Vanhurskaiden polku kirkastuu kirkastumistaan

”Kun ihmiskuntaa hallitseva on vanhurskas . . . niin se on kuin aamun valo auringon noustessa paistamaan.” – 2. Samuelin kirja 23:3, 4, UM.

 1. Mitä 2. Samuelin kirjan 23:3, 4 saa meidät odottamaan, ja onko niin käynyt?

JEHOVAN palvelijoitten polkua valaissut valo on varhaisimmista ajoista asti nykyhetkeen saakka jatkuvasti kirkastunut. Se on kirkastunut vielä enemmän merkittävästä vuodesta 1914 lähtien, jolloin täällä maan päällä ilmenneet kehitysvaiheet osoittivat, että ”maailman valtakunnasta on tullut meidän Herramme [Jehovan] ja hänen Kristuksensa valtakunta”. (Ilmestys 11:15) Jumalan sanasta on loistanut valoa kuin auringosta ”pilvettömänä aamuna”, niin että se on valaissut yhä kirkkaammin sen polun, jota Jehovan palvelijoitten täytyy kulkea. – 2. Samuelin kirja 23:3, 4, UM.

 2. Miten voimme suhtautua ajoittaisiin näkökannan tarkistuksiin?

² Joistakuista voi kuitenkin näyttää siltä, ettei tuo polku ole kulkenut aina suoraan eteenpäin. Toisinaan Jehovan näkyvän järjestön esittämät selitykset ovat näyttäneet olevan muutoksia takaisin aikaisempiin näkökantoihin. Mutta niin ei ole ollut todellisuudessa. Tätä voitaisiin verrata siihen, mitä purjehtijat sanovat ”luovimiseksi”. Purjehtijat voivat purjeitten avulla saada veneen kulkemaan edestakaisin oikealle ja vasemmalle, mutta kaiken aikaa he kulkevat kohti määränpäätä vastatuulista huolimatta. Ja määränpää, jota kohti Jehovan palvelijat pyrkivät, on Jumalan lupaamat ”uudet taivaat ja uusi maa”. – 2. Pietari 3:13.

 3. Mitä todisteita on olemassa siitä, että Jehova siunaa jatkuvasti todistajiaan?

³ Epäilyksettä Jehova Jumala siunaa jatkuvasti todistajiensa maailmanlaajuista toimintaa, jota ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” ohjaa. Tämä voidaan nähdä hedelmistä. Muista Jeesuksen sanat: ”Jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää.” Ja tällaista vanhurskasta hedelmää on nykyään nähtävissä kansainvälisesti vain yhdessä joukossa – Jehovan todistajien yksimielisessä, maailmanlaajuisessa seurassa. – Matteus 7:17.

4, 5. Mitä muita välikappaleita Jehova Jumala on käyttänyt kansansa ohjaamiseen kuin henkeytettyä Sanaansa?

⁴ Missä tahansa asummekin maapallolla, niin Jumalan sana on jatkuvasti valona polullamme ja lamppuna tiellämme ohjaamassa käytöstämme ja vakaumuksiamme. (Psalmit 119:105) Mutta Jehova Jumala on antanut myös näkyvän järjestönsä, hengellä voidelluista koostuvan ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjansa”, auttamaan kaikissa kansoissa olevia kristittyjä ymmärtämään ja soveltamaan paremmin Raamattua elämässään. Ellemme ole yhteydessä tähän Jumalan käyttämään viestintäkanavaan, emme edisty elämän tiellä, vaikka lukisimme kuinka paljon Raamattua. – Vrt. Apostolien teot 8:30–40.

⁵ Jumalan viestintäkanavasta Jeesus sanoi, että ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” antaisi hengellistä ravintoa oikeaan aikaan kaikille hänen seuraajilleen ja että hän asettaisi tämän ”orjan” huolehtimaan kaikesta hänen omaisuudestaan. (Matteus 24:45–47) On myös merkille pantavaa, että apostoli Paavali ilmaisi Efesolaiskirjeen 4:11–16:ssa kristillisen seurakunnan tarvitsevan sellaisten henkeytettyjen välikappaleitten kuin apostolien ja profeettojen lisäksi myös evankelistoja, paimenia ja opettajia, jotka auttaisivat kristittyjä pääsemään ykseyteen uskossa ja Jumalan Pojan täsmällisessä tuntemuksessa ja saavuttamaan siten täyden hengellisen kypsyyden. – Ks. myös 1. Korinttolaisille 1:10; Filippiläisille 1:9–11.

 6. Minkä seikkojen vuoksi on joskus ollut tarpeellista arvioida uudelleen näkökantoja?

⁶ Jehova Jumala on tosiaan käyttänyt tätä Jehovan todistajien yhteydessä olevaa ”uskollista ja ymmärtäväistä orjaa” opastamaan, vahvistamaan ja johtamaan hänen kansaansa. Koska valo loistaa yhä kirkkaammin ja koska inhimillisen epätäydellisyyden ja heikkouksien vuoksi on tehty erehdyksiä, näiden kristittyjen on tosin silloin tällöin täytynyt arvioida uudelleen näkökantoja ja opetuksia. Mutta eikö tämä ole johtanut heidän hyödykseen parempaan ymmärrykseen? Tarkastelkaamme joitakin esimerkkejä.

Lunnaat ja Jehovan nimi

 7. Miksi ja millä perusteella raamatuntutkijat pitivät lunnaita koskevaa opetusta tärkeänä?

⁷ Vuonna 1878 Charles T. Russell, josta myöhemmin tuli Vartiotorni-seuran ensimmäinen presidentti, katkaisi lunastuskysymyksen takia suhteensa N. H. Barbouriin, jonka kanssa hän yhdessä toimitti lehteä nimeltä ”Aamun airut” (The Herald of the Morning). Barbour hylkäsi uskon siihen, että Jeesuksen uhrilla oli voima ottaa pois syntejä. Vuosia sen jälkeen raamatuntutkijat, jota nimitystä nämä Jehovan todistajat silloin käyttivät itsestään, pitivät lunastusta Raamatun pääopetuksena. Ja epäilemättä Jumalan sanassa korostetaan Kristuksen lunastusuhriin kohdistuvan uskon kautta saatavaa pelastusta. (Johannes 3:16; Apostolien teot 4:12; Heprealaisille 5:9; Ilmestys 7:10) Jeesuksen lunastusuhri oli profeetallisesti esikuvattu Aabrahamin suorittamalla Iisakin uhraamisella ja Mooseksen lain alaisuudessa esitetyillä uhreilla. Myös profeetat ennustivat sen. Siksi raamatuntutkijat pitivät hyvin tärkeänä sitä, mitä Jeesus Kristus teki ihmiskunnan hyväksi. – Luukas 24:25–27, 44.

 8. a) Minkä ymmärrettiin silloin olevan tärkeämpää? b) Mihin se johti, mutta mikä tarkistus tehtiin myöhempinä vuosikymmeninä?

⁸ Mutta Raamattu osoittaa, että on olemassa tärkeämpääkin kuin oma henkilökohtainen pelastuksemme. Se on suuri kiistakysymys, johon liittyy Jehovan kaikkeudensuvereenisuus, jonka Saatana asetti kyseenalaiseksi Eedenissä tapahtuneen kapinan aikoihin. (1. Mooseksen kirja 3:15; 1. Korinttolaisille 15:24, 25; Ilmestys 11:15; 12:10) Se vaatii Jehovan nimen kunniaan saattamista. Todellisuudessa koko Raamatun teemana 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan saakka on messiaaninen Valtakunta, jonka välityksellä tämä loistoisa nimi saatetaan kunniaan ja korotetaan iäksi! Raamatussa esiintyy noin 75 kertaa Jumalan oma julistus: ’He tulevat tietämään, että minä olen Jehova.’a Hänen todistajansa oppivat ajan mittaan ymmärtämään, että luomukset voisivat anoa jotakin Jehova Jumalalta sillä perusteella, että hänen nimensä liittyy asiaan ja että ”jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu”. (Roomalaisille 10:13; Jooel 2:32; Sefanja 3:9) Joidenkin vuosien ajan Jehovan nimeen ja sen kunniaan saattamiseen kiinnitettiin niin paljon huomiota, että todistajia arvostelevat syyttivät heitä siitä etteivät he uskoneet Jeesukseen Kristukseen. Mutta kysymyksessä oli enintään asian liiallinen korostaminen. Kuten Vartiotornia viime vuosikymmeninä vakituisesti lukeneet hyvin tietävät, Jehovan kristityt todistajat ovat varmasti asianmukaisesti arvostaneet Jeesuksen osuutta Jumalan tarkoitusten toteutumisessa. Myös Jehovan profeetallinen sana kiinnittää huomion Jeesukseen osoittaen hänen olevan Jumalan ”Pääedustaja” pelastuksen saamisessa. – Heprealaisille 2:10; 12:2; Ilmestys 19:10.

 9. Mikä tieteellistä edistystä hallitseva periaate näyttää soveltuvan tähän?

⁹ Sellaisten tarkistusten voitaisiin sanoa noudattavan periaatetta, jonka on sanottu hallitsevan tieteellisen totuuden kehitystä. Lyhyesti sanoen se toimii tähän tapaan: Ensin on väite, joka on keskustelun alainen. Sillä on suuret mahdollisuudet pysyä valistavana tietona tai käytäntöön sovellettuna. Mutta sitten ajan mittaan siinä nähdään joitakin vikoja tai heikkouksia. Silloin pyritään menemään väitteeseen, joka on sen äärimmäinen vastakohta. Myöhemmin todetaan, ettei sekään kanta edusta koko totuutta, ja niin kummastakin mielipiteestä yhdistetään paikkansapitävät kohdat. Tämä periaate on kerran toisensa jälkeen soveltunut siihen, miten Sananlaskujen 4:18 on täyttynyt.b

Käytös ja saarnaaminen

10, 11. Mitä kahta näkökantaa korostettiin vuorollaan, mutta mikä oli lopputulos?

¹⁰ Katsokaamme toista esimerkkiä edistyvästä ymmärryksestä: Noin 40 vuoden ajan raamatuntutkijat tähdensivät oivallisen kristillisen persoonallisuuden kehittämisen tärkeyttä ja käyttivät siitä nimitystä ”luonteenkehitys”. Sitä korostettiin niin voimakkaasti siksi, että se laiminlyötiin kristikunnassa. Kristittyjen oli tosin myös määrä todistaa puhumalla toisille Jumalan tarkoituksista, mutta tämä oli enemmän tai vähemmän toisarvoista. Kun Jumalan kansaan kuuluvat myöhemmin oppivat ymmärtämään Jehovan nimen tärkeyden ja sen, että heidän oli määrä todistaa hänen nimestään ja valtakunnastaan, tätä tähdennettiin siinä määrin, että Kristuksen kaltaisen persoonallisuuden kehittämiseen kiinnitettiin vähemmän huomiota. Esitettiin, että Jeesus tuli ennen kaikkea antamaan todistusta ja että saarnaaminen on todella merkityksellistä. Oli tarpeen saavuttaa tasapaino näiden kahden näkökannan välillä. – Roomalaisille 10:10; Galatalaisille 5:22, 23.

¹¹ Ajan mittaan saavutettiin sopiva tasapaino. Kristittyjen täytyy sekä kehittää Jumalan hengen hedelmiä että todistaa pelottomasti ja uskollisesti Jehovasta. Molemmat vaatimukset ovat tärkeitä. Me emme voi laiminlyödä toista sillä perusteella että täytämme toisen vaatimuksen. Apostoli Paavali sanoi: ”Voi minua, jos en julistaisi hyvää uutista!” Mutta hän sanoi myös: ”Minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa, etten itse toisille saarnattuani tulisi mitenkään kelpaamattomaksi.” – 1. Korinttolaisille 9:16, 27.

Alamaisuus ”esivalloille”

12, 13. a) Mikä näkemys omaksuttiin ensin Roomalaiskirjeen 13:1:n ”esivalloista”? b) Mihin vastakkaiseen äärimmäisyyteen tämä johti, mutta mikä ilmeinen hyöty siitä oli?

¹² Oikean ymmärryksen saaminen Roomalaiskirjeen 13:1–7:stä on yksi esimerkki ”luovimisesta” kohti oikeaa näkemystä. Varhaiset raamatuntutkijat ymmärsivät aivan oikein, että ”esivallat” olivat tämän maailman hallitusmiehiä. Tämän ymmärryksen perusteella he päättelivät, että jos kristitty kutsuttiin asepalvelukseen sota-aikana, niin hänen täytyisi palvella armeijassa, pukea ylleen univormu ja lähteä taisteluun. Mutta ajateltiin, että kun tuli kysymykseen lähimmäisen varsinainen tappaminen, niin hän voisi sen sijaan ampua ilmaan.

¹³ Oli kuitenkin täysin selvää, ettei apostoli Paavali voinut kannattaa sellaista menettelyä. Heräsi kysymys: voisivatko ”esivallat” tarkoittaa sitten Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta? Jonkin aikaa Jumalan kansalla oli tämä näkökanta. Ja toisen maailmansodan levottomien vuosien aikana tämä ainakin vahvisti heitä ’tottelemaan Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä’, samalla kun he loivat itselleen pelottoman kristillisen puolueettomuuden hämmästyttävän maineen kautta maapallon. (Apostolien teot 5:28, 29) Siitä, että kristittyjen täytyy olla ennen kaikkea uskollisen tottelevaisia Suvereenille Herralle Jehovalle ja hänen messiaaniselle Kuninkaalleen Jeesukselle Kristukselle, ei ole koskaan ollut mitään epäilystä. Mutta ovatko he samalla ne ”esivallat”, joille meidän täytyy ’antaa vero, tulli ja kunnia’? – Roomalaisille 13:7.

14. Miten alamaisuus maailmallisille hallitusvalloille nähtiin lopulta oikeassa valossaan?

¹⁴ Onneksi Jehova vuonna 1962 johti kansansa ymmärtämään suhteellisen alamaisuuden periaatteen. Ymmärrettiin, että vihkiytyneitten kristittyjen täytyy totella maallisia hallitsijoita ”esivaltoina” ja tunnustaa ne iloiten ”Jumalan palvelijaksi” heidän hyväkseen. (Roomalaisille 13:4) Entä sitten, jos nämä ”vallat” pyytävät heitä rikkomaan Jumalan lakeja? Sen tapahtumiseen saakka kristityt ovat totelleet Roomalaiskirjeen 13:1:ssä olevaa käskyä: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille.” Mutta tätä käskyä rajoittavat Jeesuksen sanat, jotka on merkitty muistiin Matteuksen 22:21:een: ”Maksakaa siis takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” Milloin tahansa siis ”keisari” pyytää kristittyjä tekemään jotakin Jumalan tahdon vastaista, heidän täytyy asettaa Jehovan laki ”keisarin” lain edelle. Tämä on vastoin sitä, miten kristikunnassa yleensä menetellään. Monet niin kutsutut kristityt eivät juuri arkaile Jumalan lakien rikkomista, kun keisari käskee heidän tehdä siten. Muuan isänmaanystävä ilmaisi sen jopa näin: ”Meidän maamme! . . . olkoon se aina oikeassa; mutta meidän maamme, olkoonpa se oikeassa tai väärässä.” Jehovan kristityt todistajat eivät kuitenkaan ole sellaisia! Kun heidän käsketään menetellä vastoin Jumalan tahtoa, he toistavat Jeesuksen apostoleitten sanat ja sanovat: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” – Apostolien teot 5:29.

Nimitys ”minister”

15, 16. a) Mitä on kauan ymmärretty nimityksellä ”minister”? b) Mikä muutos tehtiin ja miksi? c) Mitä huonoja puolia tässä muutoksessa oli?

¹⁵ Esitämme vielä yhden esimerkin ymmärryksen lisääntymisestä, ja se koskee sitä, ovatko kaikki vilpittömästi vihkiytyneet kristityt iästä tai sukupuolesta riippumatta Jumalan palvelijoita ”minister”-sanan merkityksessä. Jehovan todistajat olivat monta vuotta sitä mieltä, että kaikki jotka katuivat, kääntyivät, uskoivat Jumalaan ja Kristukseen, vihkiytyivät Jehovalle tekemään hänen tahtonsa sellaisena kuin Kristus sen paljasti ja jotka kastettiin, olivat todella Jumalan palvelijoita ”minister”-sanan merkityksessä. Mutta sitten jotkut herättivät vastalauseita. Hallitusviranomaiset eivät usein arvostaneet tätä asemaa. Väitettiin myös, että monissa kielissä (kuten suomessa) ei ole vastinetta sanalle ”minister” eikä siksi niidenkään, joiden kielessä se on, pitäisi käyttää sitä uskonnollisessa merkityksessä. Lisäksi väitettiin, että kaste tuskin vaikuttaisi riittävältä virkaanasetusmenolta. Mutta olivatko nämä päteviä syitä rajoittaa nimitys ”minister” niihin, jotka oli nimitetty virkaan seurakunnassa, vanhimpiin ja ”diakoneihin” eli avustaviin palvelijoihin?

¹⁶ Totuus on, että maassa voimassa oleva laki yleensä suo kullekin uskonnolliselle järjestölle oikeuden päättää, millä perusteella jostakusta sen jäsenestä voidaan käyttää nimitystä ”minister”. Sillä, että toiset eivät arvosta tällaisten asemaa tai eivät ole yhtä mieltä siitä, ei ole mitään merkitystä. Ei silläkään ole merkitystä, ettei monissa kielissä ole vastinetta sanalle ”minister”. Sen ei pitäisi estää niitä, joiden kielessä sellainen sana on – esimerkiksi englannin, italian, espanjan ja muissa kielissä – käyttämästä sitä, jos se on tarkoituksenmukaista.

17, 18. Keistä voidaan aiheellisesti käyttää nimitystä ”minister”, ja miten heidän tulisi suhtautua tähän palvelukseensa?

¹⁷ Sana ”minister” on näissä kielissä käytännöllinen, sillä se tarkoittaa erikoislaatuista ”palvelijaa”, sellaista jolla on ylevä, erikoinen palvelustehtävä. Ikään ja sukupuoleen katsomatta jokainen, joka kykenee osoittamaan, että hän ymmärtää hyvin Jumalan tahdon ja tarkoitukset ihmiskunnan suhteen, joka on saattanut elämänsä sopusointuun Raamatun periaatteiden kanssa ja joka on myös vihkiytynyt ja kastettu Matteuksen 28:19, 20:ssä olevan Jeesuksen käskyn mukaisesti, on todella Jumalan palvelija ”minister”-sanan merkityksessä. Todellisuudessa sellaisen voidaan sanoa olevan pätevämpi puhumaan Jumalan puolesta kuin kenenkään niistä, jotka ovat opiskelleet teologisissa tiedekunnissa mutta jotka eivät ymmärrä Jumalan tarkoituksia eivätkä ehkä ole saattaneet elämäänsä sopusointuun Jumalan vanhurskaitten vaatimusten kanssa. Ne, jotka todella palvelevat Jumalaa, voivat sanoa apostoli Paavalin tavoin: ”Pidän palvelustani kunniassa.” – Roomalaisille 11:13.

¹⁸ On syytä korostaa, että nimitys ”minister” ei ole arvonimi vaan kuvaileva sana. (Vrt. Matteus 20:28) Ei riitä, että joku ottaa askeleet, jotka tekevät hänet päteväksi menemään kasteelle Jehova Jumalan palvelijana. Hänen täytyy tehdä palveluksestaan, Jehova Jumalalle suorittamastaan ”pyhästä palveluksesta”, elämänsä päätavoite. Muutoin, huolimatta siitä kuinka paljon aikaa hän saattaa kyetä omistamaan palvelukseensa hänestä riippumattomien olosuhteiden vuoksi, hän ei voisi aiheellisesti käyttää itsestään nimitystä ”minister” eivätkä toiset voisi pitää häntä sellaisena Jumalan palvelijana. – Roomalaisille 12:1; 2. Timoteukselle 4:5.

19. a) Mihin tällainen ymmärryksen kehittyminen on johtanut, mutta miten uskollisia on siunattu? b) Mikä on Jehovan järjestely hengellisen ravinnon jakamiseksi, ja miksi meidän tulisi aina valita se?

¹⁹ Tietenkin tällainen ymmärryksen kehittyminen, johon on sisältynyt ”luovimista” niin sanoaksemme, on ollut usein omiaan aiheuttamaan uskollisuuden koetuksen niille, jotka ovat olleet ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” yhteydessä. Kuitenkin on kaiken aikaa edistytty kohti ”hyvän uutisen” ja kaiken sen merkityksen täydempää ymmärtämistä. Ne, jotka ovat pysyneet lähellä Jumalan järjestöä, tietävät kokemuksesta, että vaikeasti ymmärrettävät kysymykset ja asiat selvenevät aina ajan mittaan. Ja kuinka sydäntä lämmittäväksi ja tyydyttäväksi sellainen tie osoittautuukaan, kun valo loistaa aina vain kirkkaammin! Kun eräät opetuslapset kompastuivat Jeesuksen opetukseen, Pietari ilmaisi sen seuraavin sanoin: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Johannes 6:68) Herralla Jeesuksella Kristuksella on edelleen nuo ”sanat”, ja hän jakaa niitä ”uskollisen ja ymmärtäväisen orja” -järjestön kautta, jota hän nykyään käyttää maan päällä. Se on kuin ”hyvä puu”, jonka Jeesus kuvaili tuottavan ”hyvää hedelmää”. (Matteus 7:17) Ainoa vaihtoehto tälle on yhteys Saatanan poliittiseen ”petoon” ja ”Suureen Babyloniin”, väärän uskonnon maailmanmahtiin. (Ilmestys 13:1; 17:5) Kukaan vihkiytynyt kristitty ei haluaisi palata siihen! – 2. Pietari 2:22; Johannes 14:6.

20. a) Miksi voimme nyt olla luottavaisempia kuin koskaan aikaisemmin valon loistamisen suhteen? b) Mikä onnellinen tulevaisuus odottaa kaikkia, jotka valitsevat lisääntyvän valon polun?

²⁰ ’Vanhurskaalle on tosiaan koittanut valkeus.’ (Psalmit 97:11) Sananlaskujen 4:18 on ollut täyttymässä, sillä ”vanhurskasten polku” on kuin aina vain kirkkaammin loistava valo. Jos joskus tapahtuu jossain määrin muutoksia, siitä seuraa poikkeuksetta parempi näkökanta. Tarkennus ei ole ollut turha. Koska Kristus on nyt hallitsemassa, Jehovan kansan nauttima valistus ”on kuin aamun valo auringon noustessa paistamaan”. (2. Samuelin kirja 23:3, 4, UM; Matteus 25:31) Kaikki, jotka palvelevat uskollisesti ”uskollisen ja ymmärtäväisen orja” -järjestön, Jehovan näkyvän viestintäkanavan, rinnalla, ovat todella suosittuja! Heidän valintansa on viisas, sillä heidän polkunsa johtaa ikuisen elämän arvokkaaseen päämäärään uudessa järjestyksessä, jonka Jehova luo. – Jesaja 65:17, 18; 66:22.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 31]

Tutkimisen ja kokemuksen avulla Jehovan palvelijat ovat nyt oppineet ymmärtämään tasapainoisesti seuraavat seikat:

Jehovan nimen kunniaan saattaminen on tärkeämpää kuin luomusten pelastus.

On yhtä tärkeätä olla innokas sekä todistamistyössä että hengen hedelmien kehittämisessä.

Kristityn alamaisuus maallisille esivalloille on suhteellista alamaisuutta.

Koska he edustavat todella Jehovaa, heillä on kunnioitettu asema ”minister”-sanan merkityksessä riippumatta siitä, miten toiset suhtautuvat heihin.

[Kaavio/Kuva s. 27]

(Ks. painettu julkaisu)

Vastatuuleen luoviminen