Norsunluupähkinä – voiko se pelastaa norsut?
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ECUADORIN-KIRJEENVAIHTAJALTA
NIITÄ ei uskoisi ystävyksiksi. Toisen paino lasketaan grammoissa, toisen tonneissa. Toinen on peräisin kasvista, toinen on eläin. Ne elävät eri mantereilla. Silti Etelä-Amerikan pieni norsunluupähkinä voi pelastaa mahtavan afrikannorsun häikäilemättömältä teurastukselta. Mikä norsunluupähkinä oikein on, ja miten siitä on tullut norsun ystävä?
Erikoinen palmu
Norsunluupähkinä on pääasiassa Etelä-Amerikan pohjoisosissa kasvavan palmulajin siemen. Puu kasvaa hitaasti, ja siinä on kauniit lehdet, jotka työntyvät esiin suoraan maasta. Runko ei tule näkyviin moniin vuosiin. Jos rungon korkeus on kaksi metriä, palmu on ainakin 35–40 vuotta vanha. Aivan lehtien alapuolelle kehittyy suuria, kuituisia hedelmistöjä. Hedelmistö painaa tavallisesti kymmenisen kiloa ja muodostuu toisissaan tiiviisti kiinni olevista puumaisista hedelmistä. Kussakin hedelmässä on yleensä neljästä yhdeksään siementä, jotka ovat suurin piirtein kananmunan kokoisia ja muotoisia. Ensimmäisessä kehitysvaiheessa siemenonteloissa on kookosmaidon kaltaista nestettä, jolla voi taltuttaa janon. Toisessa vaiheessa neste jähmettyy syötäväksi, makeaksi hyytelöksi. Kolmannessa ja viimeisessä vaiheessa hyytelö kypsyy kovaksi valkuaiseksi, joka muistuttaa huomattavasti aitoa norsunluuta.
Miksi norsun ystävä?
Norsunluun korvikkeena tuota pähkinää voidaan todella sanoa norsun ystäväksi. Säälimätön salametsästys norsunluun saamiseksi on vaarantanut afrikannorsun koko olemassaolon. Norsunluupähkinä tarjoaa kuitenkin käytännöllisen vaihtoehdon, sillä se näyttää aidolta norsunluulta, on erittäin kovaa, saadaan kiillottamalla hyvin kiiltäväksi ja imee väriaineen helposti. Nämä kaksi materiaalia muistuttavat niin paljon toisiaan, että käsityöläiset jättävät tuotteisiinsa usein näkyviin ruskeaa kuorta todistaakseen, että he eivät ole käyttäneet aitoa norsunluuta, joka on kielletty tuote kansainvälisessä kaupassa.
Kasvinorsunluu ei ole uusi löytö. Jo vuonna 1750 eteläamerikkalainen kerjäläismunkki Juan de Santa Gertrudis mainitsi norsunluupähkinät kronikoissaan ja vertasi niitä ”marmorikuuliin”, joista tehtiin pikkuesineitä. 1800-luvun alussa suurin tuottajamaa Ecuador vei pähkinöitä ulkomaille tuhansia tonneja vuosittain, lähinnä nappien valmistukseen. Toisen maailmansodan jälkeen uusien ja huokeiden muovien ilmaantuminen teki tuosta kaupasta käytännössä lopun. Kasvinorsunluun uudesta tulemisesta kertoo se, että äskettäisen puolitoistavuotiskauden aikana sitä vietiin Ecuadorista 1500 tonnia Italiaan, Japaniin, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja 18 muuhun maahan.a Miten sitä käsitellään ja käytetään nykyään?
Paljon käyttöä
Siemenet levitetään kuivumaan tropiikin aurinkoon yhdestä kolmeen kuukaudeksi sen mukaan, miten paljon niissä on vettä. Sen jälkeen ne kuoritaan koneellisesti, luokitellaan koon mukaan ja viipaloidaan nappiteollisuutta varten. Pähkinästä tehdyt ”norsunluiset” napit koristavat joitakin maailman korkealaatuisimpia vaatteita. Mutta pähkinää käytetään muuhunkin. Tuotevalikoimaan kuuluvat korut, šakkinappulat, puhaltimien kielet, pianon koskettimet ja sateenvarjojen kädensijat.
Norsunluupähkinän mahdollisuudet eivät lopu vielä tähänkään! Käsittelystä jää jäljelle hienoa jauhetta, jolla parannetaan eläinrehun ravintoarvoa. Sitä käytetään myös polttoaineena hiilien valmistuksessa. Palmun lehdistä syntyy vedenpitävä katto. Lisäksi pähkinän keruu, käsittely ja vienti luovat paljon työpaikkoja.
Ennen kaikkea kasvinorsunluu voi merkittävältä osaltaan edistää afrikannorsun suojelua. Jos siis kaipaat norsunluun ylellisyyttä, sinun ei tarvitse tähyillä Afrikan savannien suuntaan. Ajattele Etelä-Amerikan sademetsiä, missä norsunluuta on niin paljon, että sitä kasvaa puissa! Ajattele norsunluupähkinää, norsun ystävää.
[Alaviite]
a Aikavälillä 1.1.1994–15.6.1995.
[Kuvat s. 24, 25]
1. Norsunluupalmu
2. Norsunluupalmun hedelmistöjä
3. Läpileikkaus tuo esiin siemenet
4. Siemen kuivuu kovaksi pähkinäksi
5. Norsunluupähkinästä valmistettuja nappeja
6. Norsunluupähkinästä tehtyjä koruja joihin on istutettu helmiäistä
7. Norsunluupähkinästä tehtyjä pikkuesineitä