JEREMIA

(mahd. ’Jehova korottaa’ tai ’Jehova päästää [todennäk. kohdusta]’).

1. Benjaminilainen, joka liittyi Daavidin seuraan tämän ollessa Siklagissa. Hän kuului Daavidin väkeviin miehiin. (1Ai 12:1–4.)

2. Yksi niistä Gadin pojista, jotka kokoontuivat Daavidin luo ”vaikeapääsyiseen paikkaan erämaahan” Daavidin paetessa Saulia. Jeremia oli viides näistä ”urhoollisista, väkevistä miehistä, – – joiden kasvot olivat kuin leijonien kasvot, ja – – [jotka] olivat nopeita kuin gasellit vuorilla”. Näistä Daavidin armeijan gadilaisista päämiehistä sanotaan: ”Vähäisin vastasi sataa ja suurin tuhatta.” He ”ylittivät Jordanin ensimmäisessä kuussa sen tulviessa yli kaikkien äyräittensä, ja sitten he ajoivat pois kaikki alatasangoilla asuvat itään ja länteen”. (1Ai 12:8–15.)

3. Kymmenes Daavidin armeijan gadilaisista päämiehistä, joista kerrotaan nro 2:ssa (1Ai 12:13, 14).

4. Yksi isänhuoneen päämies siinä Manassen heimon osassa, joka asui kuninkaiden päivinä Jordanin itäpuolella. Ruubenilaiset, gadilaiset ja Jordanin itäpuolella asuva Manassen puoli heimoa (johon kuului tämän Jeremian jälkeläisiä) ”alkoivat toimia uskottomasti esi-isiensä Jumalaa kohtaan ja ryhtyivät olemaan moraalittomissa suhteissa niiden maan kansojen jumaliin, jotka Jumala oli tuhonnut heidän edestään. Siksi Israelin Jumala herätti Assyrian kuninkaan Pulin hengen, niin, Assyrian kuninkaan Tilgat-Pilneserin hengen, niin että hän [Israelin kuninkaan Pekahin päivinä] vei pakkosiirtolaisuuteen ne, jotka olivat ruubenilaisia ja gadilaisia, ja ne, jotka kuuluivat Manassen puoleen heimoon, ja vei heidät Halahiin ja Haboriin ja Haraan ja Gosanjoelle.” (1Ai 5:23–26; 2Ku 15:29.)

5. Libnan pappiskaupungin asukas. Hän oli kuningas Josian vaimon Hamutalin isä; Hamutal oli kuningas Jehoahasin ja kuningas Sidkian (Mattanjan) äiti. (2Ku 23:30, 31; 24:18; Jer 52:1; Jos 21:13; 1Ai 6:57.)

6. Profeetta. Hänen isänsä, pappi Hilkia, oli kotoisin Anatotista, pappiskaupungista joka oli Benjaminin alueella, vajaat 5 km Jerusalemin temppelivuoresta pohjoiskoilliseen. (Jer 1:1; Jos 21:13, 17, 18.) Jeremian isä Hilkia ei ollut Hilkia-niminen ylimmäinen pappi, joka kuului Eleasarin sukuhaaraan. Jeremian isä oli hyvin todennäköisesti Itamarin sukuhaaraa ja mahdollisesti Abjatarin jälkeläinen, papin jonka kuningas Salomo poisti pappispalveluksesta (1Ku 2:26, 27).

Valtuutetaan profeetaksi. Jeremia kutsuttiin profeetaksi nuorena miehenä, 647 eaa., Juudan kuninkaan Josian (659–629 eaa.) 13. hallitusvuonna. Jehova sanoi hänelle: ”Ennen kuin muodostin sinua äidinkohdussa, minä tunsin sinut, ja ennen kuin aloit tulla esiin kohdusta, minä pyhitin sinut. Minä tein sinusta kansakunnille profeetan.” (Jer 1:2–5.) Hän oli sen vuoksi yksi niistä harvoista ihmisistä, joiden syntymästä Jehova otti vastuun – puututtuaan asiaan ihmeen tai johdatuksen välityksellä – jotta heistä voisi tulla hänen erikoispalvelijoitaan. Tällaisia miehiä ovat mm. Iisak, Simson, Samuel, Johannes Kastaja ja Jeesus. (Ks. EDELTÄTIETÄMYS, ENNALTAMÄÄRÄYS.)

Kun Jehova puhui Jeremialle, tämä ilmaisi itseluottamuksen puutetta. Hän vastasi Jumalalle: ”Voi, Suvereeni Herra Jehova! Katso, enhän edes osaa puhua, sillä olen vain poikanen.” (Jer 1:6.) Näistä Jeremian sanoista ja niiden vertaamisesta siihen rohkeuteen ja lujuuteen, jota hän osoitti palvellessaan profeettana, voidaan havaita, että Jeremialla ei ollut tuota epätavallista voimaa synnynnäisesti, vaan että se johtui todellisuudessa hänen täydellisestä luottamuksestaan Jehovaan. Jehova oli tosiaan hänen kanssaan ”kuin hirmuinen mahtaja”, ja nimenomaan Jehova teki Jeremian ”linnoitetuksi kaupungiksi ja rautapylvääksi ja kuparimuureiksi kaikkea maata vastaan” (Jer 20:11; 1:18, 19). Jeremialla oli sellainen rohkean ja pelottoman miehen maine, että Jeesuksen maallisen palveluksen aikana jotkut pitivät häntä kuolleista herätettynä Jeremiana (Mt 16:13, 14).

Kirjoitukset. Sen lisäksi, että Jeremia oli profeetta, hän oli myös tutkija ja historioitsija. Hän kirjoitti hänen mukaansa nimetyn kirjan, ja yleensä hänen katsotaan kirjoittaneen myös 1. ja 2. Kuninkaiden kirjan, joissa käsitellään molempien valtakuntien (Juudan ja Israelin) historiaa siitä lähtien, mihin Samuelin kirjat päättyvät (ts. Daavidin koko Israelia koskeneen hallituskauden jälkipuoliskolta), molempien valtakuntien loppuun saakka. Joidenkin tapahtumien ajankohta voidaan määrittää täsmällisesti sen ajanlaskun perusteella, jonka Jeremia esittää kuninkaiden aikakaudelta ja jossa hän asettaa rinnakkain Israelin ja Juudan kuninkaiden hallituskausia. Jerusalemin kukistumisen jälkeen Jeremia kirjoitti Valituslaulut.

Voimakas tuomiosanoma. Jeremia ei ollut mikään ainainen valittaja. Sen sijaan hän osoitti olevansa rakkaudellinen, huomaavainen ja myötätuntoinen. Hän ilmaisi erinomaista itsehillintää ja suurenmoista kestävyyttä, ja hänen kansansa käytös ja sen saamat tuomiot murehduttivat häntä suuresti (Jer 8:21).

Itse asiassa nimenomaan Jehova esitti valituksen Juudaa vastaan – täysin aiheellisesti – ja Jeremian velvollisuus oli julistaa sitä hellittämättä, kuten hän tekikin. On myös syytä muistaa, että Israel oli Jumalan kansa, joka oli sidottu häneen liiton kautta ja joka oli hänen lakinsa alainen, mutta rikkoi tuota lakia törkeästi. Jehova osoitti toistuvasti, että Laki oli Jeremian esittämien tuomiojulistusten syy ja luja peruste, ja hän kiinnitti huomion ruhtinaiden ja kansan vastuuseen ja kertoi heille, missä kohdin he olivat rikkoneet Lakia. Kerran toisensa jälkeen Jehova kiinnitti huomiota siihen, minkä hän oli profeettansa Mooseksen välityksellä varoittanut kohtaavan heitä, jos he kieltäytyisivät kuuntelemasta hänen sanojaan ja rikkoisivat hänen liittonsa (3Mo 26; 5Mo 28).

Rohkeus, kestävyys, rakkaus. Jeremian rohkeus ja kestävyys sopivat hyvin yhteen sen kanssa, miten paljon hän rakasti kansaansa. Hänellä oli julistettavanaan ankaria tuomiojulistuksia ja pelottavia tuomioita varsinkin papeille, profeetoille ja hallitsijoille sekä niille, jotka menivät ”suositulle tielle” ja olivat ”pysyvässä uskottomuudessa” (Jer 8:5, 6). Hän ymmärsi kuitenkin, että hänet oli valtuutettu myös ”rakentamaan ja istuttamaan” (Jer 1:10). Hän itki sitä onnettomuutta, jonka oli määrä kohdata Jerusalemia (Jer 8:21, 22; 9:1). Valituslaulujen kirja on osoitus siitä, että hän rakasti Jehovan nimeä ja kansaa ja oli huolissaan niistä. Vaikka raukkamainen ja epävarma kuningas Sidkia oli kohdellut Jeremiaa petollisesti, tämä pyysi häntä hartaasti tottelemaan Jehovan ääntä, niin että hän saisi elää (Jer 38:4, 5, 19–23). Jeremia ei ollut myöskään omavanhurskas vaan luki itsensä kansan joukkoon tunnustaessaan sen jumalattomuuden (Jer 14:20, 21). Nebusaradanin vapautettua hänet hän epäröi lähteä niiden luota, jotka vietiin Babylonin pakkosiirtolaisuuteen, ehkä siksi, että hän tunsi velvollisuudekseen jakaa heidän kohtalonsa, tai siksi, että hän halusi jatkaa heidän hengellistä auttamistaan (Jer 40:5).

Toisinaan Jeremia masentui pitkän uransa aikana ja tarvitsi Jehovalta vahvistusta, mutta vastoinkäymisissäkään hän ei lakannut pyytämästä Jehovan apua (Jer 20).

Seura. Jeremiaa ei hylätty niiden yli 40 vuoden aikana, joina hän palveli profeettana. Jehova oli hänen kanssaan vapauttaakseen hänet hänen vihollisistaan (Jer 1:19). Jehovan sana ilahdutti Jeremiaa (Jer 15:16). Hän karttoi sellaisten seuraa, jotka eivät ottaneet huomioon Jumalaa (Jer 15:17). Hän löysi hyvää seuraa, jonka parissa hän saattoi ’rakentaa’ (Jer 1:10), nimittäin rekabilaiset, Ebed-Melekin ja Barukin. Näiden ystävien välityksellä häntä autettiin ja hänet pelastettiin kuolemasta, ja useammin kuin kerran Jehovan voima ilmeni siten, että häntä suojeltiin. (Jer 26:7–24; 35:1–19; 36:19–26; 38:7–13; 39:11–14; 40:1–5.)

Dramaattisia kuvauksia. Jeremia esitti useita pienoisnäytelmiä, jotka kuvasivat Jerusalemin tilaa ja sitä kohtaavaa onnettomuutta. Niitä olivat hänen käyntinsä savenvalajan talossa (Jer 18:1–11) ja se, että hänen hankkimansa vyö turmeltui (Jer 13:1–11). Jeremiaa kiellettiin menemästä naimisiin, mikä toimi varoituksena siitä, että lapset, jotka noina Jerusalemin viimeisinä päivinä syntyisivät, ’kuolisivat sairauksiin’ (Jer 16:1–4). Hän murskasi pullon Jerusalemin vanhinten edessä vertauskuvaksi kaupunkia uhkaavasta hävityksestä (Jer 19:1, 2, 10, 11). Hän lunasti setänsä pojalta Hanamelilta pellon kuvatakseen 70 vuoden pakkosiirtolaisuuden jälkeen tapahtuvaa paluuta, jolloin Juudassa jälleen ostettaisiin peltoja (Jer 32:8–15, 44). Tahpanhesissa Egyptissä hän kätki suuria kiviä tiilipenkereeseen faraon talon luona ja profetoi, että Nebukadnessar asettaisi valtaistuimensa juuri siihen paikkaan (Jer 43:8–10).

Tosi profeetta. Daniel tunnusti Jeremian Jumalan tosi profeetaksi, ja tutkittuaan Jeremian sanoja 70-vuotisesta pakkosiirtolaisuudesta hän saattoi vahvistaa ja rohkaista juutalaisia sillä, että heidän vapautuksensa oli lähellä (Da 9:1, 2; Jer 29:10). Esra kiinnitti huomiota hänen sanojensa täyttymiseen (Esr 1:1; ks. myös 2Ai 36:20, 21). Apostoli Matteus kertoi erään Jeremian profetian täyttyneen Jeesuksen varhaislapsuudessa (Mt 2:17, 18; Jer 31:15). Apostoli Paavali puhui profeetoista, mm. Jeremiasta, jonka kirjoituksia hän lainasi Heprealaiskirjeen 8:8–12:ssa (Jer 31:31–34). Tuo sama kirjoittaja sanoi näistä miehistä, että ”maailma [ei] ollut heidän arvoisensa” ja että he ”saivat todistuksen uskonsa välityksellä” (Hpr 11:32, 38, 39).

7. Habassinjan poika ja Jaasanjan isä. Jaasanja oli yksi niiden rekabilaisten johtajista, jotka profeetta Jeremia pani kokeeseen tarjoamalla heille viiniä juotavaksi mutta jotka kieltäytyivät juomasta sitä. (Jer 35:1–10, 19.)

8. Pappi (tai samannimisen pappishuoneen edustaja), joka palasi Babylonin pakkosiirtolaisuudesta 537 eaa. käskynhaltija Serubbabelin ja ylimmäisen papin Jesuan mukana (Ne 12:1).

9. Yksi niistä papeista (tai samannimisen pappishuoneen edustajista), jotka vahvistivat sinetillä ”lujan sopimuksen”. Nehemia sekä ruhtinaat, papit ja leeviläiset tekivät tuon sopimuksen Jehovan edessä vaeltaakseen Jumalan lain mukaan. Jos nimi edustaa pikemminkin huonekuntaa kuin yksilöä, tämä voi olla sama kuin nro 8. (Ne 9:38; 10:1, 2, 29.)

10. Yksi niistä, jotka Nehemia määräsi kävelemään kulkueessa uudelleen rakennetulla Jerusalemin muurilla sen vihkiäisjuhlassa. (Tämä saattaa olla sama henkilö kuin se pappi, joka mainitaan Nehemian 10:2:ssa.) Kulkue seurasi kuoroa, joka kulki Tuhkakasojen portin ohi oikealle kohti Vesiporttia ja kohtasi lopulta toisen kuoron temppelissä. (Ne 12:31–37.) Jojakimin päivinä Hananja oli Jeremian isänhuoneen päämies (Ne 12:12). Jos nimi Jeremia tarkoittaa tässä huonekuntaa eikä yksilöä, tämä voi olla sama kuin nro 8.