Pääsiäinen – mikä on sen alkuperä?

MONET pitävät pääsiäistä kristikunnan tärkeimpänä uskonnollisena juhlana. Varhain pääsiäisaamuna suuret joukot kautta maailman kokoontuvat pääsiäisen auringonnousun jumalanpalvelukseen. Kirkot täyttyvät kaikkialla hartaudenharjoittajista, jotkin jopa useita kertoja, ja tuhannet tungeksivat sinä päivänä Pietarin kirkon aukiolle kuullakseen paavin antavan pääsiäissiunauksensa. Suuret pyhiinvaeltajajoukot virtaavat myös vanhaan muureilla ympäröityyn Jerusalemiin suorittaakseen pääsiäisen pyhiinvaelluksensa.

Mutta pääsiäisellä on toinenkin puolensa. Pääsiäisaikana leipomot mainostavat monissa maissa kuumia ristisämpylöitä ja makeiskaupat asettavat näytteille pääsiäismunia ja suklaajäniksiä. On myös pääsiäismusiikkia, pääsiäishajuvesiä, pääsiäisjalokiviä, pääsiäisvaatteita miehille ja naisille ja pääsiäispäivällisiä. Ei ole myöskään jätettävä huomioon ottamatta pääsiäisparaateja, jolloin esimerkiksi New Yorkissa sadat tuhannet marssivat Viidennelle Avenuelle katseltaviksi tai katsomaan. Yhdysvalloissa pääsiäisjuhlien voidaan sanoa päättyvän maanantaina presidentin Valkoisen Talon nurmikolla pidettävään munankierityskilpailuun, mikä menneinä aikoina oli koristeellinen juhla, mutta myöhemmin on rappeutunut meluisaksi munanheittokilpailuksi.⁠¹

Pääsiäisen näennäinen tarkoitus on viettää Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemista. Koska näin on, niin voidaan hyvällä syyllä kysyä, mitä tekemistä kuumilla ristisämpylöillä, munilla, jäniksillä, uusilla vaatteilla jne. on pääsiäisen kanssa. Vain vähän paitsi että ne kaikki on jo kauan liitetty kevääseen. Fermin An Encyclopedia of Religion (Uskonnon tietosanakirja) sanoo: ”Pakanalliset tavat yhdistettiin jo varhain kristilliseen pääsiäisenviettoon siksi, että tämä juhla sattui yhteen kevään alkamisen kanssa. . . . Tähän aikaan vuodesta uuttavuotta ja maailman luomista vietettiin vanhalla ajalla lahjoja vaihtamalla (pääsiäismunat) ja olemalla anteliaan vieraanvaraisia ystäville, köyhille jne.”

TODELLAKIN PAKANALLISTA ALKUPERÄÄ

Kuumien ristisämpylöiden käytöstä pääsiäisaikaan meille kerrotaan:

”Roomalaiset söivät kreikkalaisten tavoin leipiä, joihin oli merkitty risti . . . julkisissa uhritoimituksissa. Sellainen leipä ostettiin tavallisesti temppelin ovelta ja vietiin sitten mukana sisään – tapa, mihin Pyhä Paavali viittaa 1. Korinttolaiskirjeen 10:28:nnessa. Pakanalliset saksilaiset söivät ristileipää Easterin, valon jumalattarensa, kunniaksi. Meksikolaisilla ja perulaisilla on osoittautunut olevan samanlainen tapa. Tapa oli todellakin käytännöllisesti katsoen yleismaailmallinen, ja varhaiskirkko omaksui sen kätevästi, liitti sen ehtoolliseen ja siten antoi meille kuuman ristisämpylän.”⁠²

Entä pääsiäismunat? On tunnettu tosiasia, että muinaisissa pakanallisissa maailmankaikkeuden syntyä koskevissa taruissa on munalla huomattava osa. Eräs kertoo ”valon munasta” ja toinen ”maailmanmunasta”. Jostakin näistä munista oletettiin ensimmäisen jumalan, maailman tekijän ja luojan, lähteneen. Eroksen, ”rakkauden” jumalan, sanotaan myös lähteneen munasta.⁠³

On totta, että jotkut väittävät munien käytön pääsiäisenä johtuvan siitä, että aikaisemmin munat olivat kiellettyjä paastonaikaan, mutta se ei selitä munien näytteilleasettelua pääsiäisenä aina siitä lähtien kun kielto poistettiin ja nykyään kun munia voidaan syödä koko paastonajan. Se ei myöskään selitä sitä, miksi samaa huomattavaa asemaa ei ole annettu muille ruokalajeille, jotka ovat yhä kiellettyjä paastonaikana ja joita voidaan syödä vasta pääsiäisen alettua. Kinkun syöminen pääsiäisenä ei todista toista, sillä sen erikoisasema pääsiäispäivällisellä alkoi kokonaan muussa tarkoituksessa. Eräs lähdeteos sanoo: ”Monilla Amerikan katolilaisilla on pääsiäisenä keitettyä kinkkua päivälliseksi heidän tietämättä tavan alkuperää. Se on jäännös englantilaisten vanhasta tavasta syödä kinkkua ja silavaa sinä päivänä, millä he osoittivat ylenkatsettaan juutalaisten sianlihasta kieltäytymistä kohtaan.”⁠⁴

Osuvampi selitys munien syömiselle pääsiäisenä on se, mikä tavataan Katolisesta tietosanakirjasta (The Catholic Encyclopedia): ”Tapa voi olla peräisin pakanuudesta, sillä monet pakanalliset tavat, joilla juhlittiin kevään paluuta, johtivat pääsiäiseen. Muna on vertauskuva varhaiskevään orastavasta elämästä.”⁠⁵

Pääsiäisjäniksestä sama uskonnollinen lähdeteos sanoo: ”Pääsiäisjänis munii, mistä syystä munat kätketään pesään tai puutarhaan. Jänis on pakanallinen symboli ja on aina ollut hedelmällisyyden vertauskuva.”⁠⁵

Pääsiäisaamuna auringonnousun jumalanpalveluskaan ei ole vailla pakanallisia edeltäjiä. ”Vanhan taikauskon mukaan pääsiäisaamuna nouseva aurinko tanssii taivaalla; tämä uskomus juontuu vanhoista pakanallisista kevätjuhlista, jolloin katselijat tanssivat auringon kunniaksi.”⁠⁶

Samaa voidaan sanoa siitä vaikuttavasta menosta, jota vietetään kautta koko kristikunnan pääsiäisaattona ja jossa uutta tulta siunataan ja kynttilöitä ja lamppuja sytytetään. Tämän menon yksityiskohtaiseen kuvaukseen sisältyy seuraava: ”Uuden tulen saaminen ja siunaaminen on luultavasti kelttiläistä tai jopa pakanallista alkuperää oleva meno, mikä liitettiin gallialaisen kirkona jumalanpalvelukseen kahdeksannella vuosisadalla.”⁠⁷

SEN HISTORIA

Miten tämä kaikki sai alkunsa? Varmaa on, ettei se palaudu kristillisyyden alkuun, sillä The Encyclopedia Britannica (Englantilainen tietosanakirja) sanoo:

”Pääsiäisjuhlien vietosta kristillisenä juhlana ei ole mitään merkkiä Uudessa testamentissa eikä apostolisten isien kirjoituksissa. Joidenkin erikoisten aikojen tai paikkojen pyhyys oli varhaiskristityille täysin vieras ajatus; he olivat liiaksi syventyneet tapahtumiin itseensä ajatellakseen niiden ulkonaisia sivuseikkoja. ’Koko aika on juhlaa kristityille annettujen hyvyyksien erinomaisuuden vuoksi’, kirjoittaa Krysostomus. . . . Origenes [kehottaa] samassa hengessä . . . Kirkkohistorioitsija Sokrates . . . sanoo ehdottomana totuutena, että enempää Kristus kuin hänen apostolinsakaan eivät pitäneet tätä eikä mitään muutakaan juhlaa. Hän kirjoittaa: ’Apostoleilla ei ollut mitään aikomusta määrätä juhlapäiviä, vaan viettää moitteetonta ja hurskasta elämää;’ ja hän sanoo pääsiäisjuhlan kirkkoon tuomisen johtuneen vanhan käytännön vahvistamisesta, ’niin kuin monet muutkin tavat ovat vakiintuneet’. Tämä on epäilemättä totuudenmukainen lausunto asiassa.”⁠⁸

Tämän ei pitäisi hämmästyttää meitä, sillä eivätkö sekä Jeesus että hänen apostolinsa ennustaneet puhtaasta palvonnasta luopumisen? Jeesus viittasi tähän, kun hän eräässä vertauksessaan sanoi: ”Ihmisten [apostolien] nukkuessa [kuolemaan] hänen [Kristuksen] vihollisensa [Saatana] tuli ja kylvi lustetta [vääriä kristittyjä] nisun [tosi kristittyjen] sekaan ja meni pois.” Ja apostoli Paavali varoitti: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen . . . teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Apostoli Johanneskin ennusti luopumisen, sanoipa hän, että se oli jo alkanut hänen aikanaan. – Matt. 13:25; Apt. 20:29, 30; 1. Joh. 2:18, 19.

Historia osoittaa näiden ennustusten täyttyneen, ja pääsiäistä koskevat tosiseikat ovat siitä yhtenä esimerkkinä. Ennen toisen vuosisadan loppua oli paljon kiistaa siitä, milloin Kristuksen ylösnousemusta pitäisi viettää, Victorin, silloisen Rooman piispan, yrittäessä huonolla menestyksellä viekoitella muuta silloin kristityksi tunnustautuvaa maailmaa omaksumaan hänen näkökantansa.⁠⁹ Tämän kiistan lopettaminen oli yksi syy siihen, miksi Nikean kirkolliskokous kutsuttiin koolle. Se sääti, että Kristuksen ylösnousemusta tulee viettää kevätpäiväntasausta eli maaliskuun 21. päivää seuraavan ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina.⁠¹⁰ Näyttää siltä, että juutalaisia kohtaan tunnetulla vastenmielisyydellä oli osuutensa tämän päivän määräämisessä.⁠¹¹

Tästä kristikunnan alkuaikoina vallinneesta suuntauksesta historioitsija James G. Frazer sanoo paljastavasti:

”Kristillisten ja pakanallisten juhlien yhteensattumat ovat kaiken kaikkiaan liian läheiset ja liian lukuisat ollakseen sattumia. Ne merkitsevät kompromissia, mikä kirkon oli voittonsa hetkellä pakko tehdä kukistettujen, mutta yhäti vaarallisten vihollistensa kanssa. Alkukantaisten lähetystyöntekijöiden taipumaton protestanttisuus ja heidän pakanamaailmalle esittämänsä tuliset tuomiot oli vaihdettu myöntyväisyyspolitiikkaan, helppoon suvaitsevaisuuteen, ovelien kirkonmiesten kaikenkäsittävään armeliaisuuteen heidän selvästi nähdessään, että mikäli kristillisyys aikoi voittaa maailman, se saattoi tehdä sen vain helpottamalla sen Perustajan liian jäykkiä periaatteita, leventämällä hieman pelastukseen johtavaa ahdasta porttia.”⁠¹²

Huomattakoon kuitenkin, ettei Jeesus missään käskenyt seuraajiaan voittamaan maailmaa käännyttämisellä tai asevoimin. Hänen Valtakunnan evankeliuminsa piti saarnata kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille. – Matt. 24:14.

Tässä yhteydessä on useimmille protestanteille epäilemättä uutta se, että samoin kuin joulu yhteen aikaan lailla kiellettiin eräissä protestanttisissa maissa, koska sitä pidettiin pakanallisena juhlana, samoin ”puritanismin noustessa Englannissa ja inhotessa kaikkia uskonnollisia menoja protestantit eivät pitkään aikaan välittäneet pääsiäisestä eivätkä muistakaan kirkon juhlista. . . . Sisällissodan aikana [1861–1865 Yhdysvaltain] ei-ritualistiset kirkot alkoivat viettää pääsiäistä.”⁠⁴

RAAMATUN KANTA

Minkä pitäisi kaiken edellä olevan valossa olla niiden asenne pääsiäiseen sen kaikkine pakanallisine lisineen, jotka haluavat miellyttää Jumalaa? Kuten jo havaittiin, enempää Jeesus kuin kukaan hänen apostoleistaankaan ei vakiinnuttanut mitään kristillisiä juhlapäiviä. Tämä ei liioin ollut mitään laiminlyöntiä, kuten ilmenee Paavalin Galatian kristityille lausumasta moitteesta: ”Kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.” – Gal. 4:9–11.

Vielä voimakkaammin on Raamatussa tuomittu pakanuuden sekoittaminen yhden tosi Jumalan palvontaan: ”Paetkaa epäjumalanpalvelusta. . . . Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin? Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden? Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?” Pakanuus on Saatanan ja hänen riivaajiensa tuote, ja sen sekoittaminen kristillisyyteen on loukkaus Jehova Jumalaa kohtaan, jota hän ei salli eikä jätä huomiotta, sillä hän on ”yksinomaista antaumusta vaativa Jumala”. – 1. Kor. 10:14–22; 2. Moos. 20:5, Um.

Pakanallisten lisien ottaminen kristilliseen palvontaan on myös kielletty näillä sanoilla: ”Mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat?” Eivät mitenkään. ”Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaan!’.” Jumalaton pakanuus on osa tästä saastaisesta maailmasta, ja kristityn täytyy ”varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta”. – 2. Kor. 6:14–18; Jaak. 1:27.

Niin, miten häpeällistä onkaan liittää sellaisia pakanallisia lisiä kuin kuumia ristisämpylöitä, munia, jäniksiä, iankaikkista tulta yms. suurimpaan kaikista ihmeistä, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan ylösnousemukseen, yhteen kristillisyyden päätotuuksista! On totta, että lapset tarvitsevat huvia – ja aikuiset myös – mutta on varmasti olemassa parempia muotoja kuin ne, jotka tekevät Jumalan sanan suurista totuuksista pakanallisia irvikuvia!

Kristityt osoittavat arvostusta Kristuksen ylösnousemusihmettä kohtaan, mutta eivät viettämällä jotain päivää, minkä muinainen ihmisten kokous on asettanut, siihen kuuluvine pakanallisine lisineen, vaan hyväksymällä uskossa Jeesuksen ylösnousemuksen ja sallimalla sen antaa heille toivoa heidän kuolleitten omaistensa ja heidän itsensä suhteen ja antamalla sitten tämän toivon kannustaa heitä palvelemaan Jehova Jumalaa kaikesta sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan. – Mark. 12:30; 1. Kor. 15:58.

LÄHDEAINEISTOA

 ¹ ”New York Times”, 24.4.1962.

 ² ”The Encyclopedia Britannica” (1959:n painos), 4. osa, s. 381.

 ³ Hastings: ”Encyclopedia of Religion and Ethics”, 4. osa, ss. 147, 148.

 ⁴ Douglas: ”The American Book of Days”, ss. 200–202.

 ⁵ 5. osa, ss. 225–227.

 ⁶ ”The Encyclopedia Britannica” (1959:n painos), 7. osa, s. 531. Ks. myös Rantasalo: ”Arkea ja juhlaa vuodenaikojen vaihdellessa”, ss. 23, 24.

 ⁷ ”The Catholic Encyclopedia”, 7. osa, s. 438.

 ⁸ 9. painos, 7. osa, s. 531.

 ⁹ Neander: ”History of Christianity – The First Three Centuries”, 1. osa, ss. 523–537.

¹⁰ ”The Encyclopedia Americana”, 9. osa, s. 507.

¹¹ Sokrates: ”Ecclesiastical History” (Bohn’s Edition), ss. 37, 38.

¹² Frazer: ”The Golden Bough”, s. 361.

[Alaviitteet]