Kristillisten tapojen ilmaiseminen

”Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi, vaan kaikessa me . . . [suosittelemme itseämme, Um]: . . . pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa.” – 2. Kor. 6:3–6.

 1, 2. Mitä on valitettu nykyisistä tavoista?

KRISTILLISET tavat ovat harvinaisia kristikunnassakin. Kaikkialla on ajattelemattomuutta ja huomaavaisuuden puutetta toisiin nähden. Ihmisillä on sellainen kiire, että he harvoin tulevat sanoneiksi ”ole hyvä” tai ”kiitos”. Tosiaankin, ihmiset ovat niin tottumattomia kuulemaan tällaisia sanoja, että kun virkailijat alkoivat eräällä Yhdysvaltain itäosan maksullisella tiellä käyttää niitä, niin se aiheutti liikenneruuhkan!

² New York Times Magazine kertoi tämän vuoden tammikuussa ”tapojen puutteen naurettavasta surkeudesta” New Yorkin maanalaisilla rautateillä ruuhkatunteina. Vähän enemmän kuin vuosi aikaisemmin se maalasi synkän kuvan New Yorkista ”huonojen tapojen suurkaupunkina”. Ei niin, että yksistään New Yorkissa olisi huonoja tapoja. Tässä kirjoituksessa jatkettiin, että tavat ovat alituisesti pahenemassa huomattavissa kaupungeissa kautta maailman.

 3. Miksi tapojen turmeluksen voidaan sanoa olevan ennustettu?

³ Jumalan sana ennusti tämän tapojen huononemisen edeltäkertoessaan, että ’viimeisinä päivinä ihmiset ovat itserakkaita, rahanahneita, ylpeitä, kiittämättömiä, rakkaudettomia, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, sellaisia, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta jotka kieltävät sen voiman’. Varmasti kaikki tällaiset piirteet aiheuttavat huonoja tapoja. Kristittyjen täytyy tämän tähden olla varuillaan, etteivät he jäljittele kaikkialla ympärillään olevien ihmisten huonoja tapoja. – 2. Tim. 3:1–5.

MÄÄRITELMÄ JA SELVITYS

 4, 5. Mitä tavat ovat, ja miksi ne ovat tärkeät?

⁴ Mitä tavat ovat? Ne on määritelty totunnaiseksi käytökseksi, käyttäytymiseksi, esiintymiseksi ja tarkoittavat meidän tapaamme suhtautua toisiin. (Hyvien) tapojen rinnakkaisilmiöitä ovat kohteliaisuus, huomaavaisuus, ystävällisyys ja tahdikkuus. Hyvien tapojen voidaan sanoa olevan ”hyväntahtoisuutta pikkuseikoissa”. Ne käsittävät pieniä uhrauksia, joita me teemme toisten tähden. Hyvät tavat aikaansaavat miellyttävät suhteet ihmisten kesken, auttavat voittamaan väärinymmärrykset ja kehittävät hyväntahtoisuutta. Niiden pohjimmaisimpana periaatteena on rakkaus, huomaavaisuus toisia kohtaan. Niiden tarkoitus on saada toiset tuntemaan olonsa mukavaksi, olla avulias ja välttää tarpeettoman loukkauksen aiheuttamista.

⁵ Kristitty tietää, että Jumalan sanan tuntemus, Jumalan pyhä henki ja puhtaan palvonnan harjoittaminen ovat tärkeitä. Verrattuina näihin tärkeisiin perusehtoihin hyvät tavat saattavat näyttää merkityksettömiltä, mutta ne ovat tärkeitä, sillä kristitty voi hävittää huonoilla tavoillaan kaiken hyvän, mitä hän saattaa yrittää tehdä.

 6. Mihin hyviä tapoja voidaan verrata?

⁶ Hyviä tapoja voidaan sen tähden verrata hyvin ns. hivenaineisiin, sellaisiin kuin koboltti, molybdeeni, boori ja muut tällaiset, joilla on niin tärkeä osuus kasvien, eläinten ja ihmisen terveydessä. Ne muistuttavat pieniä esanssi- ja suola-annoksia, joita perheenemäntä käyttää kakun valmistamisessa ja joita ilman kakku ei mitenkään voisi onnistua. Hyviä tapoja voidaan verrata myöskin öljyyn ja rasvaan, mitkä pitävät koneet voideltuina ja tasaisessa käynnissä, sekä autojen renkaissa ja istuinten pieluksissa olevaan ilmaan, mikä tekee matkustamisen miellyttäväksi. Monet ihmiset, jotka ovat hyvin huolellisia ulkoasustaan, laiminlyövät tapansa, ja kuitenkin heidän tapansa ovat tärkeämmät kuin heidän ulkoasunsa.

 7, 8. a) Mitä voidaan sanoa eräitten tavoista? b) Milloin kristityt tarvitsevat hyviä tapoja ja miksi?

⁷ On totta, että monet, jotka eivät ole kristittyjä, painottavat hyviä tapoja. Mutta he eivät useinkaan välitä vilpittömyydestä eli vaikuttimista. Tavat ovat heillä vain silaus, mikä on omaksuttu, koska se kannattaa. Mutta kristilliset tavat ovat Jumalan rakastamiseen, vanhurskaudenrakkauteen ja lähimmäisenrakkauteen perustuvia hyviä tapoja. Tällaiset kristilliset tavat varjelevat, niin ettei ”virkaamme moitita”, sillä ne perustuvat kokonaan ”vilpittömään rakkauteen”. – 2. Kor. 6:6.

⁸ Milloin kristityt tarvitsevat hyviä tapoja? Vain erikoistilaisuuksissako, kun he haluavat tehdä hyvän vaikutuksen, yrittävät vaikuttaa toisiin? Ei lainkaan! Päinvastoin on sovellutettava tätä sääntöä: ”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” He haluavat siis noudattaa hyviä tapoja kaikkina aikoina: kotona, matkustaessaan, työssä, kristillisessä seurakunnassa sekä kristillisessä palveluksessa. – 1. Kor. 10:31.

KRISTILLISESSÄ PALVELUKSESSA

 9. Mitä kristilliset tavat määräävät ulkoasusta?

⁹ Kristittyjen tulee kaikkina aikoina ”käyttäytyä Kristusta koskevan hyvän uutisen arvoisella tavalla”. Mitä tämä vaatii siltä, joka menee talosta taloon tehden käyntejä? Kun hän koputtaa ovelle, niin hän haluaa ikään kuin tulla sen talon vieraaksi. Kristilliset tavat vaativat, että hän on esiintymiskuntoinen – siinä määrin kuin hänen olosuhteensa sallivat – siisti, puhdas, kengät kiilloitetut, tukka kammattu, puku silitetty. Vaikka naiset hairahtunevatkin vähemmän tässä suhteessa kuin miehet, niin heidän täytyy varoa menemistä toiseen äärimmäisyyteen. Koreilevasti pukeutuminen kiinnittää asiatonta huomiota itse henkilöön, mikä sekään ei kuulu kristillisiin tapoihin. – Fil. 1:27, Um.

10, 11. Millainen tervehdys on vaikuttava, ja mitä tarpeettoman loukkaamisen välttäminen vaatii?

¹⁰ Vilpitön ystävällinen hymy ja tervehdys kuuluvat niin ikään kristillisiin tapoihin. Aabraham ”kumarsi maan kansalle, heettiläisille”. Se oli hyvä tapa hänen aikanaan. Kun Jeesus lähetti seitsemänkymmentä evankelistaa, niin hän käski heitä tervehtimään kutakin huonekuntaa sanoen: ”Rauha tälle talolle!” Ystävälliset alkusanat ovat tärkeät, muuten ei Jeesus olisi maininnut heille tätä ohjeissaan. – 1. Moos. 23:7, 12; Luuk. 10:5.

¹¹ Kristilliset tavat vaativat myös huolellisuutta siinä, mitä sanotaan. Ollakseen tarpeettomasti loukkaamatta ja sillä tavalla sulkematta kuulijain korvia Jumalan valtakunnan hyvältä uutiselta kristityn täytyy olla valpas ja huomiokykyinen. Jos hän huomaa juutalaisen mezuzahin (raamatunlausekotelon) ovenpielessä, niin hän menettelee eri tavalla kuin jos hän näkee krusifiksin (ristiinnaulitun kuvan) riippumassa ovenavaajan kaulassa. Hänen ei tule myöskään puhua kuin ”ylemmälle” ”sivistyneelle” ovenavaajalle eikä kuin ”alemmalle” alhaiselle. – 1. Kor. 9:20, 21.

12. Millä tavalla tulee puhua?

¹² Huomaavaisuus kuuntelijoita kohtaan vaatii myös kristittyä olemaan huolellinen puhumistapansa suhteen. Jos hän ei puhu selvästi, niin hänen kristillisissä tavoissaan on jotain väärää samoin kuin silloinkin, jos hän puhuu liian itsevarmasti tai karskin mahdikkaalla tavalla. Kristittyjen täytyy muistaa, että 1. Pietarin kirjeen 3:15 käskee heitä ei ainoastaan olemaan valmiit selittämään toivoaan jokaiselle, joka kysyy heiltä syytä siihen, vaan myöskin tekemään sen ”lempeämielisesti ja syvästi kunnioittaen” (Um). Se kuuluu parhaimmanlaatuisiin tapoihin. Eikä tule sivuuttaa myöskään puhuteltavan vetämistä mukaan keskusteluun. Jos hän sattuisi osoittautumaan ujoksi, niin kristilliset tavat määräävät, että on yritettävä ystävällisillä ja tahdikkailla kysymyksillä saada hänet ilmaisemaan ajatuksensa.

13, 14. Miten kristilliset tavat panevat toimimaan ja missä tilanteissa?

¹³ Mitä on sanottava kristillisistä tavoista saarnattaessa hyvää uutista vilkkaissa kadunkulmissa? Ne edellyttävät, että kristitty on tahdikas, ystävällinen, ei huuda, ei ole liian tyrkyttävä eikä ohimenevien virtaa häiritsevä. Ja kun tehdään uusintakäyntejä Raamattuun kiinnostuneitten henkilöitten luo, niin kristilliset tavat neuvovat käyttäytymään kuin vieras, joka osoittaa arvostusta saamaansa vieraanvaraisuutta kohtaan säilyttämällä sopivan pidättyväisyyden. On oltava varuillaan, ettei pidä liikaa itsestään selvänä ja tule sopimattoman tuttavalliseksi.

¹⁴ Kun talon isäntä tai emäntä tarjoaa virvokkeita – kenties erehtyen luulemaan sitä velvollisuudeksi – niin mitä on tehtävä? Jos tämä jatkuu, niin vieraanvaraisuus saattaa helposti tulla taakaksi isännälle. Sen tähden ei sitä tule ajattelemattomasti eikä innokkaasti ottaa vastaan, vaan päinvastoin on ilmaistava vastahakoisuutta, niin että vieraanvaraisuutta osoittavalla on tilaisuus näyttää, että hän tosiaan haluaa tarjota sitä ja että se ei ole pelkkä muodollisuus. Jeesus antoi mallin. Lohdutettuaan opetuslapsia Emmauksen tiellä hän näytti jatkavan matkaansa. ”He vaativat häntä”, ennen kuin hän myöntyi jäämään ja nauttimaan illallista heidän kanssaan, vaikka hän jäikin mieluummin voidakseen ilmaista itsensä heille. – Luuk. 24:28–32.

KRISTILLISESSÄ SEURAKUNNASSA

15, 16. Millaiset kristilliset tavat ovat seurakunnan kokouspaikassa?

¹⁵ Mitä on sanottava kristillisistä tavoista seurakunnan palvontapaikassa? Myöhästyneenä saapuminen ilmaisee huonoa tapaa, sillä se häiritsee sekä puhujaa että kuulijoita. Äidit, joilla on pieniä lapsia, osoittavat huomaavaisuutta toisia kohtaan asettumalla istumaan taakse ja lähelle käytäviä, jotta he häiritsisivät mahdollisimman harvoja, jos heidän pitäisi nousta ja lähteä kokouksen aikana. Yleisönpalvelijoiden tulee luonnollisesti olla yhteistoiminnassa heidän kanssaan.

¹⁶ Kristilliset tavat eivät salli torkkua, kuiskailla eikä lukea muuta, kun joku evankeliumin palvelija yrittää ylläpitää kuulijakuntansa kiinnostusta, eikä myöskään kääntyä ympäri joka kerta, kun joku myöhästynyt saapuu. Samoin ovat kiellettyjä makeisten syönti ja häiritsevä purukumin pureskeleminen. Kaikella on aikansa auringon alla, ja kun evankeliumin palvelija puhuu seurakunnalle, niin silloin on tosiaan aika kiinnittää häneen jakamaton huomio kunnioituksesta häntä ja hänen sanomaansa kohtaan. – Saarn. 3:1; 1. Kor. 11:22.

17. Keitä kohtaan tulee osoittaa erityistä huomaavaisuutta ja millä tavoilla?

¹⁷ Saliin mahdollisesti saapuvan muukalaisen tervetulleena vastaanottaminen kuuluu niin ikään kristillisiin tapoihin. Häntä tulee tervehtiä vieraana ja hänet tulee saada tuntemaan olevansa ystävien parissa. Antakaa hänelle kaikki apu, niin että hän voi täysin hyötyä ohjelmasta. Iäkkäitä ja sairaita ei liioin tule sivuuttaa. Yhä pitää paikkansa periaate: ”Kunnioita vanhusta.” Samoin tulee myös rikkaita ja köyhiä kohdella samalla tavalla. – 3. Moos. 19:32; Jaak. 2:1–9.

18. Miten joku voi ikään kuin sanoa, että Jehovan pöytä on halpana pidettävä?

¹⁸ Missä kristityt kokoontuvatkin palvomaan, yksityiskodissa sen seudun raamatuntutkisteluun tai jättiläismäisellä stadionilla kansainväliseen konventtiin, niin kristilliset tavat vaativat kunnioittavaa huomiota ja huomaavaisuutta toisia kohtaan. Jos joku tulee huolimattomaksi ja puolustelee itseään väenpaljouden takia, niin se on samaa kuin sanoisi: ”Herran pöytä . . . on halpana pidettävä.” – Mal. 1:12.

KOTONA JA MUUALLA

19–21. Mitä kristilliset tavat vaativat perheenjäseniltä?

¹⁹ Miten on kristillisten tapojen laita omassa kodissamme? Langennut ihmisluonto haluaa ajatella, että koska me asumme niin läheisesti yhdessä perheenjäseninä ja näemme niin paljon toisiamme joka päivä, niin kristilliset tavat voidaan syrjäyttää. Niin ei ole! Päinvastoin, meidän velvollisuutemme on osoittaa ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta erityisesti niitä kohtaan, joiden kanssa asumme ja joiden on siedettävä meidän epätäydellisyyksiämme. Sellaisillakin pienillä tavoilla kuin pitämällä äänemme sävyn ystävällisenä ja lämpimänä me voimme antaa ja saada paljon onnea.

²⁰ Naimisissa ollut apostoli Pietari neuvoo aviomiehiä asumaan vaimojensa kanssa ”taidollisesti, . . . niinkuin heikomman astian kanssa”. Tämä sisältää varmasti kristilliset tavat. Apostoli Paavali neuvoo toisaalta vaimoja olemaan alistuvaisia ja osoittamaan ”syvää kunnioitusta”. Jos vaimo on julkisesti eri mieltä miehensä kanssa tai arvostelee häntä, niin hän ilmaisee vakavaa kristillisten tapojen puutetta. – 1. Piet. 3:7; Ef. 5:33, Um.

²¹ Entä kun on kokoonnuttu aterialle? Me emme ole ehkä saaneet koulutusta kaikissa etiketin hienouksissa, mutta me voimme osoittaa huomaavaisuutta. Ja käytämmekö me ajattelemattomasti levysoitinta, radiota tai televisiota, kun joku toinen tarvitsee hiljaisuutta tutkiakseen tai nukkuakseen? Samat periaatteet soveltuvat tietysti kaikkiin suhteisiimme toisiin, olemmepa me työssä, matkalla tai virkistymässä.

22, 23. Mitä vaaditaan nuorilta kristillisissä tavoissa, ja miksi heidän on erikoisesti tarkkailtava tapojaan?

²² Ja te nuoret, miten on teidän kristillisten tapojenne laita? Osoittavatko ne teidän tietävän paikkanne ja ymmärtävän tulevanne seurakunnan kokouspaikkaan kuuntelemaan ja oppimaan? Huonot tavat ilmaisevat puuttuvan kunnioituksen Jehovaa, hänen Sanaansa, hänen seurakuntaansa ja teitä vanhempia, omia vanhempiannekin, kohtaan. Joillakuilla teistä on paha tapa juosta toistamiseen ulos muihin huoneisiin kokousten aikana. Te olette epäilemättä saaneet tämän tavan niiltä holtittomilta nuorilta, joiden kanssa teidän on oltava tekemisissä yleisissä kouluissa ja jotka käyttävät sitä ilmaistakseen kapinahenkeään. Varokaa jäljittelemästä heitä! Te tiedätte, että he tuhoutuvat Harmagedonissa, kun te taas toivotte varjeltuvanne siinä ja elävänne sen läpi uuteen maailmaan, niinhän? – 1. Kor. 15:33.

²³ Kristillisiä tapoja odotetaan teiltä kotonakin. Kuunteletteko te aina kunnioittavasti, kun vanhempanne puhuvat teille? Teidän pitäisi! Puhutteko te aina vanhemmillenne lempeällä tavalla ja asiaankuuluvasti kunnioittaen sekä siten, kuin he haluavat, arvostaen heidän Jumalan heille antamaa asemaansa sekä kaikkea sitä, mitä he ovat tehneet ja tekevät teidän hyväksenne? Teille, nuoret, on erittäin tarpeellista valvoa tapojanne kaikkialla ympärillänne olevien huonojen esimerkkien takia! – Ef. 6:1–3.

TARVITAAN TIETOA JA VIISAUTTA

24, 25. a) Millä tavalla tieto auttaa noudattamaan kristillisiä tapoja? b) Miten viisaus auttaa?

²⁴ Mitä tarvitaan hyvien kristillisten tapojen oppimiseksi? Meidän täytyy sovelluttaa jokapäiväiseen elämäämme neljää pääominaisuutta: viisautta, voimaa, oikeutta ja rakkautta. Huomaa ensin viisauden tärkeys, mihin viisauteen tieto kuuluu elimellisenä osana. Tavat vaihtelevat suuresti eri osissa maailmaa, ja jos ihminen siis joutuu outoihin olosuhteisiin, niin hänen täytyy hankkia tietoa kansan tavoista ja huomioida niitä – sikäli kuin ne eivät riko mitään kristillisiä periaatteita. Apostoli Paavali esitti sen näin: ”Kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia. Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.” – 1. Kor. 9:22, 23.

²⁵ ”Viisasten kieli on lääke”, sanoo Jumalan sana. Se merkitsee sitä, että meidän on tiedettävä, mitä sanoa ja tehdä ja milloin ja miten. ”Viisaan sydän tekee taitavaksi hänen suunsa ja antaa tehoa hänen huultensa opetukselle.” Varsinkin kristillisessä evankeliuminpalveluksessa ihmisellä ”on ilo suunsa vastauksesta”, jos hän käyttää viisautta. Niin, ”kuinka hyvä onkaan sana aikanansa!” ”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.” ”Kokooja koetti löytää . . . totuuden oikeiden sanojen kirjoitustaidon” ja myös ”koetti löytää ilahduttavat sanat.” Kun me noudatamme apostolin kehotusta ja ”oikein jakelemme totuuden sanaa”, niin siihen sisältyy sen vuoksi tahdikkuuden ja täsmällisen tiedon soveltaminen. – Sananl. 12:18; 16:23; 15:23; 25:11; Saarn. 12:10, Um; 2. Tim. 2:15; Sananl. 15:2.

VOIMA TODISTUKSENA ITSEHILLINNÄSTÄ

26–28. a) Miten itsehillinnällä ilmaistu voiman ominaisuus sisältyy kristillisiin tapoihin? b) Mikä seuraus siitä on toisille?

²⁶ Kristilliset tavat vaativat myöskin käyttämään hyvin voiman ominaisuutta, itsehillinnässä ilmenevää voimaa. ”Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja.” Langennut ihmisluonto on taipuvainen olemaan kärsimätön toisten puutteitten suhteen ilmaisten siten itsehillinnän puutetta. Kärsimättömyys saa meidät korottamaan äänemme ja muuttamaan sen sävyä pannen toiset tuntemaan vaivaantuneisuutta, ja tämä kaikki on huono tapa. Tai jonkun kasvonilmeet saattavat ilmaista hänen olevan harmistunut. Sellaisina aikoina on hyvä palauttaa mieleen, että ”pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen. Älköön mielesi olko pikainen vihaan, sillä viha majautuu tyhmäin poveen.” Harjoittamalla itsehillintää, hylkäämällä harmin ja pysyttelemällä miellyttävinä me osoitamme hyviä kristillisiä tapoja. Silloin ”me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen”, vaan ”pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, . . . Jumalan voimassa” me ”suosittelemme itseämme” (Um) kristittyinä. – Sananl. 16:32; Saarn. 7:9, 10; 2. Kor. 6:3–7.

²⁷ Vaaditaan myös itsehillinnän voimaa, jotta voitaisiin noudattaa ohjetta, että tulee kyetä ”pahaa kärsimään; . . . tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita”. Ei ole helppoa ilmaista lempeyttä, kun on tekemisissä järjettömien ihmisten kanssa, mutta siihen kannattaa ponnistella, sillä se varjelee tosi kristillisyyden sellaisena, jota ei voida moittia. ”Leppeä vastaus taltuttaa kiukun”, niin kuin tekee tahdikas vastauskin, kuten on osoitettu Gideonin nuriseville efraimilaisille antamassa vastauksessa, mikä on kerrottu Tuomarien kirjan 8:1–3:ssa. – 2. Tim. 2:24, 25; Sananl. 15:1.

²⁸ Kristillisistä tavoista on tuloksia: ”Kärsivällisyydellä [kestolla (hitaudella) vihan ollessa kysymyksessä] taivutetaan ruhtinas, ja leppeä kieli murskaa luut.” Todellakin, mitä vähemmän toiset noudattavat itsehillintää, sitä huonommat heidän tapansa ovat, ja sitä välttämättömämpää on kristitylle osoittaa hyviä tapoja noudattamalla itsehillintää. Kuten ”Herramme pitkämielisyys [koituu] pelastukseksi”, samoin saattaa kristityn toisille osoittama kärsivällisyys johtaa heidän pelastumiseensa. – Sananl. 25:15; 2. Piet. 3:15.

OIKEUS JA RAKKAUS

29. Miksi tarkka oikeudentaju auttaa noudattamaan kristillisiä tapoja?

²⁹ Kristillisissä tavoissa vaaditaan myöskin tarkkaa oikeudentajua. Kuinka niin? Eikö Jeesus sanonut: ”Niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille”? Totisesti! Kun siis katsotaan asiaa yksistään siltä kannalta, mikä on oikein ja oikeudenmukaista, niin kristillisten tapojen osoittaminen merkitsee ainoastaan käyttäytymistä toisia kohtaan siten kuin haluaisi heidän käyttäytyvän itseään kohtaan samanlaisissa olosuhteissa. Kukaan ei halua, että hänen ovelleen tulija on ajattelematon, karski, asiattoman vaativa tai huolimaton hänen omaisuutensa käsittelyssä. Se, että joku tarkoittaa hyvää ja toimii puhtaista vaikuttimista, ei oikeuta unohtamaan kristillisiä tapoja. – Luuk. 6:31.

30, 31. a) Mitä ominaisuutta tarvitaan erityisesti kristillisissä tavoissa ja miksi? b) Minkä esimerkin Paavali antoi tässä suhteessa?

³⁰ Mutta kristilliset tavat vaativat ennen kaikkea rakkauden ominaisuuden sovelluttamista. Rakkaus edistää huomaavaisuutta, lämpöä, ystävällisyyttä ja miellyttävyyttä, mitkä kaikki ovat kristillisten tapojen loimia ja kuteita. Rakkaus auttaa erityisesti välttämään ajattelemattomuuden salahautaa, sillä se panee ihmisen ajattelemaan toisia ja arvostamaan heidän näkökantaansa ja harrastuksiaan. Kristityt eivät ainoastaan halua säilyttää sydäntään puhtaana ja palvella Jumalaa epäitsekkäästi, vaan myöskin antaa ilmaisun tälle puhtaalle vaikuttimelle tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, rakkauden höystämänä. Rakkaus auttaa karttamaan molempia äärimmäisyyksiä tavoissa: ulkokultaista imartelua ja tahdittomuutta eli ajattelemattomuutta. Se varjelee puhumasta mielisteleviä asioita, sovittelemasta ja haluamasta, ”että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön” vastustajat. – Jes. 30:10; Luuk. 9:54.

³¹ Apostoli Paavali antoi hienon esimerkin meille näiden kahden äärimmäisyyden välttämisestä, kuten voidaan nähdä hänen kirjeestään Tessalonikan kristityille: ”Me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet.” Liikemaailmassa tavat johtavat usein juuri tähän: paljon liehakoivaa puhetta ja käyttäytymistä kiihkeän halun, ahneuden, takia. ”Vaan”, Paavali jatkaa, ”me olimme lempeät teidän keskuudessanne niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa.” Hän ei ainoastaan tarkoittanut hyvää, vaan myöskin osoitti rakkaudellista, lempeää huomaavaisuutta heitä kohtaan. – 1. Tess. 2:5, 7.

32. Miksi rakkauden voidaan sanoa olevan kristillisten tapojen välttämätön edellytys?

³² Koska ne, jotka ryhtyvät kristilliseen evankeliuminpalvelukseen, tekevät sen rakkaudesta, niin heidän täytyy sallia rakkauden antaa heille silmät ja korvat havaita, mitä on paras tehdä ja sanoa tietyissä olosuhteissa. Rakkaus saa heidät halukkaiksi tekemään enimmän hyvää ja aiheuttamaan mahdollisimman vähän loukkausta ja tekee heidät sen tähden varovaisiksi. Vaikka ”rakkaus . . . iloitsee yhdessä totuuden kanssa”, niin se saattaa toisinaan antaa epämääräisen, välttelevän tai hämärän vastauksen pikemmin kuin tokaisisi tahdittomasti suoran totuuden. Rakkauden voidaan hyvin sanoa olevan kristillisten tapojen sine qua non, välttämätön edellytys: ”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; . . . ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, . . . kaikki se peittää, . . . kaikki se kärsii.” – 1. Kor. 13:4–7.

33. Minkä todistuksen ulkopuolella olevat ovat antaneet uuden maailman yhteiskunnan kristillisistä tavoista?

³³ Ei ole epäilystäkään siitä, että kristilliset tavat ovat tärkeitä. Niiden arvo käy selväksi kaikille siitä maineesta, minkä ne ovat aikaansaaneet Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnalle. Kuvaava sille on erään Yhdysvaltain senaattorin pitkähkö selostus, mikä on merkitty Yhdysvaltain kongressin muistiinpanoihin. Ydinajatus siinä oli, että Jehovan todistajat ”eivät ole tästä maailmasta”. Ja eräs New Yorkin Herald-Tribunen reportteri kirjoitti: ”He näyttävät puhtailta, heillä on hyvät tavat, ja he osoittavat kunnioitusta kaikenikäisiä kohtaan. He ovat seurallisia niin kauniilla tavalla, että se panee häpeämään tämän meidän likaisen ja kylmän kaupunkimme huonotapaisia kanta-asukkaita.”

34. Mitä voidaan lopuksi sanoa kristillisten tapojen arvosta?

³⁴ Niin vähäpätöisiltä ja merkityksettömiltä kuin kristilliset tavat saattanevatkin näyttää, ne ovat tärkeitä: ”Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi.” Niiden avulla kristityillä ei ole ainoastaan ”hyvä todistus ulkopuolella olevilta”, vaan he ovat myöskin hyvissä suhteissa sekä perhepiirissä että kristillisessä seurakunnassa keskinäiseksi rakennuksekseen ja Jehova Jumalan kunniaksi. – 2. Kor. 6:3–7; 1. Tim. 3:7.