GIDEON

(’maahan hakkaaja, pois hakkaaja’).

Israelin huomattavimpia tuomareita; Manassen heimoon, Abieserin sukuun kuuluneen Joasin poika. Gideon asui Ofran kaupungissa, joka sijaitsi ilmeisesti Jordanin länsipuolella. Se heimon osa, johon hän kuului, oli merkityksettömin Manassessa, ja hän oli ’pienin isänsä huoneessa’. (Tu 6:11, 15.)

Gideon eli hyvin myrskyisänä Israelin historian aikana. Koska israelilaiset olivat uskottomia Jehovalle, he eivät saaneet nauttia töittensä hedelmistä. Monena vuonna ympärillä olevat pakanakansat, varsinkin midianilaiset, olivat tunkeutuneet elonkorjuuaikana Israeliin ”lukuisina kuin kulkusirkat”. Seitsemän vuoden ajan Midianin käsi osoittautui niin raskaaksi israelilaisten päällä, että he tekivät itselleen maanalaisia varastopaikkoja voidakseen kätkeä elintarvikkeensa maahantunkeutujilta. (Tu 6:1–6.)

Kutsutaan vapauttajaksi. Pysytelläkseen piilossa midianilaisilta Gideon oli puimassa viljaa viinikuurnassa eikä avoimella paikalla, kun enkeli näyttäytyi hänelle ja sanoi: ”Jehova on kanssasi, sinä urhoollinen, väkevä mies.” Tämä sai Gideonin kysymään, miten se voisi olla mahdollista, sillä midianilaisethan sortivat kansakuntaa. Kun Gideonille ilmoitettiin, että juuri hän vapauttaisi Israelin, hän mainitsi vaatimattomasti oman merkityksettömyytensä. Mutta hänelle vakuutettiin, että Jehova olisi hänen kanssaan. Gideon pyysi sen vuoksi tunnusmerkkiä voidakseen tietää, että sanansaattaja oli todella Jehovan enkeli. Hän toi lahjaksi lihaa, happamattomia leipiä ja lientä, pani ne enkelin ohjeiden mukaisesti kalliolle ja kaatoi liemen. Enkeli kosketti sauvallaan lihaa ja happamattomia leipiä, jolloin tuli nousi kalliosta ja kulutti uhrin, ja sitten enkeli katosi. (Tu 6:11–22.)

Tuona samana yönä Jehova pani Gideonin kokeeseen käskemällä tämän hajottaa alttarin, jonka hänen isänsä oli omistanut Baal-jumalalle. Hänen piti myös hakata maahan sen vieressä oleva pyhä paalu, rakentaa alttari Jehovalle ja uhrata sillä sitten isänsä seitsenvuotinen nuori sonni (ilmeisesti sonni, jota pidettiin pyhitettynä Baalille) ja käyttää polttopuuna pyhää paalua. Asianmukaista varovaisuutta noudattaen Gideon teki tämän yöllä kymmenen palvelijan avustamana. Kun kaupungin miehet nousivat aamulla ja näkivät, mitä oli tapahtunut, ja saivat sitten tietää Gideonin olevan vastuussa siitä, he vaativat äänekkäästi hänen surmaamistaan. Joas ei kuitenkaan luovuttanut poikaansa heille vaan vastasi terävästi, että Baalin tulisi itse ajaa oma asiansa. Tällöin Joas antoi pojalleen Gideonille nimen Jerubbaal (merk. ’ajakoon Baal asian; kiistelköön Baal’) ja sanoi: ”Ajakoon Baal oman asiansa, koska joku on hajottanut hänen alttarinsa.” (Tu 6:25–32.)

Voitto midianilaisista. Kun midianilaiset tämän jälkeen yhdessä amalekilaisten ja itämaalaisten kanssa hyökkäsivät jälleen Israeliin ja leiriytyivät Jisreelinlaaksoon, Jehovan henki verhosi Gideonin. Gideon kutsui abieserilaiset taisteluun ja lähetti sanansaattajia kaikkialle Manasseen sekä Asseriin, Sebuloniin ja Naftaliin kutsumaan miehiä hänen joukkoihinsa. Gideon halusi vielä lisätodisteen siitä, että Jehova oli hänen kanssaan, ja pyysi siksi, että puimatantereelle yöksi suojattomiksi jätetyt villat olisivat kasteesta märät seuraavana aamuna, mutta tanner olisi kuiva. Jehovan suotua Gideonille tämän ihmeen varovainen Gideon halusi vielä toisen tunnusmerkin varmistuakseen siitä, että Jehova oli hänen kanssaan, ja pyysi siksi päinvastaista ihmettä, ja hänen pyyntöönsä suostuttiin. (Tu 6:33–40.)

Vastaukseksi Gideonin kutsuun 32000 taistelukuntoista miestä tuli hänen tuekseen. He leiriytyivät Harodin lähteelle, joka oli alatasangolla Moren kukkulan luona sijaitsevan midianilaisten leirin eteläpuolella. Hyökkääjiä oli 32000 israelilaiseen verrattuna yli nelinkertainen määrä, sillä heitä oli noin 135000 (Tu 8:10). Jehova osoitti kuitenkin, että Gideonin kanssa oli liian paljon miehiä sikäli, että jos Jumala antaisi Midianin heidän käsiinsä, he saattaisivat luulla pelastuksen johtuneen omasta urheudestaan. Jumalan ohjauksessa Gideon käski niiden, jotka pelkäsivät ja vapisivat, palata takaisin. 22000 lähti pois, mutta miehiä oli vieläkin liikaa. Seuraavaksi Jehova käski Gideonin johdattaa jäljelle jääneet 10000 miestä alas veden ääreen koeteltaviksi. Muutamat, vain 300 miestä, ammensivat vettä suuhunsa kädellään, ja heidät asetettiin erilleen. Ne jotka laskeutuivat polvilleen juomaan, eivät olleet kelvollisia. Nuo 300 osoittivat juomistavallaan olevansa valppaita ja kiinnostuneita taistelusta, joka käytäisiin Jehovan nimessä tosi palvonnan puolesta. Tämän pienen 300-miehisen joukon avulla Jehova lupasi pelastaa Israelin. (Tu 7:1–7.)

Gideon teki yöllä tiedusteluja vihollisleirissä palvelijansa Puran kanssa ja kuuli siellä sattumalta, kun eräs mies kertoi toverilleen unen. Hänen toverinsa vuorostaan tulkitsi unen merkitsevän sitä, että Midian ja koko leiri annettaisiin Gideonin käsiin. Kuulemastaan vahvistuneena Gideon palasi Israelin leiriin, järjesti ne 300 miestä kolmeen joukkoon voidakseen lähestyä Midianin leiriä kolmelta sivulta ja antoi kullekin miehelle torven ja suuren ruukun, jonka sisälle oli pantu soihtu. (Tu 7:9–16.)

Sadan miehensä kanssa Gideon saapui midianilaisten leirin laitaan juuri kun nämä olivat asettaneet paikoilleen keskimmäisen yövartion vahdit. Gideonin ohjeiden mukaisesti hänen miehensä tekivät sitten täsmälleen samalla tavalla kuin hän. Yön hiljaisuuden rikkoi 300 torven ääni, 300 suuren vesiruukun pirstoutuminen ja 300 sotahuudon kaikuminen, ja samaan aikaan 300 soihtua valaisi taivasta. Vihollisleiri joutui sekasorron valtaan. Maahantunkeutujat alkoivat huutaa, ja he lähtivät pakoon, mutta ”Jehova saattoi kunkin miekan toista vastaan koko leirissä, ja leiri jatkoi pakoaan Bet-Sittaan asti, edelleen Sereraan päin, aina Tabbatin luona olevan Abel-Meholan laitamille saakka”. (Tu 7:17–22.)

Sillä välin oli kutsuttu koolle Naftalin, Asserin ja Manassen miehet, ja he lähtivät ajamaan Midiania takaa. Lisäksi lähetettiin sanansaattajia Efraimiin, jotta sieltä ennätettäisiin pakenevien midianilaisten edelle. Efraimilaiset noudattivat ohjeita ja valtasivat vedet aina Bet-Baraan saakka sekä Jordanin. Lisäksi he vangitsivat ja tappoivat kaksi midianilaisruhtinasta, Orebin ja Seebin. Mutta tavatessaan Gideonin efraimilaiset ”yrittivät kiivaasti käydä riitelemään hänen kanssaan”, koska hän ei ollut kutsunut heitä auttamaan alusta lähtien. Gideon osoitti kuitenkin vaatimattomasti, että se, mitä hän oli tehnyt, ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä he olivat tehneet vangitessaan Orebin ja Seebin, ja näin hän tyynnytti heidän henkensä ja vältti yhteenoton. (Tu 7:23–8:3.)

Gideon ja hänen kanssaan olleet 300 miestä ylittivät Jordanin, ja vaikka he olivat väsyneitä, he jatkoivat Midianin kuninkaiden Sebahin ja Salmunnan ja näiden kanssa olevien miesten takaa-ajoa. Gideon pyysi matkan varrella ruokaa Sukkotin miehiltä, mutta Sukkotin ruhtinaat kieltäytyivät auttamasta ja sanoivat: ”Ovatko Sebahin ja Salmunnan kämmenet jo sinun kädessäsi, niin että armeijallesi olisi annettava leipää?” Myös Penuelin miehet kieltäytyivät noudattamasta Gideonin pyyntöä. (Tu 8:4–9.)

Saavuttuaan Karkoriin, mihin noin 15000 mieheen kutistunut hyökkääjien joukko oli leiriytynyt, Gideon löi leirin, kun vihollinen ei ollut varuillaan. Sebah ja Salmunna lähtivät pakoon. Gideon ryhtyi heti ajamaan heitä takaa ja vangitsi heidät. Lisäksi ”hän saattoi koko leirin vapisemaan”. (Tu 8:10–12.)

Kun Gideon palasi taistelusta, hän vangitsi erään nuoren sukkotilaisen miehen, jolta hän sai tietää kaupungin ruhtinaiden ja vanhinten nimet. Gideon teki nyt sen, mitä hän oli luvannut silloin, kun Sukkotin vanhimmat eivät olleet suostuneet hänen pyyntöönsä saada ruokaa: hän antoi heille läksytyksen orjantappuroilla ja okapensailla. Ennakkovaroituksensa mukaisesti Gideon hajotti myös Penuelin tornin ja tappoi tuon kaupungin miehet, koska he eivät olleet suostuneet yhteistyöhön eivätkä antaneet ruokaa hänen miehilleen. (Tu 8:13–17.)

Tämän jälkeen Gideon käski esikoispoikansa Jeterin surmata Sebahin ja Salmunnan, koska he olivat tappaneet Gideonin veljet, hänen äitinsä pojat. Jeter oli kuitenkin nuori mies eikä sen vuoksi uskaltanut tappaa midianilaiskuninkaita. Sebahin ja Salmunnan haastettua Gideonin tämä teloittikin heidät itse. (Tu 8:18–21.)

Valmistaa efodin. Kiitolliset israelilaiset pyysivät Gideonia vakiinnuttamaan sukunsa hallitsijasuvuksi. Gideon ymmärsi kuitenkin, että Jehova oli Israelin laillinen Kuningas, eikä hän siksi suostunut heidän pyyntöönsä. Hän ehdotti sitten, että he lahjoittaisivat kultakoruja, joita he olivat saaneet sotasaaliina; yksistään nenärenkaiden arvo oli 1700 kultasekeliä (218365 dollaria). Sen jälkeen Gideon teki lahjoitetusta saaliista efodin ja asetti sen näytteille Ofraan. Mutta koko Israel alkoi olla ”moraalittomissa suhteissa” efodiin, ja siitä tuli ansa jopa Gideonille ja hänen huonekunnalleen. Vaikka Gideon toimi epäilemättä oikeista vaikuttimista, efodi ohjasi huomion pois Jehovan asettamasta tosi pyhäköstä: tabernaakkelista. Gideonin ponnistelut epäonnistuivat ja johtivat aivan päinvastaisiin tuloksiin kuin hän oli tarkoittanut. (Tu 8:22–27; ks. EFODI.)

Kuolee hyväksyttynä todistajana. Niin täydellinen oli Jehovan Gideonin välityksellä aikaansaama vapautus, että Gideonin 40-vuotisen tuomarikauden ajan vallitsi rauha. Gideonilla oli ajan mittaan monta vaimoa, joiden kautta hän sai 70 poikaa. Gideonin kuoltua hyvässä vanhuusiässä Israel lankesi jälleen Baalin palvontaan. Lisäksi Abimelek, joka oli Gideonin ja hänen sivuvaimonsa, sikemiläisen naisen, poika, tappoi Gideonin muut pojat. Vain nuorimmainen, Jotam, selvisi hengissä. (Tu 8:28–9:5; ks. ABIMELEK nro 4; OFRA nro 3.)

Gideonin usko valtavan ylivoiman edessä oikeutti hänen mainitsemiseensa ’suuressa todistajien pilvessä’ (Hpr 11:32; 12:1). Lisäksi hän ilmaisi esimerkillistä vaatimattomuutta, johon liittyi varovaisuus. Gideonin varovaisuus oli nähtävästi järkevää, eikä sen tule ajatella johtuneen siitä, että häneltä puuttui uskoa, koska hän ei kertaakaan saanut moitteita varovaisuudestaan. Sitä paitsi kuten psalmi 83 osoittaa, Midianin tappio Gideonin päivinä oli profeetallinen malli kaikkien Jehovan vastustajien tulevasta tuhosta, jonka välityksellä Jehova tekee nimensä suureksi ja saattaa kunniaan suvereeniutensa (vrt. Jes 9:4; 10:26).