-
UskoRaamatun ymmärtämisen opas, 2. osa
-
-
USKO
”Usko” on käännetty kreikan sanasta piʹstis, joka välittää ajatuksen ennen muuta luottamuksesta ja lujasta vakaumuksesta. Joissakin tekstiyhteyksissä tämä kreikkalainen sana voi tarkoittaa myös ’uskollisuutta’ (1Te 3:7; Tit 2:10).
Raamatussa sanotaan: ”Usko on sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä.” (Hpr 11:1.) ”Vakuuttunut odotus” on käännetty kreikan kielen sanasta hy·poʹsta·sis. Tämä sana on tavallinen muinaisissa papyrukselle kirjoitetuissa liikeasiakirjoissa. Siihen sisältyy ajatus jostakin, mikä on näkyvien olosuhteiden takana ja antaa takeen tulevasta omistuksesta. Moulton ja Milligan ehdottavatkin tämän vuoksi käännöstä: ”Usko on sen saantokirja, mitä toivotaan.” (Vocabulary of the Greek Testament, 1963, s. 660.) ”Selväksi osoitukseksi” käännetty kreikan sana eʹleg·khos välittää ajatuksen sellaisten todisteiden esittämisestä, jotka osoittavat jotakin, varsinkin jotakin sellaista, mikä on vastoin sitä, miltä tilanne näyttää. Nämä todisteet tekevät siten selväksi sen, mitä ei ole aiemmin havaittu, ja osoittavat vääräksi sen, miltä tilanne on vain näyttänyt. ”Selvä osoitus” eli vakaumuksen todiste on niin vastaansanomaton ja voimakas, että sitä sanotaan uskoksi.
Usko on siksi toivon perusta ja näkymättömiä todellisuuksia koskevan vakaumuksen todiste. Jeesuksen Kristuksen ja hänen henkeytettyjen opetuslastensa välittämien totuuksien kokonaisuus muodostaa tosi kristillisen ”uskon” (Joh 18:37; Ga 1:7–9; Ap 6:7; 1Ti 5:8). Kristillinen usko perustuu koko Jumalan sanaan, mukaan luettuina Raamatun heprealaiset kirjoitukset, joihin Jeesus ja Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat toistuvasti vetosivat sanojensa tueksi.
Usko nojautuu konkreettisiin todisteisiin. Näkyvät luomistyöt todistavat näkymättömän Luojan olemassaolon (Ro 1:20). Jeesuksen Kristuksen palveluksen ja maallisen elämän aikana sattuneet todelliset tapahtumat todistavat hänen olevan Jumalan Poika (Mt 27:54; ks. JEESUS KRISTUS). Tiedot siitä, miten Jumala on huolehtinut maallisista luomuksistaan, antavat perustellun syyn uskoa, että hän huolehtii varmasti palvelijoistaan, ja hänen maineensa elämän Antajana ja Palauttajana todistaa erittäin vakuuttavasti ylösnousemustoivon olevan luotettava (Mt 6:26, 30, 33; Ap 17:31; 1Ko 15:3–8, 20, 21). Lisäksi Jumalan sanan luotettavuus ja sen täsmällisesti täyttyneet profetiat herättävät luottamusta kaikkien Hänen lupaustensa toteutumiseen (Jos 23:14). Monin tavoin ”usko siis seuraa siitä, mikä on kuultu” (Ro 10:17; vrt. Joh 4:7–30, 39–42; Ap 14:8–10).
Usko ei ole näin ollen herkkäuskoisuutta. Ihminen, joka pitää kenties pilkkanaan uskoa, uskoo yleensä itse hyviin, luotettavaksi todettuihin ystäviin. Tiedemies uskoo oman tieteenhaaransa periaatteisiin. Hän perustaa uudet kokeensa aikaisempiin havaintoihin ja pyrkii tekemään uusia havaintoja jo todeksi vahvistettujen seikkojen perusteella. Samoin maanviljelijä muokkaa maaperää, kylvää siementä ja odottaa, että edellisvuosien tapaan siemen orastaa ja kasvit kasvavat saadessaan tarvitsemaansa kosteutta ja auringonvaloa. Usko kaikkeutta hallitsevien luonnonlakien pysyvyyteen muodostaa sen tähden perustan ihmisen suunnitelmille ja toimille. Saarnaajan kirjan viisas kirjoittaja viittaa tähän pysyvyyteen: ”Aurinko on leimahtanut loistamaan, ja aurinko on laskenut, ja se kiirehtii sijalleen, josta se taas leimahtaa loistamaan. Tuuli menee etelään ja kiertää ympäri pohjoiseen. Se kiertää kiertämistään, ja takaisin kierroilleen tuuli palaa. Kaikki talvipurot lähtevät virtaamaan mereen, silti ei meri ole täynnä. Siihen paikkaan, josta talvipurot lähtevät, sinne ne palaavat lähteäkseen jälleen.” (Sr 1:5–7.)
Heprealaisissa kirjoituksissa sana ʼa·manʹ ja muut siihen läheisesti liittyvät sanat välittävät ajatuksen luotettavuudesta, uskollisuudesta, vakaudesta, järkkymättömyydestä, pitkällisyydestä tai siitä, että jokin on lujasti vahvistettu (2Mo 17:12; 5Mo 28:59; 1Sa 2:35; 2Sa 7:16; Ps 37:3). Yksi tälle ilmaukselle sukua oleva substantiivi (ʼemetʹ) tarkoittaa tavallisesti ’totuutta’ mutta myös ’uskollisuutta’ tai ’luotettavuutta’ (2Ai 15:3, Rbi8, alav.; 2Sa 15:20; vrt. Ne 7:2, Rbi8, alav.). Myös tuttu sana ”aamen” (hepr. ʼa·menʹ) tulee sanasta ʼa·manʹ (ks. AAMEN).
-
-
UskoRaamatun ymmärtämisen opas, 2. osa
-
-
Esimerkiksi Abel tiesi varmasti Jumalan luvanneen, että ”siemen” murskaisi ”käärmeen” pään. Hän näki konkreettisia todisteita Jehovan hänen vanhemmilleen Eedenissä lausuman tuomion toteutumisesta. Eedenin ulkopuolella Aadam ja hänen perheensä söivät leipää otsansa hiessä, koska maa oli kirottu ja se kasvoi sen vuoksi orjantappuroita ja ohdakkeita. Todennäköisesti Abel havaitsi, että Eevalla oli halu mieheensä ja että Aadam hallitsi vaimoaan. Epäilemättä Abelin äiti mainitsi hänelle raskauteen liittyvästä vaivasta. Sitten vielä kerubit ja leimuava miekka vartioivat Eedenin puutarhan sisäänkäyntiä. (1Mo 3:14–19, 24.) Kaikki nämä seikat muodostivat ”selvän osoituksen”, joka sai Abelin vakuuttumaan siitä, että vapautus tulisi ’lupauksen siemenen’ välityksellä. Uskon vaikutuksesta hän siksi ’uhrasi Jumalalle uhrin’, joka osoittautui suuriarvoisemmaksi kuin Kainin uhri. (Hpr 11:1, 4.)
-