Raamatun näkökanta

Onko oikein osallistua karnevaaleihin?

”SITÄ on mahdotonta vastustaa”, sanoo Miguel. ”Musiikki tempaa tuolista ylös, saa jalat liikkumaan, huumaa pään – karnevaalikuume on tarttunut!” Karnevaalit saavat miljoonien ihmisten sydämen hakkaamaan nopeammin joka vuosi ympäri maailmaa, mutta missään tuo kuume ei ole korkeampi kuin Miguelin kotimaassa, Brasiliassa. Viikon ajaksi ennen tuhkakeskiviikkoa Brasilia pukeutuu häikäisevimpään asuunsa, heittää nurkkaan kellot ja kalenterit ja antautuu spektaakkeliin, joka järisyttää koko maata Amazonin metsistä Rio de Janeiron hiekkarannoille asti. On aika laulaa, sambata ja unohtaa.

”Siinä yksi syy sen suosioon”, selittää Miguel, joka osallistui karnevaaleihin vuosikausia palavan innokkaasti. ”Karnevaalit antavat ihmisille tilaisuuden unohtaa kurjuutensa.” Ja etenkin miljoonilla köyhillä – joilla ei ole riittävästi vettä, ei sähköä, ei työtä eikä toivoa – unohdettavaa riittää. Heille karnevaalit ovat kuin aspiriinia: ne eivät ehkä ratkaise ongelmia mutta ainakin ne vievät kivun. Tähän voidaan vielä lisätä joidenkin roomalaiskatolisten pappien näkemys karnevaaleista; erään piispan mukaan ne ovat ”ihmisten henkisen tasapainon kannalta suuriarvoisia”. On siis helppo ymmärtää, miksi karnevaalit ovat monien mielestä hyödyllistä ja hyväksyttyä ajanvietettä. Mutta mikä on Raamatun näkökanta karnevaaleista?

Ilonpitoa vai remujuhla?

Jumalan sanassa sanotaan, että on ”aika nauraa – – ja aika hypellä” (Saarnaaja 3:​4). Koska nauramista vastaava heprealainen sana voidaan kääntää myös vastineella ”juhlia”, on selvää, että tervehenkisessä, iloisessa yhdessäolossa ei Luojan kannalta ole mitään väärää (ks. 1. Samuelin kirja 18:​6, 7). Todellisuudessa Jumalan sanassa käsketään iloitsemaan (Saarnaaja 3:​22; 9:​7). Raamatussa siis hyväksytään sopiva ilonpito.

Raamatussa ei kuitenkaan hyväksytä kaikenlaista ilonpitoa. Apostoli Paavali sanoo, että mässäily eli hillitön juhliminen kuuluu ”lihan tekoihin” ja että sellaisen harjoittajat ”eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Galatalaisille 5:​19–21). Siksi Paavali neuvoi vakavasti kristittyjä vaeltamaan ”säädyllisesti, – – ei mässäilyissä” (Roomalaisille 13:​13). Kysymys kuuluu siis: kumpaan luokkaan karnevaalit kuuluvat, viattomaan ilonpitoon vai hillittömiin remujuhliin? Selitetäänpä vastauksen saamiseksi ensin enemmän, mitä Raamatussa pidetään mässäilynä.

Sana ”mässäily” eli kreikaksi kōʹmos esiintyy kolme kertaa Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, aina epäsuotuisassa merkityksessä (Roomalaisille 13:​13; Galatalaisille 5:​21; 1. Pietarin kirje 4:​3). Eikä ihme, sillä kōʹmos juontaa juurensa huonomaineisista juhlista, jotka olivat hyvin tuttuja kreikankielisille varhaiskristityille. Mistä juhlista?

Historioitsija Will Durant selittää: ”Ryhmä ihmisiä, jotka kantoivat pyhää fallosta [miehen sukupuolielimen symbolia] ja lauloivat dityrambeja [ylistyslauluja] Dionysokselle – – muodosti kreikan terminologiassa kōmoksen eli juhlakulkueen.” Myöhemmin roomalaiset alkoivat palvoa Dionysosta, joka oli viinin jumala Kreikan mytologiassa, ja he antoivat hänelle uuden nimen Bacchus. Yhteys kōʹmokseen säilyi kuitenkin nimenmuutoksessa. Raamatunoppinut, tri James Macknight kirjoittaa: ”Sana kōʹmois [monikkomuoto sanasta kōʹmos] tulee Comuksesta, pitojen ja riehakkaiden juhlien jumalasta. Näitä juhlia pidettiin Bacchuksen kunniaksi, ja siksi häntä alettiin kutsua nimellä Komastes.” Dionysoksen ja Bacchuksen kunniaksi vietetyt juhlat olivat tosiaan remuamista sanan varsinaisessa merkityksessä. Mitä piirteitä näihin juhliin sisältyi?

Remujuhlat lähikuvassa

Durantin mukaan Dionysoksen kunniaksi vietetyissä kreikkalaisissa juhlissa juhlaväki ”joi pidäkkeettömästi ja – – piti vähäjärkisenä sitä, joka säilytti päänsä kylmänä. He kulkivat riehakkaana kulkueena, – – ja juodessaan ja tanssiessaan he joutuivat sellaisen kiihkon valtaan, että kaikki estot katosivat.” Samaan tapaan Bacchuksen kunniaksi vietettyihin juhliin (bakkanaaleihin) kuului juomista sekä irstaita lauluja ja rietasta musiikkia ja niissä tapahtui ”hyvin häpeällisiä asioita”, kirjoittaa Macknight. Kiihkon valtaan joutuneet väkijoukot, juopottelu, himokas tanssi ja musiikki sekä moraalittomat sukupuolisuhteet olivat siis kreikkalais-roomalaisten remujuhlien perusaineksia.

Onko nykypäivän karnevaaleissa näitä remujuhlien aineksia? Tarkastellaanpa muutamaa lainausta karnevaaleja koskevista uutisista: ”Äärimmäisen riehakkaita väkijoukkoja.” ”Neljän päivän putki juopottelua ja läpi yön kestävää juhlimista.” ”Karnevaalikrapula voi joillakin remuajilla kestää monta päivää.” ’Ympärillä olevan korviahuumaavan metelin rinnalla kalpenevat heavy-metal-yhtyeiden esityksetkin.’ ”Karnevaalit ilman homoja ovat nykyään kuin steak au poivre [pippuripihvi] ilman pippuria.” ”Karnevaalit ovat alkaneet merkitä samaa kuin täysi alastomuus.” Karnevaalitansseissa nähtiin ”masturbaatiota – – ja erilaisia yhdyntätapoja”.

Samankaltaisuudet nykypäivän karnevaalien ja noiden muinaisten juhlien välillä ovat tosiaan niin silmiinpistäviä, että Bacchus-riehan juhlija pääsisi luultavasti heti jyvälle, jos hän heräisi keskellä nykyajan karnevaalihumua. Sen ei pitäisi tulla meille yllätyksenä brasilialaisen televisiotuottajan Cláudio Petraglian mukaan, sillä hän sanoo, että nykyiset karnevaalit ”juontavat juurensa Dionysoksen ja Bacchuksen juhlista” ja että tässä on todellisuudessa ”koko karnevaalien ydinolemus”. Erään hakuteoksen mukaan karnevaalit voidaan yhdistää antiikin Rooman pakanalliseen saturnaliajuhlaan (The New Encyclopædia Britannica). Karnevaalit kuuluvat siis samaan perheeseen kuin edeltäjänsä, vaikka niitä vietetäänkin eri aikakaudella. Minkä nimiseen perheeseen? Remujuhliin.

Miten tämän tiedon tulisi vaikuttaa nykypäivän kristittyihin? Samalla tavoin kuin varhaiskristittyihin, jotka elivät Vähän-Aasian provinsseissa kreikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Ennen kuin heistä tuli kristittyjä, he olivat uppoutuneet ”irstaisiin tekoihin, himoihin, liialliseen viininkäyttöön, mässäilyihin [kōʹmois], juominkeihin ja lainvastaiseen epäjumalanpalvelukseen”. (1. Pietarin kirje 1:​1; 4:​3, 4.) Mutta opittuaan, että Jumala pitää mässäilyjä ”pimeyteen kuuluvina tekoina”, he lakkasivat osallistumasta karnevaalien tapaisiin juhliin (Roomalaisille 13:​12–14).

Tähän päätyi myös aiemmin mainittu Miguel. Hän selittää miksi: ”Kun Raamatun tuntemukseni kasvoi, ymmärsin, että karnevaalit ja Raamatun periaatteet ovat kuin öljy ja vesi: ne yksinkertaisesti eivät sekoitu keskenään.” Miguel teki ratkaisunsa vuonna 1979. Hän jätti karnevaalit kokonaan. Millaisen päätöksen sinä teet?

[Kuva s. 14]

Dionysosta esittävä esikristillinen kreikkalainen maljakkomaalaus (vasen hahmo)

[Lähdemerkintä]

The British Museumin luvalla