KÄÄRME

(hepr. na·ḥašʹ, tan·ninʹ, tseʹfaʽ, tsif·ʽō·niʹ; kreik., oʹfis).

Pitkä, suomupeitteinen, raajaton matelija. Käärmeet kulkevat vatsallaan tai kylkiluittensa varassa, ja koska niiden pää on niin lähellä maata, niiden lipova kieli näyttää nuolevan tomua (1Mo 3:14). Israelissa on yli 30 käärmelajia.

Heprealainen sana na·ḥašʹ on ilmeisesti yleisnimi, joka tarkoittaa kaikkia käärmeitä ja käärmemäisiä luomuksia, ja sitä käytetään usein muiden heprealaisten sanojen rinnalla, jotka viittaavat nimenomaisiin käärmelajeihin (Ps 58:4; 140:3; San 23:32). Danin heimoa verrataan ensin yksinkertaisesti ”käärmeeseen [na·ḥašʹ]” ja sitten nimenomaan ”sarvikäärmeeseen [šefi·fonʹ]”, joka makaa tien vieressä ja iskee Israelin vihollisten kimppuun (1Mo 49:17). Tämä heprean sana vastaa kreikkalaista yleissanaa oʹfis. Monet Israelissa nykyään tavattavat käärmeet eivät ole myrkyllisiä, mutta Raamatussa viitataan pääasiassa sellaisiin käärmeisiin, jotka ovat vaarallisia tai myrkyllisiä.

Sanakirjantekijöiden näkemyksen mukaan heprealaisilla sanoilla tseʹfaʽ ja tsif·ʽō·niʹ tarkoitetaan myrkkykäärmeitä, ja heprean ääntämys muistuttaa ehkä sitä sihisevää ääntä, jonka nuo käärmeet päästävät, kun niitä lähestytään. Molemmat saattavat viitata johonkin kyykäärmelajiin, mutta varmasti niitä ei pystytä tunnistamaan. Vuoden 1776 kirkkoraamattu kääntää nämä sanat virheellisesti Jesajan 11:8:ssa, 14:29:ssä ja 59:5:ssä sekä Jeremian 8:17:ssä vastineella ”basiliski”, joka on katseellaan tappava tarueläin.

Kun kerrotaan Mooseksen sauvan muuttumisesta käärmeeksi (2Mo 7:9–13), käytetään heprealaista sanaa tan·ninʹ, jolla tarkoitetaan ilmeisesti ’suurta käärmettä’, koska tuota sanaa käytetään muissa raamatunkohdissa kuvaamaan hirviömäistä vesieläintä (1Mo 1:21; Job 7:12; Ps 74:13; 148:7; Jes 27:1; 51:9). Sellaisia raamatunkohtia, joissa tuo sana tarkoittaa selvästikin myrkkykäärmeitä, ovat 5. Mooseksen kirjan 32:33 ja psalmi 91:13, joissa mainitaan myös kobrat. Pakkosiirtolaisuuden jälkeisessä Jerusalemissa oli lähde, jonka nimi oli ”Suurenkäärmeenlähde” (Ne 2:13).

Käärmeen tunnettuihin ominaisuuksiin viitataan monissa raamatunkohdissa: se liikkuu liukumalla (Job 26:13), se puree, se piileskelee kivimuureissa (Sr 10:8, 11; Am 5:19) ja se on varovainen (1Mo 3:1). Jeesus käytti viimeksi mainittua luonteenpiirrettä esimerkkinä neuvoessaan opetuslapsiaan, miten näiden tuli käyttäytyä susimaisten vastustajiensa keskellä (Mt 10:16).

Huomattava brittiläinen eläintieteilijä H. W. Parker puhuu tästä ’varovaisuudesta’ kirjassaan Snakes: A Natural History (1977, s. 49): ”Vielä puolustuksen viime vaiheessakin vastahyökkäys voi aluksi olla pikemminkin teeskenneltyä kuin todellista; käärme tekee useita raivokkailta näyttäviä syöksähdyksiä, mutta ne eivät ylety kohteeseen, ja joskus se ei edes avaa suutaan. Tässä vaiheessa on myös melko tavallista, että käärme suoristautuu vaivihkaa ollakseen valmis perääntymään nopeasti ja pakenemaan, jos vihollinen kavahtaa taaksepäin. Mutta jos hyökkäys lopulta tapahtuu, käärme noudattaa samaa kaavaa kuin saalistaessaan tosin aggressiivisemmin: lajit, jotka normaalisti purisivat uhriaan ja päästäisivät sen sitten irti tai pelkästään pitelisivät sitä, purevat toistuvasti tai kiusaavat hätyyttelijäänsä.”

Kuvaannollista käyttöä. Käärmettä käytetään kuvaannollisesti monissa raamatunkohdissa: jumalattomien valheita verrataan sen myrkkyyn (Ps 58:3, 4), ilkeiden juonittelijoiden terävä kieli rinnastetaan käärmeen kieleen (Ps 140:3) ja liiallisen viininkäytön sanotaan purevan kuin käärme (San 23:32). Ilmaus ”käärmeellä on ruokanaan tomu” kuvaa sitä, ettei Jehovan ennallistetun kansan keskuudessa harjoiteta väkivaltaa eikä tehdä pahaa (Jes 65:25).

Käärmettä käytetään kielikuvana myös Jumalan julistaessa tuomioita joillekin kansakunnille, esim. Filistealle (Jes 14:29) ja uskottomalle Juudalle (Jer 8:17) sekä Egyptille, jonka ääntä verrataan käärmeen ääneen, mikä viittaa epäilemättä joko sihisevään peräytymiseen tappion jälkeen tai tuon kansakunnan äänen vaimeuteen, joka johtuu sen kärsimästä onnettomuudesta (Jer 46:22). Viimeksi mainitun viittauksen tarkoitus oli luultavasti myös paljastaa, miten turha Egyptin faraoiden oli käyttää uraeuskäärmettä eli pyhää egyptinkobraa päänkoristeensa etupuolella merkkinä käärmejumalatar Uadjetin suojeluksesta. Miikan 7:17:ssä ennustetaan, että kaikki Jumalan kansaa vastustavat kansakunnat joutuvat ’nuolemaan tomua kuin käärmeet’ (ks. myös Am 9:3).

Jeremian 51:34:ssä Siionin asujatar vertaa kuningas Nebukadnessaria ”suureen käärmeeseen”, joka on niellyt hänet.

Saatana Panettelija. Ilmestyksen 12:9:ssä ja 20:2:ssa Jumalan päävastustajaa Saatanaa sanotaan ”alkuperäiseksi käärmeeksi” ilmeisesti siksi, että hän käytti Eedenissä kirjaimellista käärmettä kommunikoidessaan naisen kanssa (1Mo 3:1–15). ”Alkuperäisenä käärmeenä” hän on hengellisessä mielessä myös muiden vastustajien kantaisä, ja sen vuoksi Jeesus luokitteli sellaiset ”käärmeiksi, kyykäärmeiden jälkeläisiksi” (Mt 23:33; vrt. Joh 8:44; 1Jo 3:12).

Väärässä uskonnossa. Käärmettä käytettiin pakanauskonnoissa usein symbolina ja palvonnan kohteena (kuvat, 2. osa, s. 530). Mesopotamiassa, Kanaanissa ja Egyptissä käärme oli sukupuolipalvonnan kohteina olleiden jumalatarten ja hedelmällisyyden vertauskuva; kaksi toisiinsa kietoutunutta käärmettä kuvasi yhdynnän hedelmällisyyttä, ja koska käärme luo nahkansa yhä uudestaan, se kuvasi elämän jatkumista.

Kuningas Hiskia halusi toimillaan juuria kaiken käärmeenpalvonnan alamaistensa keskuudesta murskaamalla palasiksi kuparikäärmeen, jota oli käytetty Mooseksen päivinä myrkkykäärmeiden käytyä kansan kimppuun erämaassa (4Mo 21:6–9; 2Ku 18:4; ks. KUPARIKÄÄRME; TULIKÄÄRME).