Keitä olivat anabaptistit?

NE JOTKA ovat käymässä ensimmäistä kertaa Münsterin kaupungin keskustassa Westfalenissa Saksassa, pysähtyvät lähes poikkeuksetta katselemaan kolmea rautahäkkiä, jotka roikkuvat erään kirkon tornista. Häkit ovat olleet paikallaan lähes 500 vuotta joitakin lyhyitä kausia lukuun ottamatta. Alun perin niiden sisällä oli kolmen julkisesti kidutetun ja teloitetun miehen ruumiit. Miehet olivat anabaptisteja eli kasteenuudistajia, ja häkit ovat muisto heidän valtakunnastaan.

Keitä anabaptistit olivat? Miten liike sai alkunsa? Millaisia olivat sen opinkappaleet? Miksi nuo kolme miestä teloitettiin, ja miten häkit liittyivät valtakuntaan?

Kirkkoa uudistettava – mutta miten?

Roomalaiskatolisen kirkon ja papiston arvostelu lisääntyi 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa. Kirkko oli turmeluksen ja moraalittomuuden läpitunkema, minkä vuoksi monet kaipasivat suuria muutoksia. Vuonna 1517 Martti Luther vaati julkisesti uudistuksia, ja kun muitakin liittyi sananvaihtoon, käynnistyi protestanttinen uskonpuhdistus.

Uskonpuhdistuksen kannattajilla ei kuitenkaan ollut yhtä yhteistä suunnitelmaa siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten perinpohjaisia muutosten pitäisi olla. Monet tajusivat, että palvontaa koskevissa asioissa tulisi pitää kiinni Raamatusta, mutta kirkon uudistajat eivät päässeet yksimielisyyteen edes yhteisestä Raamatun oppien tulkinnasta. Joidenkuiden mielestä uskonpuhdistus eteni liian hitaasti, ja juuri tällaisten uudistusmielisten keskuudessa anabaptismi sai alkunsa.

”Täsmällisesti puhuen baptistiliikkeitä ei ollut vain yksi vaan useampia”, kirjoittaa Hans-Jürgen Goertz kirjassaan Die Täufer—Geschichte und Deutung. Esimerkiksi vuonna 1521 neljä miestä, niin sanotut Zwickaun profeetat, aiheuttivat kuohuntaa saarnaamalla anabaptistien oppeja Wittenbergissä, ja vuonna 1525 perustettiin erillinen anabaptistien ryhmä Zürichiin Sveitsiin. Anabaptistiyhteisöjä syntyi myös Määrissä (nykyisen Tšekin tasavallan alueella) ja Alankomaissa.

Onko kaste lapsia vai aikuisia varten?

Anabaptistiyhteisöt olivat useimmiten pieniä ja niiden jäsenet rauhallisia. Liikkeen kannattajat eivät salailleet uskonkäsityksiään vaan saarnasivat muille. Perusopit määriteltiin Schleitheimin tunnustuksessa vuonna 1527. He muun muassa kieltäytyivät tarttumasta aseisiin, pysyttelivät erossa maailmasta ja erottivat väärintekijät keskuudestaan. Tunnusomaisinta heidän uskolleen oli kuitenkin se, että he katsoivat kasteen olevan aikuisia eikä lapsia varten, mikä myös erotti heidät selvästi muista uskonnoista.a

Aikuiskaste ei ollut pelkästään oppi- vaan myös valtakysymys. Jos kastetta siirrettäisiin aikuisikään, niin että ihminen saisi tehdä uskoon perustuvan valinnan, jotkut eivät ehkä antaisi kastaa itseään lainkaan. Kastamattomat ihmiset taas jäisivät ainakin jossain määrin kirkon vaikutusvallan ulkopuolelle. Joillekin kirkoille aikuiskaste merkitsi vallan menettämistä.

Tästä syystä sekä katolilaiset että luterilaiset vastustivat aikuiskastetta. Vuoden 1529 jälkeen ne, jotka kastoivat aikuisia tai jotka kastettiin itse aikuisina, olivat ainakin joillakin seuduilla vaarassa saada kuolemantuomion. Toimittaja Thomas Seifert selittää, että anabaptisteja ”vainottiin ankarasti kaikkialla Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa”. Vaino saavutti huippunsa Münsterissä.

Keskiaikainen Münster muutoksen kourissa

Münsterissä oli keskiajalla noin 10000 asukasta, ja sitä ympäröi lähes läpipääsemätön, noin 90 metriä leveä puolustusjärjestelmä, jolle kertyi pituutta suunnilleen 5 kilometriä. Tilanne kaupungin sisäpuolella ei kuitenkaan ollut yhtä vakaa kuin tuo järjestelmä. Eräässä Münsterin kaupunginmuseon julkaisemassa lehtisessä kerrotaan ”sisäisistä poliittisista erimielisyyksistä kaupungin raatimiesten ja kiltojen välillä” (The Kingdom of the Anabaptists). Lisäksi asukkaat olivat närkästyneitä papiston käyttäytymisestä. Münster lähti mukaan uskonpuhdistukseen, ja vuonna 1533 se muuttui katolisesta kaupungista luterilaiseksi.

Yksi Münsterin huomattavimmista uudistusmielisistä saarnaajista oli kiihkeä Bernhard Rothmann. Kirjailija Friedrich Oehninger selittää, että Rothmannin ”näkemykset muuttuivat jyrkän anabaptistisiksi, ja hän ja jotkut hänen kollegoistaan kieltäytyivät kastamasta lapsia”. Hän sai Münsterissä suuren kansansuosion, mutta joillekuille hänen näkemyksensä olivat liian radikaaleja. ”Yhä useammat vanhan järjestyksen ystävät lähtivät kaupungista mieli täynnä levottomuutta ja synkkiä aavistuksia. Anabaptisteja virtasi Münsteriin kaikkialta ihanteittensa toteutumisen toivossa.” Tällainen anabaptistien keskittyminen Münsteriin johti hirvittävään välikohtaukseen.

Uuden Jerusalemin piiritys

Kaksi Münsteriin muuttanutta hollantilaista, haarlemilainen leipuri Jan Matthijsz ja Jan Beuckelszoon, joka tunnettiin Johan Leideniläisenä, näyttelivät ratkaisevaa osaa tapahtumien kehityksessä. Matthijsz väitti olevansa profeetta ja ilmoitti, että Kristuksen toinen tuleminen tapahtuisi huhtikuussa 1534. Kaupunki julistettiin Raamatussa mainituksi Uudeksi Jerusalemiksi, ja ihmiset odottivat maailmanloppua. Rothmann päätti, että kaikki omaisuus siirrettäisiin yhteisomistukseen. Kaupungin aikuisten asukkaiden piti tehdä ratkaisunsa: joko käydä kasteella tai lähteä. Jotkut joukkokasteisiin osallistuneista menivät kasteelle vain siksi, ettei heidän tarvitsisi jättää kotiaan ja omaisuuttaan.

Muut yhteisöt katselivat tyrmistyneinä, kun Münsteristä tuli ensimmäinen kaupunki, jossa anabaptistit saivat suurimman uskonnollisen ja poliittisen vallan. Kirjan Die Täufer zu Münster mukaan Münster joutui tästä syystä ”koko Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vihamielisyyden kohteeksi”. Paikallinen ruhtinaspiispa, kreivi Franz von Waldeck, kokosi armeijan piirittämään Münsteriä. Armeija koostui sekä luterilaisista että katolilaisista. Näiden kahden uskon kannattajat, jotka olivat tähän asti olleet uskonpuhdistuksen vastakkaisilla puolilla ja olisivat pian sotajalalla kolmikymmenvuotisessa sodassa, yhdistivät voimansa anabaptisteja vastaan.

Anabaptistien valtakunnan tuho

Kaupunkia piirittävän armeijan vahvuus ei säikäyttänyt muurien sisäpuolella turvassa olevia asukkaita. Huhtikuussa 1534, jonka piti olla Kristuksen toisen tulemisen ajankohta, Matthijsz ratsasti ulos kaupungista valkoisella hevosella odottaen Jumalan suojelevan häntä. Voi vain kuvitella Matthijszin kannattajien kauhua, kun he muurin yli tähyillessään näkivät piiritysjoukkojen paloittelevan hänet kappaleiksi ja panevan hänen päänsä seipään nokkaan.

Johan Leideniläisestä tuli Matthijszin seuraaja, ja hänet nimitettiin Münsterin anabaptistien kuninkaaksi, kuningas Janiksi. Hän yritti korjata kaupungissa vallitsevan sukupuolten välisen epätasapainon kannustamalla miehiä ottamaan niin monta vaimoa kuin katsoivat hyväksi. Münsterin anabaptistien valtakunnan äärimmäisyyshenkisyydestä kertookin muun muassa se, että aviorikoksesta ja haureudesta rangaistiin kuolemalla, mutta moniavioisuutta suvaittiin ja jopa suositeltiin. Kuningas Jan otti itse 16 vaimoa. Kun yksi heistä, Elisabeth Wandscherer, pyysi hänen lupaansa lähteä kaupungista, hänet mestattiin julkisesti.

Piiritys kesti vuoden ja kaksi kuukautta, kesäkuuhun 1535 asti, jolloin kaupunki lopulta kukistui. Münsteriä kohtasi hävitys, jollaista se ei kokenut uudelleen ennen toista maailmansotaa. Rothmann pakeni, mutta kuningas Jan ja kaksi muuta johtavaa anabaptistia otettiin kiinni, minkä jälkeen heitä kidutettiin ja heidät teloitettiin. Heidän ruumiinsa pantiin häkkeihin, jotka nostettiin riippumaan Pyhän Lambertin kirkon tornista. Sen oli määrä ”toimia varoituksena ja pelotteena kaikille kansankiihottajille”, selittää Seifert. Politiikkaan sotkeutuminen johti tosiaankin järkyttäviin seurauksiin.

Mitä tapahtui muille anabaptistiyhteisöille? Vaino jatkui kaikkialla Euroopassa useita vuosia. Enemmistö anabaptisteista piti kiinni pasifistisista periaatteistaan, mutta oli olemassa myös sotaisa vähemmistö. Myöhemmin anabaptistien johtoon tuli entinen pappi Menno Simons, ja aikanaan heitä alettiin kutsua muun muassa mennoniitoiksi.

Kolme häkkiä

Anabaptistit olivat pohjimmiltaan uskonnollisia ihmisiä, jotka yrittivät pitää kiinni Raamatun periaatteista, mutta Münsterin ääriainekset saivat heidät luopumaan tuosta tavoitteesta ja sekaantumaan politiikkaan. Kun näin kävi, liike muuttui vallankumoukselliseksi. Tämä tiesi onnettomuutta sekä anabaptisteille että keskiaikaiselle Münsterille.

Kolme kirkontornista roikkuvaa rautahäkkiä muistuttavat Münsterin keskustassa liikkuvia ihmisiä edelleen näistä lähes 500 vuoden takaisista hirvittävistä tapahtumista.

[Alaviite]

[Kuvat s. 13]

Kuningas Jania kidutettiin, hänet teloitettiin, ja lopulta hänet ripustettiin roikkumaan Pyhän Lambertin kirkon tornista