Saako uskosi sinut toimimaan?

UPSEERI oli varma siitä, että Jeesus pystyisi parantamaan hänen halvaantuneen orjansa. Hän ei kuitenkaan kutsunut Jeesusta kotiinsa – ehkä siksi että tunsi itsensä arvottomaksi tai siksi että oli pakana – vaan hän lähetti juutalaisten vanhimpia Jeesuksen luo sanomaan: ”Herra, en ole kelvollinen siihen, että tulisit kattoni alle, vaan sano vain sana, niin miespalvelijani paranee.” Kun Jeesus havaitsi, että upseeri uskoi hänen voivan parantaa jopa matkan päästä, hän sanoi perässään kulkevalle ihmisjoukolle: ”Minä sanon teille totuuden: kenelläkään Israelissa en ole tavannut näin suurta uskoa.” (Matteus 8:5–10; Luukas 7:1–10.)

Tämä tapaus kohdistaa huomiomme erääseen tärkeään uskoon liittyvään seikkaan: tosi usko ei ole passiivista, vaan se näkyy toiminnassa. Raamatunkirjoittaja Jaakob selitti: ”Uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaakobin kirje 2:17.) Tämä seikka käy entistä selvemmäksi, kun tarkastelemme erästä tosielämän esimerkkiä siitä, mitä voi tapahtua, kun usko muuttuu passiiviseksi.

Vuonna 1513 eaa. Israelin kansa liitettiin Jehova Jumalaan lakiliiton sitein. Mooses, tuon liiton välittäjä, ilmoitti israelilaisille Jumalan sanat: ”Jos nyt tarkoin tottelette ääntäni ja pidätte liittoni, niin – – teistä tulee – – pyhä kansakunta.” (2. Mooseksen kirja 19:3–6.) Israelin pyhyys riippui siis tottelevaisuudesta.

Satoja vuosia myöhemmin juutalaiset alkoivat panna enemmän painoa Lain tutkimiselle kuin sen periaatteiden soveltamiselle. Alfred Edersheim kirjoitti: ”’Maailman suurmiehet’ [eli rabbit] olivat jo kauan sitten päättäneet, että tutkiminen menee tekojen edelle.” (The Life and Times of Jesus the Messiah.)

Muinaisten israelilaisten oli kyllä käsketty tutkia ahkerasti Jumalan vaatimuksia. Jumala itse sanoi: ”Näiden sanojen, jotka minä tänään annan sinulle käskyiksi, on oltava sydämelläsi, ja sinun on teroitettava niitä pojillesi ja puhuttava niistä kotona istuessasi ja tietä kulkiessasi ja maata mennessäsi ja ylös noustessasi.” (5. Mooseksen kirja 6:6, 7.) Mutta tarkoittiko Jehova missään vaiheessa sitä, että Lain tutkiminen olisi tärkeämpää kuin sen mukaiset teot? Tarkastellaanpa tätä seuraavaksi.

Kirjaviisautta

Lain tutkimisen tavaton korostaminen saattoi tuntua israelilaisista järkevältä, koska juutalaisen perimätiedon mukaan itse Jumala tutki Lakia kolme tuntia joka päivä. Näin ollen jotkut juutalaiset ehkä päättelivät, että jos kerran Jumala tutkii Lakia säännöllisesti, niin varmasti hänen maallisten luomustensakin tulisi käyttää runsaasti aikaa sen tutkimiseen.

Ajanlaskumme ensimmäiselle vuosisadalle tultaessa rabbit olivat niin syventyneet Lain analysointiin ja tulkintaan, että heidän ajattelunsa oli täysin vääristynyt. Jeesus sanoi: ”Kirjanoppineet ja fariseukset – – sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Matteus 23:2–4.) Uskonnolliset johtajat kuormittivat tavallista kansaa lukemattomilla säännöillä mutta etsivät itselleen ulkokultaisesti porsaanreikiä, jottei heidän tarvitsisi noudattaa noita samoja lakeja. Lisäksi nuo laajoihin tutkimuksiin keskittyneet miehet jättivät ”huomioon ottamatta Lain painavammat asiat, nimittäin oikeuden ja armon ja uskollisuuden”. (Matteus 23:16–24.)

On ironista, että yrittäessään vahvistaa omaa vanhurskauttaan kirjanoppineet ja fariseukset loppujen lopuksi rikkoivat samaista Lakia, jota he väittivät puolustavansa. Vuosisataiset kiistelyt Lain sanamuodoista ja muista pikkuseikoista eivät lähentäneet heitä Jumalaan vaan johtivat heidät harhaan samaan tapaan kuin apostoli Paavali sanoi ”tyhjien puheiden”, ”ristiriitaisuuksien” ja valheellisen ”tiedon” johtavan (1. Timoteukselle 6:20, 21). Loputon tutkiminen oli sikälikin hyödytöntä, että se ei auttanut heitä kehittämään uskoa, joka olisi saanut heidät ryhtymään oikeanlaiseen toimintaan.

Tietoa päässä mutta ei uskoa sydämessä

Miten kaukana juutalaisten uskonnollisten johtajien ajattelu olikaan Jumalan ajattelutavasta! Vähän ennen israelilaisten astumista Luvattuun maahan Mooses kehotti heitä: ”Kohdistakaa sydämenne kaikkiin niihin sanoihin, jotka minä tänään puhun teille varoitukseksi, jotta käskisitte poikianne tarkoin tekemään kaikkien tämän lain sanojen mukaan.” (5. Mooseksen kirja 32:46.) Jumalan kansan ei siis pitänyt pelkästään tutkia Lakia vaan myös noudattaa sitä.

Kerta toisensa jälkeen Israel kuitenkin osoittautui uskottomaksi Jehovalle. Se ei toiminut oikein, ’ei uskonut häneen eikä kuunnellut hänen ääntään’. (5. Mooseksen kirja 9:23; Tuomarit 2:15, 16; 2. Aikakirja 24:18, 19; Jeremia 25:4–7.) Lopulta juutalaisten uskottomuus kulminoitui siihen, että he hylkäsivät Jeesuksen, Messiaan (Johannes 19:14–16). Niinpä Jehova Jumala hylkäsi heidät ja käänsi huomionsa kansakuntien puoleen (Apostolien teot 13:46).

Meidän täytyy varoa, ettemme lankea samaan ansaan ajattelemalla, että voimme palvoa Jumalaa pelkästään älyllisellä tasolla, vaikkei sydämessämme olisi uskoa. Raamatun tutkimisemme ei saa toisin sanoen olla pelkkää teoreettista pohdiskelua. Jotta täsmällisellä tiedolla olisi myönteinen vaikutus elämäämme, sen täytyy tavoittaa sydämemme. Mitä hyötyä meidän olisi perehtyä vihannesten viljelyyn, jos emme koskaan istuttaisi ainoatakaan siementä? Saisimme tietysti jonkin verran tietoa puutarhanhoidosta, mutta satoa emme koskaan korjaisi. Samalla tavalla niiden, jotka tutkivat Raamattua saadakseen selville Jumalan vaatimukset, täytyy päästää totuuden siemenet sydämeensä, jotta ne itäisivät ja panisivat heidät toimimaan (Matteus 13:3–9, 19–23).

Tulkaa sanan tekijöiksi

Apostoli Paavali sanoi, että ”usko – – seuraa siitä, mikä on kuultu” (Roomalaisille 10:17). Kun ensin kuulemme Jumalan sanaa ja sitten alamme uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, eteemme avautuu ikuisen elämän mahdollisuus. Mutta ei riitä, että pelkästään sanoo uskovansa Jumalaan ja Kristukseen.

Jeesus kehotti seuraajiaan hankkimaan uskoa, joka saisi heidät toimimaan: ”Siinä Isäni kirkastetaan, että te kannatte jatkuvasti paljon hedelmää ja osoittaudutte minun opetuslapsikseni.” (Johannes 15:8.) Myöhemmin Jeesuksen velipuoli Jaakob kirjoitti: ”Tulkaa kuitenkin sanan tekijöiksi eikä vain kuulijoiksi.” (Jaakobin kirje 1:22.) Mistä sitten tiedämme, mitä meidän pitää tehdä? Jeesus osoitti sanoin ja teoin, millainen toiminta miellyttää Jumalaa.

Maan päällä ollessaan Jeesus ahkeroi Valtakunnan työssä ja kirkasti Isänsä nimen (Johannes 17:4–8). Miten? Monet saattavat muistaa Jeesuksen ihmeparannukset, mutta Matteuksen evankeliumissa osoitetaan selvästi, mikä oli kaikkein tärkeintä: ”Jeesus lähti kiertomatkalle kaikkiin kaupunkeihin ja kyliin ja opetti niiden synagogissa ja saarnasi valtakunnan hyvää uutista.” Jeesus ei suinkaan rajoittanut palvelustaan siihen, että olisi puhunut satunnaisesti muutamille ystävilleen, tuttavilleen tai naapureilleen. Hän ponnisteli tarmokkaasti ja pyrki kaikin keinoin tavoittamaan ihmisiä ”kautta koko Galilean”. (Matteus 4:23, 24; 9:35.)

Jeesus käski seuraajiensakin tehdä opetuslapsia. Hän antoi heille täydellisen mallin jäljiteltäväksi (1. Pietarin kirje 2:21). Hän sanoi uskollisille opetuslapsilleen: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matteus 28:19, 20.)

On myönnettävä, että saarnaaminen ei ole helppoa. Sanoihan Jeesuskin: ”Katso! Minä lähetän teidät kuin karitsat susien sekaan.” (Luukas 10:3.) Kun kohtaamme vastustusta, on luonnollista perääntyä, koska pyrimme karttamaan ylimääräistä murhetta tai huolta. Juuri näin tapahtui Jeesuksen pidätysyönä. Pelko valtasi apostolit, ja he pakenivat. Myöhemmin samana yönä Pietari kielsi kolme kertaa tuntevansa Jeesuksen. (Matteus 26:56, 69–75.)

Saatat yllättyä lukiessasi, että hyvän uutisen saarnaaminen vaati apostoli Paavaliltakin ponnisteluja. Hän kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle: ”Me keräsimme Jumalamme avulla rohkeutta puhua teille Jumalan hyvää uutista suurin ponnistuksin.” (1. Tessalonikalaisille 2:1, 2.)

Paavalin ja muiden apostolien tavoin sinäkin pystyt voittamaan pelkosi ja puhumaan toisille Jumalan valtakunnasta. Miten? Tärkeintä on se, että turvaudut Jehovaan. Jos luotamme täysin Jehovaan, uskomme saa meidät toimimaan ja me pystymme tekemään hänen tahtonsa. (Apostolien teot 4:17–20; 5:18, 27–29.)

Toimintasi palkitaan

Jehova näkee kaikki ponnistelumme hänen palveluksessaan. Hän tietää esimerkiksi, milloin olemme sairaita tai uupuneita. Hän on selvillä epävarmuuden tunteistamme. Kun olemme taloudellisesti ahtaalla tai fyysinen tai henkinen terveytemme tuntuu pettävän, Jehova on aina tilanteen tasalla. (2. Aikakirja 16:9; 1. Pietarin kirje 3:12.)

Jehova on varmasti erittäin iloinen, kun puutteistamme ja vaikeuksistamme huolimatta usko panee meidät toimimaan. Hellyys, jota hän osoittaa uskollisia palvelijoitaan kohtaan, ei ole pelkkä epämääräinen tunne, vaan siihen liittyy lupaus. Jumalan hengen ohjauksessa apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumala ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette.” (Heprealaisille 6:10.)

Voit luottaa siihen, mitä Raamattu kertoo Jehovasta: hän on ”uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta”, ja ”niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä” (5. Mooseksen kirja 32:4; Heprealaisille 11:6). Muuan Kaliforniassa Yhdysvalloissa asuva nainen muistelee: ”Isäni toimi kymmenen vuotta kokoaikaisena sananpalvelijana, kunnes hän perusti perheen. Minusta oli mukava kuunnella hänen kertomuksiaan siitä, miten Jehova tuki häntä palveluksessa. Monesti hän osti viimeisillä rahoillaan bensiiniä päästäkseen kenttäpalvelukseen. Kun hän tuli kotiin, ovelle oli usein yllättäen ilmaantunut ruokatarvikkeita.”

Aineellisen avun lisäksi ”hellän armon Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala” antaa meille henkistä ja hengellistä tukea (2. Korinttilaisille 1:3). ”On lohduttavaa tietää, että Jehovaan voi luottaa”, sanoo eräs Jehovan todistaja, joka on vuosien varrella kestänyt monia koettelemuksia. ”Voit panna luottamuksesi Jehovaan ja nähdä, miten hän toimii auttaakseen sinua.” Kun lähestyt nöyrästi ”rukouksen Kuulijaa”, voit olla varma siitä, että hän kiinnittää huomiota sinua huolestuttaviin asioihin (Psalmit 65:2).

Hengelliset elonkorjaajat palkitaan runsain mitoin (Matteus 9:37, 38). Sananpalvelukseen osallistuminen on kohentanut monien terveyttä – ehkä sinäkin voit kokea jotain samankaltaista. Vielä tärkeämpi palkinto on kuitenkin se, että kun todistamme toisille, suhteemme Jumalaan vahvistuu (Jaakobin kirje 2:23).

Tee jatkuvasti hyvää

Kenenkään Jumalan palvelijan ei tule ajatella, että hän tuottaa Jumalalle pettymyksen, jos hän ei vanhuuden heikkouden, huonon terveyden, perhevastuiden tai muiden seikkojen vuoksi pysty tekemään palveluksessa niin paljon kuin haluaisi.

Muista, että kun jokin este tai vika hankaloitti apostoli Paavalin toimintaa, hän kolme kertaa hartaasti pyysi Herralta, että se poistuisi hänestä. Jehova ei kuitenkaan parantanut Paavalia, niin että tämä olisi pystynyt tekemään enemmän hänen palveluksessaan, vaan sanoi hänelle: ”Minun ansaitsematon hyvyyteni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Korinttilaisille 12:7–10.) Joudutpa siis kestämään millaisia vaikeuksia tahansa, voit olla varma siitä, että taivaallinen Isäsi arvostaa kaikkia ponnistelujasi Valtakunnan työssä (Heprealaisille 13:15, 16).

Rakkaudellinen Luojamme ei vaadi meiltä enempää kuin mihin pystymme. Hän odottaa vain, että meillä on uskoa, joka saa meidät toimimaan.

[Kuva s. 26]

Riittikö Lain tutkiminen?

[Kuvat s. 29]

Uskomme tueksi vaaditaan tekoja