Uskonnon tulevaisuus sen menneisyyden valossa

8. osa: n. vuodesta 563 eaa.: Valaistus joka lupasi vapautuksen

”Uskonto tai aate voidaan koetella sillä, miten monta asiaa se pystyy selittämään.” – Amerikkalainen 1800-luvulla elänyt runoilija Ralph Waldo Emerson

HÄNESTÄ on hyvin vähän jos mitään varmaa tietoa. Tradition mukaan hänen nimensä oli Siddhārtha Gautama, hän oli prinssi ja hän syntyi n. 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää Pohjois-Intiassa sijainneessa Sakyan valtakunnassa. Hänestä käytettiin nimeä Sakyamuni (Sakya-suvun viisas) sekä nimeä Tathagata, jonka merkityksestä ollaan epävarmoja. Todennäköisimmin tunnistat hänet vain hänen paremmin tunnetulla nimellään Buddha.

Gautama kasvoi ylellisessä ympäristössä, mutta 29-vuotiaana hän tajusi yhtäkkiä, millainen kurjuus hänen ympärillään vallitsi. Hän halusi selitystä vähän samaan tapaan kuin jotkut nykyään elävät vilpittömät ihmiset, jotka pohtivat sitä, miksi maailmassa on niin paljon pahuutta ja kärsimystä. Gautama jätti vaimonsa ja vastasyntyneen poikansa ja pakeni erämaahan, missä hän vietti kuusi vuotta askeetin elämää. Hän makasi orjantappuroiden päällä ja eli jonkin aikaa pelkästään yhdellä riisinjyvällä päivässä. Mutta tämä ei tuonut minkäänlaista valaistusta.

Nyt, 35-vuotiaana, Gautama päätti siirtyä kohtuullisempaan elämään, jota hän kutsui keskitieksi. Hän vannoi istuvansa viikunapuun alla, kunnes hän saavuttaisi valaistuksen. Lopulta nähtyään koko yön näkyjä hänestä tuntui, että hänen etsintänsä oli palkittu. Siitä lähtien hänet tunnettiin Buddhana, joka merkitsee ”valaistua”. Gautama ei kuitenkaan ajatellut itsellään olevan yksinoikeutta tuohon arvonimeen. Siksi se kirjoitetaan joko pienellä alkukirjaimella, siis buddha, tai Gautaman tapauksessa isolla alkukirjaimella, Buddha.

Tie vapautukseen

Hindulaisten jumalien Indran ja Brahman sanotaan pyytäneen Buddhaa kertomaan vasta löytämistään totuuksista toisille. Hän ryhtyi tekemään niin. Vaikka Buddha säilytti hindulaisuuden suvaitsevaisen asenteen, jonka mukaan kaikilla uskonnoilla on arvoa, hän ei hyväksynyt sen kastijärjestelmää ja eläinuhrien korostamista. Hän hylkäsi sen väitteen, että hindulainen Veda-kirjallisuus on jumalallista alkuperää. Ja vaikka hän ei kieltänyt sitä, että Jumala ehkä on olemassa, hän hylkäsi sen ajatuksen, että Jumala on Luoja. Hän väitti, että syy-yhteyden lailla ei ollut alkua. Ja hän meni hindulaisuutta pitemmälle väittämällä ja lupaamalla ensimmäisessä saarnassaan: ”Tämä, munkit, on tiedon keskitie, joka – – johtaa ymmärrykseen, joka johtaa viisauteen, joka osaltaan johtaa tyyneyteen, tietoon, täydelliseen valaistukseen, nirvanaan.”

’Mikä on nirvana?’ saatat kysyä. ”Tähän kysymykseen on vaikea löytää väärää vastausta”, sanoo historioitsija Will Durant, ”sillä Mestari jätti tuon kohdan epäselväksi, ja hänen seuraajansa ovat antaneet sanalle jokaisen mahdollisen merkityksen auringon alla.” The Encyclopedia of Religion on samaa mieltä sanoessaan: ”Ei ole olemassa yhtä ainoata buddhalaista näkemystä”, sillä se ”vaihtelee kulttuurin, historian aikakauden, kielen, koulukunnan ja jopa yksilön mukaan”. Muuan kirjoittaja kutsuu sitä ”halun täydelliseksi puuttumiseksi, tyhjyyden ajattomaksi loppumattomuudeksi – –, kuoleman ikuiseksi rauhaksi ilman jälleensyntymistä”. Toiset viittaavat sen sanskritinkieliseen kantasanaan, joka merkitsee ’sammuksiin puhaltamista’, ja sanovat sen olevan kuin liekki, joka sammuu kun polttoaine loppuu. Joka tapauksessa nirvana lupaa vapautuksen.

Vapautuksen saavuttamisen tarpeen Buddha esitti lyhyesti neljänä jalona totuutena: elämä on tuskaa ja kärsimystä; molemmat aiheuttaa elämänjano ja halujen tyydyttäminen; viisas menettelytapa on tukahduttaa tämä jano; se voidaan tehdä noudattamalla kahdeksanosaista tietä. Tähän tiehen kuuluvat oikea havainto, oikea päätös, oikea puhe, oikea käytös, oikea elämäntapa, oikea ponnistelu, oikea valppaus ja oikea mietiskely.

Voittoja ulkomailla, tappioita kotimaassa

Buddhalaisuus sai aivan alusta asti osakseen myönteistä vastakaikua. Eräs tuon ajan katsomukseltaan materialistinen ryhmä (Charvakas) oli jo valmistanut sille tietä. Se hylkäsi hindulaiset pyhät kirjoitukset, pilkkasi ajatusta Jumalaan uskomisesta ja luopui uskonnosta yleensä. Ryhmän vaikutus oli huomattava ja myötävaikutti sen muodostumiseen, mitä Durant kutsuu ”tyhjiöksi, joka melkein väkisin johti uuden uskonnon kehittymiseen”. Tämä tyhjiö yhdessä ”vanhan uskonnon henkisen rappeutumisen kanssa” sai osaltaan aikaan tuon ajan kahden suuren uudistusliikkeen, buddhalaisuuden ja jainalaisuuden, syntymisen.

Kolmannen vuosisadan puolivälissä eaa. kuningas Asoka, jonka valtakunta käsitti suurimman osan Intian mantereesta, vahvisti suuresti buddhalaisuuden asemaa. Hän voimisti sen lähetystoimintaa lähettämällä lähetyssaarnaajia Ceyloniin (Sri Lankaan) ja mahdollisesti myös muihin maihin. Ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana buddhalaisuus levisi kaikkialle Kiinaan. Sieltä se levisi Korean kautta Japaniin. 500- ja 600-luvuille tultaessa se oli levinnyt kaikkialle Itä- ja Kaakkois-Aasiaan. Nykyään buddhalaisia on yli 300 miljoonaa kautta maailman.

Jo ennen kuningas Asokan päiviä buddhalaisuus on ollut liikkeellä. ”Neljännen vuosisadan loppuun mennessä ennen ajanlaskumme alkua Ateenassa oli buddhalaisia lähetystyöntekijöitä”, kirjoittaa E. M. Layman. Hän lisää, että kristinuskon perustamisen jälkeen sen varhaiset lähetystyöntekijät kohtasivat buddhalaisia oppeja kaikkialla minne he menivät. Itse asiassa kun ensimmäiset katoliset lähetystyöntekijät menivät Japaniin, heitä luultiin jonkin uuden buddhalaisen lahkon edustajiksi. Miten se saattoi olla mahdollista?

Noilla kahdella uskonnolla oli ilmeisesti paljon yhteistä. Historioitsija Durantin mukaan tällaisia piirteitä olivat ”pyhäinjäännösten arvossapitäminen, pyhän veden, kynttilöiden, suitsutuksen, rukousnauhan, papinpukujen ja kuolleen liturgisen kielen käyttö sekä munkit ja nunnat, munkkien tai nunnien paljaaksi ajeltu päälaki ja selibaatti, ripittäytyminen, paastonajat, pyhimykset, kiirastuli ja kuolleille esitetyt messut”. Hän lisää, että nämä seikat ”näyttävät ilmaantuneen ensin buddhalaisuuteen”. Buddhalaisuuden sanottiin itse asiassa olevan ”500 vuotta edellä Rooman kirkkoa kaikkien molemmille uskonnoille yhteisten juhla- ja muotomenojen keksimisessä ja käytössä”.

Selittäessään, miten nämä yhtäläisyydet ovat kehittyneet, kirjailija Layman vihjaa uskontojen yhteiseen alkuperään. Hän kirjoittaa: ”Kristilliseen aikakauteen mennessä – – pakanalliset vaikutteet olivat tulleet ilmeisiksi buddhalaisissa palvontamuodoissa. – – Jotkin kristillisessä kirkossa kehittyneet palvontatavat saivat todennäköisesti [myös] vaikutteita pakanuudesta.”

Eri puolille maailmaa ulottuneesta vaikutuksestaan huolimatta buddhalaisuus kärsi kotimaassaan ankaran tappion. Nykyään vain alle yksi prosentti Intian väestöstä on buddhalaisia; 83 prosenttia on hinduja. Syy tähän on epäselvä. Ehkä buddhalaisuus oli niin suvaitsevaista, että perinteisiin tiukemmin pitäytyvä hindulaisuus vain sulautti sen itseensä. Tai ehkä buddhalaiset munkit olivat kainneet laiskasti laumaansa. Tärkeä tekijä oli kuitenkin kaikesta huolimatta islaminuskon tunkeutuminen Intiaan. Tämä johti islamilaisvaltaan, jonka alaisuudessa monet, varsinkin Pohjois-Intiassa asuvat, kääntyivät islaminuskoon. Itse asiassa 1200-luvun loppuun mennessä neljännes väestöstä oli jo muslimeja. Sillä välin monet buddhalaiset palasivat takaisin hindulaisuuteen, koska he nähtävästi ajattelivat, että se pystyisi paremmin torjumaan islamin ankaran hyökkäyksen. Suvaitsevuudelleen uskollisena hindulaisuus toivotti käännynnäiset tervetulleiksi takaisin lämpimällä syleilyllä helpottamalla heidän paluutaan siten, että se julisti Buddhan jumalaksi, Višnun ruumiillistumaksi!

Buddhan monet kasvot

”Ensimmäiset Buddhan kuvat olivat kreikkalaisten tekemiä”, kirjoittaa E. M. Layman. Buddhalaiset väittävät, etteivät he palvo näitä patsaita, vaan että ne ovat vain palvonnan välikappaleita, jotka on tehty kunnioituksen osoitukseksi suurta Opettajaa kohtaan. Toisinaan Buddha kuvataan seisomassa, mutta useimmiten hän istuu jalat ristissä jalkapohjat ylöspäin käännettyinä. Kun hänen kätensä lepäävät toistensa päällä, hän mietiskelee; kun hän on nostanut oikean kätensä leukaa vasten, hän siunaa; ja kun oikean käden peukalo koskettaa etusormea tai kun molemmat kädet on liitetty yhteen rinnan korkeudella, hän opettaa. Makuuasento kuvaa häntä sillä hetkellä, kun hän saavuttaa nirvanan.

Aivan samoin kuin hänen asennossaan on eroja, niin on myös hänen opeissaan. Sanotaan, että 200 vuoden kuluttua hänen kuolemastaan buddhalaisuudesta oli jo olemassa 18 eri versiota. Kun Gautaman saamasta ”valaistuksesta” on nyt kulunut 2500 vuotta, on olemassa monia buddhalaisia tulkintoja siitä, miten nirvana saavutetaan.

Leidenin yliopistossa Alankomaissa työskentelevä Erik Zürcher selittää, että on olemassa ”kolme buddhalaisuuden pääsuuntausta, joilla kullakin on omat oppikäsityksensä, palvontatapansa, pyhät kirjoituksensa sekä ikonografiset perinteensä”. Buddhalaisessa terminologiassa näitä suuntia kutsutaan vaunuiksi, koska ne lautan tavoin kuljettavat ihmistä elämän virran poikki, kunnes hän lopulta saavuttaa vapautuksen rannan. Silloin vaunu voidaan turvallisesti hylätä. Lisäksi buddhalaiset kertovat, että matkustustapa – kulkuvälineen laatu – on epäolennainen, merkityksetön seikka. Tärkeintä on perille pääsy.

Näitä vaunuja ovat muun muassa hinajana- eli theravada-buddhalaisuus, joka on ilmeisesti pysynyt melko lähellä sitä, mitä Buddha saarnasi, ja on varsin voimakasta Burmassa, Sri Lankassa, Laosissa, Thaimaassa ja Kamputseassa (entisessä Kambodžassa). Mahajana-buddhalaisuus, joka on voimakasta varsinkin Kiinassa, Koreassa, Japanissa, Tiibetissä ja Mongoliassa, on vapaamielisempää, sillä se on sovittanut opetuksensa vetoamaan useampiin ihmisiin. Tästä syystä sitä kutsutaan ”suureksi vaunuksi”, kun taas hinajana- eli theravada-buddhalaisuutta kutsutaan ”pieneksi vaunuksi”. Vajrajana, ”timanttivaunu”, joka tunnetaan paremmin nimellä tantrismi eli esoteerinen buddhalaisuus, yhdistää rituaalit joogan harjoittamiseen, ja näin uskomuksen mukaan nopeuttaa ihmisen pääsyä nirvanaan.

Nämä kolme suuntausta ovat jakautuneet useiksi koulukunniksi, jotka kukin tulkitsevat eri tavalla joitain perusasioita, mikä johtuu usein siitä, että niistä kukin korostaa jotakin tiettyä buddhalaisten pyhien kirjoitusten osaa. Ja koska Zürcherin mukaan ”paikalliset uskomukset ja tavat vaikuttivat buddhalaisuuteen vaihtelevassa määrin” siellä, mihin ikinä sitä vietiinkin, niin näistä koulukunnista sai pian alkunsa lukematon määrä paikallisia lahkoja. Samalla tavoin kuin kristikunnassa on tuhansia hämmentäviä lahkoja ja ryhmiä, Buddhallakin on kuvaannollisesti puhuen monet kasvot.

Buddhalaisuus ja politiikka

Juutalaisuuden ja nimikristillisyyden tavoin buddhalaisuus ei ole rajoittunut uskonnollisiin toimiin, vaan on ollut myös muovaamassa poliittista ajattelua ja käyttäytymistä. ”Buddhalaisuus sulautui poliittiseen toimintaan ensi kerran [kuningas] Asokan hallintokaudella”, kirjoittaa Jerrold Schecter. Buddhalaisuuden poliittinen aktiivisuus jatkuu vielä meidän päivinämmekin. Vuoden 1987 loppupuolella 27 tiibetiläistä buddhalaismunkkia pidätettiin Lhasassa sen vuoksi, että he olivat osallistuneet Kiinan vastaisiin mielenosoituksiin. Lisäksi buddhalaisuuden sekaantuminen 1960-luvulla Vietnamin sotaan sai Schecterin päättelemään: ”Keskitien rauhaisa polku on vääristynyt uudeksi katumielenosoitusten väkivallaksi. – – Aasian buddhalaisuus on tulinen uskonto.”

Tyytymättöminä läntisen maailman surkeisiin poliittisiin, taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja moraalisiin oloihin jotkut selityksiä etsiessään kääntyvät idän uskontojen puoleen, buddhalaisuus mukaan luettuna. Voiko ”tulinen uskonto” sitten antaa vastauksia? Jos sovellat Emersonin sääntöä, jonka mukaan ”uskonto – – voidaan koetella sillä, miten monta asiaa se pystyy selittämään”, niin millaisena pidät Gautaman valaistusta? Onnistuisivatko jotkin muut aasialaiset uskonnot, jotka ovat ”etsimässä oikeata tietä”, tässä paremmin? Saadaksesi vastaukset lue seuraava sarjamme osa.

[Tekstiruutu s. 18]

Joitakin sen ihmisiä, paikkoja ja esineitä

Aataminhuippu, Sri Lankassa sijaitseva pyhänä pidetty vuori; sen kivessä olevan jäljen buddhalaiset sanovat olevan Buddhan jalanjälki, muslimit Aadamin ja hindut Šivan jalanjälki.

Bodhipuu, viikunapuu, jonka alla Gautamasta tuli Buddha; ”bodhi” merkitsee ’valaistusta’; emäpuusta leikatun oksan sanotaan yhä kasvavan, ja sitä kunnioitetaan Anuradhapurassa Sri Lankassa.

Buddhalaiset munkit, jotka tunnistaa selvästi erottuvista kaavuistaan, muodostavat olennaisen osan buddhalaisuutta; he lupaavat olla rehellisiä ja sääliväisiä sekä ihmisille että eläimille, hankkia elantonsa kerjäämällä, karttaa huvituksia ja elää siveästi.

Dalai lama, Tiibetin maallinen ja uskonnollinen johtaja, jota buddhalaiset pitävät Buddhan ruumiillistumana ja joka ajettiin vuonna 1959 maanpakoon; ”dalai” tulee mongolialaisesta ’valtamerta’ merkitsevästä sanasta ja merkitsee laajaa tietoa; nimityksellä ”lama” tarkoitetaan hengellistä opettajaa (kuten sanskritinkielisellä sanalla guru). Uutisten mukaan vuoden 1987 Tiibetissä sattuneiden mielenosoitusten aikaan Dalai lama ”antoi siunauksensa kansalaistottelemattomuudelle, mutta tuomitsi väkivallan”, minkä vuoksi hänen isäntämaansa Intia muistutti häntä siitä, että poliittiset lausunnot saattavat vaarantaa hänen oleskelunsa tuossa maassa.

Pyhän hampaan temppeli, Kandyssa Sri Lankassa sijaitseva buddhalainen temppeli, jossa väitetään säilytettävän Buddhan yhtä hammasta pyhäinjäännöksenä.

[Tekstiruutu s. 19]

Tee ja buddhalainen ”rukous”

Yhtäläisyyksistä huolimatta buddhalaista ”rukousta” voidaan oikeammin kutsua ”mietiskelyksi”. Yksi buddhalaisuuden muoto, joka erityisesti tähdentää itsekuria ja syvää mietiskelyä, on zen-buddhalaisuus. Se tuotiin Japaniin 1100-luvulla, ja se perustuu yhteen kiinalaisen buddhalaisuuden muotoon, joka tunnetaan nimellä chan ja jonka on pannut alulle Bodhidharma-niminen intialainen munkki. Hän meni Kiinaan 500-luvulla ja luodessaan chania hän lainasi siihen paljon kiinalaisen taolaisuuden ajatuksia. Hänen kerrotaan erään kerran vihastuksissaan leikanneen pois silmäluomensa sen jälkeen, kun hän oli nukahtanut mietiskellessään. Silmäluomet tipahtivat maahan, juurtuivat, ja niistä kasvoi ensimmäinen teepensas. Tähän legendaan perustuu se zen-buddhalaisten munkkien perinne, että he juovat teetä pysyäkseen valveilla mietiskelyn aikana.

[Kuva s. 16, 17]

Buddhalaiset temppelit, kuten tämä Bangkokissa Thaimaassa sijaitseva Marmoritemppeli, ovat hyvin vaikuttavia

[Kuva s. 17]

Kuvassa nähdään myös patsas, joka esittää temppeliä vartioivaa buddhalaista demonia, ja alakuvassa on buddhan patsas. Nämä ovat buddhalaisissa maissa tuttuja näkyjä