Naiset

Määritelmä: Naispuoliset aikuiset ihmiset. Hepreassa naista vastaa sana ʼiš·šahʹ, joka kirjaimellisesti merkitsee ’miehetärtä’.

Väheksyykö Raamattu naisia tai pitääkö se heitä alempiarvoisina ihmisinä?

1. Moos. 2:18: ”Jehova Jumala sanoi edelleen: ’Ihmisen ei ole hyvä olla jatkuvasti yksin. Minä teen hänelle auttajan hänen täydennyksekseen.’” (Jumala ei tässä sano miehen olevan parempi ihminen kuin nainen. Sen sijaan Jumala osoitti, että naisella olisi ominaisuuksia, jotka täydentäisivät miehen ominaisuuksia Jumalan järjestelyn puitteissa. Täydennys on toinen kahdesta toisiaan täydentävästä osasta. Naiset ovat siis ryhmänä huomattavia joissakin ominaisuuksissa ja kyvyissä, miehet toisissa. Vrt. 1. Kor. 11:11, 12.)

1. Moos. 3:16: ”Naiselle hän [Jumala] sanoi: ’– – mieheesi on sinun halusi, ja hän hallitsee sinua.’” (Tässä Aadamin ja Eevan synninteon jälkeen esitetyssä lausunnossa ei sanota, miten miesten tulisi menetellä, vaan mitä Jehova tiesi ennalta heidän menettelystään, kun itsekkyydestä oli nyt tullut osa ihmiselämää. Monet senjälkeiset Raamatun kertomukset osoittavat, että vallitsemalla itsekkäästi naisia miehet aiheuttivat hyvin onnettomia tilanteita. Mutta Raamattu ei sano, että Jumala hyväksyi sellaisen käytöksen tai että toisten tulisi seurata tuota esimerkkiä.)

Onko johtoaseman määrääminen miehille alentavaa naisille?

Johtoaseman alaisuudessa oleminen ei itsessään ole alentavaa. Johtoaseman ansiosta asiat voidaan hoitaa järjestyksellisellä tavalla, ja Jehova ei ”ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” (1. Kor. 14:33). Jeesus Kristus on Jehova Jumalan johtoaseman alaisuudessa, ja hän tuntee tuon suhteen hyvin tyydyttäväksi (Joh. 5:19, 20; 8:29; 1. Kor. 15:27, 28).

Miehelle varsinkin perheessä ja kristillisessä seurakunnassa määrätty johtoasema on lisäksi suhteellinen. Jumala ei ole antanut miehelle ehdotonta valtaa naiseen; miehen täytyy vastata päälleen, Jeesukselle Kristukselle, ja Jumalalle siitä, miten hän käyttää johtoasemaansa (1. Kor. 11:3). Lisäksi aviomiehiä käsketään, että heidän tulee ”rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan” ja ’osoittaa kunniaa’ vaimolleen (Ef. 5:28; 1. Piet. 3:7). Jumalan aviopareille tarkoittamassa järjestelyssä ei aviomiehen sukupuolisia tarpeita aseteta hänen vaimonsa tarpeitten yläpuolelle (1. Kor. 7:3, 4). Raamatussa esitetty pystyvän vaimon osa korostaa hänen arvoaan huonekunnalle ja yhdyskunnalle. Se suo hänelle hyvät mahdollisuudet käyttää aloitekykyään samalla kun hän ilmaisee arvostusta aviomiehensä johtoasemaa kohtaan. (Sananl. 31:10–31.) Raamattu käskee lapsia kunnioittamaan sekä isäänsä että myös äitiään (Ef. 6:1–3). Se kiinnittää myös erikoishuomiota leskien tarpeista huolehtimiseen (Jaak. 1:27). Tosi kristittyjen keskuudessa naiset voivat siis nauttia suuresta turvallisuudesta, siitä että heitä itseään yksilöinä todella arvostetaan ja että he saavat henkilökohtaista tyydytystä toiminnastaan.

Naisen aseman arvokkuus Jumalan järjestelyssä ilmenee edelleen siitä, että Jehova sanoo uskollisista henkiluomuksista koostuvaa omaa järjestöään naiseksi, vaimokseen, poikiensa äidiksi (Ilm. 12:1; Gal. 4:26). Myös Jeesuksen Kristuksen hengellävoideltua seurakuntaa sanotaan hänen morsiamekseen (Ilm. 19:7; 21:2, 9). Ja hengelliseltä kannalta katsottuna ei miehen ja naisen välillä tehdä eroa niiden keskuudessa, jotka on kutsuttu pääsemään taivaalliseen Valtakuntaan Kristuksen kanssa (Gal. 3:26–28).

Tulisiko naisten olla sananpalvelijoita?

Raamattu kuvailee niiden, joille uskotaan valvontatehtävä seurakunnassa, olevan miehiä. Jeesuksen Kristuksen 12 apostolia olivat kaikki miehiä, ja myöhemmin kristillisissä seurakunnissa valvojiksi tai avustaviksi palvelijoiksi nimitetyt olivat miehiä (Matt. 10:1–4; 1. Tim. 3:2, 12). Naisia neuvotaan ’oppimaan vaiti ollen täysin alistuvaisesti’ seurakunnankokouksissa; heidän ei siis pitänyt esittää kysymyksiään kiistävään sävyyn seurakunnassa oleville miehille. Naisten ’ei pitänyt puhua’ kokouksissa, jos heidän sanansa olisivat osoittaneet alamaisuuden puutetta. (1. Tim. 2:11, 12; 1. Kor. 14:33, 34.) Vaikka siis naisilla on arvokas osansa seurakunnan toiminnassa, heidän ei pidä toimia puheenjohtajana eikä ottaa johtoa seurakunnan opettamisessa, kun läsnä on päteviä miehiä.

Mutta voivatko naiset olla hyvän uutisen saarnaajia, julistajia ja palvelijoita seurakunnankokousten ulkopuolella? Vuoden 33 helluntaina pyhä henki vuodatettiin sekä miehiin että naisiin. Selitykseksi apostoli Pietari lainasi Joelin 2:28, 29:ää seuraavasti: ”’Viimeisinä päivinä’, sanoo Jumala, ’minä vuodatan henkeäni kaikenlaisen lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, ja teidän nuoret miehenne näkevät näkyjä, ja teidän vanhat miehenne uneksivat unia; ja jopa orjieni ja orjattarieni päälle minä olen vuodattava henkeäni niinä päivinä, ja he profetoivat.’” (Apt. 2:17, 18.) Samoin on nykyään sopivaa, että naiset osallistuvat kristilliseen palvelukseen, saarnaavat talosta taloon ja johtavat Raamatun kotitutkisteluja. (Ks. myös Ps. 68:11; Fil. 4:2, 3.)

Miksi kristityt naiset käyttävät joissakin tilanteissa päänpeitettä?

1. Kor. 11:3–10: ”Kristus on jokaisen miehen pää, mutta mies on naisen pää, kun taas Jumala on Kristuksen pää. – – jokainen nainen, joka rukoilee tai profetoi pää peittämättömänä, saattaa päänsä häpeään – –. Sillä miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia, mutta nainen on miehen kunnia. Sillä mies ei ole naisesta, vaan nainen miehestä, ja lisäksi miestä ei luotu naisen tähden, vaan nainen miehen tähden. Sen vuoksi naisella pitää olla vallan merkki päässään enkelien takia.” (Kun kristitty nainen käyttää päänpeitettä sitä edellyttävissä tilanteissa, se osoittaa hänen kunnioittavan Jumalan asettamaa johtoasemajärjestelyä. Kristus kunnioittaa teokraattista johtoasemaa; myös miehellä ja naisella on velvollisuus kunnioittaa sitä. Ensimmäinen mies, Aadam, ei syntynyt naisesta, vaan Jumala loi hänet. Kun Jumala loi Eevan, hän käytti Aadamista olevaa kylkiluuta perustana, ja Jumala sanoi, että naisen piti olla Aadamin auttaja. Siten miehelle, joka valmistettiin ensin, määrättiin johtoasema. Mies ei käytä päänpeitettä ’rukoillessaan tai profetoidessaan’, koska hän on johtoaseman suhteen ”Jumalan kuva”, jolla ei ole ketään maallista päätä perheeseensä liittyvissä asioissa. Kuitenkin nainen, joka ”rukoilee tai profetoi” ilman päänpeitettä, osoittaa epäkunnioitusta Jumalan miehelle määräämää asemaa kohtaan ja häpäisee miehensä. Enkelitkin, jotka ovat Jehovan vaimonkaltaisen taivaallisen järjestön jäseniä, panevat merkille tämän ”vallan merkin”, jota uskolliset kristityt naiset käyttävät, ja se muistuttaa heitä heidän omasta alamaisuudestaan Jehovalle.)

Milloin naisen on tarpeellista käyttää päänpeitettä?

Kun hän ”rukoilee tai profetoi”, kuten 1. Korinttilaiskirjeen 11:5:ssä sanotaan. Tämä ei tarkoita sitä, että hän tarvitsee päänpeitettä rukoillessaan yksityisesti tai keskustellessaan toisten kanssa Raamatun profetioista. Hänen tulisi kuitenkin käyttää tällaista päänpeitettä ulkonaisena merkkinä kunnioituksestaan miehen johtoasemaa kohtaan, kun hän huolehtii sellaisista palvontaan liittyvistä asioista, joista hänen miehensä tai joku muu mies tavallisesti huolehtisi. Jos hän rukoilee ääneen itsensä ja muiden puolesta tai johtaa järjestettyä raamatuntutkistelua opettaen siinä miehensä läsnäollessa, hänen tulisi pitää pää peitettynä silloinkin, kun hänen miehensä ei ole hänen tavallaan uskova. Mutta koska hänellä on Jumalan valtuutus opettaa lapsiaan, hän ei tarvitse päänpeitettä rukoillessaan tai tutkiessaan vihkiytymättömien lastensa kanssa silloin, kun hänen aviomiehensä ei ole läsnä. Jos jossakin poikkeuksellisessa tilanteessa seurakunnan vihkiytynyt miespuolinen jäsen on läsnä tai jos hänen seurassaan on vieraileva matkavalvoja, niin kun nainen johtaa etukäteen järjestettyä raamatuntutkistelua, hänen tulisi peittää päänsä, mutta miehen tulisi esittää rukous.

Onko naisten sopivaa käyttää kosmeettisia aineita tai koruja?

1. Piet. 3:3, 4: ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista hiusten palmikointia ja kultakoristeiden yllenne panemista tai päällysvaippojen käyttämistä, vaan olkoon se sydämen salainen ihminen sen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa puvussa, joka on suuriarvoinen Jumalan silmissä.” (Merkitseekö tämä sitä, ettei naisten tulisi käyttää lainkaan koruja? Ei varmastikaan sen enempää kuin sitäkään, ettei heidän tulisi käyttää päällysvaippoja. Sen sijaan heitä kehotetaan tässä suhtautumaan tasapainoisesti hiuslaitteisiinsa, korujen käyttöön ja pukeutumiseen ja asettamaan hengellinen kaunistus ensi sijalle.)

1. Tim. 2:9, 10: ”Haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti, ei palmikoiduin hiuslaittein eikä kullalla tai helmillä tai hyvin kalliilla vaatetuksella, vaan hyvillä teoilla, mikä sopii naisille, jotka tunnustavat kunnioittavansa Jumalaa.” (Millä on todellista merkitystä Jumalalle – ulkonäölläkö vai sydämentilalla? Miellyttäisikö Jumalaa se, että nainen ei käyttäisi lainkaan kosmeettisia aineita ja koruja, mutta eläisi moraalittomasti? Vai hyväksyisikö hän naiset, jotka ilmaisisivat vaatimattomuutta ja tervemielisyyttä kosmeettisten aineiden ja korujen käytössä ja jotka ensisijaisesti kaunistaisivat itsensä jumalisilla ominaisuuksilla ja kristillisellä käytöksellä? Jehova sanoo: ”Ei Jumala näe niin kuin ihminen näkee: ihminenhän näkee sen, mikä näkyy silmille, mutta Jehova näkee, millainen sydän on.” [1. Sam. 16:7.])

Sananl. 31:30: ”Viehätys voi olla petollista, ja kauneus voi olla turhaa, mutta Jehovaa pelkäävä nainen hankkii ylistyksen itselleen.”