6. osa: Kuudes maailmanvalta – Rooma

Rooman imperiumi hallitsi siihen aikaan, kun kristillisyys sai alkunsa. Kun tunnet muinaisen Rooman paremmin, voit ymmärtää ne olosuhteet, joissa Jeesus saarnasi, ja sen ilmapiirin, jonka vallitessa hänen varhaiset seuraajansa levittivät kristillisyyttä kautta koko silloin tunnetun maailman.

ROOMA, Raamatun historian kuudes maailmanvalta, oli vallassa siihen aikaan, kun Jeesus syntyi ja kun hänen apostolinsa saarnasivat. Edellinen maailmanvalta Kreikka oli jättänyt jälkeensä kansainvälisen kielen, jolla kristillinen opetus voitiin viedä kaikkialle maailman tuohon osaan – koinee- eli yleiskreikan. Nyt Rooma järjesti sellaiset olosuhteet ja tiet, jotka edistivät kristillisen totuuden nopeaa leviämistä.

Roomasta, joka aikoinaan oli pieni kaupunki Latiumissa Italiassa, kasvoi muinaisten raamatullisten aikojen suurimman maailmanvallan hallintopaikka. Aluksi sen valta laajeni käsittämään Italian niemimaan. Se voitti Afrikan pohjoisrannikolla sijainneen mahtavan Karthagon. Espanja, Makedonia ja Kreikka joutuivat sen hallintaan. Sen jälkeen se valtasi Jerusalemin vuonna 63 eaa. ja teki Egyptistä Rooman provinssin vuonna 30 eaa. Kun tämä mahtava imperiumi oli laajimmillaan, se ulottui Britanniasta Egyptiin ja Portugalista aina Mesopotamiaan, muinaisen Babylonian maahan. Se ympäröi joka puolelta Välimerta, jota se kutsui nimellä Mare nostrum (Meidän meremme).

Monia roomalaisia raunioita voi yhä käydä katsomassa eri puolilla tuon aikoinaan laajalle ulottuneen imperiumin valta-aluetta. Hadrianuksen muurin voi nähdä Englannissa, komean akveduktin Segoviassa Espanjassa, roomalaisen teatterin Orangessa ja areenan Arlesissa (molemmat sijaitsevat Etelä-Ranskassa). Lähellä Roomaa voi kävellä Ostia Antican hiljaisilla raunioilla, ja muinainen Pompeiji on hämmästeltävänä Napolin eteläpuolella. Roomassa voi kuvitella Colosseumilla olleita kiihtyneitä kansanjoukkoja ja nähdä Tituksen riemukaaren, joka on pystytetty sen muistoksi, että hän tuhosi Jerusalemin ja sen temppelin vuonna 70; Jeesus oli ennustanut tuon tapahtuman yli 35 vuotta etukäteen.

Muinaisessa Rooman kaupungissa rikkailla oli suuret taloudet, joissa palvelijoita ja orjia oli toisinaan useita satoja. Köyhät asuivat ahtaasti likaisten, kiemurtelevien katujen varsilla olleissa monikerroksisissa vuokrataloissa. Vain harvojen voitiin sanoa kuuluvan keskiluokkaan. Valtio sekä antoi vilja-avustuksen että järjesti ilmaisia huvitilaisuuksia, jotta köyhät eivät olisi alkaneet mellakoida. Näistä aiheutuneet kustannukset peitettiin provinsseissa kerätyillä veroilla.

Rooman armeija

Rooman kuuluisa armeija koostui legioonista. Kukin legioona, jossa oli 4 500–7 000 miestä, oli täydellinen armeija itsessään. Sen komentaja oli vastuussa suoraan keisarille. Legioona jaettiin 60 senturiaan, joissa kussakin oli tavallisesti sata miestä. Senturiaa johti senturio eli sadanpäämies, jota Uuden maailman käännöksessä kutsutaan ”upseeriksi”. Juuri tällainen sadanpäämies oli niiden neljän sotilaan päällikkönä, jotka surmasivat Jeesuksen ja jotka havaitessaan hänen kuolemaansa liittyneet olosuhteet ja yliluonnolliset ilmiöt sanoivat: ”Varmasti tämä oli Jumalan Poika.” (Matteus 27:54; Johannes 19:23) Myös ensimmäinen ympärileikkaamaton ei-juutalainen, josta tuli kristitty, Kornelius, oli sadanpäämies. – Apostolien teot 10:22.

Legioonilla oli sotamerkkejä, ilmeisesti puusta tai metallista tehtyjä kuvia tai tunnuksia, joilla oli samanlainen tarkoitus kuin nykyisillä lipuilla. Koska niitä pidettiin pyhinä, niitä varjeltiin kuolemankin uhalla. Encyclopædia Britannica kertoo: ”Roomalaisia sotamerkkejä vartioitiin uskonnollisella kunnioituksella Rooman temppeleissä. Ei ollut epätavallista, että kenraali käski heittää sotamerkin vihollisen riveihin lisätäkseen intoa sotilaittensa hyökkäykseen kiihottamalla heitä saamaan takaisin sen, mikä oli heille ehkä pyhintä maan päällä.”

Roomalaiset tiet ja arvonimet

Rooma sulautti sen alaisuudessa olleet kansat maailmanlaajuiseksi imperiumiksi. Se huolehti teiden rakentamisesta, jotta kaikkiin tämän imperiumin osiin olisi helppo päästä. Ja ihmiset matkustivat! Katsohan vaikka niiden paikkojen luetteloa, joista ihmiset olivat tulleet Jerusalemiin helluntaijuhlaa varten vuonna 33. Heitä oli tullut Meediasta, joka sijaitsee kaukana koillisessa, Roomasta ja Pohjois-Afrikasta, jotka sijaitsevat kaukana lännessä, ja monista muista paikoista niiden väliltä. – Apostolien teot 2:9–11.

Monia roomalaisten tientekijöiden tekemiä reittejä käytetään vielä nykyäänkin. Rooman eteläpuolella voi ajaa muinaista Via Appiaa, jota pitkin apostoli Paavali itse saapui Roomaan. (Apostolien teot 28:15, 16) On sanottu, että roomalaiset tiet ”loivat niin hyvät edellytykset maalla matkustamiselle, että vasta rautatien tulo vei niistä voiton”. – The Westminster Historical Atlas to the Bible.

Hallitessaan laajalle levinnyttä imperiumiaan roomalaiset usein säilyttivät paikalliset tavat ennallaan. Siksi eri alueiden viranomaiset tunnettiin monilla eri nimillä tai arvonimillä. Kirjassa Modern Discovery and the Bible A. Rendle Short sanoo, etteivät ”tunnetut roomalaiset historioitsijatkaan” yritä ”antaa kaikille näille arvohenkilöille oikeaa nimitystä”. Hän kertoo, että raamatunkirjoittaja Luukas kuitenkin ”onnistuu aina saavuttamaan täydellisen tarkkuuden” tässä asiassa. Esimerkiksi Luukas kutsuu Herodesta ”tetrarkiksi”, Herodes Agrippaa ”kuninkaaksi”, eräitä Tessalonikan virkamiehiä ”politarkeiksi” ja Sergius Paulusta, Kyproksen maaherraa, ”prokonsuliksi”. (Luukas 3:1; Apostolien teot 25:13; 17:6; 13:7; ks. Uuden maailman käännöksen viitelaitoksen alaviitteitä.) Toisinaan vain jokin löydetty kolikko tai piirtokirjoitus on vahvistanut, että tämä raamatunkirjoittaja käytti oikeaa arvonimeä oikeaan aikaan. Sellainen huolellisuus ja tarkkuus ovat lisätodiste siitä, miten totuudenmukaisesti Raamattu kertoo Jeesuksen Kristuksen elämän ja aikojen historiallisia tosiasioita.a

Imperiumi ja kristillisyys

Roomassa oli toimelias kristillinen seurakunta. Sen muodostivat todennäköisesti ne, jotka palasivat Roomaan otettuaan kristillisyyden vastaan Jerusalemissa helluntaipäivänä vuonna 33. (Apostolien teot 2:10) Raamatussa oleva Roomalaiskirje kirjoitettiin tälle seurakunnalle noin vuonna 56. Myöhemmin Paavali tuli Roomaan vankina, ja kahden vuoden ajan hän antoi perusteellista todistusta siinä talossa käyneille, jossa hän oli pidätettynä. Siten keisarin pretoriaanikaartiin kuuluvat saivat kuulla Valtakunnan sanomaa, ja jopa joistakin ”keisarin huonekunnan” jäsenistä tuli kristittyjä. – Filippiläisille 1:12, 13; 4:22.

Rooman valtakunnan tapoja, lakeja ja säädöksiä mainitaan usein Raamatussa. Augustuksen antama säädös sai Joosefin ja Marian menemään Betlehemiin, jossa Jeesus syntyi. Jeesus vahvisti, että on soveliasta maksaa keisarin vaatima vero. Juutalaiset papit teeskentelivät olevansa uskollisia keisarille saadakseen Jeesuksen surmattua. Ja Rooman lain nojalla kristitty apostoli Paavali vetosi tapauksessaan keisariin. – Luukas 2:1–6; 20:22–25; Johannes 19:12, 15; Apostolien teot 25:11, 12.

Roomalaisen sotilaan varustusta – hänen kypäräänsä, rintahaarniskaansa, kilpeään, kenkiään ja miekkaansa – käytettiin esimerkkeinä valaisemaan totuuden, pelastuksen toivon, vanhurskauden, uskon, hyvän uutisen saarnaamisen ja Jumalan sanan arvoa puolustuskeinoina, jotka auttavat meitä pysymään lujina Saatanan hyökkäyksiä vastaan. (Efesolaisille 6:10–18; 1. Tessalonikalaisille 5:8) Käskiessään Timoteusta olemaan ”hyvä Kristuksen Jeesuksen sotilas” Paavali viittasi hyvin harjoitetun roomalaisen sotilaan esimerkkiin. (2. Timoteukselle 2:3, 4) Kristityn sodankäynti oli kuitenkin hengellistä eikä lihallista. Sen vuoksi varhaiskristityt kieltäytyivät palvelemasta Rooman armeijassa. Justinus Marttyyri (110–165) sanoi, että kristillisyys vaihtoi ”sota-aseemme – miekkamme auranteriksi ja keihäämme maanviljelysvälineiksi”. Monet kristityt menettivät henkensä sen vuoksi, että he kieltäytyivät sotapalveluksesta.

Keisarit

Rooma oli mahtavimmillaan keisareiden aikana. On varmasti hyvä kerrata tärkeimpiä tietoja joistakuista heistä, sikäli kuin he liittyvät Raamatun historiaan.

Julius Caesar salamurhattiin vuonna 44 eaa. Lopulta kaiken vallan sai Octavianus. Vuonna 30 eaa. Octavianus kukisti Egyptin ja teki siellä lopun kreikkalaisesta ptolemaiosten valtakunnasta. Näin hävisi lopullisesti Kreikan maailmanvalta, joka oli ollut olemassa 300 vuotta, Aleksanteri Suuren ajasta lähtien.b

Vuonna 27 eaa. Octavianuksesta tuli keisari. Hän otti itselleen arvonimen ”Augustus”, joka merkitsee ’ylevää, pyhää’. Hän antoi yhdelle kuukaudelle oman nimensä ja lainasi päivän helmikuusta, jotta elokuussa (latinaksi Augustus) olisi yhtä monta päivää kuin Julius Caesarin mukaan nimetyssä kuukaudessa (heinäkuu latinaksi Iulius). Augustus oli keisarina Jeesuksen syntymän aikaan, ja hän hallitsi vuoteen 14 ya. – Luukas 2:1.

Tiberius, Augustuksen seuraaja, hallitsi vuosina 14–37. Tiberiuksen hallinnon 15. vuonna Johannes Kastaja alkoi saarnata. Lisäksi juuri hänen hallituskaudellaan Jeesus meni kasteelle, suoritti kolme ja puoli vuotta kestäneen maallisen palveluksensa ja uhrasi elämänsä uhriksi. Tiberius oli yhä vallassa, kun Jeesuksen seuraajat alkoivat levittää kristillisyyttä kautta koko silloin tunnetun maailman. – Luukas 3:1–3, 23.

Gaius, lisänimeltä Caligula, hallitsi vuodesta 37 vuoteen 41. Hänen jälkeensä hallitsi Claudius (41–54), joka karkotti juutalaiset Roomasta, kuten mainitaan Apostolien tekojen 18:1, 2:ssa. Myöhemmin hänen vaimonsa myrkytti hänet, ja hänen nuori poikansa Nero nousi valtaistuimelle. Vuoden 64 heinäkuussa Rooman kaupungissa raivosi suuri tulipalo, joka tuhosi neljäsosan kaupungista. Historioitsija Tacitus sanoo, että siirtääkseen epäilykset pois itsestään Nero syytti palosta kristittyjä, joita sitten annettiin ”koirien raadeltaviksi”, ja ”illan hämärtyessä heitä käytettiin soihtuina yötä valaisemaan. Nero oli luovuttanut puutarhansa tätä näytelmää varten.” Tämän vainon aikana Paavali, joka oli saarnannut kaikkialla Jerusalemista Roomaan ja ehkä Espanjassakin, vangittiin toisen kerran. Nero todennäköisesti surmautti hänet vuoden 66 tienoilla.

Muita Rooman keisareita, jotka kiinnostavat meitä, ovat Vespasianus (69–79), jonka hallituskaudella Titus hävitti Jerusalemin, Titus itse (79–81) ja Tituksen veli Domitianus (81–96), joka aloitti uudelleen kristittyjen virallisen vainoamisen. Perimätiedon mukaan juuri tämän vainon aikana iäkäs apostoli Johannes karkotettiin Patmoksen rangaistussaarelle. Siellä hän sai sykähdyttävän näyn näiden jumalattomien ihmisten asiainjärjestelmien lopusta ja siitä, että Jumalan vanhurskas taivaallinen valtakunta tulee niiden tilalle. Johannes kirjoitti nämä asiat muistiin Raamatun Ilmestyskirjaan. (Ilmestys 1:9) Johannes vapautettiin ilmeisesti seuraavan keisarin, Nervan, hallitessa vuosina 96–98, ja hän sai evankeliuminsa ja kolme kirjettään valmiiksi sen jälkeen, kun Trajanus (98–117) alkoi hallita.

Rooman imperiumin rappeutuminen

300-luvulla keisari Konstantinus päätti yhdistää ihmiset yhden ”katolisen” eli yleisen uskonnon alaisuuteen. Pakanallisille tavoille ja juhlille annettiin ”kristilliset” nimet, mutta sama vanha turmelus jatkui. Vuonna 325 Konstantinus johti kirkolliskokousta Nikaiassa (Nikeassa) ja teki päätöksen kolminaisuusopin puolesta. Konstantinus oli kaikkea muuta kuin tosi kristitty: hän löysi pian aiheen tappaa vanhimman poikansa Crispuksen ja oman vaimonsa Faustan.

Konstantinus muutti hallintonsa Byzantioniin, jonka hän ensin nimitti Uudeksi Roomaksi ja myöhemmin Konstantinopoliksi (Konstantinuksen kaupungiksi). Tämä Bosborin rannalla, Euroopan ja Aasian kohtauspaikassa, sijaitseva kaupunki pysyi itäisen Rooman valtakunnan pääkaupunkina 1 100 vuotta, kunnes ottomaaniturkkilaiset valtasivat sen vuonna 1453.

Rooman valtakunnan läntinen osa, jossa Rooman kaupunki sijaitsi, kukistui puolestaan vuonna 476, jolloin kuningas Odovakar, saksalaista syntyperää ollut kenraali, syöksi keisarin valtaistuimelta eikä tälle tullut seuraajaa. Kaarle Suuri yritti myöhemmin ennallistaa läntisen valtakunnan, ja vuonna 800 paavi Leo III kruunasi hänet keisariksi. Sitten vuonna 962 paavi Johannes XII kruunasi Otto I:n Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi – tuo nimi säilyi valtakunnalla aina vuoteen 1806 saakka.

Tuohon aikaan Raamatun historian seitsemäs ja viimeinen maailmanvalta oli kuitenkin nousemassa esiin. Ennustusten mukaisesti sekin häipyy pois ja sen tilalle tulee pysyvä hallitus, Jumalan taivaallinen valtakunta. – Ilmestys 17:10; Daniel 2:44.

[Alaviitteet]

[Kartta s. 24]

(Ks. painettu julkaisu)

Rooman imperiumin alue

Atlantin valtameri

BRITANNIA

GALLIA

ESPANJA

ITALIA

Rooma

KREIKKA

Välimeri

Mustameri

Kaspianmeri

EGYPTI

Jerusalem

Tigris

Eufrat

[Kuva s. 26]

Via Appia, jota pitkin Paavali matkusti Roomaan