EUFRAT

Etu-Aasian pisin ja tärkein joki, jonka turkinkielinen nimi Fırat muistuttaa hyvin paljon heprealaista nimeä Peratʹ ja muinaispersialaista nimeä Ufratu. Ensimmäinen maininta siitä on 1. Mooseksen kirjan 2:14:ssä, jossa sen sanotaan olevan yksi aikoinaan Eedenistä lähteneistä neljästä virrasta.

Israelille määrätyn alueen raja. Jumala teki Abrahamin kanssa liiton siitä, että hän antaisi Abrahamin siemenelle maan ”Egyptinvirrasta suureen virtaan, Eufratvirtaan, saakka” (1Mo 15:18). Tämä lupaus toistettiin Israelin kansakunnalle (2Mo 23:31; 5Mo 1:7, 8; 11:24; Jos 1:4). 1. Aikakirjan 5:9:ssä sanotaan, että ennen Daavidin hallituskautta jotkut Ruubenin jälkeläiset ulottivat asutuksen ”aina sinne asti, mistä mennään Eufratvirran varrella olevaan erämaahan”. Mutta koska Eufrat on n. 800 km:n päässä kuljettaessa ”Gileadin itäpuolella” (1Ai 5:10), tämä voi merkitä yksinkertaisesti sitä, että ruubenilaiset laajensivat Gileadin itäpuolisen alueensa Syyrian aavikon reunaan, josta aavikko jatkuu Eufratille. (KR-92 sanoo: ”Sen autiomaan laidoille asti, joka alkaa Eufratvirrasta”; RS: ”Aina sinne asti, mistä saavutaan Eufratin tällä puolella olevalle aavikolle”; JB: ”Sen aavikon alkuun, joka päättyy Eufratvirtaan”.) Jehovan lupaus täyttyikin nähtävästi ensi kerran kokonaan Daavidin ja Salomon hallituskausilla, jolloin Israelin valta-alueen rajat sulkivat sisäänsä Soban aramealaisen kuningaskunnan ja ulottuivat näin ollen Eufratin rantamille asti, ilmeisesti Pohjois-Syyrian kautta kulkevaa osuutta pitkin (2Sa 8:3; 1Ku 4:21; 1Ai 18:3–8; 2Ai 9:26). Merkittävyytensä vuoksi Eufratia nimitettiin usein vain ”Virraksi” (Jos 24:2, 15; Ps 72:8).

Alkulähteet ja reitti. Noin 2700 km pitkä Eufrat saa alkunsa pääasiassa kahdesta lähdejoesta. Toinen, nimeltään Karasu, alkaa Koillis-Turkista, n. 100 km Mustanmeren kaakkoiskulmauksesta. Toisen, Muratin, latvat ovat suunnilleen Vanjärven ja Araratin puolivälissä. Likimain näiden kahden joen puolivälissä on Araksjoen laakso; jotkut yhdistävät Araksjoen 1. Mooseksen kirjan 2:13:ssa mainittuun Gihoniin. Karasu ja Murat virtaavat miltei yhdensuuntaisina länteen, kunnes ne yhtyvät lähellä Kebanin kaupunkia n. 610 m:n korkeudessa merenpinnan yläpuolella.

Tästä eteenpäin nuo yhdistyneet joet muodostavat varsinaisen Eufratin. Polveiltuaan vuoristoisen maaston halki Muratin latvoilta jo n. 640 km joki kääntyy ja kulkee seuraavat n. 480 km kohti etelää. Matkan varrella on lukuisia vesiputouksia ja koskia, ja lopulta joki virtaa Syyrian tasangolle lähellä muinaisen Karkemisin sijaintipaikkaa.

Karkemisin kahlaamo. Karkemis vartioi tärkeää kahlauspaikkaa, jonka kautta armeijat ja karavaanit kulkivat Pohjois-Mesopotamiasta Pohjois-Syyriaan. Karkemis oli suuri linnoitettu kaupunki, joka joutui myöhemmin Assyrian haltuun (Jes 10:5–9). Farao Neko valloitti kaupungin n. 629 eaa., sen jälkeen kun hän oli taistellut Josian armeijaa vastaan Megiddossa ja surmannut tuon Juudan kuninkaan ollessaan matkalla Karkemisiin (2Ku 23:29; 2Ai 35:20–24). Kolme neljä vuotta myöhemmin (625 eaa.) Nebukadnessarin joukot ylittivät Eufratin ja löivät egyptiläiset Karkemisissa, mistä alkoi Egyptin herruuden totaalinen heikkeneminen Syyrian ja Palestiinan alueella (Jer 46:2, 6, 10; 2Ku 24:7).

Karkemisista Persianlahdelle. Karkemisin kohdalla Eufrat on vain n. 160 km:n päässä Välimerestä, mutta sen jälkeen joki kääntyy kaakkoon päin kohti Persianlahtea, joka on yli 1100 km:n päässä. Eufratin keskijuoksu ulottuu Karkemisista Hitin kaupunkiin, bitumikuoppien alueelle, ja matkalla Balikh- ja Khaburjoet tuovat siihen lisää vettä. Hitin jälkeen joki kulkee Mesopotamian hedelmällisen tasangon halki, ja n. 80 km Hitin eteläpuolella, Bagdadin lähistöllä, se on enää 40 km:n päässä Tigriistä. Alajuoksullaan Eufrat levittäytyy laajoille suomaille ja rappeutuneisiin kanaviin, ja sen virtaus hidastuu.

Eufrat ja Tigris yhtyvät viimein lähellä Basraa, ja tästä yhtymäkohdasta aina Persianlahdelle saakka joki tunnetaan nimellä Shatt al-Arab. Pliniuksen ja muiden muinaisten historioitsijoiden mukaan Eufrat laski alun perin mereen eri kohdassa kuin Tigris (Natural History, VI, XXVI, 128–131). Yleisesti uskotaan, että Persianlahden pohjukan suistoalue on muodostunut näiden kahden joen kasaamasta lietteestä ja että alkuperäinen rantaviiva oli paljon pohjoisempana, ehkä jopa kaldealaisten muinaisen Urin kaupungin luona, joka oli Abrahamin entinen kotikaupunki.

Eufratin vedet ovat matalimmillaan syyskuussa, ja sitten vedenpinta nousee tasaisesti toukokuuhun saakka, jolloin se tavallisesti on korkeimmillaan. Sulava lumi saa aikaan kevättulvia. Epäilemättä sekä Eufratin että Tigriin jokavuotisiin tulviin perustuu Jesajan kuvaus, jonka mukaan Babylonia on ”meren erämaa” (Jes 21:1, 2). Näitä tulvavesiä säännösteltiin muinoin patojen ja patoluukkujen avulla, joiden kautta vedet ohjattiin kastelukanaviin ja keräilyaltaisiin. Nämä kanavat muodostivat Eufratin ja Tigriin välille kasteluverkon, joka varmisti melkein koko Ala-Babylonian satoisuuden. Vuosisatojen kuluessa kanavat ovat yleensä tukkeutuneet, mistä on koitunut haittaa maataloudelle; myös kasteluvesistä maaperään kertyneet suolat ovat osasyynä siihen, että kerran hedelmällinen laakso on vähitellen turmeltunut.

Suuria kaupunkeja. Eufratin rannoilla sijaitsi muinoin monia kaupunkeja, mm. Ur, Erek, Kis ja Babylon. Jokiuoma on ilmeisesti siirtynyt jonkin verran länteen, koska suurin osa noista muinaisista paikoista sijaitsee nykyään useiden kilometrien päässä joen itäpuolella.

Suuri Babylonin kaupunki rakennettiin alun perin Eufratin molemmille puolille, ja joen vesistä muodostettiin kaupungin ympärille leveä, syvä vallihauta sekä kanavajärjestelmä kaupungin muurien sisäpuolelle. Babylonin kukistuessa 539 eaa. Kyyros johti Eufratin vedet toisaalle, jolloin hänen joukkonsa pääsivät marssimaan joenuomaa myöten pahaa aavistamattomaan kaupunkiin. Näin Eufratin vedet ’kuivatettiin’. (Jes 44:27, 28; 45:1.) Ilmestyksen 16:12:ssa profetoidaan ”suurelle Eufratvirralle” käyvän kuvaannollisessa mielessä samoin, sen jälkeen kun kuudes enkeli on vuodattanut ”maljansa”. Seuraavassa luvussa kuvaillaan vertauskuvallisen ”Suuren Babylonin” tuhoa. Sen sanotaan ’istuvan paljojen vesien päällä’, jotka tarkoittavat ”kansoja ja ihmisjoukkoja ja kansakuntia ja kieliä”. (Il 17:1, 5, 15–18.)

Raja; Jeremian matka. Eufrat muodosti sen kiistanalaisen syyrialais-palestiinalaisen alueen pohjoisrajan, josta Egypti ja Babylonia taistelivat, ja samoin se oli rajana Persian maailmanvallan aikana, jolloin se erotti idän lännestä, kuten ilmaus ”Virran tuolla puolen” osoittaa (Esr 4:10, 11; 5:3; 6:6; Ne 2:7). Aikanaan Eufrat oli myös Rooman imperiumin itärajana.

Jeremian 13:1–7 on herättänyt keskustelua, koska Jeremian matka Jerusalemista Eufratvirralle, lähimpäänkin kohteeseen vähän Karkemisin eteläpuolelle, merkitsi yli 500 km:n matkaa kumpaankin suuntaan, ja raamatunkohta osoittaa, että hän teki tuon matkan mahdollisesti kaksi kertaa (tosin välillä kulunutta aikaa ei mainita). Eräässä Juutalaisen julkaisuseuran valmistamassa käännöksessä vain translitteroidaan tässä kohdassa käytetty heprean sana muotoon ”Perat”, ja jotkut ajattelevat, että tässä ei tarkoitetakaan Eufratia vaan Paran kaupunkia (Jos 18:23), joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Jerusalemista lähellä Anatotia. Nimen Peratʹ (Eufrat) toistaminen kertomuksessa neljä kertaa osoittanee kuitenkin, että sen nimisellä paikalla oli suuri merkitys profeetallisessa näytelmässä, kun taas tuntemattomalla Paran pikkukaupungilla tuskin näyttäisi olevan mitään erityistä merkitystä tapahtumalle. Jotkut huomauttavat, että heprealaista sanaa na·harʹ (joki) ei käytetä tässä raamatunkohdassa nimen Peratʹ yhteydessä, mutta on syytä panna merkille, että tuo sana puuttuu myös Jeremian 51:63:sta, jossa kuitenkin selvästi viitataan Eufratiin. Ei siis näytä olevan mitään järkevää syytä otaksua Jeremian 13:1–7:ssä esitetyn kertomuksen viittaavan mihinkään muuhun kuin Eufratvirtaan.

On täysin mahdollista, että Jeremia kätki vyön joen läheisyyteen ainakin suunnilleen niille main, mistä Nebukadnessarin johtamat Babylonian sotajoukot ylittivät Eufratin marssillaan, joka johti lopulta Juudan ja Jerusalemin autioitukseen. Joka tapauksessa Jeremian Eufratille tekemän matkan – tai mahdollisesti kahden matkan – olisi pitänyt varmasti tehostaa suuresti sitä varoitussanomaa, joka tällä tavalla oli tarkoitus välittää Juudan valtakunnan hengellisesti turmeltuneelle kansalle (vrt. Jer 2:18, 19).