Vihaa pahaa, älä ihmisiä
RAKKAUS on Jehovan huomattava luonteenominaisuus. ”Jumala on rakkaus”, kirjoitti apostoli Johannes. Hänen rakkautensa on niin täydellinen, että se ulottuu hänen vihollisiinsakin, niin kuin Jeesus sanoi: ”Te kuulitte sanotun: ’Sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi ja vihata vihollistasi.’ Minä sanon kuitenkin teille: Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti teitä vainoavien puolesta, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne lapsiksi, koska hän panee aurinkonsa nousemaan jumalattomille ihmisille ja hyville ja panee satamaan vanhurskaille ihmisille ja epävanhurskaille. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, niin mikä palkka teillä siitä on? Eivätkö veronkantajatkin tee samoin? Ja jos te tervehditte vain veljiänne, niin mitä erinomaista te silloin teette? Eivätkö kansoihin kuuluvat ihmisetkin tee samoin. Teidän täytyy siis olla täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” – 1. Joh. 4:8; Matt. 5:43–48, Um.
Jos Jehova on pitkämielinen näitä vihollisiaan kohtaan, niin miksi me emme olisi? Se rakkaus, mitä hän ilmaisee heitä kohtaan, on esitetty kreikkalaisella sanalla agápe, ja se on laajempi merkitykseltään kuin tunteellinen kiintymys. Toht. Strong sanoo, että se ”käsittää erityisesti mielipiteen ja tahdon harkitun myöntymyksen periaate-, velvollisuus- ja sopivaisuusseikkana”. Se toivoo hyvää vihollisillekin, työskentelee heidän hyväkseen, vaikka ei voikaan hyväksyä heidän kaikkia tekojaan. Jumalan rakkaus toimi niiden hyväksi, jotka tekivät syntiä häntä vastaan: ”Jumala suosittelee omaa rakkauttaan meille siinä, että kun me olimme vielä syntisiä, niin Kristus kuoli meidän edestämme.” Juuri rakkaus eikä hitaus panee Jumalan viivyttämään syntisten tuhoamista: ”Jehova ei ole hidas lupauksensa suhteen, niin kuin eräät ihmiset katselevat hitautta, vaan hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska hän ei halua kenenkään tuhoutuvan, vaan haluaa kaikkien pääsevän katumukseen.” Jumala koettaa ystävällisyydellä ja kärsivällisyydellä ja pitkämielisyydellä johtaa syntisiä katumukseen: ”Sinä et tiedä, että Jumalan ystävällinen mielenlaatu koettaa johtaa sinua katumukseen.” Hän ei hyväksy syntiä, mutta hän osoittaa rakkautta syntisiä kohtaan. – Room. 5:8; 2. Piet. 3:9; Room. 2:4, Um.
MITÄ ME VIHAAMME
On oikein vihata vääryyttä. Se on Jehovan esimerkin noudattamista ja Kristuksen kaltaisuuteen muovautumista. Jehova vihaa ”ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken”. Jeesus ”rakasti vanhurskautta ja vihasi laittomuutta”. Mutta Jehova ja Kristus osoittivat siitä huolimatta rakkautta syntisiä kohtaan, vaikka vihasivatkin heidän syntejään. Niin pitäisi meidänkin tehdä. – Sananl. 6:17–19; Hepr. 1:9.
Rakkaus voi aikaansaada syntisissä kääntymyksen. Me saarnaamme ihmisille, jotka tekevät syntiä, ja me saarnaamme rakkaudessa, sillä jos se ei tapahdu rakkaudessa, niin se ei ole mitään: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” Me osoitamme rakkautta syntistä, mutta emme syntiä kohtaan. – 1. Kor. 13:1–3.
Sinä et vihaa ihmistä siksi, että hän on nuori tai vanha, mies tai nainen, pitkä tai lyhyt, lihava tai laiha, vaalea tai tumma, kaunis tai karkeapiirteinen. Henkilön ulkonäkö ei herätä vihaa. Hänen väärät tekonsa aiheuttavat sen, ja jos sinä rakastat vanhurskautta, niin sinä vihaat vääryyttä. Jos hän lopettaa tällaiset teot, niin sinulta on hävinnyt syy vihaan, joten sinun vihasikin sammuu. Kun vainooja lakkaa vainoamasta ja omaksuu Jehovan totuuden, niin me rakastamme häntä. Me vihasimme hänen väärintekoaan emmekä henkilöä. Osoita rakkautta ihmistä kohtaan silloinkin, kun hän tekee väärin, niin se saattaa johtaa hänet tekemään oikein. Tämä on Jehovan rakkaudellinen menettelytapa: ”Ja jos minä sanon jumalattomalle, että hänen totisesti on kuoltava, mutta hän kääntyy pois synnistänsä ja tekee oikeuden ja vanhurskauden – antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee – niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava. Hänen syntejänsä, jotka hän on tehnyt, ei ensinkään muisteta: hän on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää.” – Hes. 33:14–16.
SYNTINEN VIHAA OMIA SYNTEJÄÄN
Väärin tekevää lasta kasvatetaan, koska häntä rakastetaan: ”Jota Jehova rakastaa, sitä hän nuhtelee niin kuin isä poikaa, johon hän on mielistynyt.” Lapsi saattaa tehdä monta vihattavaa tekoa, mutta isä rakastaa silti lasta. Hän vihaa vääriä tekoja, mutta ei lastaan, ja hän toimii lapsen parantamiseksi kasvattamalla sitä kurissa. Jehovakin noudattaa samaa menettelyä. Hän tekee sen, kun on toivoa syntisen pelastamisesta. Hän tietää, että lihallinen heikkous syöksee niin monissa tapauksissa ihmisen väärintekoon ja että tuo henkilö itse ei halua sitä todellisuudessa. Paavali osoitti tätä vastenmielisyyttä syntejä kohtaan, joita hän itse teki: ”Sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.” Monet ihmisten väärät teot johtuvat heikkoudesta, ympäristöstä, menneistä olosuhteista onnettomassa lapsuudessa, eivätkä ilmaise lainkaan sisäistä todellista ihmistä. Joitakin vääriä tekoja suoritetaan tietämättömyydessä, ja kun väärintekijä tulee tietämään sen, niin hän saattaa katua. – Sananl. 3:12, Um; Room. 7:15, 17–20.
KUN VIHA YMPÄRÖI HENKILÖÄ
Synnit eivät ilmaise edellä mainituissa tapauksissa henkilön halua eli sisäistä kaipuuta, mutta on sellaisia, jotka ovat turmeltuneet siinä määrin, että he rakastavat syntejään ja noudattavat niitä tahallisesti ja täysin tietoisina niiden pahuudesta. He ovat sulauttaneet henkilöllisyytensä niin yhteen näiden pahojen tekojen kanssa, että henkilön erottaminen noista synneistä on vaikeata tai mahdotonta. He menevät äärimmäisyyteen, mikä saattaa heidät Jehovan edessä tilaan, missä heille ei voida antaa anteeksi: ”Jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anneta anteeksi.” Tahallista ja jatkuvaa syntiä Jehovan valistavaa henkeä vastaan ei voida antaa anteeksi; hengen ilmeisen toiminnan uhmaaminen ei ole anteeksi annettavissa. Kun ihmiset pysyvät itsepintaisesti väärinteossa sen jälkeen, kun se on täysin paljastettu heille, kun se on niin syvälle juurtunut, että siitä tulee erottamaton osa heidän olemuksestaan, niin silloin täytyy tuntea vihaa ihmistä samoin kuin syntiäkin kohtaan, missä hän riippuu kiinni rakastaen sitä. Miten muuten voisi olla, kun tuo henkilö ja synti sulautuvat toisiinsa niin erottamattomasti ja pysyvästi? – Matt. 12:31.
Tällaiset korjaantumattomat kääntävät päinvastaiseksi tämän käskyn ”Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää” tullen sellaisiksi, ”jotka vihaavat hyvää ja rakastavat pahaa”. Heidän puolestaan ei tule rukoilla. ”Sinä älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta äläkä niillä minua ahdista, sillä en minä sinua kuule”, sanoo Jehova. Jumala itse ”kostaa sille, joka häntä vihaa, ja hukuttaa hänet. Hän ei vitkastele, vaan kostaa sille, joka häntä vihaa.” Jotkut saavuttavat sellaisen kohdan, missä ankarakaan kuri ei irroita sitä pahaa, mikä on tullut osaksi heistä. Pahan hävittäminen ja henkilöitten varjeleminen ei ole enää mahdollinen. Kummatkin täytyy hävittää yhdessä, koska heitä ei voida erottaa. Pahat teot ilmaisevat ja heijastavat tosiaan korjaantumatonta pahaa sydäntä. Sellaiset henkilöt ovat pahan personoitumia niin kuin Jumala on rakkauden personoituma. Jeesus sanoi sellaisille: ”Te olette isästänne Perkeleestä, ja te tahdotte noudattaa isänne haluja.” Hän arvosteli heitä purevasti Matteuksen 23. luvussa ja kysyi: ”Käärmeet, kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte Gehennan tuomiota pakoon?” – Aam. 5:15; Miika 3:2; Jer. 7:16; 5. Moos. 7:10; Joh. 8:44; Matt. 23:33, Um.
Kun Jehovan jumalaton vihaaja ei erottaudu jumalattomuudestaan ja vihastaan, niin kuinka me voisimme tehdä sen vihatessamme oikeutetusti hänen syntisyyttään? ”Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vihaavat Herraa [Jehovaa]? Sen tähden on sinun päälläsi Herran [Jehovan] viha.” Kun viha on kiivas ja juurtunut ja kun sitä on mahdoton erottaa henkilöstä, niin tapaus ylittää sen vihollisuuden, mikä johtuu perisynnistä tai tietämättömyydestä ja mihin voidaan suhtautua kärsivällisesti rakkaudessa: ”Enkö minä vihaa niitä, jotka vihaavat kiivaasti sinua, Jehova, ja enkö minä tunne inhoa niitä kohtaan, jotka nousevat sinua vastaan? Täydellisellä vihalla minä vihaan heitä. Heistä on tullut minulle tosi vihollisia.” – 2. Aikak. 19:2; Ps. 139:21, 22, Um.
Mutta nämä korjaantumattomat, jotka ovat vihattavan pahan personoitumia, ilmaisevat itsensä. Me voimme ja meidän tulisi yleensä katsella ihmismassoja Jumalasta vieraantuneina niin kuin Jeesuskin teki: ”Nähdessään kansanjoukot [etsimässä häntä] hän tunsi hellää kiintymystä heitä kohtaan, koska heitä nyljettiin ja sysittiin sinne tänne niin kuin paimenettomia lampaita.” Me voimme saarnata heille rakkaudessa, vaikka vihaammekin heidän syntejään. Kun meitä käsketään vihaamaan pahaa eikä oikaistavissa olevaa synnin tekijää, niin se saattaa näyttää vaikealta toteuttaa. Mutta kun sinä pysähdyt ja harkitset asiaa, niin sinä näet, että olet tehnyt siten koko elämäsi ajan itseesi nähden. Tee niin myöskin toisten ollessa kysymyksessä. – Matt. 9:36, Um.