”Kuunnelkaahan tätä unta”

JOOSEF katseli kaihoisasti kohti itää toivoen voivansa erkaantua karavaanista ja yrittää karkuun. Melko lähellä jossain noiden vuorten takana sijaitsi Hebron ja hänen kotinsa. Hänen isänsä Jaakob lopettaisi pian päivän toimet tietämättä lainkaan, mitä hänen suosikkipojalleen oli tapahtunut. Joosef ei kuitenkaan pääsisi hänen luokseen. Kenties hän ei näkisi isänsä rakkaita kasvoja enää koskaan! Kauppiaat tarkkailivat Joosefia samalla kun he kannustivat kamelejaan pitkin etelään vievää, kauan käytössä ollutta tietä. He omistivat hänet nyt eivätkä päästäisi häntä silmistään. Heille tämä nuori mies oli – kuten heidän tuoksuvat pihkansa ja öljynsäkin – arvokasta kauppatavaraa, joka tuottaisi voittoa kaukaisessa Egyptissä.

Joosef ei voinut olla paljoakaan vanhempi kuin 17-vuotias. Kuvittele, kuinka hän siristi silmiään kääntyessään katsomaan läntistä taivaanrantaa, kun aurinko laski Suureenmereen, ja yrittäessään käsittää, miten hänen maailmansa oli hajonnut pirstaleiksi. Oli vaikea uskoa, että hänen omat veljensä olivat melkein murhanneet hänet ja sitten myyneet hänet orjaksi. Joosef joutui varmasti pidättelemään kyyneleitä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

Miten Joosef oli joutunut tällaiseen ahdinkoon? Entä mitä me voimme oppia siitä uskosta, jota tämä nuorukainen osoitti, vaikka hänen oman perheensä jäsenet kohtelivat häntä kaltoin ja hylkäsivät hänet?

Joosef oli lähtöisin hyvin suuresta, muttei kovin onnellisesta eikä yhtenäisestä perheestä. Raamatun kuvaus Jaakobin perheestä kertoo korutonta kieltään moniavioisuuden kielteisistä vaikutuksista. Moniavioisuus oli syvään juurtunut tapa, jota Jumala salli kansansa keskuudessa, kunnes hänen Poikansa vahvisti alkuperäisen yksiavioisuuden normin (Matteus 19:4–6). Jaakobilla oli ainakin 14 lasta neljän eri naisen kanssa: hänen kahden vaimonsa Lean ja Raakelin sekä näiden palvelijattarien Silpan ja Bilhan. Jaakob oli alusta alkaen rakastanut kaunista Raakeliaan. Hän ei koskaan tuntenut samanlaista kiintymystä Raakelin vanhempaa sisarta Leaa kohtaan, jonka kanssa hänet oli huijattu naimisiin. Sisarusten välillä vallitsi katkera kilpailu, ja mustasukkaisuus siirtyi myös perheen lapsiin. (1. Mooseksen kirja 29:16–35; 30:1, 8, 19, 20; 37:35.)

Raakel oli kauan hedelmätön, ja kun hän lopulta synnytti Jaakobin vanhoilla päivillä Joosefin, Jaakob antoi pojalle erikoisaseman. Esimerkiksi kun perhe oli matkalla tapaamaan Jaakobin murhanhimoista veljeä Esauta, Jaakob varmisti, että Raakel ja pieni Joosef saivat turvallisimman paikan muun seurueen jäljessä. Tuo jännitteitä täynnä ollut päivä epäilemättä painui Joosefin mieleen pitkäksi aikaa. Kuvittele, miltä hänestä on tuona aamuna tuntunut, kun hän on ihmetellyt silmät suurina, miksi hänen iäkäs mutta tarmokas isänsä oli alkanut ontua. Miten hämmästynyt Joosefin onkaan täytynyt olla kuullessaan syyn siihen: hänen isänsä oli kamppaillut edellisen yön mahtavan enkelin kanssa saadakseen siunauksen Jehova Jumalalta. Jehova palkitsi Jaakobin muuttamalla hänen nimensä Israeliksi. Kokonainen kansa tultaisiin tuntemaan hänen nimellään! (1. Mooseksen kirja 32:22–31.) Aikanaan Joosef sai tietää, että Israelin pojista tulisi tuon kansan kantaisiä.

Myöhemmin nuori Joosef koki ankaran iskun, kun hän menetti elämänsä rakkaimman ihmisen aivan liian varhain. Hänen äitinsä kuoli synnyttäessään hänen nuorempaa veljeään Benjaminia. Jaakob suri vaimonsa kuolemaa syvästi. Voitko nähdä hänet pyyhkimässä Joosefin kyyneleitä ja lohduttamassa poikaansa sillä samalla toivolla, joka oli aikoinaan lohduttanut hänen omaa isoisäänsä Abrahamia? Joosefia on varmasti koskettanut tieto siitä, että jonain päivänä Jehova herättäisi hänen äitinsä uudelleen eloon. Ehkä Joosef oppi rakastamaan entistäkin syvemmin tätä anteliasta Jumalaa, ”elävien” Jumalaa. (Luukas 20:38; Heprealaisille 11:17–19.) Raakelin kuoleman jälkeen Jaakobilla oli aina erityisen helliä tunteita niitä kahta poikaa kohtaan, jotka Raakel oli synnyttänyt. (1. Mooseksen kirja 35:18–20; 37:3; 44:27–29.)

Moni lapsi menisi pilalle erikoiskohtelusta, mutta Joosef otti oppia vanhempiensa monista hyvistä ominaisuuksista, ja hänelle kehittyi sekä vahva usko että herkkä oikean ja väärän taju. Kun hän oli 17-vuotiaana paimenessa isoveljiensä apuna, hän huomasi heidän toimivan jollain tavoin väärin. Tunsiko hän kiusausta vaieta asiasta, jotta saisi veljiensä suosion? Oli miten oli, hän toimi oikein: hän kertoi tapahtuneesta isälleen. (1. Mooseksen kirja 37:2.) Ehkä tuo rohkea teko vain lisäsi Jaakobin arvostusta rakasta poikaansa kohtaan. Nykyisten kristittyjen nuorten kannattaa miettiä Joosefin hyvää esimerkkiä. Vaikka nuoren tekisi mieli salata jonkun toisen – kenties sisaruksen tai ystävän – vakava synti, on viisasta jäljitellä Joosefia ja huolehtia siitä, että asiasta saavat tietää ne, jotka voivat auttaa väärintekijää. (3. Mooseksen kirja 5:1.)

Voimme oppia jotain myös Joosefin perheen elämästä. Tosi kristittyjen keskuudessa ei ole moniavioisuutta, mutta jotkut heistä elävät kyllä uusperheissä, joissa on uudelleen avioituneiden vanhempien lapsia ja lapsipuolia. Kaikki voivat oppia Joosefin perheestä, että puolueellisuus jäytää perheen yhtenäisyyttä. Uusperheiden vanhemmat toimivat viisaasti, kun he tekevät kaikkensa saadakseen lapsensa ja lapsipuolensa vakuuttumaan heidän rakkaudestaan samoin kuin siitä, että kullakin on omat lahjansa ja että jokainen voi lisätä perheen onnellisuutta. (Roomalaisille 2:11.)

Jaakob päätti suoda Joosefille huomionosoituksen – mahdollisesti juuri siksi, että tämä piti rohkeasti kiinni siitä, mikä on oikein. Hän teetti pojalleen aivan erityisen vaatteen. (1. Mooseksen kirja 37:3.) Kyseessä oli todennäköisesti pitkä, hieno takkimainen vaate. Se saattoi olla pitkähihainen ja ulottua aina nilkkoihin saakka. Tällaista asua käyttivät luultavasti ruhtinaat ja muut ylhäissyntyiset miehet.

Jaakob epäilemättä tarkoitti hyvää, ja hänen arvostuksen ja kiintymyksen osoituksensa varmasti lämmitti Joosefin sydäntä. Silti tuo vaate aiheuttaisi Joosefille vielä paljon ikävyyksiä. Ensinnäkin on muistettava, että Joosef oli paimen, mikä merkitsi kovaa fyysistä työtä. Kuvittele häntä loisteliaassa asussaan tarpomassa korkeassa heinikossa, kipuamassa kivenlohkareiden yli tai irrottamassa harhautunutta karitsaa orjantappurapensaasta. Vielä vakavampaa oli kuitenkin se, miten tämä merkki Jaakobin erikoissuosiosta vaikuttaisi Joosefin ja hänen veljiensä suhteeseen.

Raamattu kertoo: ”Kun hänen veljensä näkivät, että heidän isänsä rakasti häntä enemmän kuin kaikkia hänen veljiään, he alkoivat vihata häntä, eivätkä he pystyneet puhumaan hänelle rauhallisesti.”a (1. Mooseksen kirja 37:4.) Joosefin veljien mustasukkaisuus saattaa olla ymmärrettävää, mutta heidän oli epäviisasta antaa myöten tuolle myrkylliselle tunteelle (Sananlaskut 14:30; 27:4). Oletko sinä joskus huomannut olevasi kateellinen jonkun toisen saamasta huomiosta tai kunniasta, jota olisit itse halunnut osaksesi? Muista Joosefin veljiä. Heidän kateutensa sai heidät tekemään sellaista, mitä he myöhemmin syvästi katuivat. Heidän esimerkkinsä muistuttaa kristittyjä siitä, että on paljon viisaampaa ”iloita iloitsevien kanssa” (Roomalaisille 12:15).

Joosef luultavasti vaistosi veljiensä vihamielisyyden. Piilottiko hän hienon vaatteensa velipoikien ollessa lähettyvillä? Ajatus saattoi tuntua houkuttelevalta. Muista kuitenkin, että Jaakob halusi vaatteen kertovan hänen suosiostaan ja rakkaudestaan. Joosef puolestaan halusi osoittautua isänsä luottamuksen arvoiseksi, joten hän käytti sitä uskollisesti. Voimme hyötyä hänen esimerkistään. Vaikka taivaallinen Isämme ei ole koskaan puolueellinen, hän osoittaa toisinaan erityishuomiota joillekin uskollisille palvelijoilleen. Lisäksi hän odottaa palvelijoidensa erottuvan joukosta tässä turmeltuneessa ja moraalittomassa maailmassa. Tosi kristittyjen käytös on kuin Joosefin vaate: se tekee heistä erilaisia. Tavanomaisesta poikkeava käytös herättää joskus kateutta ja vihamielisyyttä. (1. Pietarin kirje 4:4.) Pitäisikö kristityn kätkeä todellinen identiteettinsä – se että hän on Jumalan palvelija? Ei, kuten Joosefinkaan ei tullut piilottaa vaatettaan. (Luukas 11:33.)

Vähän ajan kuluttua Joosef näki kaksi erikoista unta. Ensimmäisessä unessa Joosef näki itsensä ja veljensä sitomassa viljaa lyhteiksi. Mutta sitten hänen veljiensä lyhteet asettuivat hänen suorana seisovan lyhteensä ympärille ja kumartuivat sen eteen. Toisessa unessa aurinko, kuu ja 11 tähteä kumartuivat Joosefin eteen. (1. Mooseksen kirja 37:6, 7, 9.) Mitä Joosefin pitäisi tehdä näiden outojen mutta todentuntuisten unien suhteen?

Nuo unet olivat lähtöisin Jehovalta. Ne olivat profeetallisia, ja Jumala halusi, että Joosef välittäisi muille niiden sisältämän viestin. Joosefin piti oikeastaan toimia samalla tavalla kuin myöhemmin eläneet profeetat, kun he kertoivat Jumalan sanomia ja tuomioita hänen oikukkaalle kansalleen.

Joosef sanoi veljilleen tahdikkaasti: ”Kuunnelkaahan tätä unta, jonka olen nähnyt.” Hänen veljensä ymmärsivät unen merkityksen eivätkä pitäneet siitä lainkaan. He vastasivat: ”Sinäkö tosiaan tulisit hallitsemaan meitä?” Kertomus jatkuu: ”Niin he saivat uutta syytä vihata häntä hänen uniensa ja sanojensa takia.” Kun Joosef kertoi toisen unensa isälleen ja veljilleen, vastaanotto ei ollut juuri sen parempi. Raamatun mukaan ”hänen isänsä nuhteli häntä” ja sanoi hänelle: ”Mitä tämä näkemäsi uni merkitsee? Minäkö ja myös äitisi ja veljesi tosiaan tulisimme kumartumaan eteesi maahan?” Jaakob jäi kuitenkin miettimään asiaa. Voisiko olla niin, että Jehova kommunikoi pojan kanssa? (1. Mooseksen kirja 37:6, 8, 10, 11.)

Joosef ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen Jehovan palvelija, jonka tuli välittää sellainen profeetallinen sanoma, joka olisi epäsuosittu ja johtaisi jopa vainoon. Suurin tällaisista viestintuojista oli Jeesus, ja hän sanoi seuraajilleen: ”Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin.” (Johannes 15:20.) Kaikenikäiset kristityt voivat oppia paljon nuoren Joosefin uskosta ja rohkeudesta.

Pian Jaakob lähetti Joosefin matkalle. Vanhemmat pojat olivat laiduntamassa katraita pohjoisessa lähellä Sikemiä, missä he olivat äskettäin hankkineet katkeria vihollisia. Jaakob oli luonnollisestikin huolissaan pojistaan, joten hän lähetti Joosefin katsomaan, miten he voivat. Voitko kuvitella, miltä Joosefista tuntui? Hän tiesi, että hänen veljensä vihasivat häntä enemmän kuin koskaan! Mitä he ajattelisivat, kun hän tulisi heidän luokseen isänsä lähettämänä? Joosef lähti kaikesta huolimatta tottelevaisesti matkaan. (1. Mooseksen kirja 34:25–30; 37:12–14.)

Kyseessä oli melkoinen taival, sillä Sikem sijaitsi noin 80 kilometriä pohjoiseen Hebronista ja matka kesti kävellen ehkä neljä tai viisi päivää. Päästyään Sikemiin Joosef sai kuitenkin kuulla, että hänen veljensä olivat siirtyneet vielä yli 20 kilometriä pohjoisemmaksi Dotaniin. Kun Joosef viimein lähestyi Dotania, hänen veljensä näkivät hänen olevan tulossa. He alkoivat heti kiehua vihasta. Raamatussa kerrotaan: ”He sanoivat toisilleen: ’Katso! Tuolla tulee se uneksija. Tulkaahan, niin tapetaan hänet ja heitetään hänet johonkin vesikuoppaan; sen jälkeen meidän täytyy sanoa, että villipeto on syönyt hänet. Katsotaan sitten, mitä hänen unistaan tulee.’ ” Ruuben sentään taivutteli veljensä heittämään Joosefin kuoppaan elävänä, koska hän toivoi voivansa pelastaa tämän myöhemmin. (1. Mooseksen kirja 37:19–22.)

Joosef lähestyi veljiään pahaa aavistamatta ja toivoi epäilemättä rauhallista kohtaamista. Sen sijaan veljet kävivät hänen kimppuunsa! He kiskoivat hänen hienon vaatteensa hänen päältään, raahasivat hänet kuivuneen vesikuopan reunalle ja paiskasivat hänet kuoppaan. Sinne Joosef putosi. Toivuttuaan pahimmasta järkytyksestä hän nousi vaivalloisesti jaloilleen mutta tajusi, ettei pystyisi koskaan kiipeämään ylös omin neuvoin. Hän näki pyöreästä aukosta vain taivasta. Veljien äänet etääntyivät. Joosef huusi anovasti heidän peräänsä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Tunteettomasti he kävivät lähettyville syömään. Ruubenin ollessa poissa he harkitsivat jälleen Joosefin tappamista. Juuda kuitenkin suostutteli heidät myymään hänet ohikulkumatkalla oleville kauppiaille. Koska Dotan sijaitsi lähellä Egyptiin vievää kauppareittiä, paikalle sattui ismaelilaisten ja midianilaisten karavaani. Kauppa lyötiin lukkoon ennen Ruubenin paluuta. He myivät veljensä orjaksi 20 sekelistä.b (1. Mooseksen kirja 37:23–28; 42:21.)

Joosef oli nyt kirjoituksen alussa kuvaillussa tilanteessa. Matkatessaan etelään kohti Egyptiä hän näytti menettäneen kaiken. Hän oli aivan yksin! Joosef ei saisi vuosikausiin tietää mitään perheestään – ei siitä tuskasta, jota Ruuben tunsi huomatessaan, että Joosef oli poissa; ei surusta, joka raastoi Jaakobia, kun hänelle uskoteltiin, että Joosef oli kuollut; ei mitään iäkkäästä isoisästään Iisakista, joka oli yhä elossa, eikä pikkuveljestään Benjaminista, jota hän tulisi kaipaamaan syvästi. Mutta vietiinkö Joosefilta aivan kaikki? (1. Mooseksen kirja 37:29–35.)

Joosefilla oli edelleen jotain, mitä hänen veljensä eivät voisi koskaan riistää häneltä: uskoa. Hän tiesi paljon Jumalastaan Jehovasta, ja sitä ei mikään voinut häneltä viedä – ei kodin menetys, eivät vankeuden koettelemukset pitkällä matkalla Egyptiin eikä edes nöyryytys, jonka hän koki, kun hänet myytiin orjaksi varakkaalle Potifar-nimiselle egyptiläiselle (1. Mooseksen kirja 37:36). Joosefin usko ja päätös pysyä lähellä Jumalaansa vain vahvistuivat vastoinkäymisissä. Tulevissa kirjoituksissa näemme, miten Joosefin usko teki hänestä entistäkin hyödyllisemmän Jehova Jumalalle ja hänen vaikeuksiin ajautuneelle perheelleen. Miten viisasta meidän onkaan jäljitellä Joosefin uskoa!