’Valheellisesti tiedoksi nimitettävää vastaan’
MITEN tärkeä totuus on sinulle? Häiritseekö sinua se, että valheet ovat vääristäneet, jopa kätkeneet totuuden taivaan ja maan Luojasta? Tämä häiritsi suuresti Irenaeusta, 100-luvulla elänyttä kristityksi tunnustautuvaa. Hän pyrki paljastamaan kristillisyydestä luopuneen gnostilaisuuden vaaralliset valheet. Aiemmin apostoli Paavali oli varoittanut Timoteusta ja kehottanut häntä kääntymään pois tällaisesta ’valheellisesti tiedoksi nimitettävästä’. – 1. Timoteukselle 6:20, 21.
Irenaeus puhui rohkeasti erheellistä oppia vastaan. Tarkastelehan esimerkiksi sitä, mitä hän sanoi kirjoittamansa ”Vääryydellä tiedoksi sanotun opin valheeksi näyttäminen ja kumoaminen” -nimisen laajan teoksensa johdannossa. Hän kirjoitti: ”Eräät totuuden hylkäävät ihmiset esittävät keskuudessamme valheellisia kertomuksia ja turhia sukuluetteloita, jotka edistävät pikemminkin kiistoja, kuten apostoli sanoi [1. Timoteukselle 1:3, 4], kuin uskossa rakentumista, joka on Jumalan työtä. Ovelasti suunnitelluilla korulauseillaan he johtavat harhaan kokemattomien mielen ja ottavat heidät vangeikseen, vääristelevät Herran lausuntoja ja tulkitsevat ilkeällä tavalla sen, mikä sanottiin hyvin.”
Gnostilaiset (nimitys on peräisin ”tietoa” tarkoittavasta kreikkalaisesta sanasta gnōʹsis) väittivät omistavansa salaisen ilmestyksen kautta syvempää tietoa ja kerskuivat olevansa ”apostolien oikaisijoita”. Gnostilaisuus sekoitti luopiokristillisyyteen filosofiaa, spekulointia ja pakanallista mystiikkaa. Irenaeus kieltäytyi olemasta millään tavoin osallinen tähän. Sen sijaan hän ryhtyi koko elämänsä ajaksi taisteluun harhaoppeja vastaan. Epäilemättä hän tiesi hyvin, kuinka tarpeellista oli soveltaa apostoli Paavalin varoitusta: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” – Kolossalaisille 2:8; 1. Timoteukselle 4:7.
Elämän ja palveluksen varhaisvuodet
Irenaeuksen varhaisista vuosista ja henkilöhistoriasta tiedetään hyvin vähän. Yleensä otaksutaan, että hän oli kotoisin Vähästä-Aasiasta, syntynyt vuosien 120 ja 140 välisenä aikana Smyrnan kaupungissa tai lähellä sitä. Irenaeus itse vahvistaa tämän sanoessaan, että varhaisessa nuoruudessaan hän tutustui Polykarpokseen, yhteen Smyrnan seurakunnan valvojaan.
Saadessaan Polykarpokselta opetusta Irenaeus ilmeisesti auttoi Florinusta. Polykarpos oli elävä lenkki apostoleihin. Hän selitti laajasti Raamattua ja kehotti voimakkaasti pysymään Jeesuksen Kristuksen ja hänen apostoliensa opetuksissa. Tästä erinomaisesta raamatullisesta valmennuksesta huolimatta Florinus kuitenkin myöhemmin sortui Valentinuksen, gnostilaisuuden huomattavimman johtajan, opetuksiin.
Irenaeus halusi ystävänsä ja entisen toverinsa Florinuksen palaavan terveeseen raamatulliseen opetukseen ja pelastuvan Valentinuksen opetuksesta. Siksi Irenaeus kirjoitti Florinukselle kirjeen, jossa hän sanoi: ”Nuo opit, Florinus, eivät osoita – – tervettä katsantokantaa. Nuo opit eivät pidä yhtä kirkon oppien kanssa. Ne syöksevät niitä ihmisiä, jotka niitä uskovat, mitä suurimpaan jumalattomuuteen. – – Noita oppeja eivät meidän edelliset kirkonopettajamme, jotka seurustelivat apostolien kanssa, ole jättäneet sinulle.”
Yrittäen muistuttaa Florinusta kuuluisan Polykarpoksen jalkojen juuressa saamastaan erinomaisesta valmennuksesta Irenaeus jatkoi: ”Muistan silloiset tapahtumat – –. Voin mainita paikankin, missä hän [Polykarpos] istui ja puheli, – – kuinka hän kertoi seurustelustaan Johanneksen kanssa ja muiden kanssa, jotka olivat nähneet Herran, kuinka hän mainitsi heidän lausumansa.”
Florinusta muistutettiin siitä, että Polykarpos opetti sitä, mitä hän oli saanut tietoonsa ”elämän Sanan silminnäkijöiltä – – [ja että hän] kertoi kaikki yhtäpitävästi Raamatun kanssa. Kuuntelin silloin Jumalan minulle antamasta armosta tätä tunnollisesti. Merkitsin sen, en paperille vaan sydämeeni. Ja aina kertaan sitä Jumalan armosta aitoperäisessä muodossa. [Valentinuksen opetuksesta] voin vakuuttaa Jumalan edessä, että jos hän, tuo autuas ja apostolinen kirkonopettaja [Polykarpos], olisi kuullut jotakin semmoista – –, hän olisi huudahtanut, tukkinut korvansa – –. Hän olisi paennut siitä paikasta, missä hän istui tai seisoi kuullessaan sellaisia sanoja.”
Siitä, että Florinus olisi koskaan vastannut Irenaeuksen koskettavaan ja voimakkaaseen kirjeeseen, ei ole mitään muistiinmerkintöjä. Mutta Irenaeuksen sanat paljastavat hänen aidon huolestuneisuutensa rakkaasta ystävästään, joka oli jättänyt totuuden tien ja sortunut luopumukseen. – Vrt. 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7–12.
Ei tiedetä, milloin Irenaeus asettui asumaan Galliaan (Ranskaan). Vuonna 177 hän palveli valvojana Lyonin seurakunnassa. Kerrotaan, että hänen palveluksensa siellä oli hyvin hedelmällistä. Historioitsija Gregorius Toursilainen kertoi itse asiassa, että Irenaeus oli lyhyessä ajassa onnistunut käännyttämään kaikki Lyonin asukkaat kristillisyyteen. Epäilemättä tämä oli liioittelua.
Harhaoppeja vastaan
Irenaeuksen pääteokseen ”Vääryydellä tiedoksi sanotun opin valheeksi näyttäminen ja kumoaminen” viitattiin yleisesti nimellä ”Harhaoppeja vastaan”. Se on jaettu viideksi kirjaksi. Ensimmäiset kaksi kirjaa sisältävät kriittisen kuvauksen eri harhaoppisten lahkojen opetuksista, varsinkin Valentinuksen harhaopista. Lopuissa kolmessa kirjassa Irenaeus yrittää esittää ”raamatullisia todisteluja”.
”Harhaoppeja vastaan” -teoksen kolmannen kirjan johdannossa Irenaeus kirjoittaa: ”Muistakaa sen tähden, mitä olen sanonut kahdessa edellisessä kirjassa; ja kun lisäätte tämän niihin, te saatte minulta täydellisen vastauksen kaikkiin harhaoppeihin, ja te pystytte vastustamaan niitä uskollisesti ja rohkeasti sen ainoan toden ja elämää antavan uskon puolesta, jonka kirkko on saanut apostoleilta ja siirtää lapsilleen. Sillä kaiken Herra antoi apostoleilleen evankeliumin voiman, ja heidän avullaan mekin olemme oppineet totuuden eli opetuksen Jumalan Pojasta – Herra sanoikin heille: ’Se joka kuulee teitä, kuulee minua, ja se joka halveksii teitä, halveksii minua ja häntä, joka lähetti minut.’”
Vaikka Irenaeus myönsikin, ettei hän ollut hyvä kirjoittaja, hän oli päättänyt paljastaa kaikki gnostilaisuuden ”pahojen opetusten” piirteet. Hän lainaa monia raamatunkohtia ja esittää niistä ajatuksia sekä todistelee mestarillisesti ”tuhoisien lahkojen” ”vääriä opettajia” vastaan. (2. Pietari 2:1–3) Näyttää siltä, että Irenaeuksella oli vaikeuksia saada teostaan tyydyttävään muotoon. Miksi? Koska hän oli koonnut valtavat määrät aineistoa.
Irenaeuksen paljastus oli ilmeisesti kovien ponnistelujen ja paljon tutkimisen tulosta. Hänen pitkät todistelunsa antavat runsaasti tietoa gnostilaisuuden lähteistä ja ilmiöistä. Irenaeuksen kirjoituksista käy myös arvokkaalla tavalla esille ainakin joitakin niistä raamatullisista näkemyksistä, joita Jumalan sanasta peittelemättä kiinni pitäneet kannattivat vielä 100-luvun lopulla.
Irenaeus vakuuttaa toistuvasti uskovansa ”yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, joka teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, ja yhteen Kristukseen Jeesukseen, Jumalan poikaan, joka tehtiin lihaksi pelastukseksemme”. Nämä tosiasiat gnostilaiset kielsivät.
Puhuessaan gnostilaista doketismia (opetusta, ettei Kristus tullut koskaan ihmiseksi) vastaan Irenaeus kirjoitti: ”Kristuksen on täytynyt olla kaltaisemme ihminen, jotta hän lunastaisi meidät turmeluksesta ja tekisi meidät täydellisiksi. Sillä kuten synti ja kuolema tulivat maailmaan ihmisen kautta, samoin ne voitaisiin pyyhkiä pois oikeutetusti ja meidän hyödyksemme vain ihmisen kautta; tosin ei tietenkään kenenkään sellaisen kautta, joka olisi vain Aadamin jälkeläinen ja siten itsekin lunastuksen tarpeessa, vaan toisen Aadamin, yliluonnollisesti siinneen, ihmissukumme uuden esi-isän, kautta.” (1. Korinttolaisille 15:45) Gnostilaiset taas olivat dualisteja uskoen, että hengelliset asiat olivat hyviä, mutta että kaikki aine ja liha olivat pahoja. Niinpä he hylkäsivät ihmisen Jeesuksen Kristuksen.
Järkeillessään, että kaikki liha on pahaa, gnostilaiset eivät hyväksyneet myöskään avioliittoa eivätkä lisääntymistä. He väittivät, että Saatana oli pannut ne alulle. He jopa ajattelivat Eedenin käärmeellä olleen jumalallista viisautta! Tämä näkemys johti äärimmäisiin elintapoihin, joko askeettisuuteen tai lihan halujen tyydyttämiseen. Väittäessään, että pelastus tuli vain mystisen gnostisismin, itsetuntemuksen kautta, he eivät jättäneet sijaa Jumalan sanan totuudelle.
Näiden vastakohtana Irenaeuksen todisteluihin sisältyi usko tuhatvuotiskauteen, ja niistä kuulsi jonkinlainen käsitys rauhaisan tulevan elämän odotteesta maan päällä. Hän pyrki yhdistämään oman aikansa laajenevat riitelevät ryhmäkunnat käyttämällä taitavasti voimakasta Jumalan sanaa. Hänet muistetaankin yleisesti selkeästä ajattelustaan, täsmällisestä käsityskyvystään ja hyvästä arvostelukyvystään.
Vaikka jotkut antavat Irenaeukselle (joka kuoli noin vuonna 200) kunniaa kristillisen uskon tosi opetusten edistämisestä, täytyy muistaa, että hänen aikansa oli muutoksen ja ennustetun luopumuksen aikaa. Toisinaan hänen todistelunsa on epäselvää, jopa ristiriitaista. Kaikesta huolimatta arvostamme suuresti niiden miesten todistusta, jotka puhuivat ihmisten perinteiden asemesta Jumalan henkeytetyn, kirjoitetun sanan puolesta.