Barnabas – ”lohdutuksen poika”
MILLOIN joku ystävä viimeksi lohdutti sinua? Muistatko, milloin sinä viimeksi lohdutit jotakuta toista? Me kaikki tarvitsemme aika ajoin rohkaisua ja arvostamme todella suuresti niitä, jotka antavat sitä rakkaudellisesti. Lohduttaminen merkitsee sitä, että varaa aikaa siihen, että voisi kuunnella, ymmärtää ja auttaa. Oletko sinä valmis tähän?
Tällaista halukkuutta ilmaisi esimerkillisellä tavalla Barnabas, joka oli ”hyvä mies ja täynnä pyhää henkeä ja uskoa” (Apostolien teot 11:24). Miksi Barnabaasta voitiin sanoa näin? Mitä sellaista hän oli tehnyt, että häntä voitiin kuvailla näin?
Antelias auttaja
Hänen oikea nimensä oli Joosef, mutta apostolit antoivat hänelle hänen luonnettaan erinomaisesti kuvailevan lisänimen Barnabas, joka merkitsee ’lohdutuksen poikaa’a (Apostolien teot 4:36). Kristillinen seurakunta oli muodostettu vasta äskettäin. Jotkut olettavat Barnabaan olleen aiemmin yksi Jeesuksen opetuslapsista (Luukas 10:1, 2). Onpa niin tai näin, tämä mies oli toiminut kiitettävästi.
Pian vuoden 33 helluntain jälkeen Barnabas, Kyproksesta oleva leeviläinen, myi vapaaehtoisesti jonkin maa-alueen ja antoi rahat apostoleille. Miksi hän teki niin? Apostolien teoissa kerrotaan, että siihen aikaan Jerusalemin kristittyjen keskuudessa ”jaeltiin kullekin sen mukaan kuin hän tarvitsi”. Ilmeisesti Barnabas näki avun tarpeen ja toimi lämminsydämisesti asian hyväksi. (Apostolien teot 4:34–37.) Hän on voinut olla melko varakas mies, mutta hän ei epäröinyt uhrata sekä aineellista omaisuuttaan että voimavarojaan Valtakunnan etujen edistämiseen.b ”Missä tahansa Barnabas tapasi rohkaisun tarpeessa olevia ihmisiä tai kohtasi tilanteita, joissa kannustus oli tarpeen, hän antoi sitä siinä määrin kuin se suinkin oli hänelle mahdollista”, sanoo tutkija F. F. Bruce. Tämä ilmenee toisesta tapauksesta, jossa hän on mukana.
Vuoden 36 paikkeilla tarsolainen Saul (tuleva apostoli Paavali), joka oli nyt kristitty, yritti ottaa yhteyttä Jerusalemin seurakuntaan, ”mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska he eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi”. Miten hän saisi seurakunnan vakuuttuneeksi siitä, että hänen kääntymyksensä oli aito eikä vain salajuoni, jonka avulla hän voisi aiheuttaa sille lisää vahinkoa? ”Barnabas tuli hänen avukseen ja vei hänet apostolien luo.” (Apostolien teot 9:26, 27; Galatalaisille 1:13, 18, 19.)
Sitä, miksi Barnabas luotti Sauliin, ei kerrota. Joka tapauksessa ”lohdutuksen poika” eli lisänimensä mukaisesti, kun hän kuunteli Saulia ja auttoi häntä selviytymään toivottoman tuntuisesta tilanteesta. Vaikka Saul sitten palasi kotikaupunkiinsa Tarsokseen, näistä kahdesta miehestä oli tullut ystäviä. Tulevina vuosina sillä olisi merkittävä vaikutus. (Apostolien teot 9:30.)
Antiokiassa
Noin vuonna 45 Jerusalemiin kantautui uutisia siitä, että Syyrian Antiokiassa tapahtui jotain epätavallista: lukuisista tuon kaupungin kreikankielisistä asukkaista tuli uskovia. Seurakunta lähetti Barnabaan ottamaan selvää asiasta ja organisoimaan työn siellä. Viisaampaa valintaa ei olisi voitu tehdä. Luukas kertoo: ”Kun hän saapui ja näki Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden, hän iloitsi ja alkoi rohkaista heitä kaikkia jatkamaan Herrassa päättäväisin sydämin; sillä hän oli hyvä mies ja täynnä pyhää henkeä ja uskoa. Ja Herralle tuli lisää melkoinen ihmisjoukko.” (Apostolien teot 11:22–24.)
Hän teki muutakin. Tutkija Giuseppe Ricciottin mukaan ”Barnabas oli käytännön mies ja tajusi heti, että oli paneuduttava työhön, jotta tällainen lupaava kukinta johtaisi runsaaseen sadonkorjuuseen. Siksi tarvittiin ennen kaikkea elonkorjaajia.” Kyproslaisena Barnabas oli luultavasti tottunut olemaan tekemisissä ei-juutalaisten kanssa. Hän on voinut tuntea olevansa erityisen pätevä saarnaamaan pakanoille. Mutta hän oli valmis ottamaan muita mukaan tähän jännittävään ja kannustavaan toimintaan.
Barnabas muisti Saulin. Hän oli hyvin todennäköisesti selvillä siitä profeetallisesta ilmestyksestä, joka tuli Ananiaalle Saulin kääntymyksen aikoihin ja jonka mukaan tuo entinen vainooja oli ’valittu astia kantamaan Jeesuksen nimeä kansakunnille’ (Apostolien teot 9:15). Niinpä Barnabas lähti kohti Tarsosta – joka oli noin 200 kilometrin päässä – etsimään Saulia. Nuo kaksi työskentelivät yhdessä kokonaisen vuoden, ja tähän aikaan ”juuri Antiokiassa opetuslapsia kutsuttiin Jumalan sallimuksesta ensimmäisen kerran kristityiksi”. (Apostolien teot 11:25, 26.)
Claudiuksen hallituskaudella Rooman valtakunnan monissa osissa riehui ankara nälänhätä. Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan Jerusalemissa ”monet kuolivat, koska heillä ei ollut, millä hankkia ruokaa”. Siksi Antiokian opetuslapset ”päättivät, kukin heistä varojensa mukaan, lähettää palveluksena avustusta Juudeassa asuville veljille, ja niin he tekivätkin lähettämällä sen vanhimmille Barnabaan ja Saulin kätten kautta”. Toimitettuaan täysin tuon tehtävän nuo kaksi palasivat Johannes Markuksen kanssa Antiokiaan, jossa heidät luettiin seurakunnan profeettojen ja opettajien joukkoon. (Apostolien teot 11:29, 30; 12:25; 13:1.)
Erikoismääräys lähetystyöhön
Sitten tapahtui jotain tavallisuudesta poikkeavaa. ”Kun he julkisesti palvelivat Jehovaa ja paastosivat, niin pyhä henki sanoi: ’Erottakaa minulle kaikista Barnabas ja Saul siihen työhön, johon olen heidät kutsunut.’” Ajattele! Jehovan henki käski antamaan noille kahdelle erikoistehtävän. ”Niin nämä pyhän hengen lähettämät miehet menivät alas Seleukiaan, ja sieltä he purjehtivat Kyprokseen.” Barnabastakin voitiin täydestä syystä sanoa apostoliksi eli lähetetyksi. (Apostolien teot 13:2, 4; 14:14.)
Matkustettuaan Kyproksen halki ja käännytettyään Sergius Pauluksen, joka oli Rooman provinssin käskynhaltijana tuolla saarella, he tulivat Vähän-Aasian etelärannikolle Pergeen, missä Johannes Markus erosi heistä ja palasi Jerusalemiin (Apostolien teot 13:13). Barnabaalla näyttää olleen siihen saakka johtava rooli, kenties kokeneempana kumppanuksista. Tästä hetkestä lähtien Saul (jota sanotaan nyt Paavaliksi) ottaa johdon. (Vrt. Apostolien teot 13:7, 13, 16; 15:2.) Loukkaantuiko Barnabas siitä, että tapahtui tällainen vaihdos? Ei, sillä hän oli kypsä kristitty, joka tunnusti nöyrästi Jehovan käyttävän voimallisesti myös hänen kumppaniaan. Jehova halusi, että vielä muut alueet kuulisivat heidän välityksellään hyvän uutisen.
Itse asiassa ennen kuin Paavali ja Barnabas ajettiin pois Pisidian Antiokiasta, koko alue kuuli heiltä Jumalan sanaa, ja monet ottivat sanoman vastaan (Apostolien teot 13:43, 48–52). Ikonionissa ”suuri joukko sekä juutalaisia että kreikkalaisia tuli uskoviksi”. Tämä sai Paavalin ja Barnabaan viipymään siellä pitkähkön ajan, ja he ’puhuivat rohkeasti Jehovan valtuudella, hänen joka antoi tunnusmerkkien ja ennusmerkkien tapahtua heidän kättensä välityksellä’. Kuullessaan salajuonesta, joka oli punottu heidän kivittämisekseen, nuo kaksi viisaasti pakenivat ja jatkoivat työtään Lykaoniassa, Lystrassa ja Derbessä. Vaikka Barnabas ja Paavali joutuivat Lystrassa hengenvaaraan, he ”vahvistivat opetuslasten sieluja, rohkaisivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ’Meidän on mentävä Jumalan valtakuntaan monien ahdistusten kautta.’” (Apostolien teot 14:1–7, 19–22.)
Nämä kaksi dynaamista saarnaajaa eivät aikoneet antaa säikähdyttää itseään. Sen sijaan he palasivat vahvistamaan uusia kristittyjä paikkoihin, joissa he olivat aiemmin kohdanneet kiivasta vastustusta, ja todennäköisesti auttoivat päteviä miehiä ottamaan johdon uusissa seurakunnissa.
Ympärileikkauskysymys
Noin 16 vuotta vuoden 33 helluntain jälkeen Barnabas oli mukana historiallisissa vaiheissa, jotka liittyivät ympärileikkauskysymykseen. ”Eräitä miehiä tuli alas Juudeasta [Syyrian Antiokiaan], ja he alkoivat opettaa veljiä: ’Ellette ympärileikkauta itseänne Mooseksen tavan mukaan, ette voi pelastua.’” Barnabas ja Paavali tiesivät kokemuksesta, ettei se pitänyt paikkaansa, ja he kiistivät väitteen. He eivät vedonneet arvovaltaansa, vaan tajusivat, että tämä kysymys piti ratkaista koko veljesseuran hyödyksi. Siksi he veivät kysymyksen hallintoelimelle Jerusalemiin, missä heidän selontekonsa auttoi selvittämään asian. Sen jälkeen Paavali ja Barnabas, joita kuvaillaan ”rakkaiksi – – jotka ovat panneet sielunsa alttiiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen puolesta”, kuuluivat niihin, jotka määrättiin välittämään päätös Antiokian veljille. Kun hallintoelimeltä tullut kirje oli luettu ja seurakunnalle oli esitetty puheita, siihen kuuluvat ”iloitsivat rohkaisusta” ja ’vahvistuivat’. (Apostolien teot 15:1, 2, 4, 25–32.)
”Kiivas suuttumuksen purkaus”
Kuultuamme näin monia myönteisiä kertomuksia Barnabaasta meistä voi tuntua, ettemme pystyisi koskaan elämään Barnabaan esimerkin mukaisesti. ”Lohdutuksen poika” oli silti epätäydellinen, kuten me muutkin olemme. Kun hän suunnitteli Paavalin kanssa toista lähetysmatkaa, jonka aikana oli tarkoitus vierailla seurakunnissa, heidän välilleen tuli erimielisyyttä. Barnabas oli päättänyt ottaa mukaan serkkunsa Johannes Markuksen, mutta Paavali ei katsonut sitä oikeaksi, koska Johannes Markus oli poistunut heidän luotaan ensimmäisellä lähetysmatkalla. Sattui ”kiivas suuttumuksen purkaus, niin että he erosivat toisistaan, ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyprokseen”, kun taas ”Paavali valitsi Silaksen ja lähti” toiseen suuntaan. (Apostolien teot 15:36–40.)
Todella surullista! Yhtä kaikki tapaus kertoo jotain lisää Barnabaan persoonallisuudesta. ”Se, että Barnabas oli valmis ottamaan riskin ja luottamaan Markukseen toistamiseen, antaa hänelle kuolematonta kunniaa”, sanoo eräs tutkija. Tuon kirjoittajan mukaan on hyvinkin mahdollista, että ”Barnabaan häntä kohtaan osoittama luottamus auttoi häntä saamaan takaisin itseluottamuksensa ja kannusti osaltaan häntä ottamaan taas kannettavakseen vastuuta”. Tuo luottamus osoittautuikin täysin perustelluksi, sillä aikanaan jopa Paavali tunnusti Markuksen hyödyllisyyden kristillisessä palveluksessa (2. Timoteukselle 4:11; vrt. Kolossalaisille 4:10).
Barnabaan esimerkki voi innostaa meitä varaamaan aikaa siihen, että kuuntelemme, ymmärrämme ja rohkaisemme masentuneita ja annamme heille käytännön apua aina, kun huomaamme siihen tarvetta. Kertomus hänen halukkuudestaan palvella veljiään lempeästi ja rohkeasti samoin kuin siitä koituneista erinomaisista tuloksista on itsessään kannustava. Mikä siunaus onkaan, että meillä on Barnabaan kaltaisia ihmisiä seurakunnissamme nykyään!
[Alaviitteet]
a Ihmisen kutsuminen jonkin ominaisuuden ”pojaksi” korosti jotakin huomattavaa luonteenpiirrettä (ks. 5. Mooseksen kirja 3:18, engl. viitelaitoksen alaviite). Lisänimiä käytettiin yleisesti ensimmäisellä vuosisadalla kiinnittämään huomiota ihmisen ominaisuuksiin (vrt. Markus 3:17). Kyseessä oli eräänlainen julkinen tunnustus.
b Jotkut ovat kysyneet, miten Barnabas, leeviläinen, saattoi omistaa maata, kun otetaan huomioon Mooseksen lain määräykset (4. Mooseksen kirja 18:20). On kuitenkin hyvä huomata, ettei ole selvää, sijaitsiko tuo maaomaisuus Palestiinassa vai Kyproksessa. On myös mahdollista, että kyseessä oli yksinkertaisesti hautapaikka, jonka Barnabas oli hankkinut Jerusalemin alueelta. Joka tapauksessa Barnabas luopui omistamastaan maapalasta auttaakseen toisia.
[Kuva s. 23]
Barnabas ”oli hyvä mies ja täynnä pyhää henkeä ja uskoa”