Kasvun ilmasto Päiväntasaajan Guineassa

LUONNON vehreys on ensimmäinen vaikutelma, jonka matkustaja saa lentokoneen laskeutuessa Päiväntasaajan Guinean kansainväliselle lentokentälle. Kiitorataa reunustavat majesteettiset puut saavat lentokentän rakennukset kutistumaan niiden rinnalla. Vehmas kasvillisuus kukoistaa meren rannoilta vuorten huipuille saakka runsaiden sateiden ja ympärivuotisen noin 30 asteen lämpötilan ansiosta.

Päiväntasaajan Guineassa on myös muunlaista voimakasta kasvua, ”Jumalan antamaa kasvua” (Kolossalaisille 2:19). Filippokselta apua pyytäneen etiopialaisen virkamiehen tavoin monet täällä haluavat innokkaasti oppia ymmärtämään Raamattua (Apostolien teot 8:26–39). Ei ole epätavallista, että ihmiset lähestyvät Jehovan todistajia kadulla ja pyytävät raamatuntutkistelua. Päiväntasaajan Guinean noin 325 todistajaa johtavat yli tuhatta raamatuntutkistelua.

Siementen kylväminen alkuaikoina

Päiväntasaajan Guinea, Afrikan pienin maa, sijaitsee Nigerian ja Kamerunin eteläpuolella (ks. karttaa). Hyvän uutisen toivat tänne ensimmäisinä nigerialaiset todistajat, jotka tulivat etsimään töitä kaakaoplantaaseilta. Vaikka joitakin englanninkielisiä seurakuntia perustettiin, ne lopetettiin myöhemmin, kun näiden veljien piti palata Nigeriaan. Kohta sen jälkeen, kun maalle myönnettiin itsenäisyys vuonna 1968, sinne määrättiin kuitenkin kolme pariskuntaa Vartiotorni-seuran lähetystyöntekijöiksi. He eivät voineet jäädä pitkäksi aikaa poliittisten vaikeuksien takia, mutta heidän todistamisensa tuotti hienoja tuloksia.

Santiago, yksi lähetystyöntekijöistä, tapasi Buenaventuran, pitkän ja lihaksikkaan miehen, jonka paikalliset tunsivat teräsmiehenä. Hän oli uskonnollinen ja kunnioitti Raamattua, mutta hänellä oli väkivaltainen luonne. Hän löi pienimmästäkin loukkauksesta. Kun hän suuttui baarissa, kaikki paikalla olevat hajaantuivat ja kiipesivät jopa ikkunoista ulos paetakseen hänen iskujaan. Kun hän kuunteli Santiagoa, hän aikoi itse asiassa antaa hänelle kunnon selkäsaunan, jos tämä ei pystyisi vakuuttavasti todistamaan sanojaan Raamatun avulla. Hän sanoi itsekseen, että kukaan ei huijaa teräsmiestä. Häntä kiehtoi se, mitä hän kuuli, erityisesti toivo elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, joten hän alkoi tutkia Raamattua.

Tutkistelun edetessä Buenaventuran halu elää ikuisesti paratiisissa voimistui, ja hän oppi, että hänen pitäisi mukauttaa elämänsä Jumalan normeihin saadakseen sellaisen palkinnon. Tajutessaan, etteivät tosi kristityt saa maksaa ”pahaa pahalla”, hän alkoi vilpittömästi ponnistella hillitäkseen itsensä (Roomalaisille 12:17).

Hänet pantiin todelliselle koetukselle eräänä päivänä, kun hän vahingossa kaatoi baarissa erään asiakkaan lasin. Mies suuttui ja löi häntä. Yhdessä hetkessä toiset hajaantuivat baarissa, koska he odottivat tappelun alkavan. Mutta Buenaventura maksoi nöyrästi rikkoutuneen lasin, osti miehelle toisen juoman ja pyysi anteeksi kömpelyyttään. Kun naapurit näkivät, miten paljon Raamatun tutkiminen oli muuttanut häntä, useat halusivat hänen tutkivan heidän kanssaan. Buenaventura johti jo viittä raamatuntutkistelua silloin, kun hän meni kasteelle. Hän on palvellut vanhimpana viimeksi kuluneet viisi vuotta, ja vaikka ihmiset yhä sanovat häntä teräsmieheksi, he tekevät sen leikillään.

”Tietoisia hengellisestä tarpeestaan”

Vähälukuiset paikalliset todistajat jatkoivat parhaansa mukaan saarnaamista ja kokouksissa käymistä 1970-luvulla. Joitakin espanjalaisia lähetystyöntekijäpariskuntia tuli myöhemmin auttamaan. Andrés Botella, joka on palvellut Päiväntasaajan Guineassa 12 vuotta, muistelee, että kohta saapumisensa jälkeen hän oli ihmeissään siitä, miten ihmiset olivat todellakin ”tietoisia hengellisestä tarpeestaan” (Matteus 5:3). ”On ollut erittäin miellyttävää tutkia Raamattua niin arvostavien ihmisten kanssa”, hän sanoo.

Mary, espanjalainen sisar, tutki Raamattua María-nimisen nuoren naisen kanssa, joka sanoi, että hänen vanhempansa Francisco ja Fausta halusivat myös tutkia. Koska Mary johti 15:tä tutkistelua ja Marían vanhemmat asuivat aika kaukana, kului useita viikkoja, ennen kuin hän pääsi käymään heidän luonaan.

Kun Mary ja hänen miehensä Serafín lopulta tapasivat vanhemmat, näillä oli jo kirja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päälläa ja Raamattu, ja he halusivat innokkaasti ryhtyä tutkimaan. He aloittivat siksi heti. Serafín huomasi, että Marían vanhemmat olivat hyvin perehtyneitä aineistoon. Samoin kävi toisella käynnillä heidän tutkiessaan toista lukua. ”Melkein kuin olisi tutkinut kahden kastetun todistajan kanssa”, Serafín muistelee. Koska he näyttivät tuntevan aineiston niin hyvin, Serafín ehdotti kolmannella käynnillä, että hän esittäisi vain kysymyksiä ja he vastaisivat, jotta saataisiin selville, kuinka paljon he loppujen lopuksi todella ymmärsivät. Hän sai tietää, että Francisco ja Fausta olivat tutkineet koko kirjan itsekseen!

Miten heidän vasta löytämänsä tieto oli vaikuttanut heihin? Sopusoinnussa sen kanssa, mitä he olivat oppineet, he olivat jo lakanneet käymästä spiritistisissä istunnoissa ja katkaisseet yhteytensä katoliseen kirkkoon. Francisco oli lisäksi lopettanut tupakoinnin, eivätkä he enää syöneet lihaa, josta ei ollut kunnolla laskettu verta pois. Kun he kerran olivat selvästi soveltaneet kaikkea oppimaansa, heitä kannustettiin kertomaan näistä asioista muille. He alkoivat heti saarnata naapureilleen. He olivat päteviä kastettaviksi jo kolmen kuukauden päästä. Francisco on tällä haavaa avustava palvelija, ja heidän hienon esimerkkinsä ja palavan saarnaamisintonsa ansiosta kolme heidän tyttäristään on nykyään todistajia, kaksi poikaa käy kokouksissa ja kuusi muuta sukulaista tutkii.

Pian kasteensa jälkeen Francisco tapasi Pablon, harrasmielisen katolilaisen, joka oli suntiona kirkossaan. Pablolla oli tapana pitää saarna aina, kun pappi oli poissa. Jos joku seurakunnan jäsen oli sairaana, hän vieraili tämän luona; jos jotakuta ei näkynyt kirkossa, Pablo kävi rohkaisemassa; ja jos joku kuoli, hän teki parhaansa lohduttaakseen perhettä. Ymmärrettävästi kaikki seurakuntalaiset olivat hyvin kiintyneitä Pabloon.

Koska Pablo kunnioitti syvästi Raamattua, hän otti mielellään vastaan Franciscon tarjouksen tutkia hänen kanssaan. Pablo huomasi nopeasti, miten järkevä Raamatun sanoma oli, ja muutaman tutkistelun jälkeen hän päätti käyttää joitakin oppimiaan raamatunkohtia tehdessään ”paimennuskäynnin” sairaan seurakuntalaisen luo. Vähän ajan päästä Pablo selitti sunnuntaisaarnassaan, miten tärkeää on käyttää Jumalan nimeä Jehova ja miksi ei pitäisi palvoa kuvia.

Koska hän hyväksyi totuuden niin auliisti, hän oletti, että muutkin hänen seurakuntansa jäsenet suhtautuisivat siihen samoin. Mutta kolmen neljän tällaisen raamatullisen saarnan jälkeen Pablo huomasi, että ihmiset eivät olleet tyytyväisiä niiden sisältöön. Hän päättikin jättää kirkon ja olla säännöllisesti tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Muutamassa kuukaudessa hän pätevöityi kastettavaksi, ja nyt hän on hyvän uutisen innokas saarnaaja. Vaikka hän ei pysty saarnaamaan kokoaikaisesti, hän johtaa nykyään kymmentä raamatuntutkistelua.

Kasvua edistetään kokoontumalla yhteen

Päiväntasaajan Guinean todistajat suhtautuvat vakavasti Raamatun käskyyn olla jättämättä yhteen kokoontumista (Heprealaisille 10:25). Hallitus tunnusti työn jälleen virallisesti vuonna 1994, ja siitä lähtien veljet ovat innokkaasti hankkineet sopivia valtakunnansaleja. Suurin osa seurakunnista onkin rakentanut oman salin tai on rakentamassa sitä.

Mongomossa, jossa sunnuntain kokouksissa on usein läsnä kaksi ja puoli kertaa enemmän ihmisiä kuin Valtakunnan julistajia, seurakunta on rakentanut ahkerasti suurta kokouspaikkaa. Mongomon muut uskonnot palkkaavat tavallisesti työntekijöitä rakentamaan kirkkojaan, joten paikallisten todistajien toiminta ei jäänyt huomiotta. Eräänä päivänä Iglesia Nueva Apostólican (Uusapostolinen kirkko) pastori pistäytyi kysymään eräältä vanhimmalta, kuinka paljon hän maksoi näille kovasti ahertaville työntekijöille. Pastori sanoi, että vaikka hän oli ottanut työhön joitakin muurareita, jotka olivat hänen oman seurakuntansa jäseniä, työ eteni hyvin hitaasti. Hän aprikoi, voisiko hän palkata valtakunnansalia rakentavat työntekijät. Kun hänelle kerrottiin, että kaikki todistajat työskentelivät palkatta, hän käveli pois ällistyksissään.

Kokouksissa käyminen saattaa vaatia melkoista uhrausta niiltä, jotka asuvat kaukana valtakunnansalista. Tällaisessa tilanteessa oli Juan-niminen nuori mies, joka kävi kasteella vuonna 1994. Hän kuuli totuudesta Gabonissa, missä hän tutki puolet Sinä voit elää ikuisesti -kirjasta. Sitten hän palasi Päiväntasaajan Guineaan, noin sata kilometriä Mongomosta sijaitsevaan kotikyläänsä. Tämä asetti hänelle haasteen jatkaa tutkimistaan. Mutta hän ei lannistunut. Joka kuukausi hän pyöräili kahdeksan tunnin matkan Mongomoon, missä Santiago, paikallinen vanhin, piti hänelle tutkistelua. Hän jäi Mongomoon muutamaksi päiväksi ja tutki kolme neljä kertaa käyntinsä aikana. Hän pystyi tällä tavoin saamaan tutkistelunsa päätökseen ja pätevöitymään kastettavaksi.

Miten Juan pysyy hengellisesti vahvana, kun hän pääsee niin vähän toisten kristittyjen seuraan? Olemalla ennen kaikkea palavan innokas hyvän uutisen julistaja. Hän on saarnannut kaikille kylänsä ihmisille, ja silloin kun hän meni kasteelle, hän johti 13:a raamatuntutkistelua. Kuusi hänen tutkisteluoppilastaan lähti hänen mukaansa Mongomoon osallistuakseen erikoiskonventtipäivään ja todistaakseen hänen kastettaan. Nykyään hän johtaa säännöllisesti Vartiotornin tutkistelua alueensa kiinnostuneille, ja läsnä on tavallisesti parisenkymmentä henkeä.

Siementen kärsivällinen kasteleminen

Kaikki hengellinen kasvu ei ole nopeaa. Joskus vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, jotta näkisi siemenen lopulta kantavan hedelmää. Tämä piti paikkansa Pacasta, joka kuuli hyvästä uutisesta ensimmäisen kerran vuonna 1984, kun Edita, tienraivaajasisar, todisti hänelle torilla. Kun Edita kävi Pacan kotona seuraavalla viikolla, Paca alkoi tutkia Raamattua. Vaikka hän ei juuri edistynyt, Edita jatkoi hellittämättä, koska hän näki Pacassa hyviä ominaisuuksia. ”Hän vaikutti lampaankaltaiselta ihmiseltä”, Edita selittää, ”ja rukoilin Jehovaa avaamaan hänen sydämensä.”

Paca jatkoi tutkimista aika ajoin neljän ja puolen vuoden ajan, mutta edistyi silti hyvin vähän. Kun he sitten olivat päässeet Sinä voit elää ikuisesti -kirjan loppuun, Edita puhui Pacalle suoraan siitä, miten tärkeää on suhtautua totuuteen vakavasti. Pyrkiessään tavoittamaan Pacan sydämen Editaa jopa itketti.

”Tuo sydäntä lämmittävä neuvonta kosketti minua todella”, Paca muistaa. ”Siitä lähtien aloin tehdä muutoksia elämässäni. Liityin teokraattiseen palveluskouluun, ja samana vuonna minusta tuli kastamaton julistaja. Päivä, jolloin vihdoinkin menin kasteelle, oli elämäni onnellisin!” Pacan nykyinen into on vastakohtana hänen entiselle välinpitämättömyydelleen. Hän johtaa nykyisin 13:a raamatuntutkistelua, ja hän on tietysti kärsivällinen niiden kanssa, jotka eivät edisty nopeasti.

Ihmisten auttaminen parantamaan elämäänsä

Koska Jehovan todistajat elävät Raamatun normien mukaisesti, he ovat Päiväntasaajan Guineassa ansainneet rehellisten ja soveliaasti käyttäytyvien ihmisten maineen. Muuan mies, johon heidän käytöksensä oli selvästi tehnyt vaikutuksen, tuli erään Batan seurakunnan vanhimman luokse kysymään: ”Onko teillä Puhu perustellen -kirjaa?b Olen kyllästynyt olemaan maailmallinen. Haluaisin tulla Jehovan todistajaksi!”

Antonio-niminen Malabon seurakunnan avustava palvelija on tyypillinen esimerkki maailmallisesta ihmisestä, josta tuli todistaja. Ennen kuin hän tutki Raamattua, hän vietti hillitöntä elämää. Hän käytti suurimman osan kelloseppänä ansaitsemastaan rahasta juomiseen, ja lisäksi hän eli moraalittomasti. Mikä auttoi häntä muuttamaan elämäntyylinsä? Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 6:9, 10:n voimakkaat sanat tekivät häneen syvän vaikutuksen: ”Älkää eksykö. Eivät haureelliset, – – eivät juopot – – peri Jumalan valtakuntaa.” Hän tajusi, että saadakseen Jumalan suosion hänen pitäisi muuttaa elämäntapansa. Sen takia hän alkoi valvoa seuraansa (Sananlaskut 13:20). Kun entiset ystävät soittivat ja pyysivät häntä ryypylle, hän kieltäytyi kutsusta ja todisti heille sen sijaan. Ennen pitkää he lakkasivat vaivaamasta häntä.

Oliko se kaiken vaivan arvoista? ”Olen hyvin onnellinen siitä, että olen muuttanut elämäntapani”, Antonio kertoo. ”Olen paljon terveempi, vaikka olen tällä hetkellä kuusissakymmenissä, kun taas entiset ystäväni ovat joko kuolleet tai heillä on huono terveys. Minulla on nykyisin tosi ystäviä sellaisten asemesta, jotka haluavat pelkästään toverin, joka suostuu maksamaan heille seuraavan lasillisen. Kaikkein tärkeintä on se, että minulla on hyvä suhde Jumalaan. Palvelen nykyään vakituisena tienraivaajana ja tutkin Raamattua miehen kanssa, jolla myös on alkoholiongelma, joten voin käyttää omaa kokemustani auttaakseni häntä.”

Tuleminen Jumalan orjiksi

Noin 200 vuotta sitten ihmisiä koottiin pitkin Päiväntasaajan Guinean rannikkoa ja heidät laivattiin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan orjiksi. Nykyisin monet tulevat vapaaehtoisesti orjiksi – Jumalan orjiksi. Tämä orjuuden muoto on tuonut heille tosi vapauden; se on vapauttanut heidät babylonilaisista opetuksista ja spiritistisistä tavoista. Se on myös opettanut heille, miten elää tyydyttävää ja tuottoisaa elämää. He ovat kokeneet sen, minkä Jeesus lupasi: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” (Johannes 8:32.)

Kun muistonvietossa oli vuonna 1995 läsnä 1937 henkeä – melkein kuusinkertainen määrä maan julistajamäärään verrattuna – ovat hengellisen kasvun mahdollisuudet erinomaiset. Koska Päiväntasaajan Guinean todistajat jatkavat palavan innokkaasti totuuden siemenen istuttamista ja kastelemista, he voivat olla varmoja siitä, että ’Jumala saa aikaan jatkuvan kasvun’. (1. Korinttilaisille 3:6.) Ei ole epäilystäkään, että Päiväntasaajan Guineassa on ihanteellinen ilmasto hengelliselle kasvulle!

[Alaviitteet]