Kielteiset tunteet – miten ne voidaan voittaa?
ENSIMMÄINEN vaihe niiden toimenpiteiden sarjassa, joiden avulla haluamme päästä kielteisten tunteittemme herraksi, on tämä: tunnistakaamme kielteiset ajatuksemme.
Toinen vaihe on tämä: alkakaamme työskennellä kielteisten ajatustemme korjaamiseksi. Jos olemme ajatelleet esimerkiksi: ”Teen aina kaiken väärinpäin”, niin se tulee korvata tällaisilla ajatuksilla: ”Olen samanlainen kuin kaikki muutkin. Teen monet asiat oikein, mutta teen myös erehdyksiä siinä missä muutkin.”
Ei pidä odottaa tällaisen korjauksen nostavan heti itsetuntoamme (vaikka se saattaakin olla mahdollista), eikä pidä jäädä pohdiskelemaan asiaa mielessään. Tulee vain hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Kolmas vaihe on se, että alamme työskennellä ikävän ajatuksen karkottamiseksi mielestämme. Yritetään työntää se yhtä rivakasti ja päättäväisesti pois kuin jos työntäisimme pois ajatuksen vakavan rikoksen tekemisestä. Vaikka voimmekin kyetä tähän suurin henkisin voimainponnistuksin, niin meitä auttaa siinä kovasti neljäs vaihe: syventykäämme johonkin muuhun, johonkin sellaiseen, mikä on rakentavaa.
Tämä on tärkeää sen takia, että kielteiset ajatuksemme pyrkivät yhä uudelleen tunkeutumaan takaisin mieleemme. Meillä on kuitenkin puolellamme tämä etu: kykenemme keskittymään kunnolla vain yhteen asiaan kerrallaan. Tämän voi todistaa itselleen sillä tavoin, että koettaa täysin keskittyä kahteen eri asiaan yhtä aikaa. Jos mielemme jo askartelee jonkin muun asian kimpussa, kielteisten ajatustemme on vaikeaa tulla enää takaisin.
Sitä, millä tavoin kielteiset ajatukset voidaan korvata myönteisillä ajatuksilla, valaisee tri Maxwell Maltz seuraavalla kuvauksellaan: ”Kun levysoitin soittaa sellaista musiikkia, josta et pidä, niin et yritä väkisin saada sitä soimaan paremmin. – – Vaihdat vain levyä, ja heti musiikki muuttuu toisenlaiseksi. Toimi samoin sen ’musiikin’ suhteen, jota oma sisäinen soittimesi soittaa.”
Kielteiset ajatukset ovat siis usein niin voimakkaita, että niistä ei noin vain pääse eroon. Ne täytyy ajaa ulos siten, että niiden tilalle pannaan jotakin muuta. Pankaamme soimaan toisenlainen ”äänilevy”, myönteinen ”äänilevy”. Vaihtakaamme toisenlaiselle, rakentavalle ”kanavalle”, toiselle ”asemalle”, ja syventykäämme kuuntelemaan sitä.
Se ei tule olemaan helppoa
Kyseiset neljä vaihetta on selitetty helposti, mutta miten vaikeaa niitä onkaan toteuttaa käytännössä! Meidän ei siksi pidä yllättyä, jos kielteisten ajatusten ja tunteitten voittaminen tuntuu meistä aluksi työläältä. Sen voi odottaakin olevan vaikeaa, mutta on hyvä tietää, että ajan oloon se käy helpommaksi.
Esimerkistä käy Cindy-niminen opettajatar, joka on viettänyt lapsuutensa alkoholistiäidin hoivissa. Cindy kärsi monia vuosia syyllisyyden ja turvattomuuden tunteista. Sen jälkeen hän päätti käydä käsiksi ongelmaansa. Mitä hän teki?
Cindy selittää: ”Aluksi näin vaivaa selvittääkseni itselleni, millaiset ajatukset aiheuttivat minulle kielteisiä tunteita. Aina kun tällaisia tunteita nousi esiin, mietin niitä uudelleen, järkiperäisesti ja puolueettomasti. Sen jälkeen ponnistelin muodostaakseni runsaasti myönteisiä ajatuksia. Pakotin ajatukseni askartelemaan oppilaissani ja siinä, miten voisin auttaa heitä. Vähitellen se kävi helpommaksi, ja tunsin pystyväni hallitsemaan tunteitani aiempaa paremmin.”
Joku voi nyt silti kysyä – –
Miksi se on niin vaikeaa?
Pääseekö sellaisista huonoista tavoista kuin ylensyönnistä tai tupakoinnista helposti eroon? Ei missään tapauksessa. Ne ovat voitettavissa ainoastaan tietoisen, päättäväisen ponnistelun avulla pitemmän ajan kuluessa. Kielteisestä ajattelusta on tullut monille tapa, ja se on siinä mielessä samanlainen kuin muutkin pahat tavat, että siitä on vaikea päästä eroon.
Jos kielteinen ajattelu on meille tapa, sen voittaminen tulee todennäköisesti vaatimaan meiltä samanlaista päättäväisyyttä kuin vaaditaan ihmiseltä, joka rupeaa laihduttamaan tai joka päättää lopettaa tupakoinnin.
Tärkeintä on tämä: älkäämme antako periksi ja päättäkö jäädä masennuksen valtaan sen takia, että se on helpompaa. Taistelkaamme sinnikkäästi kielteistä ajattelua vastaan, vaikka se merkitsisikin sitä, että monien kuukausien ajan oppisimme vain yrittämällä ja erehtymällä, ja ehkä sitä, että sortuisimme uudelleen kielteiseen ajatteluun. Jatkakaamme yhtä päättäväisesti ja määrätietoisesti kuin jos olisimme valmentautumassa urheilukilpailuihin. Sen sijaan että odottaisimme nopeasti hyviä tuloksia, katsokaamme siihen, mitä on saavutettavissa pitemmällä aikavälillä.
Voidaanko niistä päästä täysin eroon?
Voidaanko kielteisistä tunteista päästä täysin eroon? Jos odotamme pystyvämme nauttimaan täydestä onnellisuudesta jo nykyään, niin tulemme turhautumaan ja kokemaan pettymyksiä. Onnellisuus on tänä aikana suhteellista ja vaillinaista. Sekin on silti paljon parempaa kuin se, että viettäisimme koko elämämme itsepintaisten ja voimattomuutta aiheuttavien kielteisten tunteitten vankina.
Merkitseekö tämä sitä, että kielteisiä tunteita ei tulla koskaan voittamaan? Ei suinkaan. Raamattu on realistinen selittäessään, että tulemme vielä jonkin aikaa olemaan nykyisessä epätäydellisessä tilassamme, mutta että sen poistamiselle ikuisiksi ajoiksi on oma määräaikansa. Tämä aika on jo hyvin lähellä, sillä Jumalan valtakunta – hänen taivaallinen hallituksensa, jota Jeesus Kristus hallitsee – ottaa pian kaikki maapallon asiat täysin valvontaansa ja ryhtyy kohottamaan ihmisiä inhimilliseen täydellisyyteen. Jeesus sanoi tätä tapahtumasarjaa ”uudelleen luomiseksi” [tai: ”elvyttämiseksi”, engl. viitelaitoksen alaviite]. (Matteus 19:28; ks. myös Psalmi 37:29; Matteus 6:9, 10; Ilmestys 21:3–5.)
Kun hyväksymme ne rajoitukset, jotka inhimillinen epätäydellisyys meille vielä tällä hetkellä asettaa, niin tulemme olemaan onnellisempia. Sen sijaan että menisimme äärimmäisyyksiin etsiessämme täydellistä henkistä terveyttä, olemme vapaita käyttämään voimiamme muihin tärkeisiin asioihin. Mielenrauhamme ja tyytyväisyytemme kasvaa sen tietämisestä, että Kaikkivaltias Jumala lopulta kykenee poistamaan meiltä kaikki kielteiset tunteemme.
Ovatko edellä esitetyt ehdotukset pelkkää teoriaa? Ovatko ne osoittautuneet käyttökelpoisiksi? Kyllä ovat, ja sen todistavat seuraavat tosielämästä otetut esimerkit.
[Huomioteksti s. 6]
Kielteiset ajatukset voidaan korvata myönteisillä ajatuksilla
[Huomioteksti s. 6]
Älkäämme antako periksi ja päättäkö jäädä masennuksen valtaan sen takia, että se on helpompaa
[Kuva s. 7]
Tunteittemme hallinnan opettelu on samanlaista kuin laihduttaminen: molemmat vaativat aikaa ja sinnikkyyttä