’Huonekunnasta huolehtiminen’ – haasteeseen vastaaminen kehitysmaissa

”TOTISESTI jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan niistä, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” Näin sanoi apostoli Paavali. (1. Timoteukselle 5:8.) Samalla kun perheen kasvattaminen on käynyt vauraissa maissa yhä vaikeammaksi, sen kasvattaminen kehitysmaassa on usein vieläkin suurempi haaste.

Esimerkiksi Afrikassa taloudelliset vaikeudet ovat usein pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Työpaikat ovat kiven alla, ja jos niitä on tarjolla, saattavat sekä mies että vaimo joutua käymään töissä pelkän elannon hankkimiseksi. Perheenpäiden täytyy ehkä matkustaa kauas löytääkseen töitä ja jättää puolisonsa ja lapsensa yksin kuukausiksi – tai vuosiksi. Myös sopivan asunnon löytäminen voi olla vaikeaa. Monet afrikkalaiset perheet ovat suuria, jolloin tilat ovat yleensä ahtaat ja perusmukavuudet puuttuvat. Olosuhteet ovat usein epäterveelliset.

Lisäksi paikalliset tavat, vanhat perinteet ja suositut näkemykset saattavat olla ristiriidassa Jumalan sanan, Raamatun, hengen kanssa. Mietitäänpä esimerkiksi joitakin avioliittoon ja lapsiin liittyviä yleisiä asenteita. Jotkut perheenpäät ovat mielestään vastuussa vain vuokran ja pakollisten koulumaksujen hoitamisesta. Heidän vaimonsa – ja toisinaan jopa varttuneempien lasten – huoleksi jää sellaisten perusasioiden kuin ruoan ja vaatteiden hankkiminen.

Jotkut aviomiehet ajattelevat myös, että ”minun rahani ovat minun rahojani, mutta sinunkin rahasi ovat minun rahojani”. Tämä usein suututtaa vaimoja, joilla on tuloja. Eräs tansanialainen nainen valitti: ”Rahat käytetään juomiseen eikä suinkaan vaimon tai lasten hyväksi. Me jaamme työt ja teemme niistä jopa suurimman osan, mutta mies vie kaikki rahat ja sanoo meille, että ne kuuluvat hänelle – että hän on ansainnut ne.”

Kristityt asettavat kuitenkin Jumalan sanan paikallisen kulttuurin tai yleisen mielipiteen edelle. Raamatussa annetaan hyödyllisiä neuvoja siitä, miten perheestä tulee huolehtia. Siinä sanotaan esimerkiksi, että ”lasten ei pitäisi kerätä vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen” (2. Korinttilaisille 12:14). Jumalaa pelkäävät miehet, jotka kykenevät tekemään työtä, eivät siksi laiskuuttaan jätä vaimonsa tai varttuneempien lastensa tehtäväksi hankkia ruokaa ja vaatteita perheelle; tuo vastuu lepää kiistattomasti perheenpään harteilla (1. Korinttilaisille 11:3).

Voi tietenkin olla, etteivät miehen tulot riitä perheen kaikista tarpeista huolehtimiseen. Mutta jos hänen vaimonsa käy työssä kodin ulkopuolella, kristitty mies ei ole siitä harmissaan. Sen sijaan hän kohtelee tätä kunnioitettuna ”kumppanina” (Malakia 2:14). Siksi hän ei sydämettömästi ota vaimon työllä ja vaivalla ansaitsemia rahoja ja tuhlaa niitä välittämättä hänen tunteistaan. Päinvastoin hän ja hänen vaimonsa ’neuvottelevat keskenään’ ja ratkaisevat, miten heidän varansa voidaan parhaiten käyttää koko perheen hyödyksi (Sananlaskut 13:10). Kun se on mahdollista aviomies jopa antaa vaimolleen jonkin verran taloudellisia vapauksia, joista Raamatun aikoina elänyt ”pystyvä vaimokin” nautti (Sananlaskut 31:10, 11, 16). Raamatun neuvojen noudattaminen tällaisissa asioissa edistää perheen onnellisuutta ja tyytyväisyyttä.

Työttömyyden aiheuttamat haasteet

Harkitaanpa työttömyyden aiheuttamaa ongelmaa. Kun työpaikat ovat vähissä ja palkat huonoja, monet afrikkalaiset perheenpäät ovat etsineet työtä kaukaa kotoaan: kaivoksilta, tehtailta, maatiloilta ja plantaaseilta. Jos kristitty mies olisi tällaisessa tilanteessa, hän voisi hyvinkin huomata joutuneensa erilleen palvojatovereistaan ja alttiiksi erittäin huonolle seuralle (Sananlaskut 18:1; 1. Korinttilaisille 15:33). Vaikka hänen perheensä pyrkisi selviytymään tilanteesta parhaan kykynsä mukaan, se joutuisi todennäköisesti kärsimään, koska isä ei olisi kotona ottamassa hengellistä johtoa ja antamassa tunneperäistä tukea. Ironista kyllä, pitkä poissaolo kotoa voisi myös johtaa juuri siihen, mikä sen oli määrä estää: taloudelliseen ahdinkoon.

Muuan perheenäiti sanoo: ”Mieheni lähti kaivamaan kultaa. Hän suunnitteli palaavansa kuukauden tai viimeistään kahden kuukauden kuluttua. Se venyi vuodeksi! Huolehdittavakseni jäi kuusi lasta. Sitten oli maksettava vuokra. Koska terveyteni ei ollut hyvä, minun täytyi maksaa sairaalalaskuja. Tarvitsimme vaatteita, ja meidän oli syötävä joka päivä. Olin työtön. Se oli kovaa. Vaikeinta oli huolehtia lapsista hengellisesti – perhetutkistelusta, kokouksista ja osallistumisesta saarnaamistyöhön. Jehovan avulla selvisimme siitä jotenkin.”

Joistakuista perheenäideistäkin on tuntunut siltä, että heidän on pakko jättää perheensä kuukausiksi käydäkseen töissä. Jotkut ansaitsevat elantonsa kulkukauppiaina ja ovat harvoin kotona. Varttuneempien lasten on täytynyt sen vuoksi omaksua vanhempien rooli ja huolehtia aterioista, kotitöistä ja jopa nuorempien sisarustensa kurinpidosta. Osallistuminen hengellisiin toimiin kärsii. Perhe voi tosiaan joutua erittäin lujille!

Tietenkin kun taloudelliset olot ovat huonot, isällä tai äidillä ei kenties ole muuta keinoa huolehtia perheestään kuin etsiä töitä jostain kaukaa. Raamatun aikoina Jaakobin poikien oli ilmeisestikin jätettävä perheensä taakseen voidakseen hakea elintarvikkeita Egyptistä (1. Mooseksen kirja 42:1–5). Kun samankaltaisia tilanteita syntyy nykyään, perheenpäiden täytyy punnita, mitä aineellisia etuja kaukana sijaitseva työpaikka voisi tuoda verrattuna pitkän eron aiheuttamaan hengelliseen ja tunneperäiseen vahinkoon. Monet perheet kestävät mieluummin taloudellisia ongelmia kuin eroavat pitkäksi ajaksi toisistaan. He pitävät mielessään Paavalin sanat, jotka ovat 1. Timoteuksen kirjeen 6:8:ssa: ”Kun meillä siis on elatus sekä vaatetus ja suoja, me tyydymme niihin.” (Vrt. Sananlaskut 15:17.)

Pois matkustaminen ei useinkaan ole ainoa vaihtoehto. Olemalla aloitekykyisiä ja kekseliäitä jotkut ovat onnistuneet työllistämään itsensä siten, että he ovat tarjonneet hyödyllisiä palveluja (vrt. Sananlaskut 31:24).a Tai kyse voi olla siitä, että ottaa vastaan vaatimatonta työtä, jota toiset pitävät halpa-arvoisena (Efesolaisille 4:28). Apostoli Paavali työskenteli ”vaivaa nähden ja uurastaen yötä päivää”, jottei olisi tullut taloudelliseksi taakaksi toisille (2. Tessalonikalaisille 3:8). Kristityt miehet voivat seurata hänen esimerkkiään nykyään.

Koulutukseen liittyvät ongelmat

Eräs ongelma liittyy koulunkäyntiin. Joillakin syrjäseuduilla vanhempien on tavallista lähettää lapsensa asumaan sukulaisten luokse pitkiksi ajoiksi, jotta nämä saisivat riittävän koulutuksen. Kun tällaiset lapset ovat erossa vanhemmistaan, heidän on usein vaikeaa käydä kokouksissa tai osallistua kenttäpalvelukseen. Ilman tarpeellista kuria he joutuvat helposti huonon seuran uhreiksi. Sen johdosta jotkut ovat jättäneet kristillisen elämäntavan.

Maallisessa koulutuksessa on ilman muuta omat etunsa. Mutta Raamattu antaa suuremman arvon hengelliselle koulutukselle, ja Jumala on jättänyt vastuun sen antamisesta vanhemmille (5. Mooseksen kirja 11:18, 19; Sananlaskut 3:13, 14). Lapsen lähettäminen pois pitkäksi aikaa todennäköisesti kuitenkin heikentää vanhempien mahdollisuuksia kasvattaa häntä ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Efesolaisille 6:4).b

Kun näyttää siltä, ettei omalla paikkakunnalla ole riittävästi koulutusmahdollisuuksia, vanhemmilla ei ehkä ole muuta vaihtoehtoa kuin opettaa lapsilleen perustaidot itse parhaan kykynsä mukaan. Myös ”Suuri Opettajamme”, Jehova, antaa apua (Jesaja 30:20). Jehovan todistajien paikallisissa seurakunnissa on monia mahdollisuuksia saada koulutusta. Monissa seurakunnissa järjestetään lukukouluja. Teokraattinen palveluskoulukin on hyödyllinen järjestely, joka voi parantaa lapsen kykyä lukea ja puhua selvästi.

Tasapainoinen näkemys lasten hankkimisesta

Lapsista huolehtiminen voi olla erityisen vaikeaa, jos heitä on monta. Afrikkalaiset vanhemmat sanovat usein, että he rakastavat lapsia; sen vuoksi he hankkivat niin monta lasta kuin pystyvät! Vaikka lasten ehkä katsotaan tuovan taloudellista turvallisuutta, monet vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä riittävän hyvin, jos heitä on paljon.

Toki Raamatussa sanotaan, että ”pojat ovat perintö Jehovalta” (Psalmit 127:3). Huomaa kuitenkin, että nuo sanat kirjoitettiin aikana, jolloin Israelissa vallitsivat suotuisat olosuhteet. Myöhemmin ankara nälänhätä ja sota tekivät lasten hankkimisesta koettelevaa (Valituslaulut 2:11, 20; 4:10). Monissa kehitysmaissa vallitsevan vaikean tilanteen vuoksi vastuuntuntoisten kristittyjen tulisi miettiä vakavasti, kuinka monelle lapselle he voivat todellisuudessa järjestää ruoan, vaatteet, asunnon ja koulutuksen. Laskettuaan kustannukset monet avioparit ovat pitäneet parempana toimia vastoin perinteitä ja rajoittaa perheensä kokoa (vrt. Luukas 14:28).c

Nämä ovat selvästikin ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1–5). Samalla kun tämä asiainjärjestelmä syöksyy vääjäämättä kohti loppuaan, paineet kehitysmaissa eläviä perheitä kohtaan epäilemättä kasvavat. Pitämällä tiukasti kiinni Jumalan sanan periaatteista perheenpäät voivat kuitenkin onnistua huolehtimaan perheestään sekä aineellisesti että hengellisesti, sillä Jehova lupaa niille, jotka palvelevat häntä uskollisesti: ”En missään tapauksessa jätä sinua enkä suinkaan hylkää sinua.” (Heprealaisille 13:5.) Jopa köyhissä maissa kristityt voivat tosiaan vastata menestyksellisesti haasteeseen, joka huonekunnasta huolehtimiseen liittyy!

[Alaviitteet]