Auttakaa lapsianne kukoistamaan

MONET vanhemmat etsivät vastauksia lastenkasvatukseen liittyviin kysymyksiin kaikkialta, vaikka vastaukset ovat helposti saatavilla heidän omassa kodissaan. Lukemattomilla perheillä on Raamattu, mutta se kerää pölyä kirjahyllyssä sen sijaan että sen avulla kasvatettaisiin lapsia.

Monet tosin suhtautuvat epäillen Raamattuun perhe-elämän oppaana. He hylkäävät sen, koska se on heidän mielestään vanhanaikainen tai liian ankara. Raamatun vilpitön tutkiminen kuitenkin paljastaa, että se on käytännöllinen kirja perheille. Katsotaanpa miten.

Oikea ympäristö

Raamattu kehottaa isää suhtautumaan lapsiinsa kuin ’oliivipuiden pistokkaisiin pöytänsä ympärillä’ (Psalmit 128:​3, 4). Hennoista taimista ei kasvaisi hedelmää kantavia puita, jollei niitä kasvatettaessa huolehdittaisi oikeasta ravinnosta, maaperästä ja kastelusta. Menestyksekäs lastenkasvatuskin vaatii työtä ja huolenpitoa. Lapsilla on oltava terve ympäristö, jotta he kasvaisivat kypsiksi aikuisiksi.

Ensimmäiseksi tällaisessa ympäristössä tarvitaan rakkautta – aviopuolisoiden välillä sekä vanhempien ja lasten välillä (Efesolaisille 5:​33; Titukselle 2:​4). Monet perheenjäsenet rakastavat toisiaan, mutteivät näe mitään tarvetta osoittaa tuota rakkautta. Ajattelehan kuitenkin: voisitko perustellusti sanoa viestineesi ystäväsi kanssa, jos olisit kirjoittanut hänelle kirjeitä, joihin et olisi edes kirjoittanut osoitetta etkä laittanut postimerkkiä ja joita et olisi koskaan lähettänyt? Samoin Raamatussa osoitetaan, että tosi rakkaus on paljon enemmän kuin vain tunne, joka lämmittää sydäntä – se ilmenee sanoin ja teoin (vrt. Johanneksen 14:​15:een ja 1. Johanneksen kirjeen 5:​3:een). Jumala antoi esimerkin pukemalla sanoiksi sen rakkauden, jota hän tunsi Poikaansa kohtaan: ”Tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt.” (Matteus 3:​17.)

Kiittäminen

Miten vanhemmat voivat osoittaa tällaista rakkautta lapsiaan kohtaan? Ensiksikin etsi hyviä puolia. Lapsista on helppo löytää vikoja. Heidän epäkypsyytensä, kokemattomuutensa ja itsekkyytensä käyvät ilmi lukemattomilla tavoilla päivittäin (Sananlaskut 22:​15). Mutta he tekevät monia hyviä asioita joka päivä. Kumpiin keskityt? Jumala ei takerru virheisiimme vaan muistaa sen hyvän, mitä teemme (Psalmit 130:​3; Heprealaisille 6:​10). Meidän tulee kohdella lapsiamme samalla tavoin.

Muuan nuori mies huomauttaa: ”En muista, että olisin kertaakaan elämässäni saanut minkäänlaista kiitosta kotona – olipa kyse aikaansaannoksista kotona tai koulussa.” Vanhemmat, älkää jättäkö täyttämättä tätä lastenne tärkeää tarvetta! Kaikkia lapsia tulisi kiittää säännöllisesti siitä hyvästä, jota he tekevät. Näin vältytään siltä vaaralta, että he ’masentuisivat’ kasvuvuosinaan ja olisivat varmoja siitä, ettei mikään, mitä he tekevät, ole tarpeeksi hyvää (Kolossalaisille 3:​21).

Viestintä

Voit osoittaa rakkautta lapsiasi kohtaan myös noudattamalla Jaakobin kirjeen 1:​19:ssä olevaa neuvoa: ”[Ole] nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihastumaan.” Saatko lapsesi puhumaan vapaasti ja kuunteletko todella, mitä sanottavaa heillä on? Jos lapsesi tietävät, että alat nuhdella heitä ennen kuin he ovat edes ehtineet puhua loppuun tai että suutut saadessasi tietää, miltä heistä tuntuu, he saattavat pitää tunteensa omana tietonaan. Mutta jos he tietävät, että sinä todella kuuntelet, he paljon todennäköisemmin avautuvat sinulle (vrt. Sananlaskut 20:​5).

Mutta entä jos he paljastavat tunteita, joiden tiedät olevan vääriä? Onko nyt aika vastata vihaisesti, pitää nuhdesaarna tai kurittaa? Joidenkin lapsellisten tunteenpurkausten vuoksi voi tosin olla vaikeaa olla ”hidas puhumaan, hidas vihastumaan”. Tarkastellaanpa kuitenkin jälleen, millaisen esimerkin Jumala antaa lastensa kohtelemisesta. Luoko hän kammottavan pelon ilmapiirin, niin etteivät hänen lapsensa uskalla kertoa hänelle, miltä heistä todella tuntuu? Ei! Psalmissa 62:​8 sanotaan: ”Luota häneen [Jumalaan] kaikkina aikoina, oi kansa. Vuodattakaa sydämenne hänen eteensä. Jumala on turvamme.”

Niinpä kun Abraham oli huolissaan Jumalan päätöksestä tuhota Sodoman ja Gomorran kaupungit, hän ei epäröinyt sanoa taivaalliselle Isälleen: ”On mahdotonta ajatella sinusta, että toimit tällä tavoin – – Eikö kaiken maan Tuomari tee sitä, mikä on oikein?” Jehova ei nuhdellut Abrahamia vaan kuunteli tätä ja lievitti hänen pelkojaan. (1. Mooseksen kirja 18:​20–33.) Jumala on huomattavan kärsivällinen ja hellävarainen, jopa silloin kun hänen lapsensa purkavat tunteita, jotka ovat täysin perusteettomia ja järjettömiä (Joona 3:​10–4:​11).

Vanhempien täytyy samoin luoda ympäristö, jossa lapset tuntevat voivansa kaikessa rauhassa paljastaa sisimmät tunteensa, olivatpa ne kuinka järkyttäviä tahansa. Jos siis lapsesi purkaa kiivaasti tunteitaan, kuuntele. Torumisen sijasta tunnusta lapsen tunteet ja ammenna esiin syyt niihin. Voisit esimerkiksi sanoa: ”Tunnut olevan vihainen sille-ja-sille. Haluatko kertoa, mitä on tapahtunut?”

Suuttumuksen hillitseminen

Yksikään isä tai äiti ei tietenkään ole yhtä kärsivällinen kuin Jehova. Ja lapset voivat epäilemättä koetella vanhempiensa kärsivällisyyttä äärimmilleen. Jos aika ajoin suutut lapsiisi, älä kanna huolta siitä, että olisit sen vuoksi huono isä tai äiti. Toisinaan voit tuntea suuttumusta hyvästä syystä. Kun siihen on aihetta, Jumalakin suuttuu lapsiinsa, jopa joihinkuihin sellaisiin, jotka ovat hänelle erittäin rakkaita (2. Mooseksen kirja 4:​14; 5. Mooseksen kirja 34:​10). Hänen Sanansa opettaa meitä kuitenkin hillitsemään suuttumuksemme (Efesolaisille 4:​26).

Miten? Toisinaan voi olla hyvä rauhoittua jonkin aikaa, niin että suuttumus ehtii tasaantua (Sananlaskut 17:​14). Ja muista, että kyseessä on lapsi! Älä odota hänen käyttäytyvän kuin aikuinen tai ajattelevan kypsästi (1. Korinttilaisille 13:​11). Sen ymmärtäminen, miksi lapsesi käyttäytyy jollakin tavalla, saattaa lievittää suuttumustasi (Sananlaskut 19:​11). Älä milloinkaan unohda, miten suuresti se, että tekee jotakin pahaa, eroaa siitä, että on paha. Jos huudat lapselle, koska hän on käyttäytynyt huonosti, voit saada hänet ihmettelemään, miksi tulisi edes yrittää toimia oikein. Mutta jos oikaiset lasta rakkaudellisesti, voit auttaa häntä toimimaan paremmin seuraavalla kerralla.

Järjestyksen ja kunnioituksen säilyttäminen

Järjestyksen ja kunnioituksen opettaminen lapsille on suurimpia haasteita, mitä vanhemmat kohtaavat. Nykyisessä sallivaisessa maailmassa monet pohtivat, onko heidän edes oikein asettaa lapsilleen minkäänlaisia rajoituksia. Raamattu vastaa: ”Keppi ja ojennus viisautta antavat, mutta valloilleen päästetty poika tuottaa äidilleen häpeää.” (Sananlaskut 29:​15.) Jotkut kammoksuvat sanaa ”keppi”, koska he ajattelevat sen viittaavan jonkinlaiseen lasten pahoinpitelyyn. Niin ei kuitenkaan ole. Heprealainen ’keppiä’ tarkoittava sana tarkoitti sauvaa, jollaista esimerkiksi paimen käytti lampaittensa ohjaamiseen – ei niiden pieksemiseen.a Keppi edustaa sen vuoksi kuria.

Raamatussa kurittaminen merkitsee pääasiassa opettamista. Sen vuoksi Sananlaskujen kirjassa kehotetaan neljä kertaa ’kuuntelemaan kuria’ (Sananlaskut 1:​8; 4:​1; 8:​33; 19:​27). Lasten täytyy oppia, että oikein tekeminen on palkitsevaa ja että väärin tekemisestä koituu huonoja seurauksia. Rangaistuksen avulla saatetaan juurruttaa mieleen kielteiset opetukset, aivan kuten palkinnot – esimerkiksi kiitos – saattavat korostaa myönteisiä opetuksia (vrt. 5. Mooseksen kirja 11:​26–28). Vanhempien on viisasta jäljitellä Jumalan esimerkkiä rankaisemisesta, sillä hän sanoi kansalleen kurittavansa sitä ”sopivassa määrin” (Jeremia 46:​28). Vain muutama ankara sana riittää palauttamaan jotkut lapset kuriin. Toisiin täytyy käyttää kovempia otteita. Mutta ”sopivassa määrin” annettavaan kuriin ei koskaan sisältyisi mitään, mikä saattaisi todella vahingoittaa lasta tunneperäisesti tai fyysisesti.

Tasapainoiseen kuriin tulee sisältyä se, että lapsille opetetaan, missä rajat kulkevat. Monet niistä määritellään selvästi Jumalan sanassa. Raamattu opettaa kunnioittamaan henkilökohtaista omaisuutta koskevia rajoja (5. Mooseksen kirja 19:​14). Se asettaa fyysistä kanssakäymistä koskevia rajoja, joiden mukaan on väärin rakastaa väkivaltaa tai vahingoittaa toista ihmistä tahallaan (Psalmit 11:​5; Matteus 7:​12). Se esittää sukupuolikäyttäytymistä koskevia rajoja ja tuomitsee insestin (3. Mooseksen kirja 18:​6–18). Se jopa myöntää, että ihmisyksilöillä ja tunteilla on rajoja, ja kieltää kutsumasta ketään alentavilla nimillä tai käyttämästä muunlaista sanallista väkivaltaa (Matteus 5:​22). Näiden rajojen opettaminen lapsille – sekä suullisesti että esimerkin avulla – on välttämätöntä terveen ilmapiirin luomiselle perheessä.

Järjestyksen ja kunnioituksen säilyttämiseksi perheessä on myös tärkeää ymmärtää sen jäsenten eri roolit. Monissa perheissä nämä roolit ovat nykyään hämärtyneet tai sekoittuneet. Joissakin perheissä isä tai äiti saattaa uskoa lapselle hankalia pulmia, joita tämä ei kykene ratkomaan. Toisissa perheissä lapset saavat olla pikkudiktaattoreita ja tehdä päätöksiä koko perheen puolesta. Tämä on väärin ja vahingollista. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lastensa tarpeista – ei päinvastoin – olivatpa nuo tarpeet fyysisiä, tunneperäisiä tai hengellisiä (2. Korinttilaisille 12:​14; 1. Timoteukselle 5:​8). Ajatellaanpa Jaakobin esimerkkiä: Hän sovitti koko perheensä ja matkaseurueensa kulkuvauhdin sellaiseksi, ettei se ollut liian kova nuorimmaisille. Hän ymmärsi heidän rajoituksensa ja toimi sen mukaisesti. (1. Mooseksen kirja 33:​13, 14.)

Hengellisistä tarpeista huolehtiminen

Mikään ei ole perheen terveelle ilmapiirille tärkeämpää kuin hengellisyys (Matteus 5:​3). Lapset ovat erittäin taipuvaisia hengellisyyteen. He ovat täynnä kysymyksiä: Miksi olemme olemassa? Kuka teki maan ja sen eläimet, puut ja meret? Miksi ihmiset kuolevat? Mitä tapahtuu sen jälkeen? Miksi hyville ihmisille tapahtuu ikäviä asioita? Luettelo vaikuttaa loputtomalta. Usein juuri vanhemmat eivät mielellään ajattele tällaisia asioita.b

Raamattu kannustaa vanhempia käyttämään aikaa lastensa hengelliseen valmentamiseen. Siinä kuvaillaan tuota valmennusta lämminhenkisin sanoin vanhempien ja lasten väliseksi jatkuvaksi vuoropuheluksi. Vanhemmat voivat opettaa lapsilleen Jumalaan ja hänen Sanaansa liittyviä asioita, kun he ovat yhdessä kävelemässä, kun he istuvat yhdessä kotona tai kun he ovat menossa nukkumaan – milloin vain mahdollista. (5. Mooseksen kirja 6:​6, 7; Efesolaisille 6:​4.)

Raamatussa ei ainoastaan suositella tällaista hengellistä opetusohjelmaa, vaan se myös sisältää tarvittavaa aineistoa. Miten muuten vastaisit edellä mainittujen kaltaisiin lasten kysymyksiin? Raamatussa on vastaukset. Ne ovat selviä ja kiinnostavia ja antavat paljon toivoa tässä toivottomassa maailmassa. Mikä vielä parempaa, luja ote Raamatun viisauteen voi antaa lapsillesi vakaimman ankkurin, varmimman opastuksen nykyisinä levottomina aikoina. Anna heille se, ja he tulevat todella kukoistamaan – sekä nyt että tulevaisuudessa.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 11]

Mieti, miten voit kiittää lastasi säännöllisesti jostakin nimenomaisesta asiasta

[Tekstiruutu s. 9]

Miten auttaa lapsia kukoistamaan

• Huolehdi siitä, että heillä on turvallinen elinympäristö, missä he tuntevat, että heitä rakastetaan ja tarvitaan

• Kiitä heitä säännöllisesti. Mainitse jokin nimenomainen seikka

• Ole hyvä kuuntelija

• Rauhoitu, kun vihantunne leimahtaa

• Aseta selvät, johdonmukaiset rajat

• Anna kullekin lapselle hänen tarvitsemaansa kuria

• Älä odota lapseltasi enempää kuin on järkevää

• Huolehdi hengellisistä tarpeista tutkimalla heidän kanssaan säännöllisesti Jumalan sanaa

[Tekstiruutu s. 10]

Aikaansa edellä

RAAMATUN ohjeiden ansiosta muinaiset israelilaiset saattoivat viettää paljon laadukkaampaa perhe-elämää kuin heidän ympärillään asuvat kansakunnat. Historioitsija Alfred Edersheim kirjoittaa: ”Ei voida juuri puhua siitä, että Israelin rajojen ulkopuolella olisi ollut kunnollista perhe-elämää tai edes perhettä siinä merkityksessä kuin me nuo sanat ymmärrämme.” Esimerkiksi antiikin Roomassa isällä oli lain mukaan ehdoton valta perheessä. Hän saattoi myydä lapsensa orjuuteen, panna heidät kovaan leipätyöhön ja jopa teloittaa heidät – saamatta rangaistusta.

Joidenkuiden roomalaisten mielestä juutalaiset olivat outoa väkeä, koska he kohtelivat lapsiaan hellävaraisesti. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt roomalainen historioitsija Tacitus kirjoittikin juutalaisista vihamielisesti, että heidän tapansa olivat ”sekä kieroutuneita että iljettäviä”. Hän kuitenkin myönsi: ”Heidän keskuudessaan on rikos tappaa ketään vastasyntynyttä lasta.”

Raamatussa esitettiin korkea normi. Se opetti juutalaisille, että lapset olivat kallisarvoisia – todellisuudessa heitä tuli pitää perintönä itse Jumalalta – ja heitä tuli kohdella sen mukaisesti (Psalmit 127:​3). Monet ilmeisesti noudattivatkin tätä neuvoa. Heidän kielenkäyttönsäkin paljastaa sen. Edersheim sanoo, että poikaa ja tytärtä tarkoittavien sanojen lisäksi muinaishepreassa oli yhdeksän lasta tarkoittavaa sanaa, ja jokainen niistä viittasi elämän eri vaiheeseen. Esimerkiksi lapsesta, jota yhä imetettiin, käytettiin eri sanaa kuin lapsesta, joka oli vieroitettu. Hieman vanhemmista lapsista käytettiin sanaa, joka antoi ymmärtää, että nämä kasvoivat lujiksi ja vahvoiksi. Ja vanhempia nuoria varten oli sana, joka merkitsi kirjaimellisesti ’ravistautua vapaaksi’. Edersheim kirjoittaa: ”Varmastikin niiden, jotka seurasivat lapsen elämää niin tarkasti, että kuvailivat sen elämän jokaista eri kasvuvaihetta, on täytynyt olla erittäin kiintyneitä lapsiinsa.”