneitä luita. Heidän vanhempansa, jotka useimmiten olivat yläluokan jäseniä, olivat etsineet jumaltensa siunausta omaisuudelleen ja vaikutusvallalleen. Joistakin uurnista on löydetty useamman, eri-ikäisen lapsen jäännökset, ja he ovat saattaneet olla samaa perhettä.
Yllä olevaan tekstiruutuun tutustuminen osoittaa, miten ohuessa valepuvussa näiden ikivanhojen uskonnonmenojen nykyiset versiot esiintyvät. Jopa kristikunnan pääsiäisen englantilainen nimi Easter ei paljoakaan eroa vanhasta, pakanallisesta nimestä, Astartesta. Tällä tavoinko Jumalan pyhälle Pojalle tulee siis osoittaa kunnioitusta?
Halloween – ikivanha kauhuntäyteinen ilta
On lokakuun viimeinen ilta. Kuun valossa pieni ryhmä kaapuihin pukeutuneita hahmoja kulkee talosta taloon ja esittää vaatimuksiaan, tai muuten talonväelle luvataan tapahtuvaksi jotakin kamalaa. Joidenkin talojen ulkorappusilla on vartiossa suurista kurpitsankuorista tehtyjä irvistäviä päitä, joiden sisässä palaa kynttilä, joka on valmistettu – ihmisrasvasta. Toisten talojen ovista tippuu ihmisverta. Kyseessä on Samhainin, kelttien vainajien herran, ilta.
Ei liene toista ”kristillistettyä” juhlaa, jossa Saatana yhtä avoimesti osoittaisi kunnioitusta itselleen ja viettäisi kuolleiden kannattajiensa muistoa. J. Garnier antaa kirjassaan ymmärtää, että kärsimys- ja kuolinjuhlien historia ulottuu taaksepäin aina kauan sitten tapahtuneeseen vedenpaisumukseen asti, jossa tuhoutuivat sekä kaikki hänen ihmisseuraajansa että myös langenneitten enkelien sekasikiöpojat. Kulttuureilla on kaikkialla maailmassa omat vainajainjuhlansa, ja ”kaikki viettävät tätä juhlaa täsmälleen tai melkein samana päivänä, jona vedenpaisumus Mooseksen kertomuksen mukaan tapahtui, nimittäin suunnilleen marraskuutamme vastaavan toisen kuukauden 17. päivänä”. (J. Garnier, The Worship of the Dead.)
Druidit eli kelttien uhripapit eivät olleet poikkeus tästä yleisestä säännöstä. Uskottiin, että Samhain salli 31. lokakuuta vainajien henkien palata elävien ihmisten joukkoon. Druidit vaelsivat pitkin katuja kantaen lyhtyjä, ja tultuaan johonkin taloon he pyysivät saada rahaa uhriksi Saatanalle.
Halloween on saatananpalvojille tärkeä rituaalipäivä. ”Se on vainajille uskonnollinen juhlapäivä, jolloin saatananpalvojat toimittavat uhreja ja jota noidat viettävät hiljaa rukouspiireissä tai syömällä vainajien puolesta aterioita”, tietää sanomalehti USA Today kertoa. Se lainaa washingtonilaisen noidan Bryan Jordanin sanoja: ”[Kristityt] eivät tajua sitä, mutta he viettävät yhdessä meidän kanssamme meidän juhlapäiväämme. – – Meillä ei ole mitään sitä vastaan.”
Vanhemmat, haluatteko, että lapsenne matkivat tällaisia kaameita rituaaleja?
[Tekstiruutu s. 12]
Joulun vertauskuvat
Joulukuusella ”on hyvin vähän tekemistä kristillisen juhlan kanssa, mutta paljonkin valoon ja uudelleen syntymiseen liittyvien pakanallisten talviajan palvontamenojen kanssa, joiden ansiosta se on läpi vuosituhansien sitkeästi säilynyt tähän asti”. (The Boston Herald) ”Pakanallisissa juhlissa oli vuosisatoja käytetty puita, joissa oli riippuvia koristeita.” (Church Christmas Tab)
Orjanlaakeripuun oksia käyttivät keltit yleisesti ”kotipeikkojen kurissa pitämiseksi talvipäivänseisauksen aikaan. – – Sen avulla saattoi saada pahan taipumaan, pystyi näkemään ennusunia ja suojelemaan kotiaan salamoinnilta.” (Beautiful British Columbia)
Mistelinoksa ”on peräisin Englannin druideilta, jotka käyttivät sitä omalaatuisessa palvonnassaan, joka oli yhteydessä demonisiin ja okkulttisiin voimiin”. (Church Christmas Tab)
25. joulukuuta ”Mitran palvojat viettivät Mitran syntymäpäivää – – Sille, että joulukuun 25. päivä olisi Jeesuksen syntymäpäivä, ei ole mitään raamatullista perustetta.” (Isaac Asimov)
Lahjojen antaminen oli osa saturnalia-juhlaa. ”Tämän juhlan viettoon kuului, että jokainen valmisti kaikille ystävilleen jonkin lahjan.” (R. S. Conway, Ancient Italy and Modern Religion)
Tähteä, ”joka on puun latvassa, palvottiin Aasiassa puhtauden, hyvyyden ja rauhan symbolina jo 5000 vuotta ennen Kristuksen syntymää”. (United Church Herald)
Kynttilä ”ei ole peräisin – – kristillisestä pyhätöstä. Olemme ottaneet sen paljon vanhemmalta alttarilta, druidien tammipuusta.” (United Church Herald)
Joulupukki on varastettu ”muinaisgermaanisesta tarustosta: Tor oli vanhahko, hyväntuulinen, ystävällinen ja tukevarakenteinen miekkonen, jolla oli pitkä, valkoinen parta. Hän ajoi vaunujaan, ja hänen sanottiin asuvan Pohjolassa – – Hänen elementtinsä oli tuli, ja hänen värinsä oli punainen. Jokaisessa kodissa oli tulisija pyhitetty hänelle, ja hänen uskottiin laskeutuvan siihen savutorven kautta.” (United Church Herald)
[Tekstiruutu s. 13]
Kevään rituaalit
Pääsiäinen oli ”alun perin kevätjuhla, jota anglosaksit viettivät nimellä Eastre tunnetun germaanien valon- ja keväänjumalattaren kunniaksi”. (The Westminster Dictionary of the Bible) ”Uudessa testamentissa – – ei ole merkkiäkään [kristikunnan] pääsiäisjuhlan vietosta.” (Encyclopædia Britannica)
Jänis ”oli – – germaanisen jumalattaren, Ostaran, seuralainen”. (Funk & Wagnalls Standard Dictionary of Folklore, Mythology and Legend)
Kananmunia ”sanottiin värjätyn ja syödyn muinoin egyptiläisten, persialaisten, kreikkalaisten ja roomalaisten kevätjuhlissa”. (Robert J. Myers, Celebrations: The Complete Book of American Holidays)
Pääsiäismyssy oli alun alkaen ”kukista tai lehvistä tehty seppele. Sen rengasmainen muoto kuvasi pyöreää aurinkoa ja sen kulkua taivaalla, mistä oli seurauksena kevään paluu.” Uusien pääsiäispukineitten historia on sellainen, että ”pidettiin epäkohteliaana ja siksi myös huonoa onnea tuovana, jos Eastrea, skandinaavien keväänjumalatarta, tervehdittiin muihin kuin uusiin vaatteisiin pukeutuneena, sillä tämä jumalatar verhosi nyt maan uudella vaatetuksella”. (The Giant Book of Superstitions)
Ristisämpylät: ”Kreikkalaisten tavoin roomalaiset söivät leipiä, joihin oli tehty risti – – uhrimenojen yhteydessä.” Pakanalliset saksit söivät niitä Easterin kunniaksi. (Encyclopædia Britannica)
Auringonnousun pääsiäisjumalanpalveluksia vastanneiden menojen, joita menoja vietettiin kevätpäiväntasauksen aikaan, ”tarkoitus oli toivottaa tervetulleeksi aurinko samoin kuin auringon suuri voima antaa uutta eloa kaikelle kasvavalle”. (Celebrations, The Complete Book of American Holidays)
[Tekstiruutu s. 14]
Halloween-juhlan kaamea alkuperä
Naamarit ja kaavut: ”Keltit antoivat hengille ruokia, juomia ja muita herkkuja, ja sen jälkeen he naamareihinsa ja kaapuihinsa pukeutuneina marssivat kylän laitamille, ja näin henget saatiin huijaamalla lähtemään pois.”
Kokot olivat ”kirjaimellisesti ’luutulia’”, ja niiden yhteydessä ”papit pyrkivät lepyttämään auringonjumalaa uhraamalla eläimiä ja usein myös ihmisiä” (The Tampa Tribune). ”Tekemällä havaintoja siitä, millä tavoin uhrit tekivät kuolemaa, druidit tähyilivät tulevaisuuden enteitä.” (Beaumont Enterprise)
Anna namu tai teen kepposen: ”Druidien huuto oli verrattavissa nykyiseen sanontaan [jota lapset käyttävät kierrellessään halloween-iltana talosta taloon]: ’Anna namu tai teen kepposen!’” (Central Coast Parent)
Kauhukertomukset: ”Druidien veristen rituaalien elinvoimaisuus näkyy siinä, miten tärkeitä kummitukset ja henget ovat lapsille – – Halloween-juhlat ja kauhutarinoiden kertominen ovat myös peräisin niiltä druidien ajoilta, jolloin henkien uskottiin olevan liikkeellä maassa.” (The Tampa Tribune)
Tällaisten juhlapäivien pakanallisesta alkuperästä huolimatta jotkut kavahtavat sitä ajatusta, että heidän pitäisi kieltää nykyisten juhlien ilo lapsilta. Mitä asioihin perehtyneet lapset toisaalta tietävät Saturnuksesta, Astartesta ja Samhainista? Monet lapset tietävät paljonkin. He tietävät myös sen, että he eivät halua olla missään tekemisissä niiden kanssa.
[Kuvat s. 12]
Mitra
Tor
[Lähdemerkinnät]
Mitra: Musée du Louvre, Paris
Thor: T. Bulfinch, The Age of Fable, 1898
[Kuva s. 13]
Astarte
[Kuvan lähdemerkintä s. 14]
Pääkallonkuva: U.S. Forest Service