ÄÄNI

Raamatussa käytetään ihmisten puheen, laulun tms. aiheuttamista äänistä sekä eläinten ääntelyistä heprealaista sanaa qōl, sen aramealaista vastinetta qal ja kreikkalaista sanaa fō·nēʹ (1Mo 3:8, 10; 21:17; Job 4:10; Da 4:31; Mt 27:46). ”Äänen” lisäksi qōl voidaan kääntää sanoilla ”jylinä”, ”kohina”, ”pauhu”, ”uutinen” jne. (1Mo 45:16; 2Mo 9:28; Ps 42:7; 93:4). Samoin sana fō·nēʹ voidaan kääntää paitsi ”ääneksi” myös mm. vastineilla ”huuto”, ”puheääni” ja ”[trumpetin]puhallus” (Ap 19:34; 1Ko 14:10, 11; Hpr 12:26; Il 8:13).

Henkipersoonat. Apostoli Paavali mainitsee ”ihmisten ja enkelien kielet”, mikä osoittaa, että henkipersoonilla on kieli ja puhekyky (1Ko 13:1). Enkelien ja itse Jehova Jumalan on kuultu puhuvan sellaisilla äänillä ja kielillä, joita ihmiset ovat pystyneet kuulemaan ja ymmärtämään. Ei voida kuitenkaan olettaa heidän kommunikoivan toistensa kanssa taivaassa tällä tavalla, koska ihmiskorvin kuultavien ja ihmisten tajuamien ääniaaltojen etenemiseen tarvitaan sellaista ilmakehää, joka on maan ympärillä.

Kun Jumala tai enkelit puhuivat äänellä, jonka ihmiset saattoivat kuulla, heidän puheensa oli siis muutettu ääniaalloiksi, samoin kuin enkelien näyttäytyessä ihmisille heidän täytyi joko aineellistua tai välittää kuva ihmismieleen. Nykyään tiedemiehetkin pystyvät muuttamaan ihmisäänen lähettämät ääniaallot sähköimpulsseiksi, ja ne voidaan lähettää vastaanottimeen, joka puolestaan pystyy muuttamaan nuo impulssit takaisin alkuperäistä ääntä muistuttaviksi ääniksi.

Ovatko ihmiset kuulleet Jumalan oman äänen?

Raamatussa kerrotaan kolme tapausta, joissa Jehova puhui ihmiskorvin kuultavalla äänellä: 1) Jeesuksen kasteen yhteydessä (v. 29), jolloin Jehova sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt.” Epäilemättä sekä Jeesus että Johannes Kastaja kuulivat tämän äänen. (Mt 3:17; Mr 1:11; Lu 3:22.) 2) Jeesuksen muodonmuutoksen yhteydessä (v. 32), jolloin apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes kuulivat miltei samat sanat (Mt 17:5; Mr 9:7; Lu 9:35). 3) Vuonna 33, vähän ennen Jeesuksen viimeistä pesahia, kun hän pyysi Jumalaa kirkastamaan nimensä ja ääni taivaasta sanoi vastaukseksi: ”Olen kirkastanut sen ja olen kirkastava sen jälleen.” Ihmisjoukko luuli, että ukkonen oli jylissyt tai että enkeli oli puhunut Jeesukselle. (Joh 12:28, 29.)

Noissa tilanteissa Jehova Jumala ilmaisi itsensä sellaisten puheäänien välityksellä, jotka hänen palvelijansa saattoivat kuulla ja ymmärtää. Viimeksi mainitussa tapauksessa väkijoukko ei ilmeisesti kuullut ääntä selvästi, koska jotkut vertasivat sitä ukkosenjylinään. Epäilemättä Jehova itse puhui noissa tilanteissa, koska Jeesus, jonka yhteydessä nuo sanat lausuttiin, oli Jumalan oma Poika ja hän oli Isälleen läheisempi kuin kukaan muu luomus (Mt 11:27).

Vuoden 31 pesahin tienoilla Jeesus sanoi epäuskoisten juutalaisten ryhmälle: ”Isä, joka on lähettänyt minut, on myös itse todistanut minusta. Te ette ole milloinkaan kuulleet hänen ääntään ettekä nähneet hänen hahmoaan, eikä hänen sanansa pysy teissä, sillä juuri sitä, jonka hän on lähettänyt, te ette usko.” (Joh 5:37, 38.) Nämä epäuskoiset eivät olleet koskaan kuulleet Jumalan ääntä, he eivät noudattaneet hänen sanaansa eivätkä piitanneet edes siitä ilmiselvästä todistuksesta, jonka he olivat saaneet Jumalan antaessa tukensa Jeesuksen toiminnalle. Tähän mennessä nähtävästi vain Jeesus ja Johannes Kastaja olivat kuulleet Jehovan äänen, sillä kaksi viimeksi mainittua tapausta, joissa Jehovan kuultiin puhuvan, sattuivat vasta myöhemmin.

Raamatussa puhutaan joskus Jehovan ”äänestä”, kun tarkoitetaan hänen käskynsä arvovaltaisuutta, kuten ilmauksessa ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, ääni” (Hes 10:5).

Enkelien äänet. Toisinaan Jumala käytti ’puhuessaan’ enkeleitä edustajinaan, jotka ilmaisivat hänen sanansa kuultavassa muodossa. Enkelit puhuivat Jumalan puolesta Moosekselle Horebinvuorella ja Israelin kansalle, joka oli kokoontunut vuoren juurelle (2Mo 34:4–7; 20:1–17; Ga 3:19). Aina nämä enkelit eivät ilmestyneet näkyvässä hahmossa, eivät esimerkiksi silloin kun ääni kantautui järisevältä, savuavalta vuorelta (2Mo 20:18, 19; 5Mo 4:11, 12; Hpr 12:18, 19). Välistä he näyttäytyivät näyissä (Da 8:1, 15, 16; Il 14:15–18), ja useasti he aineellistuivat ihmismuotoon tuodessaan suullisia sanomia ihmisille (1Mo 18:1–3, 20; 19:1; Jos 5:13–15).

Jumalan äänen kuuleminen. Jumalan äänen kuulemisella ei välttämättä tarkoiteta kuuloaistimilla aistittavan kirjaimellisen äänen kuulemista. Usein se merkitsee niiden asioiden tajuamista ja noudattamista, jotka Jumala on kirjoituttanut Sanaansa ja ilmoittanut maallisten edustajiensa, palvelijoittensa, välityksellä (1Jo 2:3, 4). Silloin ”äänellä” tarkoitetaan ”jokaista sanaa, joka lähtee Jehovan suusta”, ts. Jumalan käskyjä, jotka hän itse esitti jollekulle suullisesti tai jotka välitettiin enkelien, ihmisten tai henkeytettyjen kirjoitusten kautta (Ps 103:20; Mt 4:4). (Ks. TOTTELEVAISUUS.)

Jeesuksen äänen kuuleminen. Jeesus Kristus sanoi olevansa ”hyvä paimen”, jonka lampaat ”kuuntelevat hänen ääntään, – – ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. – – ne eivät tunne vieraiden ääntä.” (Joh 10:2–5, 11.) Kristuksen ”lampaat – – tuntevat” hänen äänensä siten, että he tunnistavat ja tunnustavat Raamattuun muistiin merkittyjen Kristuksen sanojen olevan totta. He kieltäytyvät tunnustamasta ”vieraiden”, väärien paimenien, opetusta. He ”kuuntelevat” hänen ääntään tottelemalla hänen käskyjään, jotka on esitetty Raamatussa (Joh 15:10, 15). Koska Kristus Jeesus on Jumalan Pääedustaja, joka aina kuuntelee Jehovan ääntä ja puhuu, mitä Jehova käskee, Kristuksen seuraaja pysyy Jehovan yhteydessä (Joh 5:19; 1Jo 2:6).

Kuolleista herätetyn Jeesuksen Kristuksen ääni. Ylösnousemuksensa ja taivaaseen nousemisensa jälkeen Kristus näyttäytyi tarsolaiselle Saulille (josta tuli myöhemmin apostoli Paavali) ja puhui hänelle äänellä, jota Saul ymmärsi mutta hänen kanssaan olleet miehet eivät ymmärtäneet (Ap 9:1–9; 22:6–11; 26:12–18). Useimmat käännökset sanovat Apostolien tekojen 9:7:ssä, että Saulin kanssa olleet miehet kuulivat ”äänen” (KR-92, KR-38). Tässä käytetään kreikkalaisen sanan fō·nēʹ genetiivimuotoa fō·nēsʹ, jolloin merkitys on ’kuulla ääntä’. Tällöin tuo kohta voidaan ymmärtää niin, että miehet kuulivat vain ääntä, mutta eivät ymmärtäneet, mitä se sanoi. Kun Paavali myöhemmin kertoi tästä tapauksesta, hän sanoi, että miehet ”eivät kuulleet sen ääntä, joka – – puhui” (Ap 22:9). Tässä yhteydessä käytetään akkusatiivimuotoa fō·nēnʹ. Tämä voi merkitä sitä, että vaikka heidän korvansa rekisteröivät äänen, he eivät erottaneet selviä, ymmärrettäviä sanoja, kuten Saul, jolle Kristus puhui.

Kun apostoli Paavali kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle Jumalan voideltujen pyhien kokoamisesta, hän sanoi: ”Herra [Jeesus Kristus] itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa.” (1Te 4:16.) ”Ylienkeli” tarkoittaa ’arkkienkeliä’, ’huomattavinta enkeliä’. Paavalin käyttämä ilmaus ”ylienkelin ääni” ilmeisesti kohdistaa huomion Jeesuksen käskevän äänen arvovaltaisuuteen. Jeesus paljasti maan päällä ollessaan, millaisen vallan Jumala oli antanut hänelle, kun hän sanoi: ”Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessään, niin hän on suonut Pojallekin sen, että hänellä on elämä itsessään. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. – – tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” (Joh 5:26–29.)

Ihmisäänen käyttö. Ääni ja kieli ovat Jumalan lahjoja. Ääntä tulisi siksi käyttää Jumalan ylistämiseen esimerkiksi puhumalla ”Jumalan suurenmoisuuksista”, rakentamalla toisia Jumalan totuuden sanan sisältämillä tiedoilla tai laulamalla ylistys- ja kiitoslauluja (Ap 2:11; Ps 42:4; 47:1; 98:5; Ef 5:19; Kol 3:16).

Jumala kuulee palvelijoittensa äänen. Ne jotka palvelevat Jumalaa hengessä ja totuudessa, voivat huutaa avukseen Jumalaa täysin varmoina siitä, että hän kuulee heidän äänensä, puhuivatpa he mitä kieltä tahansa. Vaikka ei käytettäisi lainkaan kirjaimellista ääntä, vaan Jumalalle esitettäisiin äänetön anomus, niin silti Jumala, joka tuntee ihmissydämet, ”kuulee” tai kiinnittää huomiota. (Ps 66:19; 86:6; 116:1; 1Sa 1:13; Ne 2:4.) Jumala kuulee ahdistettujen avunhuudot, ja hän kuulee myös vastustajiensa samoin kuin palvelijoitaan vastaan juonittelevien äänen sekä tietää heidän aikomuksensa (1Mo 21:17; Ps 55:18, 19; 69:33; 94:9–11; Jer 23:25).

Elottomat. Jumalan lukuisien luomistöiden joukossa on monia sellaisia, joista ei lähde ääntä. Kuitenkin siitä todistuksesta, jota nämä äänettömät luomisteot antavat Luojansa majesteettisuudesta, käytetään heprealaista sanaa qōl (Ps 19:1–4). Personoidun viisauden sanotaan antavan ”äänensä kuulua” toreilla, koska se on kaikkien sitä etsivien ulottuvilla ja Jumala on julistuttanut viisautta julkisesti, joten ne, jotka eivät kuuntele, eivät ole puolustettavissa (San 1:20–30).

Kuvaannollista käyttöä. Jerusalemin asukkaiden ahdistusta babylonialaisten hyökätessä verrataan sairaan naisen tuskaiseen ääneen, ja ”Siionin tyttären ääntä” ensisynnyttäjän ääneen (Jer 4:31). Vihollinen saattaisi Jerusalemin niin alhaiseen tilaan, että kaikki sen alennustilasta kuuluvat äännähdykset nousisivat ikään kuin tomusta ja kuulostaisivat kuin meedion hiljaiselta ääneltä (Jes 29:4). Profeetta Jeremian kautta Jumala ennusti myös, että babylonialaiset kukistaisivat Egyptin, kuin puunhakkaajien joukko he hakkaisivat sen maahan. Egypti makaisi maassa perin pohjin nöyryytettynä, se itkisi hiljaa ja vaikeroisi, ja sen ”ääni” olisi yhtä vaimea kuin pakenevan käärmeen sihinä. (Jer 46:22.)