Avioerolasten auttaminen

”Ollessani noin kolmivuotias isä haki minut erään kerran vierailulle. Kävimme kaupungilla, ja hän osti minulle nuken, jolla oli sievä punainen puku. Sen jälkeen hän vei minut kotiin. Istuimme molemmat autossa hetken aikaa. Kun äiti sitten tuli noutamaan minua, hän ja isäni alkoivat heti huutaa toisilleen ja väitellä auton ikkunan kautta – minun ollessani heidän välissään.

”Yhtäkkiä isä nakkasi oven auki ja tuuppasi minut ulos autosta. Hän ajoi renkaat vonkuen tiehensä. En tiennyt, mistä oikein oli kysymys. Äiti ei antanut minun edes ottaa uutta nukkeani paketista. En nähnyt sitä enää sen koommin. Isäni tapasin uudestaan vasta ollessani 19-vuotias.” – Heidi.

”AIKA parantaa haavat”, sanoo vanha sananparsi. Pitääkö se varmasti paikkansa? Vai aiheuttaako avioero lapsille korvaamatonta vahinkoa?

The Journal of Social Issues -julkaisun mukaan paljon riippuu siitä, mitä tapahtuu avioeron jälkeen. Siinä todetaan: ”Se, millaisiksi perhesuhteet muotoutuvat avioeron jälkeen, vaikuttaa lapsiin vähintään yhtä paljon kuin avioero sellaisenaan.”

Heidin tapauksessa vanhempien avioero oli vasta alkua hänen ongelmilleen. Kuten niin usein tapahtuu, äidin toinen avioliitto ei luonnistunut juuri sen paremmin kuin ensimmäinenkään, ja samoin kävi myös kolmannelle avioliitolle. Heidin lapsuus oli kuin muhkuraisella vuoristoradalla ajoa: milloin käynnissä oli kovaääninen tappelu, jolloin astiat saivat kyytiä, milloin taas oli hiljaista, kuten esimerkiksi kesällä, jolloin hän saattoi olla päiväkausia yksin tyhjässä asunnossa ja miettiä peloissaan sitä, milloin äiti tulisi kotiin – jos tulisi ollenkaan.

Vanhemmat voivat tehdä paljon säästääkseen lapsiaan tällaisilta avioeron myrskyisiltä jälkivaikutuksilta. Vaikka avioero lopettaa avioliiton, vanhemmat ovat silti yhä lastensa vanhempia.

Vanhemmat avainasemassa

”Koska lapsen siittyminen on kahden ihmisen aikaansaannos, on hänellä oikeus sekä äitiin että isään”, kirjoittavat kaksi psykologia aikakauslehdessä Psychology Today. Tällainen lausunto voi tuntua aivan itsestään selvältä. On kuitenkin niin, että avioero jollain tapaa vie lapselta yhdellä kertaa molemmat vanhemmat.

Ajatellaanpa vaikka, millainen on tilanne Yhdysvalloissa, missä tilastotietojen perusteella otetaan eniten avioeroja maailmassa. Siellä yli 90 prosenttia avioerolapsista asuu äitinsä luona, ja heidän suhteensa isään perustuu siihen, että he saavat aika ajoin vierailla tämän luona. Yli puolet näistä lapsista tapaa isäänsä harvemmin kuin kerran vuodessa! Myös äideiltä jää lapsilleen aikaa vähemmän kuin aiemmin, sillä erään tutkimuksen mukaan äitien lasten kanssa käyttämän ajan määrä vähenee avioeron jälkeen jopa 21 tuntia viikossa.

Jos asiantuntijat ovat jostain asiasta yhtä mieltä, niin ainakin siitä, että lapset todennäköisesti sopeutuvat avioeron jälkeiseen elämään paremmin, jos molempien vanhempien suhde lapseen säilyy erosta huolimatta myönteisenä ja kiinteänä. Jos tämä ei ole mahdollista, niin jo se, että lapsilla on hyvä suhde toiseen vanhempaansa, osaltaan pehmentää avioeron aiheuttamaa iskua. Miten vanhemmat voivat sitten säilyttää tällaisen läheisyyden lapsiinsa eron jälkeen?

Ajan viisas hyödyntäminen

Jos olet eronnut äiti, voi läheisyyden säilyttämisestä tulla sinulle kovin haaste. Aivan liian usein sinunlaisesi naiset joutuvat kantamaan kahta sosiaalisten arvostusten heihin lyömää leimaa: avioeron ja köyhyyden leimoja. Koska olet joutunut astumaan työmarkkinoille valmistautumattomana ja joudut ponnistelemaan kovasti saadaksesi taloutesi tasapainoon sen takia, että entiselle puolisollesi määrätyt elatusmaksut tulevat epävarmasti tai ovat riittämättömiä, sinusta voi tuntua, että sinulta liikenee vain vähän aikaa lapsillesi.

Ratkaisun tarjoavat päättäväisyys ja aikataulun laatiminen. Osta aikaa pieninäkin pätkinä aina, kun voit, ja suunnittele lapsesi kanssa, miten aiotte yhdessä käyttää tuon ajan. Lyhytkin päivittäinen hetki, jolloin keskityt täysin lapseesi, on paljon parempi kuin se, ettei tällaista aikaa löytyisi ollenkaan. Jonkin yhteisen huviretken suunnitteleminen antaa myös lapsellesi jotakin, mistä hän voi iloita jo ennakolta.

Lapsesi tarvitsee kipeästi myös hengellistä ohjausta, kurinpitoa ja valmennusta. Tällaiseen tarkoitukseen voi olla vaikeaa löytää aikaa pitempiä jaksoja kerrallaan. Raamattu neuvookin: ”Teroita niitä [Jumalan lakeja] lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” – 5. Mooseksen kirja 6:7.

’Käyttekö’ joskus yhdessä ’tietä’, kenties liikkuessanne omalla autollanne tai käyttäessänne julkisia kulkuneuvoja? Mihin huomiosi on kiintynyt: lapseesi, sanomalehteen vai autoradioon? Kun syötte yhdessä, voittaako televisio äänellään kaiken keskustelun, vai onko ruoka-aika sellainen hetki, jolloin voitte perheenä keskustella rauhassa? Voisitko tehdä joitakin kotitöitä yhdessä lapsesi kanssa, esimerkiksi laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä?

Tarkoitus ei luonnollisestikaan ole, että käyttäisit näitä hetkiä tilaisuuksina nuhdesaarnojen pitämiseen lapsellesi. Jo se, että olette yhdessä ja keskustelette keskenänne lämminhenkisesti ja avoimesti, tulee väistämättä juurruttamaan häneen jonkin verran sinun arvojasi. Tällaiset hetket voivat myös tarjota sinulle oivan tilaisuuden antaa lapsillesi sellaista varmuutta ja rohkaisua, jota he juuri nyt niin kipeästi tarvitsevat. Jotkut lapset ajattelevat sisimmässään vanhempiensa eron olevan heidän syytään. Toiset tuntevat joutuneensa sen vanhemman hylkäämäksi, joka on lähtenyt kotoa. Jos yhä uudelleen vakuutat heille rakastavasi heitä, annat heille kiitosta heidän hyvistä ominaisuuksistaan ja aikaansaannoksistaan ja saat heidät tuntemaan olonsa siinä määrin turvalliseksi, että he voivat rehellisesti sanoa oman mielipiteensä, olet lopulta tehnyt paljon pehmentääksesi avioeron aiheuttamaa iskua.

Jotkut vanhemmat antavat kurinpidon lipsua avioeron jälkeen, usein syyllisyydentunteensa takia. He nähtävästi ajattelevat, että ’lapseni elämä on viime aikoina ollut aivan tarpeeksi kovaa’. Se, että annat lastesi vapaasti toimia oman päänsä mukaan, ei kuitenkaan ole rakkauden osoittamista heitä kohtaan. Eräässä mielisairaalassa toimiva nuorten ja lasten auttamisohjelman vetäjä kertoi The Washingtonian -aikakauskirjalle: ”Lapset sanovat minulle alinomaa: ’Vanhempani antavat minun tehdä mitä tahansa. He eivät välitä minusta.’” On niin kuin Raamatussa sanotaan: ”Jos et rankaise poikaasi, et rakasta häntä. Jos rakastat häntä, tulet oikaisemaan häntä.” – Sananlaskut 13:24, Today’s English Version.

Lapsi riitojen riepottelemana

Kun erästä pikkupoikaa pyydettiin piirtämään kuvia avioeroklinikalla, hän piirsi itsensä kiistakapulaksi, jota murisevat vanhemmat fyysisesti repivät eri suuntiin; kuvassa hän oli hajoamassa liitoksistaan ja hänestä vuoti verta. Tällaiselta joistakin eronneitten vanhempien lapsista tuntuu. Vaikka lapsi rakastaa molempia vanhempiaan, saattaa olla, ettei kumpikaan vanhemmista halua lapsen rakastavan toista vanhempaansa.

Avioeroihin niin usein liittyvä katkeruus ja pisteliäisyys saavat aikaan sen, että vanhempien on hyvin vaikeaa olla vetämättä lapsiaan mukaan taisteluun. Wallerstein ja Kelly raportoivat, että kaksi kolmannesta heidän tutkimukseensa osallistuneista vanhemmista kävi avointa kilpailua lastensa rakkaudesta ja uskollisuudesta. Bienenfeld varoittaa vanhempia siitä, että jos lapsi tuntee joutuneensa vanhempiensa riitojen välikappaleeksi, hän voi alkaa vihata itseään ja tuntea syyllisyyttä, mikä ”tulee vähentämään hänen mahdollisuuksiaan olla tyytyväinen, saada asioita loppuun ja päästä elämässään eteenpäin”.

Raamatun viisas neuvo kuuluu: ”Te isät [tai äidit], älkää yllyttäkö lapsianne vihaan, vaan antakaa heille ohjausta ja oikaisua, jotka ovat osa kristillistä kasvatusta.” (Efesolaisille 6:4, The New English Bible) Lapsesi yllyttämiselle tuntemaan vihaa toista vanhempaansa kohtaan ei ole selvästikään sijaa kristillisessä kasvatuksessa.

Jokaisella lapsella on isä ja äiti. Kuolema voi muuttaa tilanteen toisenlaiseksi, mutta avioero ei voi. Jos tuomioistuin ei rajoita erossa asuvan puolison oikeutta lasten tapaamiseen ja luonapitoon (tai jos tämä ei tietoisesti laiminlyö velvollisuuksiaan), sinun täytyy olla yhteistyössä entisen puolisosi kanssa kasvattaessanne lapsianne.

Voi tietysti olla niinkin, että tunnet entistä puolisoasi kohtaan aiheellista katkeruutta. Jos kuitenkin koetat rangaista puolisoasi lastesi avulla, käykin todellisuudessa niin, että aiheutat kärsimyksiä lapsillesi. Bienenfeld ehdottaakin, että jos rehellisesti tunnustat itsellesi, että avio-ongelmasi voivat olla osittain myös omaa syytäsi, sinun on ehkä helpompi päästä pahimmasta katkeruudestasi. Parents-aikakauslehdessä kerrotaan, miten eräs nainen koetti rukoilla entisen miehensä puolesta, aina kun hän alkoi hautoa mielessään tästä kielteisiä ajatuksia. Hän huomasi, että tämä menetelmä antoi hänelle aivan uudenlaisen hyvinvoinnin ja itsehillinnän tunteen ja esti häntä ’jähmettymästä pysyvästi taisteluasemiin’. – Vrt. Matteus 5:43–45.

Voivatko toiset auttaa?

Psykologit Julius ja Zelda Segal kirjoittavat Parents-aikakauslehdessä, että ”hajonneitten perheitten lapset vahvistuvat, mikäli edes muutama jatkuvuuden säie säilyy muuttumattomana” avioeron myrskyn jälkeen. Näiden psykologien mukaan murheellista kyllä ”naapurit ja ystävät ovat helposti pidättyväisiä ja viileitä, ja samanlaisia ovat myös jotkut isovanhemmat, koska vanhempien välisiin ristiriitoihin paneutuminen puolesta tai vastaan vie täysin heidän mielenkiintonsa”.

Avioero on erityisen julma lapsille siinä tapauksessa, että muutkin sukulaiset häipyvät heidän elämästään. Se pahentaa heidän hylätyksi joutumisen tunnettaan. Jos siis olet joidenkin avioerolasten täti, eno tai isoisä tai isoäiti, keskity antamaan heille sellaista rohkaisua, jota he niin kipeästi tarvitsevat juuri nyt, sen sijaan että eläisit mukana heidän vanhempiensa avioriidoissa. Joskus on niin, ettei kukaan pysty auttamaan lasta hänen masennuksestaan paremmin kuin rakkaudellinen isoisä tai isoäiti.

Tämän kirjoituksen alussa mainittu Heidi ei saanut tällaista tukea. Hänen elämänsä ei silti jäänyt polkemaan paikallaan. Nykyään, 26-vuotiaana, hän on onnellisessa avioliitossa ja on luonteeltaan avoin ja toimissaan uuras. Mikä auttoi häntä selviytymään voittajana?

Yhdellä sanalla ilmaistuna: ystävyyssuhteet. Heidi alkoi teini-iässä tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Hän alkoi myös käydä valtakunnansalissa pidettävissä kokouksissa, ja sieltä hän löysi itselleen tosi ystäviä. ”Olin pitänyt omaa asemaani jokseenkin toivottomana”, hän muistelee. ”On kuitenkin hyvä, jos on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi puhua. Minulla oli eräs ystävä, jolle saatoin kertoa kaiken. Hän tiesi aina, milloin jokin oli vinossa, ja minä sitten aina lopulta kerroin hänelle, mistä kenkä puristaa. Hän oli eräänlainen äitihahmo. Oli myös muita, joiden kanssa saatoin tehdä monenlaisia asioita.” Heidi havaitsi paikkansapitäväksi sen Jeesuksen lupauksen, että ne jotka olisivat menettäneet oman perheensä, saisivat kristillisen seurakunnan jäsenistä itselleen suuren perheen. – Markus 10:29, 30.

Heidi ei kuitenkaan oma-aloitteisesti hankkinut itselleen tällaisia ystäviä. ”He löysivät minut”, hän sanoo. Näin on tapahtunut yhä uudelleen avioerolapsille, joita on kristillisessä seurakunnassa. Esimerkiksi Meg-niminen nuori nainen muistelee lämpimin tuntein pariskuntaa, joka ystävystyi hänen kanssaan sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat eronneet: ”He tiesivät, että tarvitsin heitä, ja siinä he olivat. Et halua sanoa: ’Hei, tarvitsen sinua. Haluan, että osoitat minua kohtaan rakkautta nyt heti.’”

Miten on sinun laitasi? Voisitko olla jollekin avioerolapselle kuin veli, sisko, äiti, isä, isoisä tai isoäiti? Todennäköisesti nuori ihminen ei esitä sinulle tällaista pyyntöä, mutta se ei merkitse sitä, etteikö hän tarvitse sinua.

Et luonnollisestikaan koskaan pysty antamaan kaikkea sitä, mitä ehjä perhe voi tarjota jäsenilleen. Voit silti olla ystävä ja hyvä, myötätuntoinen kuuntelija. Voit myös olla avuksi opastamalla nuorta pääsemään parempaan suhteeseen Luojamme kanssa, sillä hän on todellinen ”orpojen isä” ja lisäksi paras Ystävä, minkä kukaan voi itselleen pyytää. – Psalmi 68:6.

Onko mitään toivoa siitä, että tulee vielä sellainen aika, jolloin avioeroja ei enää oteta ja jolloin lapset varmasti saavat kasvaa aikuisiksi ehjissä, onnellisissa perheissä?

Kun perhe tulee parantumaan

Jos meidän pitäisi luottaa siihen, että ihmiset kyllä keksivät ratkaisun, silloin vastaus on kieltävä: lapsille ei ole tarjolla todellista toivoa. Ihmiset eivät ole kyenneet pääsemään toivottomasti jakautuneen ihmisperheen korjaamisessa juuri alkua pitemmälle, puhumattakaan niiden lukemattomien jakautuneitten perheitten korjaamisesta, joista se koostuu. Linda Bird Francke kirjoittaakin: ”On tapahtunut liian paljon liian nopeasti. Tuomioistuimet haparoivat. Koulut haparoivat. Perheet haparoivat. Kukaan ei tiedä, mitä odottaa toinen toiseltaan näiden suurten avioerolukujen aikoina, sillä ei ole olemassa mitään sääntöjä eikä ennakkotapauksia, joita voisi noudattaa.” – Growing Up Divorced.

Ihmissuvun Luoja ei kuitenkaan haparoi. Hän tietää, mistä maailmamme jakautuneisuus johtuu, ja hän näkee, että se ei tarvitse ”asiantuntijoitten” hienosäätöä. Se täytyy korvata jollakin muulla. Näin hän on luvannut myös tehdä. Hän on luvannut, että ne jotka tekevät hänen tahtonsa, tulevat säilymään elossa nykyisen turmeltuneen järjestelmän lopun läpi ja näkemään maapallon muuttamisen paratiisiksi. (Luukas 23:43; 1. Johannes 2:17) Eläessään Jumalan hallituksen alaisuudessa ihminen tullaan parantamaan ihmisluontoa turmelevasta synnistä. Itsekkyys ja epätäydellisyys, jotka aiheuttavat jakaumia, vihaa ja eripuraa, tullaan vihdoin viimein hävittämään pois. Ihmissuku parantuu. – Ilmestys 21:3, 4.

Avioerot ovat silloin enää historian hämäriin katoava muisto.

[Tekstiruutu s. 9]

Neuvoja eronneille vanhemmille

Älä riitele entisen puolisosi kanssa – puhelimitse tai kasvotusten – lastenne läsnä ollessa.

Älä arvostele entistä puolisoasi lasten kuullen. Kun lapsesi arvostelevat erossa asuvaa vanhempaansa, älä kannusta heitä siihen äläkä liity mukaan.

Älä pakota lapsiasi valitsemaan, kumman vanhemman puolelle he haluavat mennä, äläkä käännä heitä entistä puolisoasi vastaan.

Älä anna lastesi tyrannisoida sinua uhkailemalla, että he muuttavat toisen vanhempansa luo. Jos suvaitset tällaista tunteitten avulla kiristämistä, kannustat heitä käyttämään sinua itsekkäästi hyödykseen, ja tällainen voi jopa hidastaa heidän moraalista kehittymistään.

Älä vakoile entistä puolisoasi lasten välityksellä, äläkä pakota heitä jokaisen vierailun jälkeen kertomaan, mitä he ovat saaneet tietää.

Älä pyydä lapsia viemään entiselle puolisollesi vihaisia viestejä tai nöyryyttäviä rahanpyyntöjä.

Älä masenna lastasi sanomalla esimerkiksi: ”Olet aivan samanlainen kuin isäsi.” Paitsi että lapsi pitää sitä isänsä arvostelemisena, hänestä voi myös alkaa tuntua siltä, että hän väistämättä toistaa toisen vanhempansa erehdykset.

Osoittaudu hyväksi kuuntelijaksi ja anna lastesi ilmaista ajatuksensa – sellaisetkin ajatukset, joista et voi olla yhtä mieltä.

Vaihtakaa toistenne kanssa ajatuksia vapaasti ja avoimesti ja sillä tavoin, ettei pääse syntymään väärinkäsityksiä. Suojele heitä kuitenkin sellaisilta yksityiskohdilta, joita heidän ei tarvitse tietää. Poikasi tai tyttäresi saattaa tuntua ihanteelliselta uskotulta. Muista silti, että niin kypsältä kuin lapsesi voikin tuntua, hän ei ole pienoiskokoinen aikuinen eikä puolison korvike.

Lohduta lapsiasi ja vakuuta heille, ettei avioero ole ollut heidän syytään ja että he eivät voi enää väliintulollaan pelastaa avioliittoasi.

Osoita runsaasti aitoa, lämmintä rakkautta. Lapset voivat olettaa, että jos vanhemmat voivat lakata rakastamasta toisiaan, he voivat aivan yhtä helposti lakata rakastamasta myös lapsiaan.

Ole yhteistyössä entisen puolisosi kanssa lasten suojelemiseksi keskinäisiltä riidoiltanne.

Tasapainota kiitoksen ja tunnustuksen antaminen kurinpidolla ja oikeudenmukaisten rajoitusten ja järkevien tavoitteiden asettamisella.

Opettaessasi lapsiasi karttamaan siveetöntä käytöstä anna myös itse hyvä esimerkki.

Käytä mahdollisimman suuri osa vapaa-ajastasi lastesi kanssa.

[Tekstiruutu s. 11]

Asutko kaukana erossa lapsistasi?

JOS asut, sinusta saattaa tuntua aivan liiankin helpolta sellainen ratkaisu, että katoat kokonaan kuvasta. Vierailuaikataulun laatiminen tuntuu ehkä epämiellyttävältä, kun sinun pitäisi kysyä entiseltä puolisoltasi lupaa omien jälkeläistesi tapaamiseen. Tai kenties lapsillasi on uusi isä- tai äitipuoli, ja sinusta tuntuu, ettei sinua enää tarvita.

Silti sinua tarvitaan. Raamattu kehottaa: ”Isät, älkää katkeroittako lapsianne.” (Efesolaisille 6:4, New International Version) Jos häivyt lastesi elämästä, niin et ainoastaan katkeroita heitä, vaan saatat hyvinkin myös heikentää heidän itsetuntoaan ja saada heidät ajattelemaan, että he ovat vastenmielisiä ja sellaisia, ettei heitä voidakaan rakastaa. Rajallinenkin suhde lapsiisi on parempi kuin ei mitään.

Näyttää siltä, että vierailujesi pituudella on enemmän merkitystä kuin niiden lukumäärällä. Mitä pitempi vierailusi on, sitä todennäköisempää on, että lapsellesi jää yhdessäolostanne mieleenpainuvia muistoja. Miriam Galper Cohen, joka itse asuu kaukana erossa lapsistaan, toteaa aihetta käsittelevässä kirjassaan, että tällaisia vierailuja varten ei tarvitse keksiä vaikuttavaa, dramaattista ohjelmaa. Joskus rakkaimmat muistot syntyvät yhteisestä kävelyretkestä, jonka aikana ei edes paljon puhella, tai yhdessä nautitusta ateriasta.

Puhelinsoitot, joilla on säännöllinen paikka aikataulussasi, voivat myös säilyttää sinun ja lapsesi välit läheisinä. Tai voisit lukea nauhuriin jonkin kertomuksen tai kertoa siihen omasta lapsuudestasi ja sen jälkeen lähettää kasetin lapsellesi. Kasettien ja kirjeitten lisäksi voisit lähettää lapsellesi valokuvia, piirroksia, sarjakuvia tai aikakauslehtiartikkeleita, jotka sinusta ovat hauskoja tai kiinnostavia. Cohenin mukaan kannattaa ottaa myös selvää siitä, millaisista kirjoista tai televisio-ohjelmista lapsesi pitää, ja lukea tai katsoa niitä itse, jotta sen jälkeen voisi käsitellä niitä kirjeissä tai keskustella niistä puhelimessa.

Kuten Cohen toteaa, ”se, että toinen vanhemmista eron jälkeen muuttaa kauas pois, on erilaisten huoltojärjestelyjen joukossa vähiten suositeltava vaihtoehto, lukuun ottamatta sitä, ettei hän koskaan enää tapaa lapsiaan”. Siitä huolimatta on varmasti keinoja, joita säännöllisesti käyttämällä voit pitää lapsesi tietoisina siitä, että rakastat yhä häntä ja olet yhä kiinnostunut hänen hyvinvoinnistaan. Pienimmätkin huomionosoituksesi voivat säästää lastasi paljolta tuskalta.

[Kuva s. 7]

Onko jotakin sellaista, mitä voit tehdä yhdessä lapsesi kanssa? Vaikka avioero lopettaa avioliiton, vanhemmat ovat silti yhä lastensa vanhempia

[Kuva s. 10]

Tunnetko keitään avioerolapsia, jotka voisivat tarvita ystävää?