Voiko ihminen ratkaista ongelman?
ON ERI asia tietää, mikä ongelma on ja miten se on syntynyt, ja eri asia ratkaista se.
Onko sen ratkaiseminen mahdollista? Terve ihmiselimistö voi parantaa haavan, jos sitä hoidetaan oikein. Samoin voi maapallokin parantaa haavansa, jos sille annetaan sopivaa hoitoa.
Ihmisen täytyy kuitenkin työskennellä sopusoinnussa niiden luonnonlakien kanssa, jotka on jo säädetty tätä maata varten. Nuo lait eivät muutu. Ihmisen on muututtava. Muuta mahdollisuutta ei ole.
Onko sitten odotettavissa, että ihminen alkaisi jälleen elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa?
Odotteet
Muutama joki, jokunen järvi siellä täällä, ilma muutamien kaupunkien yllä – siinä kaikki menestys, mitä ihminen on saanut aikaan yrittäessään muuttaa tuhoisaa suuntausta. Entä mikä on yleistilanne?
Jos katsomme yleistilannetta realistisesti, siinä ei ole suurtakaan perustetta optimismille. Pane merkille, mitä tapahtui esimerkiksi New Yorkissa. Vuonna 1955 kaupungin ilmansaastumisvaliokunnan puheenjohtaja ennusti: ”Kymmenen vuoden kuluttua kaupunkimme ilma on erinomaista hengittää.” Eräs tutkija ennusti myös: ”Vuoteen 1965 mennessä 42. kadun ylittävä ihminen hengittää yhtä raikasta ilmaa kuin on Sveitsin alppisolassa.”
Nykyiset newyorkilaiset sanoisivat moisia ennusteita naurettaviksi. New Yorkin ilma on nykyään niin saastunutta, että sen on sanottu olevan huomattavan osan ajasta joko ’epätyydyttävää’ tai ’epäterveellistä’. Nuo optimistiset ennusteet eivät perustuneet todellisuuteen.
James Skehan, eräs Boston Collegen virkailija, esitti näin realistisen arvion: ”Maan saastumisen palauttaminen takaisin hyväksyttävälle tasolle on oleva yhtä vaikeaa kuin kaikkien entisten ja tulevien sotien lopettaminen.” Onko ihminen lopettanut sodat? Ei. Vuonna 1969 Norjan tiedeakatemia laski, että vuodesta 3600 eaa. maailmassa on ollut vain 292 rauhan vuotta, mutta 14531 sotaa, joissa on tapettu satoja miljoonia ihmisiä. Ja meidän vuosisatamme on nähnyt kaikkien aikojen pahimmat sodat.
Saavatko lait sen aikaan?
Voivatko uudet lait tai lakien tehokkaampi valvonta pysähdyttää saastumisen? Epäilemättä niistä on apua. Vuoden 1970 lopulla U.S. News & World Report -lehti kuitenkin totesi, että ilman ja veden saastuminen Yhdysvalloissa on lisääntymässä ”huolimatta hallituksen ja teollisuuden ankarammista määräyksistä ja tuntuvista kustannuksista”.
Yksi Yhdysvalloissa säädetty uusi laki, josta on paljon puhuttu, koskee autoja. Vuoden 1975 alusta lähtien uusien autojen pakokaasujen hiilimonoksidin ja hiilivetyjen määrää täytyy vähentää ainakin 90 prosenttia verrattuna vuoden 1970 malleihin. Vuoden 1976 alusta myös typpioksidien määrää täytyy vähentää ainakin 90 prosenttia.
Vaikka tämä on rohkaisevaa, niin pane merkille, mitä Russell Train, Yhdysvaltain presidentin ympäristönsuojeluasiain neuvonantaja, sanoo: ”Olemme suunnitelleet, että autojen pakokaasun aiheuttama saastuminen olisi laskusuunnassa noin vuoteen 1985 mennessä. Vaikka meillä silloin olisi niin saasteeton polttomoottori kuin nyt suinkin voimme kuvitella mahdolliseksi, niin pelkkä autojen määrän kasvu nostaa sen jälkeen taas käyrää.”
Materiaalin uudelleenkäyttö?
Järkevä ehdotus maan saastumisen hillitsemiseksi on materiaalin uudelleenkäyttö sen sijaan, että se heitettäisiin menemään.
Yhdysvalloissa käytetään nykyään vähemmän kuin 10 prosenttia tekstiileistä, kumista ja lasista uudelleen. Vain 20 prosenttia paperista ja sinkistä, 30 prosenttia alumiinista ja noin puolet kuparista, lyijystä ja raudasta käytetään uudelleen. Mainittujen aineiden lisääntyvä tuotto perustuu siis pääasiallisesti uusiin lähteisiin, kuten uuteen puuvillaan, puuhun ja malmiin.
Miksi materiaalia ei käytetä suuremmassa määrin uudelleen? Yhden syyn mainitsee yhtiö, joka erottelee jätteitä ja myy materiaalit. The Wall Street Journal -lehti sanoo omistajasta: ”Hänelle tulee kahden dollarin tappio jokaisesta käsittelemästään jätetonnista, koska hän ei saa myydyksi suurinta osaa pelastamistaan materiaaleista.” Esimerkiksi käsittelemästään 1200 tonnista paperia hän sai myydyksi vain noin 200 tonnia. Kukaan ei halunnut loppuerää.
Ratkaisevatko ihmiset ongelman?
Olkoot suunnitellut parannuskeinot millaiset tahansa, ne kaikki voidaan supistaa yhteen perustotuuteen: jotta ne onnistuisivat, ihmisten suuren enemmistön täytyy soveltaa niitä. Onko se todennäköistä?
Audubon-lehti kertoi, että eräs virvoitusjuomatehdas markkinoi 600000 korillista palautettavia pulloja New Yorkin kaupungin alueella. Jokaisesta pullosta maksettiin palautettaessa. Kuusi kuukautta myöhemmin pullot oli kuitenkin kaikki heitetty menemään. New Yorkin asukkaat olivat menettäneet 720000 dollaria [noin 3 milj. mk], koska eivät viitsineet palauttaa pulloja.
Jotta liian monet autot eivät saastuttaisi kaupunkien ilmaa, on ehdotettu, että kaupungit järjestäisivät nopeita julkisia liikennevälineitä – kuten nopeita junia, joilla ihmiset voisivat mennä töihin ja jättää autonsa kotiin. Mitchell Gordon sanoo tästä kuitenkin kirjassaan Sick Cities (Sairaita kaupunkeja): ”Hiljattain suoritettu tutkimus Chicagon työläisten keskuudessa osoitti, että vain 18 prosenttia heistä luopuisi autoistaan, vaikka he saisivat vapaalipun työpaikalle ja takaisin.” Hän lisäsi: ”Puolet heistä ei haluaisi tehdä matkaa yleisillä kulkuneuvoilla sittenkään, vaikka heille maksettaisiin 35 senttiä [n. 1,50 mk] joka kerta, kun he nousisivat kulkuneuvoon.”
Olisivatko ihmiset vihdoinkin valmiit yhteistoimintaan luopumalla roskien levittämisestä sinne, mihin niitä ei pitäisi heittää? Ted Keatley, eräs New Yorkin osavaltion kalastus- ja metsästysliiton virkailija, sanoi alistuvasti: ”Minä en keksi mitään, mikä voisi tehdä lopun roskien heittelemisestä. Viimeisenä keinona voitaisiin vedota heidän itsekunnioitukseensa, mutta en odota, että siitäkään paljon olisi apua.”
Ilmeisesti ihmisten pitäisi muuttaa suuresti asenteitaan. Kuitenkin kirjailija Edward Banfield sanoo teoksessaan The Unheavenly City: ”Miten sellainen muutos saadaan aikaan? Kunnes keinot on täsmällisesti määritelty, tämä ’ratkaisu’ on hylättävä utopistisena. . . . Tosiasia on kuitenkin, ettei kukaan tiedä, miten minkään väestönosan elämäntapaa voitaisiin muuttaa.”
Vaikeutta kuvaa seuraava tapaus: Eräs televisioreportteri paljasti Floridassa Yhdysvalloissa erään yhtiön aiheuttavan runsasta saastumista. Hän sai pian puhelinsoittoja yhtiön työntekijöiltä, jotka uhkasivat häntä pahoinpitelyllä, ellei hän ’lopettaisi’. He pelkäsivät menettävänsä työpaikkansa, jos yhtiön toiminta lopetettaisiin.
Vaikka siis monet ihmiset ehkä puhuvat saastumisen lopettamisesta, niin useimpia kiinnostavat enemmän heidän omat itsekkäät pyrkimyksensä, eivätkä he halua luopua yhdestäkään edustaan toisten hyväksi.
Samalla kun asiasta jatkuvasti puhutaan paljon, ongelma vain pahenee teollistamisen edistyessä ja maapallon väestön kasvaessa räjähdysmäisesti ja ne, joiden pitäisi asemansa perusteella tietää, myöntävät, ettei heillä ole ratkaisuja! Esimerkiksi Havaijin terveysministeriön asiantuntijat sanovat: ”Mitään helppoja ratkaisuja ei ole näköpiirissä . . . nykyään, mitään hyväksyttäviä vaihtoehtoja ei ole.”
Mitä se todellisuudessa vaatisi?
Ongelman ratkaiseminen ihmisen toimesta vaatisi todellisuudessa luopumista suuressa määrin nykyisestä teollisesta elämäntavasta. Se merkitsisi sitä, että nykyisestä suuntauksesta kohti lisääntyvää teollistumista tehtäisiin pysyvästi loppu.
Onko todennäköistä, että niin tapahtuisi? Ovatko kaikki ihmiset valmiit yhteistoimintaan, luopumaan monista mukavuuksista, tuotteista, rahasta ja huvituksista, joista he nauttivat nykyisessä teollisuusyhteiskunnassa, ja vaihtamaan ne puhtaaseen ilmaan, veteen ja maahan? Ovatko he koskaan olleet yhteistyössä vapauttaakseen maan sodasta, ennakkoluulosta, rikollisuudesta, köyhyydestä ja nälästä? Ovatko kaikki lopettaneet savukkeiden polttamisen, myymisen ja tupakan tuottamisen niitä varten, koska ne on todettu tappajiksi? Ovatko ihmiset luopuneet haureudesta, koska sukupuolitaudit lisääntyvät?
Uskotko siis todella, että hallitus, teollisuus ja kadun mies saa aikaan yhtäkkiä laajalla alalla sydämenmuutoksen ja muuttaa teollisen elämän tavan suuntaa? Saasteasiantuntija tri Rene Dobos sanoo: ”Käsitykseni mukaan ei ole mitään keinoa saastumisongelman ratkaisemiseksi – tai muiden ihmiselämää uhkaavien vaarojen torjumiseksi – jos me hyväksymme sen ajatuksen, että teknologian tulee hallita tulevaisuuttamme.”
Asiantuntijat ovat todella täysin neuvottomia. Mitä siis todella tarvitaan? julkaisu Let’s Live sanoi maaliskuun numerossaan 1970 seuraavaa: ”Näyttää siltä, että tarvittaisiin Salomon viisautta kaikkien aikamme saasteongelmien ratkaisemiseksi.”
Onko sellaista viisautta saatavissa? Mikä on ratkaisu?