Opettiko alkukirkko että Jumala on kolminaisuus?
2. osa – Opettivatko apostoliset isät kolminaisuusoppia?
Tämän sarjan ensimmäisessä osassa, joka julkaistiin Vartiotornin 1. marraskuuta 1991 numerossa, käsiteltiin sitä, opettivatko Jeesus ja hänen opetuslapsensa kolminaisuusoppia – käsitystä siitä, että Isä, Poika ja pyhä henki ovat kolme yhdenvertaista persoonaa mutta yksi Jumala. Raamatun, historioitsijoiden ja teologienkin esittämät selvät todisteet osoittavat, etteivät Jeesus ja hänen opetuslapsensa opettaneet sellaista. Entä sitten pian heidän jälkeensä tulleet kirkonjohtajat – opettivatko he kolminaisuutta?
”APOSTOLISIKSI ISIKSI” on kutsuttu niitä kirkonmiehiä, jotka kirjoittivat kristillisyydestä ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan lopulla ja 100-luvun alussa. Heitä olivat esimerkiksi Klemens Roomalainen, Ignatios, Polykarpos, Hermas ja Papias.
Heitä pidetään joidenkin apostolien aikalaisina. Heidän olisi siis pitänyt tuntea apostolien opetukset. The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirja sanoo näiden miesten kirjoituksista:
”Kokonaisuutena apostolisten isien kirjoitukset ovat historiallisesti arvokkaampia kuin mikään muu Uuden testamentin ulkopuolinen kristillinen kirjallisuus.”1
Jos apostolit olisivat opettaneet kolminaisuusoppia, näiden apostolisten isienkin olisi pitänyt opettaa sitä. Sen olisi pitänyt näkyä selvästi heidän opetuksessaan, sillä mikään ei ollut tärkeämpää kuin kertoa ihmisille, kuka Jumala on. Opettivatko he kolminaisuusoppia?
Eräs ensimmäisistä uskon ilmauksista
Varhaisimpia ei-raamatullisia kristillisen uskon ilmauksia on kirjassa Kahdentoista apostolin oppi eli Didakhe. Siinä on 16 lyhyttä lukua. Jotkut historioitsijat ajoittavat sen vuotta 100 edeltävälle ajalle tai tuon vuoden vaiheille. Sen kirjoittajaa ei tunneta.2
Didakhe puhuu asioista, joita ihmisten olisi tarpeen tietää tullakseen kristityiksi. Sen seitsemännessä luvussa määrätään, että tulee kastaa ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Jeesus käytti samoja sanoja Matteuksen 28:19:ssä.3 Se ei sano kuitenkaan mitään siitä, että nämä kolme olisivat yhdenvertaiset iankaikkisuudessa, voimassa, asemassa ja viisaudessa. Kymmenennessä luvussaan Didakhe esittää seuraavan uskontunnustuksen rukouksen muodossa:
”Me kiitämme sinua, pyhä Isä, pyhästä nimestäsi, jonka olet pannut asumaan meidän sydämiimme, sekä tiedosta ja uskosta ja kuolemattomuudesta, jonka olet ilmoittanut meille palvelijasi Jeesuksen kautta. Sinulle kunnia iankaikkisesti! Sinä, kaikkivoipa Valtias, olet luonut kaiken nimesi tähden. – – Meille taas olet antanut hengellisen ravinnon ja juoman ja iankaikkisen elämän palvelijasi Jeesuksen kautta.”4
Tämä ei puhu kolminaisuudesta. Kirjassaan The Influence of Greek Ideas on Christianity (Kreikkalaisten käsitysten vaikutus kristillisyyteen) Edwin Hatch lainaa edellä olevaa kohtaa ja sanoo:
”Näyttää siltä, että kristillisyyden alkuperäisessä vaikutuspiirissä ei liiemmin kehitelty näitä yksinkertaisia käsityksiä. Oppi, jota korostettiin, oli, että Jumala on olemassa, että Hän on yksi, että Hän on kaikkivoipa ja ikuinen, että Hän teki maailman, että Hänen armonsa on kaikkien Hänen tekojensa yllä. Tuolloin ei oltu taipuvaisia metafyysiseen teoriointiin.”5
Klemens Roomalainen
Myös Klemens Roomalainen, jonka ajatellaan olleen Rooman ”piispa”, tuotti kristillisiä kirjoituksia. Hänen uskotaan kuolleen noin vuonna 100. Hänen kirjoittamakseen oletetussa aineistossa ei mainita kolminaisuutta, ei suorasti eikä epäsuorasti. Klemensin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille hän sanoo:
”Armo ja rauha lisääntyköön teille kaikkivaltiaalta Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta.”
”Apostolit saivat Jeesukselta Kristukselta evankeliumin meitä varten, Jeesus Kristus oli Jumalan lähettämä. Jumala siis lähetti Kristuksen ja Kristus apostolit.”
”Kaikkinäkevä Jumala, henkien Valtias ja kaiken lihan Herra, hän joka on valinnut Herran Jeesuksen Kristuksen ja meidät hänen kauttaan omaisuuskansakseen, antakoon jokaiselle, joka huutaa avuksi hänen suurenmoista ja pyhää nimeänsä, uskoa, pelkoa, rauhaa, kestävyyttä ja pitkämielisyyttä.”6
Klemens ei sano, että Jeesus tai pyhä henki on yhdenvertainen Jumalan kanssa. Hän esittää Kaikkivaltiaan Jumalan (ei vain ”Isän”) Pojasta eroavana. Jumalasta puhutaan korkeampana, koska Kristus on Jumalan ”lähettämä” ja Jumala ’valitsi’ Kristuksen. Osoittaen, että Jumala ja Kristus olivat kaksi erillistä ja eriarvoista yksilöä, Klemens sanoi:
”Tahdomme alinomaisia rukouksia ja anomisia pitäen pyytää, että kaikkeuden Luoja varjelisi laskemansa valittujen luvun kaikessa maailmassa vähentymättömänä rakastetun poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta – –. Sinä [Jumala] olet avannut sydämemme silmät tuntemaan sinua, joka olet ainoa korkein korkeuksissa, – – ainoa henkien hyväntekijä ja Jumala kaiken lihan yli.”
”Saakoot kaikki pakanat kokea, että sinä olet ainoa Jumala ja Jeesus Kristus [on] sinun Poikasi.”7
Klemens kutsuu Jumalaa (ei vain ”Isää”) ”korkeimmaksi” ja puhuu Jeesuksesta Jumalan ”poikana”. Hän mainitsee myös Jeesuksesta: ”Koska hän heijastaa Jumalan kirkkautta, hän on niin paljon enkeleitä korkeampi kuin hänen nimensä on heidän nimeään huomattavampi.”8 Jeesus heijastaa Jumalan kirkkautta, mutta hän ei ole yhdenvertainen sen kanssa, aivan niin kuin kuu heijastaa auringon valoa mutta ei ole samanvertainen tuon valon lähteen, auringon, kanssa.
Jos Jumalan Poika olisi yhdenvertainen Jumalan kanssa, joka on taivaallinen Isä, Klemensin olisi ollut tarpeetonta sanoa Jeesusta enkeleitä korkeammaksi, sillä se olisi ollut itsestään selvää. Lisäksi hänen sanamuotonsa osoittaa hänen tunnustaneen, että vaikka Poika on enkeleitä korkeampi, hän on Kaikkivaltiasta Jumalaa alempi.
Klemensin näkemys on melko selvä: Poika on Isää alempi ja häntä vähäisempi. Klemens ei koskaan ajatellut Jeesuksen olevan osa jumaluutta Isän kanssa. Hän osoittaa, että Poika on riippuvainen Isästä eli Jumalasta, ja sanoo selvästi, että Isä on ”ainoa Jumala” eikä Hän jaa asemaansa kenenkään kanssa. Klemens ei myöskään esitä missään pyhää henkeä yhdenvertaisena Jumalan kanssa. Klemensin kirjoituksissa ei siis lainkaan esiinny kolminaisuutta.
Ignatios
Antiokian piispa Ignatios eli suunnilleen ensimmäisen vuosisadan puolivälistä 100-luvun alkupuolelle. Vaikka pitäisimmekin kaikkia hänen nimeensä liitettyjä kirjoituksia todella hänen kirjoittaminaan, niissä missään ei puhuta Isän, Pojan ja pyhän hengen yhdenvertaisuudesta.
Vaikka Ignatios olisi sanonutkin, että Poika on yhdenvertainen Isän kanssa iankaikkisuudessa, voimassa, asemassa ja viisaudessa, kyse ei silti voisi olla kolminaisuudesta, koska hän ei sanonut missään, että pyhä henki olisi samalla tavalla yhdenvertainen Isän kanssa. Ignatios ei kuitenkaan sanonut, että Poika on yhdenvertainen Isän Jumalan kanssa edellä mainituilla tai muillakaan tavoilla. Sen sijaan hän osoitti, että Poika on alamainen Hänelle, joka on korkein, Kaikkivaltiaalle Jumalalle.
Ignatios kutsuu Kaikkivaltiasta Jumalaa ”ainoaksi tosi Jumalaksi, syntymättömäksi ja luoksepääsemättömäksi, kaikkien herraksi, ainosyntyisen Pojan Isäksi ja Synnyttäjäksi”, ja ilmaisee näin Jumalan ja Hänen Poikansa välillä olevan eron.9 Hän puhuu ”Jumalasta Isästä ja Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta”.10 Hän myös julistaa: ”On olemassa yksi ainoa Jumala, hän joka on ilmoittanut itsensä Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.”11
Ignatios osoittaa, että Poika ei ole persoonana iankaikkinen vaan että hänet luotiin, koska Ignatioksen mukaan Poika on sanonut: ”Herra [Kaikkivaltias Jumala] loi minut, teittensä alun.”12 Ignatios sanoi samalla tavoin: ”On yksi kaikkeuden Jumala, Kristuksen Isä, ’josta kaikki on’, ja yksi Herra Jeesus Kristus, meidän Herramme, ’jonka kautta kaikki on’.”13 Hän myös kirjoittaa:
”Pyhä Henki ei puhu omia asioitaan vaan Kristuksen asioita, – – aivan niin kuin Herrakin julisti meille Isältä saamiaan asioita. Sillä Hän [Poika] sanoo: ’Se sana, jonka kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.’”14
”On yksi Jumala, joka ilmoitti itsensä Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on hänen Sanansa, joka tuli hiljaisuudesta ja kaikin tavoin miellytti häntä [Jumalaa], joka lähetti hänet. – – Jeesus Kristus oli Isälleen alamainen.”15
On totta, että Ignatios kutsuu Poikaa ”Sana Jumalaksi”. Mutta sanan ”Jumala” käyttäminen Pojasta ei merkitse välttämättä yhdenvertaisuutta Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Raamattukin kutsuu Poikaa ”Jumalaksi” Jesajan 9:5:ssä. Johanneksen 1:18:ssa kutsutaan Poikaa ”ainosyntyiseksi jumalaksi”. Koska Jehova Jumala, Isä, on uskonut valtaa ja voimaa Pojalle, tätä voitaisiin hyvin nimittää ’väkeväksi’, jota ’jumala’ pohjimmiltaan tarkoittaa. – Matteus 28:18; 1. Korinttolaisille 8:6; Heprealaisille 1:2.
Mutta pidetäänkö Ignatioksen kirjoittamiksi oletettuja 15:tä kirjettä aitoina? Teoksen The Ante-Nicene Fathers 1. osassa julkaisijat Alexander Roberts ja James Donaldson kirjoittavat:
”Kriitikot ovat nykyään yleisesti sitä mieltä, että näistä Ignatioksen kirjoittamiksi väitetyistä kirjeistä kahdeksan ensimmäistä ovat väärennettyjä. Niissä itsessään on ilmeisiä todisteita siitä, että ne ovat peräisin myöhemmältä ajalta – –. Nykyisin ne hylätään yksimielisesti väärennöksinä.
”Seitsemästä Eusebiuksen vahvistamasta kirjeestä – – meillä on kaksi kreikankielistä versiota, lyhyempi ja pidempi. – – Vaikka – – lyhyempää muotoa oli pidetty yleisesti luotettavampana kuin pidempää muotoa, lähes kaikkien oppineiden mielestä ei lyhyempääkään muotoa voitu pitää ehdottoman puhtaana lisäyksistä eli kiistattoman luotettavana.”16
Jos pidämme Ignatioksen kirjoitusten lyhyempää muotoa aitona, jäävät jotkut sellaiset pidemmässä versiossa olevat ilmaukset pois, jotka osoittavat Kristuksen olevan Jumalalle alamainen. Se, mitä lyhyempään muotoon jää, ei kuitenkaan todista kolminaisuuden puolesta. Ja huolimatta siitä, mitkä Ignatioksen kirjoitukset ovat aitoja, ne osoittavat korkeintaan sen, että hän uskoi Jumalan ja hänen Poikansa dualismiin eli kaksinaisuuteen. Se ei varmasti ollut yhdenvertaisten kaksinaisuutta, sillä Poika esitetään aina Jumalaa vähäisempänä ja häntä alempana. Suhtaudutaanpa siis Ignatioksen kirjoituksiin miten tahansa, niistä ei löydy kolminaisuusoppia.
Polykarpos
Smyrnan Polykarpos syntyi ensimmäisen vuosisadan viimeisellä kolmanneksella ja kuoli 100-luvun puolivälissä. Hänen sanotaan olleen tekemisissä apostoli Johanneksen kanssa, ja hänen uskotaan kirjoittaneen Polykarpoksen kirjeen filippiläisille.
Oliko Polykarpoksen kirjoituksissa jotakin, mikä kertoisi kolminaisuudesta? Ei, sitä ei mainita sanallakaan. Se mitä hän sanoo, on todellisuudessa sopusoinnussa Jeesuksen ja hänen opetuslastensa ja apostoliensa opetuksen kanssa. Kirjeessään Polykarpos esimerkiksi sanoo:
”Rakentakoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä ja itse Jeesus Kristus, joka on Jumalan Poika, – – teitä uskossa ja totuudessa.”17
Pane merkille, että Klemensin tavoin Polykarpos ei puhu kolminaisuusopillisesta ”Isän” ja ”Pojan” suhteesta, jossa he ovat yhdenvertaisia jumaluudessa. Sen sijaan hän puhuu Jeesuksen ”Jumalasta ja Isästä”, ei vain ’Jeesuksen Isästä’. Näin hän tekee eron Jumalan ja Jeesuksen välillä, aivan niin kuin raamatunkirjoittajatkin tekevät kerran toisensa jälkeen. Paavali sanoi 2. Korinttolaiskirjeen 1:3:ssa: ”Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.” Hän ei sano vain: ’Siunattu olkoon Jeesuksen Isä’, vaan: ’Siunattu olkoon Jeesuksen Jumala ja Isä.’
Polykarpos sanoi myös: ”Rauha – – teille kaikkivaltiaalta Jumalalta ja Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta.”18 Tässä jälleen Jeesus eroaa Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Hän ei ole yksi jumaluuden kolmesta yhdenvertaisesta persoonasta.
Hermas ja Papias
Yksi apostolinen isä on myös Hermas, joka kirjoitti 100-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Antaako hän teoksessaan Paimen aihetta uskoa, että hän ymmärsi Jumalan olevan kolminaisuus? Pane merkille joitakin esimerkkejä siitä, mitä hän sanoi:
”Ei Pyhä Henki puhukaan silloin, kun ihminen tahtoo sen puhuvan, vaan silloin kun Jumala tahtoo sen puhuvan. – – Jumala istutti viinitarhan, mikä merkitsee sitä, että hän loi ihmiset, ja antoi heidät Pojalleen; Poika nimitti enkelinsä valvomaan heitä.”19
”Jumalan Poika on vanhempi kuin kaikki hänen luomuksensa.”20
Tässä Hermas sanoo, että kun Jumala (ei vain Isä) tahtoo hengen puhuvan, se puhuu, mikä osoittaa Jumalan ylemmyyden hengen suhteen. Lisäksi hän sanoo, että Jumala antoi viinitarhan Pojalleen, mikä osoittaa Jumalan ylemmyyden Pojan suhteen. Hän sanoo myös, että Jumalan Poika on vanhempi kuin Pojan luomukset eli ne, jotka Jumalan Poika loi Jumalan mestarityöntekijänä, ”koska hänen välityksellään luotiin kaikki muu taivaissa ja maan päällä”. (Kolossalaisille 1:15, 16) On tosiasia, ettei Poika ole iankaikkinen. Hänet luotiin korkea-arvoiseksi henkiluomukseksi ennen muita henkiluomuksia, esimerkiksi enkeleitä, jotka luotiin hänen välityksellään.
Kirjassaan Early Christian Doctrines (Varhaiskristilliset opetukset) J. N. D. Kelly kirjoittaa Hermaan näkemyksestä Jumalan Pojan suhteen:
”Monissa kohdissa puhutaan enkelistä, joka on niitä kuutta enkeliä korkeampi, jotka muodostavat Jumalan sisemmän neuvoston, ja jota jatkuvasti kuvaillaan ’kunnianarvoisaksi’, ’pyhäksi’ ja ’loistoisaksi’. Tälle enkelille annetaan Miikaelin nimi, ja sitä päätelmää on vaikea välttää, että Hermas näki hänessä Jumalan Pojan ja samaisti hänet ylienkeli Miikaeliin.”
”On myös todisteita – – yrityksistä tulkita Kristus eräänlaiseksi korkeimmaksi enkeliksi. – – Kolminaisuusopista sen ahtaimmassa merkityksessä ei ole tietenkään merkkiäkään.”21
Papiaksenkin sanotaan tunteneen apostoli Johanneksen. Hän kirjoitti todennäköisesti 100-luvun alussa, mutta hänen kirjoituksistaan on jäljellä vain katkelmia. Niissä hän ei puhu mitään kolminaisuusopista.
Yhdenmukaista opetusta
Apostolisten isien opetus Jumalan ylimmyydestä ja hänen suhteestaan Jeesukseen on täysin yhdenmukaista Jeesuksen, opetuslasten ja apostolien opetuksen kanssa sellaisena kuin se on kirjoitettu Raamattuun. He kaikki puhuvat Jumalasta erillisenä, iankaikkisena, kaikkivaltiaana ja kaikkitietävänä, eivät kolmiyhteisenä Olentona. Samoin he puhuvat Jumalan Pojasta erillisenä, vähäisempänä, alamaisena henkiluomuksena, jonka Jumala loi palvelemaan hänen tahtonsa toteuttajana. Eikä pyhää henkeä koskaan pidetä Jumalan kanssa yhdenvertaisena.
Näin ollen nämä apostolisten isien kirjoitukset, jotka kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopussa ja 100-luvun alussa, eivät tue kristikunnan kolminaisuutta. Niissä puhutaan Jumalasta, Jeesuksesta ja pyhästä hengestä aivan samalla tavalla kuin Raamatussakin. Tarkastelehan esimerkiksi Apostolien tekojen 7:55, 56:ta:
”Täynnä Pyhää Henkeä hän [Stefanus] loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ja sanoi: ’Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.’” – Kirkkoraamattu.
Stefanus näki näyn, jossa Jumala oli taivaassa Jeesus vierellään. Poika seisoi Hänen vieressään, jota ei vain kutsuta ”Isäksi”, vaan ”Jumalaksi”, joka on täysin erillään Jeesuksesta. Stefanus ei myöskään nähnyt mitään kolmatta persoonaa. Pyhää henkeä ei näkynyt taivaassa Jeesuksen ja hänen Isänsä kanssa.
Vastaavanlainen kohta on Ilmestyksen 1:1:ssä, jossa sanotaan: ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle.” (Kirkkoraamattu) Jälleen taivaassa oleva ylösnoussut Kristus esitetään kokonaan erillään Jumalasta eikä pyhää henkeä mainita. Jos Jeesus olisi kaikkitietävä kolminaisuuden toinen persoona, miten hänelle olisi voitu ’antaa’ ilmestys?
Tämänkaltaiset raamatunkohdat osoittavat selvästi, ettei kolminaisuutta ole. Eikä mikään raamatunkohta sano Jumalan olevan kolminaisuus. Apostolisten isien kirjoitukset heijastivat tätä. He eivät mitä ilmeisimmin opettaneet kristikunnan kolminaisuutta.
Seuraava kristillisyyttä käsittelevä kirjoitusten joukko on myöhemmin 100-luvulta. Niitä kirjoittivat kirkonmiehet, joita kutsutaan apologeetoiksi. Opettivatko he kolminaisuutta? Myöhemmin tämän sarjan 3. osassa kerrotaan heidän opetuksistaan.
Lähdeluettelo:
1. The New Encyclopædia Britannica, 15. painos, 1985, Micropædia, 1. osa, s. 488.
2. A Dictionary of Christian Theology, toim. Alan Richardson, 1969, s. 95; The New Encyclopædia Britannica, 15. painos, 1985, Micropædia, 4. osa, s. 79.
3. Apostoliset isät, Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, Helsinki 1975, suom. Heikki Koskenniemi, s. 153.
4. Apostoliset isät, s. 154, 155.
5. The Influence of Greek Ideas on Christianity, Edwin Hatch, 1957, s. 252.
6. Apostoliset isät, s. 19, 42, 54.
7. Apostolisten isien kirjat, Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, Jyväskylä 1928, suom. Osvald Stenroth, s. 33, 34.
8. The Library of Christian Classics, 1. osa, Early Christian Fathers, engl. käänt. ja toim. Cyril C. Richardson, 1953, s. 60.
9. The Ante-Nicene Fathers, toim. Alexander Roberts ja James Donaldson, Edinburghin laitoksen uusintapainos, 1885, 1. osa, s. 52.
10. The Ante-Nicene Fathers, s. 58.
11. Apostoliset isät, s. 80.
12. The Ante-Nicene Fathers, s. 108.
13. The Ante-Nicene Fathers, s. 116.
14. The Ante-Nicene Fathers, s. 53.
15. The Apostolic Fathers, 4. osa, Robert M. Grant, 1966, s. 63.
16. The Ante-Nicene Fathers, 1. osa, s. 46, 47; Cyclopedia of Biblical, Theological, and Ecclesiastical Literature, John McClintock ja James Strong, Baker Book House Co.:n tekemä uusintapainos, 1981, 4. osa, s. 490–493; The Catholic Encyclopedia, 1910, 7. osa, s. 644–647.
17. The Ante-Nicene Fathers, s. 35.
18. Apostoliset isät, s. 33.
19. The Ante-Nicene Fathers, 2. osa, s. 27, 35.
20. The Apostolic Fathers, (Loeb’s Classical Library), engl. käänt. Kirsopp Lake, 1976, s. 249.
21. Early Christian Doctrines, J. N. D. Kelly, 2. painos, 1960, s. 94, 95.