Jeesuksen ihmeet – historiaa vai tarua?
”Neljännellä yövartiolla hän tuli heidän luokseen kävellen merta pitkin.” (Matteus 14:25)
USKO Jeesuksen Kristuksen ihmetekoihin on miljoonille ihmisille eri puolilla maailmaa lähes yhtä tärkeää kuin usko itse Jumalaan. Evankeliumien kirjoittajat – Matteus, Markus, Luukas ja Johannes – kuvailevat noin 35:tä Jeesuksen ihmettä. Heidän kertomuksistaan käy kuitenkin ilmi, että hän suoritti vielä paljon enemmänkin yliluonnollisia mainetekoja (Matteus 9:35; Luukas 9:11).
Näitä ihmeitä ei ollut tarkoitettu viihteeksi. Ne liittyivät kiinteästi siihen Jeesuksen väitteeseen, että hän oli Jumalan Poika, kauan odotettu Messias (Johannes 14:11). Mooses oli tehnyt ihmetekoja tunnusmerkiksi esitellessään itsensä orjuudessa elävälle Israelin kansalle (2. Mooseksen kirja 4:1–9). On johdonmukaista, että Messiaaltakin, jonka ennustettiin olevan suurempi kuin Mooses, olisi odotettu jotakin tunnusmerkkiä Jumalan tuesta (5. Mooseksen kirja 18:15). Siksi Jeesusta sanotaan Raamatussa ”mieheksi jonka Jumala julkisesti osoitti – – [juutalaisille] voimateoin ja ennakoivin ihmein ja tunnusmerkein” (Apostolien teot 2:22).
Aiemmin ihmiset yleensä hyväksyivät kiistelemättä Raamatun kuvan Jeesuksesta ihmeiden tekijänä. Viime vuosikymmeninä evankeliumit ovat kuitenkin joutuneet kriitikkojen hampaisiin. Lloyd Graham viittaa kirjassaan siihen Raamatun kertomukseen, jossa Jeesus käveli veden päällä, ja esittää jopa näin pitkälle menevän väitteen: ”Ihmisen täytyy olla todella tietämätön asioista uskoakseen tämän pitävän kirjaimellisesti paikkansa, mutta silti miljoonat kirjaimellisesti uskovat niin. Ja sitten vielä ihmettelemme, mikä maailmassa on vikana. Voisiko tällaisen tietämättömyyden vallitessa parempaa maailmaa odottaakaan?” (Deceptions and Myths of the Bible.)
Mahdottomia?
Tällainen arvostelu ei kuitenkaan ole järkevää. Eräässä tietosanakirjassa ihme määritellään ”tapahtumaksi, jota ei voida selittää tunnettujen luonnonlakien avulla” (The World Book Encyclopedia). Tämän määritelmän mukaan väritelevisiota, matkapuhelinta tai pientä kannettavaa tietokonetta olisi pidetty ihmeenä vielä sata vuotta sitten! Onko järkevää sanoa jotakin suoralta kädeltä mahdottomaksi vain siksi, ettemme pysty selittämään sitä nykyisen tieteellisen tuntemuksen pohjalta?
Harkinnan arvoinen on tämäkin seikka: ”Ihmeeksi” käännetty sana kreikassa, joksi ”Uusi testamentti” alun perin kirjoitettiin, oli dyʹna·mis – sana joka pohjimmiltaan merkitsee ’voimaa’. Se on käännetty myös ”voimateoiksi” ja ”kyvyksi” (Luukas 6:19; 1. Korinttolaisille 12:10; Matteus 25:15). Raamattu väittää, että Jeesuksen ihmeet olivat osoitus ”Jumalan majesteettisesta voimasta” (Luukas 9:43). Olisivatko tuollaiset teot mahdottomia kaikkivaltiaalle Jumalalle – hänelle jolla on ’runsaasti dynaamista energiaa’? (Jesaja 40:26, UM.)
Todisteita aitoudesta
Neljän evankeliumin lähempi tarkastelu tuo esiin lisätodisteita niiden uskottavuudesta. Ensinnäkin nämä kertomukset poikkeavat huomattavasti saduista ja legendoista. Ajatellaanpa esimerkiksi tarinoita, joita Jeesuksesta liikkui hänen kuolemansa jälkeisinä vuosisatoina. Apokryfisessä Tuomaan evankeliumissa kerrotaan: ”Viisivuotiaana tämä lapsukainen Jeesus – – kulki kylän halki ja joku lapsi törmäsi juostessaan Hänen hartioihinsa. Jeesus suuttui ja sanoi hänelle: ’Et pääse matkasi päähän.’ Ja heti hän kaatui ja kuoli.” Ei ole vaikeaa huomata, mikä tämä kertomus on laatuaan – mielikuvitukseen perustuva sepite. Lisäksi tässä kuvattu oikullinen, ilkeä lapsi ei muistuta lainkaan Raamatun Jeesusta (vrt. Luukas 2:51, 52).
Harkitaanpa sitten aitoja evankeliumikertomuksia. Niissä ei ole liioittelua eikä kuvitteellisuuden sävyä. Jeesus teki ihmeitä täyttääkseen todellisen tarpeen, ei vain noudattaakseen jotain mielijohdetta (Markus 10:46–52). Hän ei koskaan käyttänyt voimaansa omaksi hyödykseen (Matteus 4:2–4). Hän ei myöskään koskaan käyttänyt sitä näytelläkseen taitojaan. Kun utelias kuningas Herodes halusi Jeesuksen tekevän jonkin ihmeen, ”tunnusmerkin”, tämä ”ei vastannut hänelle mitään” (Luukas 23:8, 9).
Jeesuksen ihmeet ovat myös jyrkkä vastakohta ammattitaikureiden, noitien ja ihmeparantajien työlle. Jeesus tuotti teoillaan kunniaa aina Jumalalle (Johannes 9:3; 11:1–4). Hänen ihmeisiinsä ei liittynyt tunteisiin vetoavia rituaaleja, maagisia loitsuja, suurellisia näytöksiä, petkutusta tai hypnotisoimista. Kun Jeesus kohtasi sokean kerjäläisen nimeltä Bartimeus, joka huusi: ”Rabbuuni, anna minun saada näköni takaisin”, Jeesus sanoi hänelle yksinkertaisesti: ”’Mene, uskosi on tehnyt sinut terveeksi.’ Ja heti hän sai näkönsä takaisin.” (Markus 10:46–52.)
Evankeliumien muistiinmerkinnöistä käy ilmi, että Jeesus suoritti voimatekonsa ilman rekvisiittaa, varta vasten suunniteltuja kulisseja tai hämäävää valaistusta. Hän toimi ulkoilmassa, usein lukemattomien silminnäkijöiden edessä (Markus 5:24–29; Luukas 7:11–15). Vastakohtana nykyajan ihmeparantajien yrityksille hänen pyrkimyksensä parantaa eivät koskaan epäonnistuneet sen vuoksi, että jollakin sairaalla ei oletettavasti ollut uskoa. Matteuksen 8:16:ssa sanotaan: ”Hän paransi kaikki huonokuntoiset.”
Oppinut Arthur Pierson sanoo Kristuksen ihmeistä: ”Se, miten paljon niitä oli, että ihmiset paranivat heti ja täydellisesti ja ettei hän epäonnistunut kertaakaan edes yrittäessään herättää kuolleita, asettaa nämä ihmeet äärettömän kauas oman aikamme ja kaikkien muiden aikakausien oletetuista ihmeistä.” (”Many Infallible Proofs:” The Evidences of Christianity.)
Maallisen historian vahvistus
Pierson tarjoaa toisenkin väitteen evankeliumien tueksi sanoessaan: ”Raamatun ihmeitä ei vahvista mikään yhtä painokkaasti kuin se, että viholliset vaikenivat.” Juutalaisten johtajilla oli enemmän kuin runsaasti syitä toivoa Jeesuksen maineen menemistä, mutta hänen ihmeensä olivat niin tunnettuja, etteivät vastustajat uskaltaneet kieltää niitä. He eivät voineet muuta kuin lukea nuo maineteot demonisten voimien tiliin (Matteus 12:22–24). Satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen juutalaisen Talmudin kirjoittajat myönsivät edelleen hänellä olleen ihmeitä tekeviä voimia. Erään kirjan mukaan he sivuuttivat hänet, koska hän ”harjoitti noituutta” (Jewish Expressions on Jesus). Olisiko tällaista lausuntoa esitetty, jos olisi ollut pieninkin mahdollisuus kuitata Jeesuksen ihmeet pelkkänä taruna?
Lisätodisteita antaa 300-luvulla elänyt kirkkohistorioitsija Eusebius. Kirkkohistoriassaan hän lainaa erästä Kvadratusta, joka oli lähettänyt keisarille kristittyjä puolustavan kirjeen. Kvadratus kirjoittaa: ”Vapahtajamme teot olivat aina saapuvilla, sillä ne olivat todellisia. Parannettuja ja kuolleista ylösnousseita ei nähty ainoastaan silloin, kun heidät parannettiin ja he nousivat ylös, vaan he olivat aina saapuvilla, eivät ainoastaan silloin kun Vapahtaja oleskeli maan päällä, vaan myös hänen poistuttuaan, pitkän ajan, niin että muutamat niistä ovat eläneet meidän aikaamme saakka.” Oppinut William Barclay on todennut: ”Kvadratus tarkoittaa, että niitä ihmisiä, jotka olivat kokeneet ihmeparannuksen, voitiin vielä hänen omana aikanaan tuoda nähtäväksi. Mikäli tämä ei olisi pitänyt paikkaansa, Rooman hallitukselle ei mikään olisi ollut helpompaa kuin leimata se valheeksi.”
Usko Jeesuksen ihmeisiin on järkevää, rationaalista ja täysin sopusoinnussa todisteiden kanssa. Ne eivät kuitenkaan ole kuollutta historiaa. Heprealaiskirjeen 13:8:ssa muistutetaan: ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja ikuisesti.” Hän tosiaan elää taivaassa nykyään ja kykenee käyttämään ihmeitä tekevää voimaansa paljon suuremmalla tavalla kuin ollessaan maan päällä ihmisenä. Lisäksi evankeliumien kertomukset hänen ihmeistään 1) välittävät nykyajan kristityille käytännöllisiä opetuksia, 2) kertovat kiehtovia asioita Jeesuksen persoonallisuudesta ja 3) viittaavat lähitulevaisuudessa koittavaan aikaan, jolloin tapahtuu vielä näyttävämpiä asioita!
Seuraavassa kirjoituksessa keskitytään kolmeen tunnettuun Raamatun kertomukseen, joilla valaistaan näitä kohtia.