ALEKSANTERI

(’miehen puolustaja’).

Aleksanteri Suuri, Makedonian hallitsijan Filippos II:n ja hänen vaimonsa Olympiaan poika; syntyi Pellassa 356 eaa. Vaikka häntä ei mainitakaan Raamatussa nimeltä, se että hän hallitsisi viidettä maailmanvaltaa, ennustettiin kaksisataa vuotta ennen hänen syntymäänsä (Da 8:5–7, 20, 21).

Kaksi vuotta sen jälkeen kun Aleksanteri oli noussut valtaan isänsä salamurhan jälkeen, hän ryhtyi – hiukan yli 20-vuotiaana – valloittamaan maailmaa (Da 8:5). Tämä häikäisevän taitava nuori sotastrategi järjesti verrattain pienen armeijansa moniriviseen falangimuodostelmaan. Hänen isänsä oli ottanut tämän taktiikan käyttöön, ja Aleksanteri kehitti sen tehokkuuden huippuunsa.

Sen sijaan, että Aleksanteri olisi kahden Vähässä-Aasiassa saavuttamansa ratkaisevan voiton jälkeen (ensimmäinen saatiin Granikosjoella ja toinen Issoksen tasangolla, jossa arviolta puolen miljoonan sotilaan vahvuinen Persian armeija koki täydellisen tappion) ajanut takaa pakenevia persialaisia, hän käänsi huomionsa Tyroksen saarikaupunkiin. Vuosisatoja aikaisemmin oli ennustettu, että Tyroksen muurit, tornit, talot ja sen tomukin heitettäisiin mereen (Hes 26:4, 12). Sen vuoksi on varsin merkittävää, että Aleksanteri käytti Nebukadnessarin vuosikausia aiemmin hävittämän, mantereella sijainneen kaupungin kivimurskaa rakentaessaan 800 m pitkän pengertien saarikaupunkiin. Hänen laivastonsa ja sotakoneensa murskasivat tuon ylpeän meren valtiattaren heinäkuussa 332 eaa.

Jerusalem puolestaan antautui ja avasi porttinsa, ja Josefuksen mukaan (Jewish Antiquities, XI, 337 [viii, 5]) Aleksanterille näytettiin Danielin profetian kirja, todennäköisesti sen 8. luku, jonka mukaan mahtava kreikkalainen kuningas alistaisi ja valloittaisi Persian maailmanvallan. Silloin Aleksanteri säästi Jerusalemin ja työntyi etelään, Egyptiin, jossa häntä tervehdittiin vapauttajana. Sinne hän perusti Aleksandrian kaupungin, josta tuli oppineisuuden keskus ja jossa aikanaan tehtiin kreikkalainen Septuaginta. Sitten Aleksanteri käänsi katseensa itään, palasi Egyptistä Palestiinan kautta ja voitti 47000 miehellään Gaugamelan lähistöllä Persian uudelleen järjestäytyneen valtavan armeijan. Tapahtumat vyöryivät nopeasti: entiset ystävät murhasivat Dareios III:n, Babylon antautui, ja Aleksanteri riensi eteenpäin saadakseen haltuunsa Susan ja Persepoliin kaupungit. Sieltä hän jatkoi sotaretkeään Intiaan, minkä jälkeen hän kääntyi taas länteen päin.

Valloituksen jälkeiset tapahtumat. Aleksanterilla oli suuria suunnitelmia, jotka koskivat Babylonin uudelleen rakentamista ja sen tekemistä hänen pääkaupungikseen, mutta ne eivät koskaan toteutuneet. Kuten Daniel oli ennustanut, kuolema katkaisi hänen uransa ja hän murtui “heti kun – – [hän] tuli väkeväksi“ eli hänen ollessaan valtansa huipulla (Da 8:8). Aleksanterin kunnianhimoinen pyrkimys rakentaa Babylon uudelleen jäi toteutumatta, koska vuonna 323 eaa., 32-vuotiaana ja parhaissa voimissaan, hän kuoli yhtäkkiä luultavasti malariaan, jota hänen kevytmielinen elämänsä pahensi. Hänet palsamoitiin ja lopulta haudattiin Aleksandriaan Egyptiin.

Lyhyen uransa aikana Aleksanteri otti vaimokseen Roksanen, valloittamansa Baktrian kuninkaan tyttären, sekä Stateiran, Persian kuninkaan Dareios III:n tyttären. Roksane synnytti hänelle pojan, jonka nimeksi annettiin Aleksanteri (Allou). Lisäksi muuan Barsine synnytti hänelle aviottoman pojan, jonka nimi oli Herakles. Danielin profetiassa oli kuitenkin ennustettu, että hänen valtakuntaansa ei jätettäisi ”hänen jälkeläisilleen”, ja kaikki Aleksanterin perheen jäsenet ja perilliset raivattiinkin tieltä muutaman vuoden kuluessa (Da 11:3, 4). Lisäksi oli kirjoitettu: ”Ja että se murtui, niin että sen tilalle nousi lopulta neljä, tarkoittaa, että siitä kansakunnasta nousee neljä valtakuntaa, mutta ei hänen voimassaan.” (Da 8:22.) Ei siis ollut pelkkä historiallinen sattuma, että imperiumi jaettiin neljän Aleksanterin kenraalin kesken: Seleukos Nikator otti Mesopotamian ja Syyrian, Kassandros Makedonian ja Kreikan, Ptolemaios I Soter (Ptolemaios I) Egyptin ja Palestiinan ja Lysimakhos Traakian ja Vähän-Aasian.

Aleksanterin valloitukset jättivät historiaan merkittävimmän jälkensä levittämällä kreikan kielen ja kreikkalaisen kulttuurin laajalle alueelle. Yleiskreikasta (koinee) tuli kansainvälinen kieli, minkä vuoksi myös Raamatun jälkimmäinen osa kirjoitettiin yleiskreikaksi eikä hepreaksi.