Nuoret kysyvät:

Onko valehteleminen niin kovin paha asia?

Michelle tiesi, että hänen vanhempansa suuttuisivat, kun he saisivat tietää hänen rikkoneen heille rakkaan pienen koriste-esineen. Hän ei kuitenkaan ollut sillä tuulella, että olisi välittänyt ottaa vastaan rangaistusta tai kuunnella ankaraa saarnaa. Niinpä hän keksi yksinkertaisen keinon vanhempiensa vihan kohdistamiseksi toisaalle: hän syytti nuorempaa veljeään esineen rikkomisesta.

MONET teini-ikäiset pitävät valehtelemista joissakin olosuhteissa hyväksyttävänä. Jotkut sanovat, että he valehtelisivat estääkseen jonkin rikoksen, suojellakseen viattomia tai pelastaakseen jonkun hengen. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin todellisessa elämässä harvinaisia. Paljon useammin nuoret turvautuvat valheisiin samasta syystä kuin Michelle: välttääkseen rangaistuksen tai päästäkseen pois jostakin epämukavasta tilanteesta.

Donald sanoi äidilleen siivonneensa huoneensa, vaikka hän oli todellisuudessa työntänyt kaiken sängyn alle. Samoin Richard ei kertonut vanhemmilleen saaneensa huonoa arvosanaa sen vuoksi, ettei hän ollut opiskellut tarpeeksi. Sen sijaan hän esitti syyksi sen, ’ettei hän tullut toimeen opettajansa kanssa’. Se ei kuulostanut kovinkaan uskottavalta.

Saatat silti ajatella, että koska nämä valheet eivät olleet pahansuopia, niin ne eivät olleet vahingollisia. ’Eihän valkoinen valhe haittaa ketään’, saatat sanoa. Ja koska sanakirjakin määrittelee valkoisen valheen ’viattomaksi pikku valheeksi’, niin sellaisen esittäminen ei ehkä tunnu kovinkaan pahalta.

Kirjassa The Importance of Lying H. L. Menckenin kerrotaan esittäneen vielä yhden syyn siihen, miksi jotkut turvautuvat valheeseen: ”Totuudessa on se vika, että se on yleensä aina epämukava ja usein ikävystyttävä. Ihmismieli etsii jotakin huvittavampaa ja korvia hivelevämpää.” Ei ole siksi yllättävää, että ihmiset eivät useinkaan halua kuulla totuutta vaan haluavat ’korviaan kutkutettavan’. (2. Timoteukselle 4:3) Suurin maan päällä koskaan elänyt opettaja, Jeesus Kristus, havaitsi tämän todeksi. Hän sanoi aikansa ihmisille: ”Jos puhun totuutta, niin miksi te ette usko minua?” (Johannes 8:46) Miten houkuttelevaa olisikaan toisinaan kertoa miellyttäviä valheita ei-toivottujen totuuksien sijasta.

Mutta merkitseekö se, että jos valhe on miellyttävä tai koskee jotakin vähäpätöistä asiaa tai on jopa hyvää tarkoittava, sitä, että sen kertominen on oikein?

Jumalan näkemys valehtelemisesta

Ihmisten taipumus valehdella pantiin merkille jo Raamatun aikoina. Psalmista sanoi: ”He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin.” Heidän valheittensa takana oli oman edun tavoittelu. He sanoivat: ”Kielemme voimalla me olemme väkevät: huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?” Huomaa kuitenkin, mitä mieltä Jumala oli heidän valheellisesta menettelystään: ”Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu.” – Psalmi 12:3–5.

”Valheellinen kieli” oli ja on todellakin yksi asia, jota Jehova ”vihaa”. (Sananlaskut 6:16, 17) Onhan niin, että Saatana Panettelija itse on ”valheen isä”. (Johannes 8:44) On kiinnostavaa, ettei Raamattu kuitenkaan tee mitään eroa tavallisten valheitten ja ’valkoisten valheitten’ välillä. Se vain sanoo: ”Mikään valhe ei ole totuudesta.” (1. Johannes 2:21) Siksi ”väärämielinen on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisille hän on tuttava”. (Sananlaskut 3:32) Jehova ei tosiaankaan ole läheisessä suhteessa kenenkään epärehellisen kanssa.

Jumalaa pelkäävä nuori ei siis voi pitää minkäänlaista valehtelemista hyväksyttävänä. Tyrone-niminen nuori sanookin: ”Asiat ovat joko tosia tai valheita. Jokin on joko oikein tai väärin.”

Miksi valehteleminen on vahingollista

Miksi valehteleminen on sitten niin väärin? Eikö valheen avulla voisi välttyä rangaistukselta? Ehkä. Mutta mitä tapahtuu, jos valhe paljastuu? Silloin se on vain lykännyt rangaistusta tuonnemmaksi. Lisäksi nuori André huomauttaa: ”Minua raivostuttaa, kun joku kertoo jotakin ja saankin myöhemmin tietää, että se oli valhe.” Niin, valehteleminen herättää vihaa ja mielipahaa. Ja kun valehtelee vanhemmilleen – silloin voi saada varsinaisen rautaisannoksen kuria.

Ei siis ole ihme, että Raamattu sanoo: ”Aarteitten hankkiminen valheen kielin on haihtuva henkäys.” (Sananlaskut 21:6, UM) Toisin sanoen valheen avulla hankittu hyöty on yhtä lyhytaikaista kuin henkäyksen huuru.

Valehteleminen ja omatuntosi

Valehteleminen vahingoittaa myös valehtelijaa itseään. Michellen (joka mainittiin kirjoituksen alussa) onnistui saada vanhempansa vakuuttuneiksi siitä, että hänen veljensä oli rikkonut tuon koriste-esineen. Myöhemmin hän kuitenkin ajatteli, että hänen on pakko tunnustaa heille väärintekonsa. Michelle selittää: ”Minusta tuntui suurimman osan ajasta pahalta. Vanhempani olivat luottaneet minuun, ja nyt olin pettänyt heidän luottamuksensa.”

Michellen huono omatunto valaisee hyvin erästä apostoli Paavalin esittämää periaatetta. Roomalaiskirjeen 2:14, 15:ssä hän osoittaa, että Jumala on pannut ihmiseen omantunnon kyvyn. Paavali selittää, miten se toimii: ”Heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan ja heitä syytetään tai jopa puolustetaan omien ajatustensa ristitulessa.” Michellen omatunto ’todisti’, että valehteleminen on väärin, ja se ’syytti’ häntä – kiusasi häntä syyllisyydentunteilla.

Omantunnon voi tietenkin jättää huomioon ottamatta ja sen voi kovettaa. Adolescence-aikakauslehdessä julkaistu artikkeli osoitti, että esimerkiksi nuoremmat teini-ikäiset olivat taipuvaisia pitämään valehtelemista vääränä. Mutta iän karttuessa heidän näkemyksensä valehtelemisesta muuttuu sallivaiseksi. Kirjoituksessa sanottiin, että ”useammat 15-vuotiaat kuin 12-vuotiaat pitävät valehtelemista joskus hyväksyttävänä”. Ilmeisesti mitä enemmän joku valehtelee, sitä suuremmassa vaarassa hänen ’omatuntonsa on tulla merkityksi kuin poltinraudalla’. – 1. Timoteukselle 4:2.

”Vilpittömän omantunnon” kehittäminen

Paavali saattoi puolestaan sanoa itsestään ja ystävistään: ”Luotamme siihen, että meillä on vilpitön omatunto.” (Heprealaisille 13:18) Paavalin omatunto ei sallinut hänen turvautua valheisiin tai puolitotuuksiin. Onko sinunkin omatuntosi samalla tavoin herkkä valheelle? Jos ei ole, niin valmenna sitä tutkimalla Raamattua ja Raamattuun perustuvaa kirjallisuutta, kuten esimerkiksi tätä lehteä ja sen sisarlehteä Vartiotornia.

Bobby-niminen nuori on tehnyt niin hyvin tuloksin. Toisinaan nämä julkaisut ovat käsitelleet juuri hänen ongelmaansa. Sen sijaan että hän olisi peittänyt ongelman valheiden verkolla, hänen omatuntonsa on pakottanut hänet menemään vanhempiensa luo ja keskustelemaan asiasta rehellisesti heidän kanssaan. Toisinaan tämä on johtanut siihen, että hän on saanut kuritusta. Siitä huolimatta hän myöntää, että ’hän tuntee sisimmässään olonsa paremmaksi’, koska hän on ollut rehellinen.

Se mitä eräs nuori sanoi, on tietysti totta: ”Jos kerrot totuuden, tuotat mielipahaa vanhemmillesi.” He kuitenkin kunnioittavat sinua sen vuoksi, että kerrot heille totuuden. Se osoittaa heille, että olet kasvamassa aikuiseksi ja että ymmärrät olevasi vastuussa teoistasi.

Rehellisen omantunnon kehittämisessä sinua auttaa vielä se, että valitset huolellisesti ystäväsi. ”Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin”, sanoo Sananlaskujen 13:20. Bobby huomauttaa: ”Sellainen ystävä, jonka kanssa kerrot valheita, saattaa sinut vaikeuksiin. Hän ei ole ystävä, johon voisi luottaa.” Niinpä psalmista sanoikin viisaasti: ”En minä istu valheen miesten seurassa.” (Psalmi 26:4) Koeta löytää sellaisia ystäviä, jotka kunnioittavat jumalisia mittapuita.

Lopuksi, jos tunnet kiusausta valehdella, muista, millaiset mittapuut Jehova Jumala asettaa omille ystävilleen. ”Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi?” kysyi psalmista. ”Se, joka – – puhuu sydämessänsä totuutta.” (Psalmi 15:1, 2) Sen ajatteleminen, millainen etu on olla hyvässä suhteessa Jumalan kanssa, kannustaa olemaan rehellinen.

Totuuden puhuminen ei ole aina helppoa. Saatat jopa joutua tilanteeseen, jossa ”ryhmä ihmisiä kertoo valheen, ja sinun yksin täytyy kertoa totuus”, kuten Mark-niminen nuori ilmaisi asian. Mutta se joka päättää kertoa totuuden, säilyttää hyvän omantunnon, hyvän suhteen todellisiin ystäviinsä ja ennen kaikkea hyvän suhteen Luojaansa. Steven-niminen nuori esittääkin asiasta sopivan yhteenvedon sanoen: ”Se että toiset valehtelevat, ei merkitse sitä, että sinun täytyy valehdella.”

[Huomioteksti s. 21]

Valheisiin on usein vaikea uskoa, ja ne vain siirtävät rangaistusta siihen hetkeen, jolloin ne paljastuvat

[Kuva s. 22]

Väärinteon tunnustaminen ei ole helppoa, mutta vanhempasi kunnioittavat rehellisyyttäsi