JUORUILU, PANETTELU

Juoruilu on joutavaa puhetta henkilökohtaisista asioista; juoru voi olla perätön huhu. Panettelu on häpäisemistä, tavallisesti pahantahtoista, olipa se suullista tai kirjallista.

Kaikki juoruilu ei ole pahaa tai vahingollista, mutta se voi olla. Joskus se voi olla jotakuta tai joitakuita kiittävää, tai se voi olla vain jonkin toisarvoisen tai sopivan asian kertomista toisista inhimillisen kiinnostuksen vuoksi. On kuitenkin helppo siirtyä vahingolliseen, häiritsevään puheeseen, sillä juoruilu on joutavaa puhetta. Raamatussa varoitetaan joutavasta puheesta ja kiinnitetään huomiota siihen, että kieltä on vaikea kesyttää ja että se ”on jäsentemme joukossa epävanhurskauden maailmana, sillä se tahraa koko ruumiin ja sytyttää luonnollisen elämän pyörän liekkiin”. Sen tuhoisuutta korostavat vielä raamatunkirjoittajan edelleen esittämät sanat, joiden mukaan se ”syttyy itse liekkiin Gehennasta”. (Ja 3:6.) Valvomattoman, joutavan puheen vaaraa tähdennetään monta kertaa. Sellainen puhe yhdistetään typeryyteen tai tyhmyyteen (San 15:2); se on ansa ja voi saattaa puhujan turmioon (San 13:3; 18:7). ”Sanojen runsaudesta ei puutu rikkomusta” sanotaan sananlaskussa, ja siinä neuvotaan toimimaan ymmärtäväisesti ja pitämään huulensa kurissa (San 10:19). ”Joka varjelee suunsa ja kielensä, varjelee sielunsa ahdistuksilta” on varoitus ajattelemattomasta, valvomattomasta tai joutavasta puheesta (San 21:23).

”Sydämen kyllyydestä suu puhuu”, sanoi Jeesus Kristus (Mt 12:34). Se, mistä ihminen tavallisesti puhuu, osoittaa siis, mihin hänen sydämensä on suuntautunut. Raamattu kannustaa meitä varjelemaan sydämemme ja ajattelemaan sitä, mikä on totta, vakavaa, vanhurskasta, siveellisesti puhdasta ja rakastettavaa, mistä puhutaan hyvää, mikä on hyveellistä ja ylistettävää, sekä puhumaan siitä (San 4:23; Fil 4:8). Jeesus Kristus sanoi: ”Ihmisen saastuttaa se, mikä tulee suusta ulos.” Sitten hän mainitsi mm. ”pahat järkeilyt” ja ”väärät todistukset” asioiksi, jotka tulevat suusta, mutta lähtevät todellisuudessa sydämestä. (Mt 15:11, 19.)

Juoruilu voi johtaa panetteluun ja koitua siten tuhoisaksi panettelijalle. Saarnaajan 10:12–14:n sanojen viisaus on hyvin ilmeinen: ”Typerän nielaisevat hänen huulensa. Hänen suunsa sanojen alku on tyhmyyttä, ja hänen suunsa loppu on myöhemmin onnettomuutta tuottavaa mielettömyyttä. Ja tyhmä puhuu paljon sanoja.”

Juoru on puhetta, joka paljastaa jotain jonkun toisen toiminnasta ja asioista. Se voi olla perusteeton huhu, jopa valhe, ja vaikka juoruilija ei ehkä tiedä, ettei huhu pidä paikkaansa, hän kuitenkin levittää sitä ja tulee siten vastuulliseksi valheen levittämisestä. Juoruilija saattaa puhua jonkun puutteista ja virheistä. Mutta vaikka juoruilijan sanat pitäisivätkin paikkansa, hän on väärässä ja osoittaa rakkauden puutetta. Sananlasku sanoo: ”Joka peittää rikkomuksen, tavoittelee rakkautta, mutta joka jankuttaa jostakin, erottaa keskenään läheiset toisistaan.” (San 17:9.)

Apostoli Paavali antoi valvoja Timoteukselle painokkaita neuvoja sellaisten nuorten leskien käytöksestä, joilla ei ollut huonekuntaa huolehdittavanaan ja jotka eivät paneutuneet toisten palvelemiseen. Hän sanoi: ”He myös oppivat olemaan toimettomia ja kiertelevät taloissa, eivätkä vain toimettomia, vaan myös juoruilijoita ja toisten asioihin sekaantujia, puhumaan sellaisesta, mistä heidän ei pitäisi.” (1Ti 5:13.) Sellainen on häiritsevää käytöstä. Sama apostoli puhui joistakuista Tessalonikan seurakuntaan kuuluvista, jotka ”vaeltavat teidän keskuudessanne häiritsevästi eivätkä tee lainkaan työtä, vaan sekaantuvat siihen, mikä ei heille kuulu” (2Te 3:11). Apostoli Pietari sijoittaa ”sellaisen, joka puuttuu toisten asioihin”, varsin huonoon seuraan: murhaajan, varkaan ja pahantekijän rinnalle (1Pi 4:15).

Toisaalta ei ole juoruilua eikä panettelua eikä väärin ilmoittaa seurakuntaan vaikuttavista tilanteista niille, joilla on valta ja vastuu valvoa ja oikaista asioita. Tämä käy ilmi siitä, mitä Raamatussa kerrotaan muinaisesta Korintin kristillisestä seurakunnasta. Erimielisyydet ja asiattoman kunnian osoittaminen ihmisille synnyttivät siellä lahkolaismentaliteettia ja jäytivät seurakunnan ykseyttä. Jotkut Kloen huonekuntaan kuuluvat, jotka tiesivät näistä asioista ja olivat huolissaan seurakunnan hengellisestä hyvinvoinnista, ilmoittivat tilanteesta poissa olevalle apostoli Paavalille, joka toimi nopeasti ja kirjoitti seurakunnalle oikaisevia neuvoja Efesoksesta. (1Ko 1:11.)

Mitä eroa on juoruilulla ja panettelulla?

Juoruilu voi joissakin tapauksissa olla enemmän tai vähemmän harmitonta (vaikka se voikin muuttua panetteluksi tai johtaa siihen), mutta panettelu on aina vahingollista ja aiheuttaa aina loukkaantumista ja riitaa. Sen takana ei ole välttämättä ilkeämielisyys. Joka tapauksessa panettelija saattaa itsensä huonoon asemaan Jumalan edessä, sillä ’riitojen aiheuttaminen veljien kesken’ kuuluu asioihin, joita Jumala vihaa (San 6:16–19). Kreikkalainen ’panettelijaa’ tai ’syyttäjää’ tarkoittava sana on di·aʹbo·los. Tätä sanaa käytetään Raamatussa myös Saatanasta, Jumalan suuresta Panettelijasta. (Joh 8:44; Il 12:9, 10; 1Mo 3:2–5.) Tämä ilmaisee, mistä sellainen häpäisevä syyttely on lähtöisin.

Panettelu kompastuttaa toisia, varsinkin sitä, jota panetellaan. Jumalan Israelille antamassa laissa käskettiin: ”Et saa kuljeskella panettelijana kansasi keskuudessa. Et saa nousta lähimmäisesi verta vastaan.” (3Mo 19:16.) Tässä tähdennetään panettelun vakavuutta osoittamalla, että joissakin tapauksissa väärät syytökset voisivat johtaa jopa teloittamiseen. Väärät todistajat ovat monesti olleet mukana aiheuttamassa viattomien ihmisten kuoleman. (1Ku 21:8–13; Mt 26:59, 60.)

Joskus asiat ovat luottamuksellisia, mutta panettelija paljastaa ne mielellään toisille, joilla ei ole oikeutta tietää niistä (San 11:13). Panettelija nauttii sensaatioiden kertomisesta. Se, joka kuuntelee panettelua, on myös väärässä ja vahingoittaa itseään. (San 20:19; 26:22.) Ihminen voi vieraantua ystävistään jonkin panettelijan heistä esittämän häpäisevän huomautuksen vuoksi, ja seurauksena voi olla vihamielisyyttä ja jakaumia (San 16:28).

Raamatussa ennustetaan, että panettelijoiden huomattava yleisyys olisi yksi ”viimeisten päivien” tunnusmerkki (2Ti 3:1–3). Jos tällaisia ihmisiä, miehiä tai naisia, on Jumalan kansan keskuudessa, kristillisen seurakunnan vastuuhenkilöiden tulee ojentaa ja oikaista heitä (1Ti 3:11; Tit 2:1–5; 3Jo 9, 10). Koska panettelu siis aiheuttaa riitaa (San 16:28), se tuottaa joitakin ”lihan tekoja” (mm. vihaa, kinastelua ja jakaumia), jotka estävät panettelijaa ja niitä, jotka hän johtaa väärintekoon, perimästä Jumalan valtakuntaa (Ga 5:19–21). Vaikka panettelija saattaa olla ovela ja petollinen, hänen pahuutensa paljastuu seurakunnassa (San 26:20–26). Jeesus paljasti panettelevan Juudaksen (Joh 6:70) apostoleilleen ja lähetti sitten Juudaksen pois seurastaan. Sen jälkeiset tapahtumat johtivat Juudaksen tuhoon. (Mt 26:20–25; Joh 13:21–27; 17:12.)

Yksi panettelun muoto on herjaaminen, tapa jonka vuoksi voidaan karsia pois kristillisestä seurakunnasta, sillä Raamattu tuomitsee herjaajat arvottomiksi elämään (1Ko 5:11; 6:9, 10). Panettelu ja herjaaminen liittyvät usein kapinaan Jumalaa vastaan tai niitä vastaan, jotka hän on asianmukaisesti asettanut ja nimittänyt hallitsemaan kansansa seurakuntaa. Hyvä esimerkki tästä ovat Korah ja hänen toverinsa, jotka puhuivat herjaavasti Moosekselle ja Aaronille kapinoidessaan Jumalan järjestelyä vastaan (4Mo 16:1–3, 12–14). Juudas kiinnittää huomiota näihin kapinallisiin ja heidän loppuunsa varoittaessaan kristittyjä herjaavasta puheesta, nurinasta, valittamisesta ja ’mahtipontisesta’ puheesta (Ju 10, 11, 14–16).