Jäljittele heidän uskoaan

Hän oppi virheistään

JOONA toivoi voivansa vaientaa kaameat äänet. Laivan takilaa ravisteleva raju tuuli ujelsi vimmatusti, ja vuorenkorkuiset aallot hakkasivat aluksen laitoihin niin että lankut natisivat ja rusahtelivat. Eikä siinä kaikki. Paljon pahemmalta Joonasta kuulostivat kapteenin ja hänen miehistönsä huudot ja vaikerointi, kun he kaikin voimin yrittivät estää laivaa uppoamasta. Joona oli varma, että he olivat kuolemaisillaan – hänen takiaan!

Mistä Joonan ahdinko johtui? Joona oli tehnyt vakavan virheen: hän oli rikkonut Jumalaansa Jehovaa vastaan. Mitä hän oli tehnyt? Eikö tilanne ollut enää korjattavissa? Voimme oppia paljon Joonan kertomuksesta. Se muun muassa auttaa meitä näkemään, että nekin, joiden usko on aitoa, voivat erehtyä mutta myös oikaista erehdyksensä.

Galilealainen profeetta

Joonasta puhuttaessa monille tulee mieleen lähinnä kielteisiä ominaisuuksia, kuten tottelemattomuus ja jopa jääräpäisyys. Mutta oli Joonalla muitakin ominaisuuksia. Olihan Jehova Jumala itse valinnut hänet palvelemaan profeettanaan, eikä Jehova olisi antanut hänelle tätä vastuullista tehtävää, jos hän olisi ollut uskoton tai epävanhurskas.

Joonan taustasta paljastetaan jotain 2. Kuninkaiden kirjan 14:25:ssä. Hän oli kotoisin Gat-Heferistä, joka sijaitsi vain noin neljän kilometrin päässä Nasaretista, kaupungista jossa Jeesus Kristus varttui suunnilleen 800 vuotta myöhemmin.a Joona palveli profeettana Israelin kymmenen heimon valtakunnan kuninkaan Jerobeam II:n hallituskaudella. Elian profetoinnista oli jo aikaa, ja hänen seuraajansa Elisa oli kuollut Jerobeamin isän hallituskaudella. Vaikka Jehova olikin noiden miesten avulla juurinut pois Baalin palvonnan, Israel oli jälleen tieten tahtoen menossa harhaan. Maata hallitsi nyt kuningas, joka ”teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä” (2. Kuninkaiden kirja 14:24). Joonan palvelus ei siis varmastikaan ollut helppoa eikä mukavaa, mutta hän suoritti sitä silti uskollisesti.

Eräänä päivänä Joonan elämässä tapahtui yllättävä käänne. Hän sai Jehovalta tehtävän, joka tuntui hänestä äärimmäisen vaikealta. Mitä Jehova pyysi häntä tekemään?

”Nouse, mene Niniveen”

Jehova käski Joonaa: ”Nouse, mene Niniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja julista sitä vastaan, että heidän pahuutensa on tullut eteeni.” (Joona 1:2.) On helppo ymmärtää, että tämä tehtävä saattoi vaikuttaa varsin pelottavalta. Ninive sijaitsi noin 800 kilometrin päässä idässä, ja jalkaisin sinne olisi taittanut matkaa luultavimmin kuukauden päivät. Ehkä vaivalloinen matka oli kuitenkin pientä verrattuna itse tehtävään. Ninivessä Joonan piti viedä Jehovan tuomiosanoma assyrialaisille, joiden tiedettiin olevan väkivaltaisia, jopa raakalaismaisia. Jos Jumalan oma kansa oli kiinnittänyt vain vähän huomiota Joonan sanomaan, niin mitä toivoa oli tällaisista pakanoista? Miten yksinäiselle Jehovan palvelijalle kävisi suunnattomassa Ninivessä, jota tultaisiin kutsumaan ”verenvuodatuksen kaupungiksi”? (Nahum 3:1, 7.)

Emme tiedä varmasti, mutta tällaiset ajatukset ovat hyvinkin voineet risteillä Joonan mielessä. Sen kuitenkin tiedämme, että Joona pakeni. Jehova oli käskenyt hänen mennä itään, mutta hän lähti länteen – niin kauas länteen kuin vain kykeni. Hän meni rannikolle Joppe-nimiseen satamakaupunkiin, missä hän näki laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin. Jotkut tutkijat sanovat Tarsisin sijainneen Espanjassa. Jos niin oli, Joona suuntasi noin 3500 kilometrin päähän Ninivestä. Tällainen merimatka Suurenmeren – joksi Välimerta tuolloin kutsuttiin – toiseen ääreen on ehkä kestänyt jopa vuoden. Kuinka vakaasti Joona olikaan päättänyt paeta Jehovan hänelle antamaa tehtävää!

Merkitseekö tämä, että Joona oli pelkuri ja voimme siksi unohtaa hänet? Häntä ei pidä tuomita liian kärkkäästi. Kuten tulemme näkemään, hän kykeni osoittamaan huomattavaa rohkeutta. Mutta samoin kuin me kaikki, Joonakin oli epätäydellinen ihminen ja kamppaili monien puutteiden kanssa (Psalmit 51:5). Kukapa meistä ei olisi joskus joutunut taistelemaan pelkoa vastaan?

Meistä saattaa toisinaan tuntua, että Jehova pyytää meitä tekemään jotakin vaikeaa, jopa mahdotonta. Kristittyinä meidän odotetaan saarnaavan Jumalan valtakunnan hyvää uutista, mutta välillä se voi tuntua meistä pelottavalta (Matteus 24:14). On liiankin helppo unohtaa perustavaa laatua oleva totuus, jonka Jeesus lausui: ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Markus 10:27.) Jos tämä totuus tahtoo unohtua meiltä, voimme ehkä ymmärtää Joonan epäröinnin. Mitä pakenemisesta seurasi hänelle?

Jehova kurittaa uppiniskaista profeettaansa

Voimme vain kuvitella, kuinka Joona astui laivaan, joka oli todennäköisesti foinikialainen rahtialus. Hän katseli, kun kapteeni miehistöineen ahersi saadakseen aluksen matkaan ja ulos satamasta. Kun rannikko vähitellen katosi näkyvistä, Joona on saattanut luulla päässeensä pälkähästä. Yhtäkkiä sää kuitenkin muuttui.

Kova tuuli kuohutti merta hurjaan raivoon, ja aaltojen korkeus olisi saanut nykyisetkin alukset näyttämään perin heppoisilta. Ei aikaakaan, kun tuo puulaiva alkoi vaikuttaa kovin pieneltä ja hauraalta jättiläismäisten aaltojen piestessä sitä. Oliko Joona tuolloin perillä siitä, mitä hän myöhemmin kirjoitti – että ”Jehova itse syöksi merelle suuren tuulen”? Vaikea sanoa, mutta ainakin hän näki, miten merimiehet alkoivat huutaa avukseen jumaliaan, ja hän tiesi, että niiltä oli turha odottaa apua. Joona kertoo: ”Laiva oli haaksirikkoutumaisillaan.” (Joona 1:4; 3. Mooseksen kirja 19:4.) Ja miten Joona olisikaan voinut rukoilla apua Jumalalta, jota hän parhaillaan pakeni!

Neuvottomana Joona laskeutui laivan kannen alle ja asettui makuulle. Hän vaipui sikeään uneen.b Kapteeni löysi Joonan, herätti hänet ja kehotti häntä rukoilemaan jumalaansa niin kuin kaikki muutkin tekivät. Koska merimiehet olivat varmoja siitä, että tähän myrskyyn liittyi jotain yliluonnollista, he heittivät arpaa nähdäkseen, kuka laivalla olevista oli syypää heidän ahdinkoonsa. Pelko alkoi epäilemättä kalvaa Joonan mieltä, kun mies toisensa perään karsiutui. Pian totuus paljastui. Jehova ohjasi myrskyä samoin kuin arvanheittoakin erottamaan joukosta yhden miehen – Joonan. (Joona 1:5–7.)

Joona kertoi merimiehille kaiken. Hän oli Kaikkivaltiaan Jumalan Jehovan palvelija. Tätä Jumalaa hän oli loukannut ja lähtenyt pakoon, mikä oli saattanut heidät kaikki suureen vaaraan. Miehet olivat tyrmistyneitä; Joona saattoi nähdä kauhun heijastuvan heidän silmistään. He kysyivät, mitä heidän pitäisi tehdä hänelle pelastaakseen laivansa ja säilyäkseen hengissä. Mitä Joona vastasi? Häntä saattoi puistattaa ajatuskin hukkumisesta kylmään, myrskyiseen mereen. Mutta kuinka hän voisi aiheuttaa kaikille näille miehille samanlaisen kuoleman, kun hän tiesi voivansa pelastaa heidät? Niinpä hän sanoi: ”Nostakaa minut ja heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy teille, sillä tiedän, että tämä suuri myrsky on kohdannut teitä minun takiani.” (Joona 1:12.)

Nämä eivät todellakaan kuulosta pelkurin sanoilta! Jehovan sydäntä varmasti lämmitti nähdä, että tuolla kriittisellä hetkellä Joona oli rohkea ja valmis uhrautumaan. Tämä osoittaa, kuinka vahva Joonan usko oli. Voimme jäljitellä sitä asettamalla toisten hyvinvoinnin omamme edelle (Johannes 13:34, 35). Kun joku on fyysisen, tunneperäisen tai hengellisen avun tarpeessa, uhraudummeko auttaaksemme häntä? Kun teemme niin, miellytämme suuresti Jehovaa.

Ehkä Joonan uhrautuvuus teki vaikutuksen myös merimiehiin, sillä aluksi he eivät suostuneet hänen ehdotukseensa. He yrittivät sen sijaan kaikin keinoin selviytyä myrskystä, mutta turhaan. Rajuilma vain koveni. Viimein he tajusivat, ettei heillä ollut valinnanvaraa. He huusivat Joonan Jumalan Jehovan puoleen ja pyysivät häntä osoittamaan heille armoa. Sitten he nostivat Joonan ja heittivät hänet yli laidan. (Joona 1:13–15.)

Joona armahdetaan ja pelastetaan

Joona syöksyi raivoavaan mereen. Ehkä hän pyristeli pysyäkseen pinnalla ja näki kuohujen keskeltä, miten laiva vähitellen etääntyi. Valtavat aallot pyyhkäisivät hänen ylitseen ja painoivat hänet pinnan alle. Hän upposi aina vain syvemmälle aavistellen, että kaikki toivo oli mennyttä.

Joona kuvaili myöhemmin, miltä hänestä tuolloin tuntui. Hetkessä hänen mieleensä tulvahti muistikuvia menneestä. Häntä kirpaisi ajatus siitä, ettei hän enää näkisi Jehovan kaunista temppeliä Jerusalemissa. Hän tunsi vajoavansa meren syvyyksiin, vuorten pohjiin saakka, missä häneen takertui merilevää. Tästä näytti tulevan hänen hautansa. (Joona 2:2–6.)

Yhtäkkiä jokin liikahti lähistöllä. Esiin tuli valtava, tumma hahmo ja syöksyi kita ammollaan Joonaa kohti. Se ahmaisi Joonan suuhunsa ja nielaisi hänet sisuksiinsa!

Tämä olisi varmasti kaiken loppu. Joona koki kuitenkin jotain hämmästyttävää: hän oli yhä elossa! Hän ei ollut murskaantunut, hän ei ollut sulamassa ravinnoksi, eikä hän ollut edes tukehtumaisillaan. Hänessä oli edelleen elämän henki, vaikka hänen kaiken järjen mukaan olisi pitänyt jo kuolla. Vähitellen kunnioittava pelko valtasi Joonan. Jehova Jumala oli selvästikin ”toimittanut suuren kalan nielaisemaan Joonan” (Joona 1:17).c

Minuutit kuluivat ja venyivät tunneiksi. Pimeydessä, joka oli synkin mitä Joona koskaan oli kokenut, hän puki sanoiksi ajatuksensa ja rukoili Jehova Jumalaa. Tuo koko paljonpuhuva rukous löytyy Joonan kirjan toisesta luvusta. Se osoittaa, että Joona tunsi hyvin Raamatun kirjoitukset, sillä siinä viitataan usein Psalmien kirjaan. Siitä heijastuu myös eräs sydäntälämmittävä ominaisuus, nimittäin kiitollisuus. Joona sanoi lopuksi: ”Minä puolestani tahdon uhrata sinulle kiitoksen äänin. Mitä olen juhlallisesti luvannut, sen tahdon täyttää. Pelastus kuuluu Jehovalle.” (Joona 2:9.)

Joona oppi, että Jehova voi pelastaa kenet tahansa, mistä tahansa ja milloin tahansa. Jehova löysi ja pelasti huolestuneen palvelijansa jopa ”kalan sisuksista” (Joona 1:17). Vain Jehova kykenisi pitämään ihmisen elossa ja terveenä kolme päivää ja kolme yötä suuren kalan vatsassa. Meidän on nykyään hyvä muistaa, että Jehova on ”Jumala, jonka kädessä on hengityksesi” (Daniel 5:23). Jokaisesta hengenvedosta ja jopa itse elämästä saamme kiittää yksin häntä. Olemmeko kiitollisia? Eikö Jehova ansaitsekin tottelevaisuutemme?

Miten oli Joonan laita? Oppiko hän osoittamaan kiitollisuutta Jehovaa kohtaan tottelemalla häntä? Oppi kyllä. Kolmen päivän ja kolmen yön kuluttua kala toi Joonan rantaan ja ”oksensi Joonan kuivalle maalle” (Joona 2:10). Ajattele, että kaiken tuon jälkeen Joonan ei tarvinnut edes uida rantaan! Hänen täytyi tietenkin omin päin jatkaa matkaa tuolta rannalta, missä ikinä se olikin. Ennen pitkää hänen kiitollisuutensa joutui kokeeseen. Joonan 3:1, 2:ssa sanotaan: ”Sitten Joonalle tuli Jehovan sana toisen kerran, ja se kuului: ’Nouse, mene Niniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja julista sille se julistus, jonka minä sinulle puhun.’” Mitä Joona tekisi?

Hän ei epäröinyt. Kertomus jatkuu: ”Silloin Joona nousi ja meni Niniveen Jehovan sanan mukaisesti.” (Joona 3:3.) Hän totteli. Hän oli selvästi oppinut virheistään. Meidän täytyy tässäkin suhteessa jäljitellä Joonan uskoa. Me kaikki teemme syntiä, me kaikki teemme virheitä (Roomalaisille 3:23). Mutta annammeko periksi vai opimmeko virheistämme ja käännymmekö palvelemaan tottelevaisesti Jumalaa?

Palkitsiko Jehova Joonan tottelevaisuuden? Kyllä palkitsi. Ensinnäkin näyttää siltä, että Joona sai lopulta tietää merimiesten selvinneen hengissä. Myrsky laantui heti sen jälkeen kun Joona toimi epäitsekkäästi, ja merimiehet ”alkoivat pelätä Jehovaa suuresti” ja uhrasivat hänelle eivätkä väärille jumalilleen. (Joona 1:15, 16.)

Paljon myöhemmin seurasi vielä suurempi palkinto. Jeesus puhui ajasta, jonka Joona oli suuren kalan vatsassa, ja vertasi sitä profeetallisesti aikaan, jonka hän itse olisi haudassa eli Šeolissa (Matteus 12:38–40). Joona on varmasti haltioissaan, kun hänet herätetään kuolleista maan päälle ja hän kuulee tästä siunauksesta (Johannes 5:28, 29). Jehova haluaa siunata sinuakin. Otatko sinä Joonan tavoin oppia virheistäsi ja osoitatko tottelevaisuutta ja epäitsekkyyttä?

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 29]

Joona kriitikkojen hampaissa

▪ Ovatko Raamatun Joonan kirjassa kuvaillut tapahtumat totta? Joonan kirjaa on kritisoitu kautta aikojen. Nykyään, historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen aikana, se hylätään usein kokonaan, koska sitä pidetään taruna, legendana, myyttinä tai puhtaasti mielikuvituksen tuotteena. Muuan 1800-luvulla elänyt kirjoittaja selitti, että erään papin mukaan kertomus Joonasta ja suuresta kalasta on eriskummallinen allegoria: Joona oli todellisuudessa Valas-nimisessä majatalossa Joppessa. Kun hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa laskun maksamiseen, isäntä heitti hänet ulos. Näin valas ensin ”nielaisi” Joonan ja sitten ”oksensi” hänet. Todellisuudessa näyttää siltä, että raamatunkriitikot haluavat ottaa Joonan hampaisiinsa innokkaammin kuin suuri kala konsanaan.

Miksi tämä Raamatun kirja herättää näin paljon epäilystä? Siinä kuvaillaan ihmeitä. Monilla kriitikoilla on nähtävästi jyrkkä ennakkokäsitys ihmeistä: niitä ei voi tapahtua. Mutta onko järkevää ajatella näin? Kysy itseltäsi: Uskonko Raamatun ensimmäiseen lauseeseen? Sehän kuuluu: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” (1. Mooseksen kirja 1:1.) Miljoonat järkevät ihmiset kautta maailman ovat viisaita hyväksyessään tämän yksinkertaisen totuuden. Kuitenkin tuohon yhteen lauseeseen sisältyy jossain mielessä paljon enemmän kuin yhteenkään niistä ihmeistä, joita Raamatussa kuvaillaan myöhemmin.

Mietihän seuraavaa: Mitkä Joonan kirjassa mainitut seikat olisivat ylivoimaisia sille Persoonalle, joka loi suunnattomat tähtitaivaat ja kaikki maapallon moninaiset ihmeet? Eikö hän olisi kyennyt nostattamaan myrskyä? Pakottamaan suurta kalaa nielaisemaan ihmisen? Tai saamaan tuon saman kalan oksentamaan hänet? Mikään näistä ei olisi lainkaan vaikeaa Persoonalle, jolla on rajattomasti voimaa. (Jesaja 40:26.)

Ihmeellisiä asioita tapahtuu toisinaan myös ilman Jumalan väliintuloa. Kertoman mukaan vuonna 1758 muuan merimies putosi laivasta Välimereen ja hai nielaisi hänet. Haita ammuttiin tykillä, jolloin se oksensi miehen, joka saatiin vedettyä lähes vahingoittumattomana turvaan. Jos tämä kertomus on totta, se on harvinainen ja jopa hämmästyttävä – muttei mikään ihme. Eikö Jumala voisi saada voimallaan aikaan jotain paljon suurempaa?

Epäilijät väittävät myös, ettei kukaan voi säilyä kolmea päivää elossa kalan vatsassa tukehtumatta. Ihmiset ovat kuitenkin keksineet, miten täyttää säiliöitä paineilmalla; niiden avulla veden alla voi hengittää pitkiäkin aikoja. Eikö Jumala olisi voinut monin verroin suuremman voimansa ja viisautensa välityksellä mahdollistaa sen, että Joona pystyi hengittämään ja pysyi elossa kolme päivää? Jehovan enkeli sanoikin kerran Jeesuksen äidille Marialle: ”Jumalalle ei mikään julistus ole mahdotonta.” (Luukas 1:37.)

Mikä muu todistaa, että Joonan kirja on täsmällistä historiaa? Joonan kuvaus laivasta ja sen miehistöstä on yksityiskohtainen ja todenmukainen. Joonan 1:5:ssä merimiesten kerrotaan heitelleen mereen tavaroita laivan keventämiseksi. Muinaiset historioitsijat ja jopa rabbien laki osoittavat, että näin tavattiin tehdä myrskysäällä. Myös Joonan myöhempi kuvaus Ninivestä sopii yhteen historiallisten ja arkeologisten todisteiden kanssa. Mikä huomattavinta, Jeesus Kristus sanoi, että Joonan viettämät kolme päivää kalan vatsassa viittasivat profeetallisesti siihen, kuinka kauan hän itse olisi haudassa (Matteus 12:38–40). Jeesuksen todistus vahvistaa sen, että Joonan kertomus on totta.

”Jumalalle ei mikään julistus ole mahdotonta.” (LUUKAS 1:37)

[Kuva s. 26]

Joonan kehotuksesta merimiehet heittivät hänet mereen.