Apollos – kristillisen totuuden kaunopuheinen julistaja
OVATPA Valtakunnan julistajat kuuluneet kristilliseen seurakuntaan vuosikausia tai vain muutaman vuoden, heidän kaikkien tulisi olla halukkaita edistymään hyvän uutisen julistajina. Tähän sisältyy se, että lisäämme Jumalan sanan tuntemustamme ja kehitämme kykyämme opettaa sitä toisille. Joillekuille se saattaa merkitä sitä, että heidän on kohdattava haasteita, voitettava vaikeuksia tai tarjouduttava lisäämään toimintaa.
Raamatussa on useita esimerkkejä muinoin eläneistä antaumuksellisista miehistä ja naisista, jotka – eri tavoin – edistyivät suuresti hengellisissä asioissa ja joiden ponnistelut palkittiin. Yksi heistä oli Apollos. Kun hänet esitellään meille Raamatussa, hän ei vielä täysin ymmärrä kristillisiä opetuksia; vain muutamaa vuotta myöhemmin hän kuitenkin toimii ensimmäisen vuosisadan seurakunnan matkaedustajana. Mikä mahdollisti sen, että hän edistyi näin? Hänellä oli ominaisuuksia, joita meidän kaikkien olisi hyvä jäljitellä.
”Hyvin perehtynyt Raamatun kirjoituksiin”
Raamatunkirjoittaja Luukkaan mukaan vuoden 52 tienoilla ”Efesokseen saapui – – Apollos-niminen juutalainen, kotoisin Aleksandriasta, kaunopuheinen mies, joka oli hyvin perehtynyt Raamatun kirjoituksiin. Tälle miehelle oli opetettu suullisesti Jehovan tietä, ja hengestä palavana hän puhui ja opetti tarkoin Jeesusta koskevia asioita, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen. Ja tämä mies rupesi puhumaan rohkeasti synagogassa.” (Apostolien teot 18:24–26.)
Egyptin Aleksandria oli Rooman jälkeen maailman toiseksi suurin kaupunki ja tärkeimpiä silloisia kulttuurikeskuksia sekä juutalaisille että kreikkalaisille. Apolloksen hankkimat perustiedot Raamatun heprealaisista kirjoituksista sekä jonkinlainen kaunopuheisuus olivat todennäköisesti tulosta siitä valmennuksesta, jota hän oli saanut tuon kaupungin suuressa juutalaisessa yhteisössä. Vaikeampaa on päätellä, missä Apollos oli saanut kuulla Jeesuksesta. Hän ilmeisesti matkusti paljon – toimi kenties kiertelevänä kauppiaana”, ehdottaa tutkija F. F. Bruce, ”ja hän on saattanut tavata kristittyjä saarnaajia missä tahansa niistä monista paikoista, joissa hän on käynyt.” Vaikka hän puhui ja opetti tarkoin Jeesuksesta, näyttää joka tapauksessa siltä, että hänelle oli todistettu ennen vuoden 33 helluntaita, koska hän ”tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen”.
Jeesuksen edelläkävijänä Johannes Kastaja oli todistanut voimallisesti koko Israelin kansakunnalle, ja hän kastoi monia katumuksen vertauskuvaksi (Markus 1:5; Luukas 3:15, 16). Joidenkuiden historioitsijoiden mukaan Rooman valtakunnassa asuneen juutalaisväestön keskuudessa monet ihmiset tunsivat Jeesuksen vain rajallisesti sen perusteella, mitä Jordanin rannoilla oli saarnattu. ”Heidän kristillisyytensä oli samassa pisteessä kuin Herramme palveluksen alussa”, sanovat W. J. Conybeare ja J. S. Howson. ”He eivät tienneet täysin, mitä Kristuksen kuolema merkitsi; he eivät mahdollisesti tienneet edes sitä, että Hän oli saanut ylösnousemuksen.” Apollos ei näytä tienneen myöskään sitä, että pyhä henki vuodatettiin helluntaina vuonna 33. Hän oli kuitenkin hankkinut joitakin oikeita tietoja Jeesuksesta, eikä hän pitänyt niitä itsellään. Hän itse asiassa etsi rohkeasti tilaisuuksia puhua siitä, mitä hän tiesi. Mutta hänen intonsa ei vielä ollut täsmällisen tiedon mukaista.
Innokas mutta nöyrä
Luukkaan kertomus jatkaa: ”Kuultuaan häntä Priscilla ja Aquila ottivat hänet mukaansa ja selittivät hänelle Jumalan tien tarkemmin.” (Apostolien teot 18:26.) Aquilan ja Priscillan on täytynyt tajuta, että Apolloksen uskossa oli paljon yhteistä heidän uskonsa kanssa, mutta he toimivat viisaasti, kun he eivät yrittäneet oikaista hänen vaillinaisia käsityksiään julkisesti. Voimme varmaankin kuvitella, että he kävivät monia henkilökohtaisia keskusteluja Apolloksen kanssa auttaakseen häntä. Miten Apollos, mies joka oli ”voimallinen – – Raamatun kirjoituksissa”, reagoi? (Apostolien teot 18:24, Kingdom Interlinear.) Apollos oli varsin todennäköisesti saarnannut vaillinaista sanomaansa julkisesti jonkin aikaa ennen Aquilan ja Priscillan tapaamista. Ylpeä ihminen olisi melko helposti voinut kieltäytyä ottamasta vastaan mitään oikaisua, mutta Apollos oli nöyrä ja kiitollinen siitä, että saattoi täydentää tietojaan.
Tämä vaatimaton asenne, joka Apolloksella oli, käy ilmi myös siitä, että hän otti Efesoksen veljiltä halukkaasti vastaan suosituskirjeen Korintin seurakuntaan. Kertomus jatkaa: ”Koska hän lisäksi halusi mennä toiselle puolelle Akhaiaan, niin veljet kirjoittivat opetuslapsille ja kehottivat heitä ottamaan hänet ystävällisesti vastaan.” (Apostolien teot 18:27; 19:1.) Apollos ei vaatinut, että hänet olisi pitänyt hyväksyä omien ansioidensa perusteella, vaan noudatti vaatimattomasti kristillisen seurakunnan järjestelyä.
Korintissa
Aluksi Apolloksen palvelus Korintissa tuotti loistavia tuloksia. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan: ”Kun hän sitten pääsi sinne, hän auttoi suuresti niitä, joista oli Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä tullut uskovia, sillä hän todisti juurta jaksain voimaperäisesti ja julkisesti juutalaisten olevan väärässä, samalla kun hän osoitti Raamatun kirjoitusten avulla, että Jeesus oli Kristus.” (Apostolien teot 18:27, 28.)
Apollos tarjoutui seurakunnan palvelukseen ja rohkaisi veljiä valmiudellaan ja innollaan. Mikä oli hänen menestyksensä avain? Apolloksella oli varmasti luontaisia kykyjä, ja hän kävi rohkeasti julkista väittelyä juutalaisten kanssa. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin se, että hän puhui perustellen Raamatun avulla.
Vaikka Apollos vaikuttikin voimakkaasti korinttilaisten keskuudessa, hänen saarnaamisestaan oli valitettavasti odottamattomia kielteisiä seurauksia. Kuinka niin? Sekä Paavali että Apollos olivat tehneet paljon hyvää istuttaessaan ja kastellessaan Valtakunnan totuuden siementä Korintissa. Paavali oli saarnannut siellä vuoden 50 tienoilla, pari vuotta ennen Apolloksen saapumista. Vuoteen 55 mennessä, jolloin Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä korinttilaisille, oli syntynyt jakaumia. Jotkut pitivät johtajanaan Apollosta, kun taas toiset suosivat Paavalia tai Pietaria tai pitivät kiinni ainoastaan Kristuksesta. (1. Korinttilaisille 1:10–12.) Jotkut sanoivat: ’Minä kuulun Apollokselle.’ Miksi?
Paavali ja Apollos saarnasivat samaa sanomaa, mutta heillä oli erilaiset persoonallisuudet. Paavali oli omien sanojensa mukaan ”harjaantumaton puheessa”; toisaalta Apollos oli ”kaunopuheinen” (2. Korinttilaisille 10:10; 11:6). Hänellä oli kykyjä, joiden ansiosta hän saattoi saada kuulijoita Korintin juutalaisen yhdyskunnan keskuudesta. Hän onnistui ’todistamaan juurta jaksain juutalaisten olevan väärässä’, kun taas Paavali oli vain vähän aikaisemmin lähtenyt synagogasta. (Apostolien teot 18:1, 4–6.)
Olisiko tämä voinut olla syynä siihen, että jotkut olivat mieltyneitä Apollokseen? Jotkut tutkijat teorioivat, että kreikkalaisten synnynnäinen intohimo filosofiseen keskusteluun on saattanut johtaa siihen, että jotkut suosivat Apolloksen innostavampaa lähestymistapaa. Giuseppe Ricciotti mainitsee, että ”värikkään kielensä ja korkealentoisten vertaustensa avulla – – [Apollos] oli voittanut niiden monien ihailun, jotka pitivät enemmän hänestä kuin Paavalista, vaatimattomasta ja hienostelemattomasta puhujasta”. Jos jotkut tosiaan toimivat väärin ja sallivat tällaisten henkilökohtaisten mieltymysten aiheuttaa jakaumia veljien keskuudessa, on helppo ymmärtää, miksi Paavali arvosteli purevasti ”viisaiden viisauden” korottamista (1. Korinttilaisille 1:17–25).
Tällainen kritiikki ei kuitenkaan merkitse sitä, että Paavalin ja Apolloksen välillä olisi ollut erimielisyyttä. Vaikka joillakuilla onkin ollut sellainen mielikuvituksellinen luulo, että nämä kaksi saarnaajaa vastustivat ankarasti toisiaan ja taistelivat korinttilaisten kiintymyksestä, Raamatussa ei sanota mitään sellaista. Apollos ei suinkaan yrittänyt asettua minkään ryhmäkunnan johtoon, vaan hän oli lähtenyt Korintista ja palannut Efesokseen ja oli Paavalin luona, kun tämä kirjoitti ensimmäisen kirjeensä tuolle jakaantuneelle seurakunnalle.
Heidän välillään ei ollut eripuraa eikä kilpailua; sen sijaan nuo kaksi yrittivät ilmeisesti yhdessä ratkaista Korintin ongelmat keskinäisen luottamuksen hengessä. Paavalilla oli ehkä epäilyksensä joistakuista Korintissa asuvista, mutta ei varmastikaan Apolloksesta. Näiden kahden miehen työ oli täysin sopusointuista; heidän opetuksensa täydensivät toisiaan. Paavalin omien sanojen mukaan: ”Minä istutin, Apollos kasteli”, sillä he kumpikin olivat ”Jumalan työtovereita”. (1. Korinttilaisille 3:6, 9, 21–23.)
Paavalin tavoin korinttilaiset arvostivat suuresti Apollosta ja halusivat, että hän tulisi jälleen heidän luokseen. Mutta kun Paavali pyysi Apollosta palaamaan Korinttiin, tuo aleksandrialainen kieltäytyi. Paavali sanoo: ”Mitä sitten veljeemme Apollokseen tulee, niin moneen kertaan pyysin hartaasti häntä lähtemään – – teidän luoksenne, ja kuitenkaan hän ei ollut lainkaan halukas lähtemään nyt, mutta hän tulee, kun hän saa tilaisuuden.” (1. Korinttilaisille 16:12.) Apollos on saattanut olla haluton palaamaan siksi, että hän pelkäsi aiheuttavansa lisää jakautumista, tai vain siksi, että hänellä oli jossain toisaalla muuta tekemistä.
Apollos mainitaan viimeisen kerran Raamatussa hänen ollessaan matkalla Kreetaan ja ehkä kauemmaksikin. Paavali on jälleen erityisen huolissaan ystävästään ja työtoveristaan ja pyytää Titusta järjestämään Apollokselle ja tämän matkakumppanille Zenasille kaikkea sitä, mitä he saattavat matkallaan tarvita (Titukselle 3:13). Saatuaan kymmenkunta vuotta kristillistä valmennusta Apollos oli nyt edistynyt riittävästi toimiakseen seurakunnan matkaedustajana.
Jumaliset ominaisuudet jotka helpottavat hengellistä kasvua
Tämä aleksandrialainen saarnaaja antoi hyvän esimerkin kaikille nykyisille hyvän uutisen julistajille ja todellakin kaikille niille, jotka haluavat edistyä hengellisesti. Emme ehkä ole yhtä kaunopuheisia kuin hän oli, mutta voimme varmasti yrittää jäljitellä hänen Raamatun kirjoitusten tuntemustaan ja kykyään käyttää niitä ja auttaa siten vilpittömiä totuuden etsijöitä. Antaessaan esimerkin innokkaasta toiminnasta Apollos ”auttoi suuresti niitä, joista oli – – tullut uskovia” (Apostolien teot 18:27). Apollos oli nöyrä, uhrautuva ja altis palvelemaan toisia. Hän ymmärsi hyvin, ettei kristillisessä seurakunnassa ole sijaa kilpailulle eikä kunnianhimolle, sillä me kaikki olemme ”Jumalan työtovereita” (1. Korinttilaisille 3:4–9; Luukas 17:10).
Mekin voimme Apolloksen tavoin edistyä hengellisesti. Olemmeko halukkaita parantamaan tai laajentamaan pyhää palvelustamme ja asettumaan asemaan, jossa Jehova ja hänen järjestönsä voivat käyttää meitä täydemmin? Jos näin on, niin olemme innokkaita kristillisen totuuden tutkijoita ja julistajia.