Raamatun näkökanta:
Onko aina väärin vihastua?
”VIHA on lyhytaikaista mielipuolisuutta.” Näin ilmaisi entisajan Roomassa elänyt runoilija Horatius yleisen näkemyksen yhdestä kaikkein voimakkaimmista tunteista. Vaikka kaikki eivät ajattele vihan olevan hetkellistä mielenvikaisuutta, monet pitävät sitä ilman muuta pahana asiana. Jo 500-luvulla katoliset munkit laativat kuuluisan luettelon ”seitsemästä kuolemansynnistä”. Yksi noista synneistä on viha, kuten odottaa sopiikin.
On ymmärrettävää, miksi he ajattelivat siten. Raamatussa sanotaan: ”Herkeä vihasta ja heitä kiukku.” (Psalmit 37:8.) Apostoli Paavali neuvoi Efesoksen seurakuntaa: ”Kaikki ilkeämielinen katkeruus ja suuttumus ja viha ja huutaminen ja pilkka olkoon kaukana teistä kaiken pahuuden ohella.” (Efesolaisille 4:31.)
Saatat silti hyvinkin miettiä, onko Raamatun näkemys vihasta pelkästään tällainen. Eikö Paavali myös ennustanut, että nämä ”viimeiset päivät”, joita me elämme olisivat ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”? (2. Timoteukselle 3:1–5.) Odottaako Jumala tosiaankin meidän elävän tällaisena aikana ihmisten kanssa, jotka ovat ”raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta” ja ”vailla luonnollista kiintymystä”, ja olevan koskaan vihastumatta hiukkaakaan?
Tasapainoinen näkemys
Raamattu ei käsittele tätä aihetta aivan näin yksioikoisesti. Huomaa esimerkiksi Paavalin sanat Efesolaiskirjeen 4:26:ssa: ”Vihastukaa, mutta älkää kuitenkaan tehkö syntiä.” Tämä jae olisi melko hämmentävä, jos viha luettaisiin automaattisesti ”kuolemansynniksi”, josta joutuu kärsimään ikuisen rangaistuksen.
Paavali lainasi psalmia 4:5 (UM), jossa sanotaan: ”Kiihtykää, mutta älkää tehkö syntiä.” Sanakirjan Vine’s Expository Dictionary of Biblical Words mukaan heprean kielen sana ra·gazʹ ’kiihtyä’, merkitsee ”vavista voimakkaan tunteen vallassa”. Mutta mikä tuo voimakas tunne on? Onko se viha? Psalmissa 4:5 käytettävä sana ra·gazʹ käännettiin Septuagintassa kreikaksi ’vihastua’, ja sitä Paavali selvästikin tässä tarkoitti.
Miksi Raamatussa annettaisiin lupa vihastua? Koska kaikki viha ei ole pahaa. Erään raamatunselittäjän näkemys, jonka mukaan ”ihmisen viha ei ole koskaan itsessään oikeudenmukaista eikä sallittua”, ei ole raamatullinen. Raamatunoppinut R. C. H. Lenski huomautti aivan oikein Efesolaiskirjeen 4:26:sta: ”Etiikka, joka kieltää kaiken vihan ja edellyttää järkkymätöntä tyyneyttä kaikissa tilanteissa, on stoalainen eikä kristillinen.” Professori William Barclay totesi samoin: ”Kristityn elämässä täytyy olla vihaa, mutta sen on oltava oikeanlaista vihaa.” Mitä sitten on ”oikeanlainen viha”?
Vanhurskasta vihaa
Vaikka viha ei olekaan Jehovan pääominaisuuksia, Raamatussa kerrotaan toistuvasti hänen tunteneen ja ilmaisseen vihaa. Kahdesta syystä hänen vihastumisensa on kuitenkin aina vanhurskasta. Ensinnäkään hän ei milloinkaan vihastu ilman pätevää perustetta. Toiseksi hän ilmaisee vihansa oikeudenmukaisella ja vanhurskaalla tavalla menettämättä koskaan itsensä hallintaa. (2. Mooseksen kirja 34:6; Psalmit 85:4.)
Tahallinen epävanhurskaus saa Jehovan vihastumaan. Hän esimerkiksi kertoi israelilaisille, että jos he sortaisivat puolustuskyvyttömiä naisia ja lapsia, hän varmasti kuulisi näiden huudon. Hän varoitti: ”Minun vihani syttyy.” (2. Mooseksen kirja 22:22–24; vrt. Sananlaskut 21:13.) Isänsä tavoin Jeesuksellakin oli sydämessään paikka lapsille. Kun hänen hyvää tarkoittavat seuraajansa koettivat kerran estää joitakin lapsia tulemasta hänen luokseen, ”Jeesus närkästyi” ja otti lapset syliinsä (Markus 10:14–16). On huomion arvoista, että sanalla ”närkästyä” käännetty kreikkalainen sana merkitsi alun perin ’fyysistä kipua tai ärsytystä’. Kyse oli todella voimakkaista tunteista!
Samoin silloin kun Jeesus näki kauppiaiden ja rahanvaihtajien tehneen hänen Isänsä palvontahuoneesta ”ryöstäjien luolan”, hänen sydämessään nousi vanhurskas närkästys. Hän kumosi heidän pöytänsä ja heitti heidät sieltä ulos! (Matteus 21:12, 13; Johannes 2:15.) Kun fariseukset ja kirjanoppineet olivat huolestuneempia saivartelevista sapattisäädöksistään kuin apua tarvitsevista sairaista, Jeesus ”oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta” ja ”loi heihin vihaisen katseen” (Markus 3:5, KR-92).
Kauan sitten elänyt Mooses oli samalla tavoin täynnä vanhurskasta närkästystä uskottomia israelilaisia kohtaan paiskatessaan maahan Lain taulut (2. Mooseksen kirja 32:19). Vanhurskas kirjanoppinut Esra oli niin vihainen israelilaisille, kun nämä eivät totelleet Jumalan avioliittolakia, että hän repäisi vaatteensa ja repi jopa päänsä hiuksia ja partaansa! (Esra 9:3.)
Kaikki, jotka rakastavat hyvää, pyrkivät vihaamaan pahaa (Aamos 5:15). Sen vuoksi nykyajan kristityt voivat tuntea vanhurskaan vihan nousevan sydämessään, kun he näkevät ihmisten toimivan tahallaan ja katumatta julmasti, ulkokultaisesti, epärehellisesti, uskottomasti tai epäoikeudenmukaisesti.
Vihan käsitteleminen oikein
Ei ole sattuma, että Raamatussa verrataan vihaa usein tuleen. Vihalla on oma paikkansa, kuten tulellakin. Mutta se voi olla myös pelottavan tuhoisaa. Toisin kuin Jehova ja Jeesus, ihmiset aivan liian usein tuntevat vihaa ilman pätevää perustetta tai ilmaisevat sitä epävanhurskaalla tavalla. (Ks. 1. Mooseksen kirja 4:4–8; 49:5–7; Joona 4:1, 4, 9.)
Toisaalta sekään ei ehkä ole vanhurskasta, että vain nielee vihansa ja teeskentelee, ettei sitä olekaan. Muista Paavalin neuvo: ”Älköön aurinko laskeko ollessanne ärsyyntyneessä tilassa.” (Efesolaisille 4:26.) Vihaa voi ilmaista Raamatun neuvomalla tavalla esimerkiksi puhumalla sydämessä, keskustelemalla tunteistaan kypsän, luotettavan ystävän kanssa tai jopa kohtaamalla tyynesti väärintekijän (Psalmit 4:5; Sananlaskut 15:22; Matteus 5:23, 24; Jaakob 5:14).
Vihastuminen ei siis missään tapauksessa ole aina väärin. Sekä Jehova että Jeesus ovat vihastuneet – ja tulevat vielä vihastumaan! (Ilmestys 19:15.) Jos aiomme jäljitellä heitä, voimme jopa joutua tilanteisiin, joissa olisi väärin olla vihastumatta! Asian ydin on siinä, että noudatamme Raamatun neuvoa ja pidämme huolta siitä, että meillä on tunteillemme pätevät perusteet ja että ilmaisemme niitä vanhurskaalla, kristillisellä tavalla.
[Kuva s. 18]
Kain ja Aabel