Onko sinulla samanlainen usko kuin Elialla oli?
NYKYAJAN yhteiskunta heikentää uskoa. Älymystö irvailee Jumalan olemassaololle. Jumalaa pilkataan uskonnollisten ulkokultailijoiden vuoksi. Ja maallistuneen maailman toimista käy entistä useammin ilmi, ettei se pidä Jumalaa minkään arvoisena. Tekivätpä tällaiset asenteet ihmisestä pelokkaan, lannistuneen tai piittaamattoman, tulos on joka tapauksessa aina sama: hänen uskonsa heikkenee. Ei ole siksi yllättävää, että apostoli Paavali sanoi uskon puutetta ”helposti kietovaksi synniksi” (Heprealaisille 12:1).
Mahdollisesti tästä syystä Paavali otti asiakseen kohdistaa huomiomme niiden miesten ja naisten elämään, joilla oli vahva usko (Heprealaisille 11. luku). Sellaiset esimerkit voivat kannustaa meitä ja vahvistaa uskoamme. Kiinnittäkäämme huomiomme esimerkiksi profeetta Eliaan ja tarkastelkaamme vain alkuosaa hänen pitkästä ja täyteläisestä profeetanurastaan. Hän eli kuningas Ahabin ja tämän pakanavaimon kuningatar Iisebelin hallituskaudella, jolloin kovinkaan monet eivät uskoneet Jumalaan, mikä on tilanne myös nykyään.
Turmeltunut kymmenen sukukunnan valtakunta
Siinä vasta pari! Ahab oli seitsemäs kuningas Israelin kymmenen sukukunnan valtakunnassa. Vaikka Ahabin edeltäjät olivatkin olleet pahoja, hän ylitti heidät jumalattomuudessa. Hän ei ainoastaan säilyttänyt maan turmeltunutta vasikanpalvontaa, vaan ottamalla vaimokseen ulkomaalaisen prinsessan Iisebelin hän sai aikaan sen, että tuossa maassa alettiin palvoa Baal-nimistä epäjumalaa kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. (1. Kuningasten kirja 16:30–33.)
Iisebel oli harjoittanut Baalin palvontaa lapsuudesta lähtien. Hänen Etbaal-niminen isänsä, joka oli Astarten (Baalin vaimon) pappi, oli turvautunut murhaamiseen raivatessaan tiensä valtaistuimelle Sidonissa, aivan Israelin pohjoispuolella sijaitsevassa valtakunnassa. Iisebel sai taivuteltua moraalisesti heikon aviomiehensä panemaan alulle Baalin palvonnan Israelissa. Ennen pitkää maassa oli 450 tuon epäjumalan profeettaa ja 400 Asera-jumalattaren profeettaa, jotka kaikki söivät kuninkaallisesta pöydästä. Heidän palvontamuotonsa on täytynyt olla todella vastenmielinen tosi Jumalan Jehovan silmissä! Tämän kuvottavan uskonnon tuntomerkkejä olivat fallossymbolit, hedelmällisyysrituaalit, temppeliprostituutio (sekä miesten että naisten) ja jopa lapsiuhrit. Ahabin siunaamana tämä uskonto levisi esteettä valtakunnassa.
Miljoonat israelilaiset unohtivat Jehovan, maan ja veden kiertokulun Luojan. Heidän mielestään Baal siunasi maata sateella kuivan kauden lopussa. Joka vuosi he odottivat tämän ”Pilvien ratsastajan”, jota kutsuttiin myös hedelmällisyyden ja sateen jumalaksi, lopettavan kuivan kauden. Vuodesta vuoteen sateet tulivat, ja vuodesta vuoteen Baal sai kunnian.
Elia ilmoittaa kuivuudesta
Ilmeisesti pitkän sateettoman kesän lopussa – juuri kun ihmiset alkoivat odottaa Baalin antavan elävöittävän sateen – Elia astui näyttämölle.a Hän ilmaantuu Raamatun kertomukseen aivan yllättäen. Hänen taustastaan kerrotaan hyvin vähän, esimerkiksi hänen syntyperäänsä ei paljasteta. Hän ei kuitenkaan tullut ennustamaan sadetta. Hän julisti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta.” (1. Kuningasten kirja 17:1.)
Kuvittele mielessäsi tämä mies, joka on pukeutunut vaatimattomaan karvaiseen vaatteeseen. Hän on Gileadin rosoisten vuorten syntyperäinen asukas ja on todennäköisesti kasvanut nöyrien paimenten keskuudessa. Hän seisoo mahtavan kuningas Ahabin edessä mahdollisesti tämän suuressa palatsissa, jossa on satumainen norsunluutalo, runsaasti erikoisia koristeita ja vaikuttavia epäjumalia. Siellä, täynnä elämää olevassa linnoitetussa Samarian kaupungissa, jossa Jehovan palvonta on melkein unohtunut, hän kertoo Ahabille, että tämän palvoma Baal on voimaton jumala, pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Elia julistaa, ettei tuona vuonna eikä tulevina vuosina tule sadetta eikä kastetta!
Mistä hän oli saanut sellaisen uskon? Eikö hän pelännyt seistessään tämän pöyhkeän luopiokuninkaan edessä? Voi olla että hän pelkäsi. Yli tuhat vuotta myöhemmin Jeesuksen velipuoli Jaakob vakuuttaa meille, että Elia oli ”ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaakob 5:17). Pane kuitenkin merkille mitä Elia sanoi: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison.” Elia muisti, että Jehovan palvelijana hän seisoi paljon Ahabin valtaistuinta korkea-arvoisemman valtaistuimen edessä: kaikkeuden Suvereenin Herran valtaistuimen edessä! Hän oli tuon valtaistuimen edustaja, lähettiläs. Kun asiaa katsotaan tästä näkökulmasta, niin mitä syytä hänellä oli pelätä Ahabia, mitätöntä ihmishallitsijaa, joka oli menettänyt Jehovan siunauksen?
Ei ollut mikään sattuma, että Jehova oli niin todellinen Elialle. Tämä profeetta oli epäilemättä tutkinut niitä muistiinmerkintöjä, joissa kerrottiin siitä, miten Jumala oli ollut tekemisissä kansansa kanssa. Jehova oli varoittanut juutalaisia, että hän rankaisisi heitä kuivuudella ja nälällä, jos he alkaisivat palvoa vääriä jumalia (5. Mooseksen kirja 11:16, 17). Vakuuttuneena siitä, että Jehova pitää aina sanansa, Elia ”rukoili, ettei sataisi” (Jaakob 5:17).
Ohjauksen noudattaminen ilmentää uskoa
Tuolla hetkellä se, mitä Elia julisti, saattoi hänet kuitenkin hengenvaaraan. Nyt hänen uskonsa toisen piirteen oli aika tulla esille. Pysyäkseen elossa hänen täytyi uskollisesti noudattaa Jehovan ohjausta: ”Mene pois täältä ja käänny itään päin ja kätkeydy Keritin purolle, joka on Jordanin itäpuolella. Sinä saat juoda purosta, ja minä olen käskenyt kaarneiden elättää sinua siellä.” (1. Kuningasten kirja 17:3, 4.)
Elia totteli heti. Säilyäkseen hengissä maataan kohtaavasta kuivuudesta ja nälästä hänen täytyi luottaa Jehovan järjestelyihin, olivatpa ne minkälaisia tahansa. Tämä ei ollut suinkaan helppoa. Hänen täytyi kätkeytyä ja elää eristyksissä kuukausia yhteen menoon. Hänen täytyi syödä lihaa ja leipää, jota kaarneet eli korpit – Mooseksen laissa epäpuhtaina pidetyt haaskalinnut – toivat hänelle, ja luottaa Jehovaan siinä, ettei liha ollut peräisin haaskasta vaan että veri oli vuodatettu lihasta lain vaatimalla tavalla. Joistakuista raamatunselittäjistä näin pitkälle menevä ihme tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, ja siksi he ehdottavat, että ”kaarneita” vastaavan alkuperäisen sanan täytyy tarkoittaa ’arabeja’ eikä ’korppeja’. Korpit olivat kuitenkin ihanteellinen valinta. Kenellekään ei tulisi mieleenkään, että nämä vähäpätöiset, epäpuhtaat linnut, jotka lensivät erämaahan ruoantähteitä mukanaan, veivät ruokaa Elialle, jota Ahab ja Iisebel etsivät kaikista valtakunnista (1. Kuningasten kirja 18:3, 4, 10).
Kun kuivuus jatkui jatkumistaan, Elian käyttämä vesilähde Keritin purolaaksossa on hyvinkin saattanut alkaa huolestuttaa häntä. Useimmat Israelin purolaaksoista ehtyvät kuivuuden aikaan, ja ”jonkun ajan kuluttua” tälle laaksolle kävi samoin. Voitko kuvitella, miltä Eliasta on tuntunut, kun virtaava vesi muuttui pikkuhiljaa pieneksi noroksi ja vedenpinta lammikoissa laski päivä päivältä? Häntä on varmasti askarruttanut, mitä tapahtuisi, kun vesi loppuu. Elia pysyi kuitenkin uskollisesti aloillaan. Vasta puron kuivuttua Jehova antoi uudet ohjeet. Profeettaa käskettiin: ”Mene Sarpatiin.” Siellä hän saisi elatuksen erään lesken kotona. (1. Kuningasten kirja 17:7–9.)
Sarpatiin! Se kuului Sidonin kaupunkiin, josta Iisebel oli kotoisin ja jossa hänen isänsä oli hallinnut kuninkaana! Elia on saattanut pohtia, olisiko se turvallinen paikka. Mutta ”hän nousi ja meni” (1. Kuningasten kirja 17:10).
Jehova antaa elatuksen ja elämän
Hänen tottelevaisuutensa palkittiin pian. Kuten hänelle oli sanottu, hän tapasi lesken ja havaitsi tällä olevan juuri sellaista uskoa, joka puuttui tyystin Elian maanmiehiltä. Tämän köyhän lesken jauhot ja öljy riittäisivät enää yhteen ateriaan häntä ja hänen poikaansa varten. Äärimmäisestä puutteestaan huolimatta hän oli ensin halukas leipomaan leivän Elialle, sillä hän luotti Elian lupaukseen, jonka mukaan Jehova huolehtisi siitä, että jauhot eivät loppuisi hänen ruukustaan eikä öljy hänen astiastaan niin kauan kuin puute jatkuisi. Ei ole mikään ihme, että Jeesus Kristus palautti mieleen tämän lesken uskollisen esimerkin tuomitessaan aikansa uskottomat israelilaiset. (1. Kuningasten kirja 17:13–16; Luukas 4:25, 26.)
Tästä ihmeestä huolimatta lesken ja Elian usko oli pian joutuva ankaraan kokeeseen. Lesken poika kuoli yllättäen. Musertuneena leski ei löytänyt muuta selitystä, kuin että tämä murheellinen onnettomuus liittyi jotenkin Eliaan, ”Jumalan mieheen”. Hän epäili saaneensa rangaistuksen jostakin menneisyydessä tekemästään synnistä. Elia otti kuitenkin elottoman pojan lesken käsivarsilta ja kantoi pojan ylähuoneeseen. Hän tiesi, että Jehova voi antaa enemmän kuin elatuksen. Jehova on itse elämän lähde! Niinpä Elia rukoili useita kertoja hartaasti, että pojan elämä tulisi tähän takaisin.
Elia ei ilmaissut ensimmäisenä uskoa ylösnousemukseen, mutta hän oli ensimmäinen Raamatussa mainittu, jonka välityksellä kuollut herätettiin eloon. Poika ”virkosi henkiin”! Pojan äidin ilo on varmasti ollut näkemisen arvoinen, kun Elia toi pojan hänen luokseen ja sanoi yksinkertaisesti: ”Katso, poikasi elää.” Äidin silmät ovat epäilemättä olleet täynnä kyyneleitä, kun hän sanoi: ”Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi.” (1. Kuningasten kirja 17:17–24.)
’Minun Jumalani on Jehova’
On todella koskettavaa ja sopivaa, että Elian nimi merkitsee ’Minun Jumalani on Jehova’! Kuivuuden ja nälän aikana Jehova antoi hänelle ruokaa ja juomaa. Moraalisen sekasorron aikana Jehova antoi hänelle viisaita neuvoja. Kuoleman kohdatessa Jehova käytti häntä palauttamaan elämän. Vaikuttaa myös siltä, että joka kerta kun Eliaa vaadittiin osoittamaan uskoa Jumalaansa – panemalla toivonsa siihen, että Hän antaa elatuksen, noudattamalla Hänen ohjaustaan ja luottamalla siihen, että Hän pyhittää nimensä – hänelle annettiin palkaksi lisää syitä uskoa Jehovaan. Tämä kaava piti paikkansa, kun hän vastaisuudessa otti Jumalaltaan Jehovalta vastaan vaikeita ja jopa pelottavia tehtäviä. Jotkut hänen vaikuttavimmista ihmeistään olivat todellisuudessa vielä edessäpäin. (Ks. 1. Kuningasten kirja 18. luku.)
Nykyisten Jehovan palvelijoiden tilanne on paljolti samanlainen. Ehkä elatuksestamme ei huolehdita ihmeen kautta tai meidän välityksellämme ei herätetä kuollutta. Nyt ei ole tällaisten ihmeiden aika. Mutta Jehova ei ole itsessään muuttunut hiukkaakaan Elian päivistä. (1. Korinttolaisille 13:8; Jaakob 1:17.)
Mekin voimme saada lannistavia tehtäviä, vaikeita ja pelottavia alueita, joilla meidän tulee kertoa Jumalalta saamamme sanoma. Saatamme hyvinkin kohdata vainoa. Voimme jopa nähdä nälkää. Jehova on kuitenkin toistuvasti osoittanut sekä uskollisilleen yksilöinä että koko järjestölleen, että hän yhä ohjaa ja suojelee palvelijoitaan. Hän antaa edelleen heille voimaa huolehtia mistä tahansa tehtävistä, joita hän heille määrää. Ja hän edelleen auttaa heitä kestämään mitä tahansa koetuksia, joita he kohtaavat tässä levottomassa maailmassa. (Psalmi 55:23.)
[Alaviitteet]
a Sekä Jeesus että Jaakob sanovat, ettei maassa satanut ”kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen”. Toisaalta Elian kerrotaan ilmaantuneen ”kolmantena vuotena” Ahabin eteen lopettaakseen kuivuuden – tämän ajanjakson laskeminen aloitetaan epäilemättä siitä, kun Elia ilmoitti kuivuudesta. Näin ollen hänen on täytynyt seisoa Ahabin edessä pitkän, sateettoman kauden jälkeen. (Luukas 4:25; Jaakob 5:17; 1. Kuningasten kirja 18:1.)
[Kuva s. 18]
Uskotko Elian tavoin, että Jehova huolehtii palvelijoittensa tarpeista?